Olen 20v naisen alku. Olen ollut masentunut jo useamman vuoden. Mulla on ystäviä, mutta en millään jaksaisi nähdä niitä, tai edes soittaa. Yhteiset illanvietot on ihan hirveän ahdistavia, onneksi niitä on todella harvoin. Toisinaan tuntuu suorastaan häiritsevältä jos joku kaveri soittaa mulle edes kerran viikossa. Haluan vain olla kämpässäni yksin ja rauhassa. Elämässäni ei ole mitään sisältöä, ei opiskelua, ei työtä, kauppaan pitää joskus poistua ja terapeutille.
Voisin vaikka erakoitua jonnekin mökkiin keskelle-ei-mitään.
Kaikki kiinnostus ystäviin ja muihin ihmisiin on mennyt masennuksen myötä.
Voisin vaikka erakoitua jonnekin mökkiin keskelle-ei-mitään.
Kaikki kiinnostus ystäviin ja muihin ihmisiin on mennyt masennuksen myötä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minä taas olen 23-vuotias mies ja mun tilanne on oikeestaan ihan samanlainen. Tuntuu lähinnä rasittavalta kun pitäis jaksaa nähdä kavereita ja lähteä jonnekkin. Olen aina muutenkin viihtynyt hyvin yksinäni mutta kyllä masennuksella on suuri osa tässä haluttomuudessa nähdä toisia ihmisiä. Melkein suorastaan toivon ettei kukaan soittais mulle tai ottais muullakaan tapaa yhteyttä. Saattaa kuulostaa hullulta mutta näin asia vaan on. Ei kuitenkaan millään pahalla kavereita kohtaan mutta kun ei jaksa niin ei jaksa.
Haaveilen kyllä siitä että saisin tyttöystävän vaikka tiedostan etten mitenkään voisi seurustella kun haluan niin paljon olla omissa oloissani ja muutenkin elämä täynnä ongelmia. Eihän tässä ole mitään järkeä kun ei ole edes minkäänlaista halua olla osa tätä yhteiskuntaa eikä voi nauttia elämästään millään tavalla.
Niin varmaan tuntuu kun on masentunut mutta passivoitua ja erakoitua ei pidä.
Sairasta touhua ja ajatuksia, mut meille masentuneille valitettavaa todellisuutta, vaikka välillä itsekin ymmärtää ettei näin pitäisi olla. 24v nainen, 5 päivää neljän seinän sisällä, dystymia kaksoismasennus, sos. fobia ja pakko-oireinen persoonallisuus todettu... Lääkitys on mut vaihteeks ei aivoissa taas sytytä senkään vertaa et kauppaan sais raahattua ittensä vaikka jääkaappi tyhjänä ties monetta päivää... Haaveilen välillä et joskus olisin normaali ja kykenisin normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen ihmisten kanssa, löytäisin elämäni ensimmäisen poikaystävän ja elämä olis muutaki kuin sisällötöntä haahuilua päivästä ja vuodesta toiseen,