Uusi vuosi tuo uusia käyttiksiä

Uusi vuosi 2013 tuo uusia käyttöjärjestelmiä tuhoamaan Microsoftin osuuksia markkinoista. Jolla tuo Meegon uudelleen markkinoille, samoin Samsung on tuomassa oman versionsa meegosta korvaamaan vähitellen Androidia.
FirefoxOS saapuu älypuhelimiin, samoin ilmeisesti Ubuntu tulee tänä vuonna tablet-laitteisiin ja älypuhelimiin.

Googlen Android ja Ios kilpailevat jatkossa uusia tulokkaita vastaan, Microsoft putoaa kokonaan pelistä pois, koska Windows 8 ei muutenkaan saanut mitään "räjähtävää" starttia. Windows 8 ei herätä laitekauppiaiden eikä loppukäyttäjän mielenkiintoa lainkaan.

Vuosi 2013 tuo itse kullekin tehtäväksi mielenkiintoisia laiteostoksia. Itse aion hankkia Jollan puhelimen nykyisen Samsung Galaxy S:n tilalle. Kakkospuhelimeksi on sitten ilmeisesti punnittava Ubuntu ja FirefoxOS-puhelimien väliltä valintaa. Mulle tämä vuosi merkitsee myös viimein tablet-laitteen ostoa. Vaihtoehtoja on tuloillaan monta hyvää, mutta yksi asia on varma: en taatusti osta Microsoftin paskarautaa metroseksuaalikäyttiksellä.

Microsoftille vuosi 2013 tietää tuhoa. Windows 8 lytätään kokonaan markkinoilta ulos ja Microsoftin valtakausi päättyy lopullisesti. Fujitsu määritteli jo selvät sävelet: Windows 8 ei myy ja pc-kauppa hiipuu.
051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


uusia käyttiksiä kirjoitti:

Uusi vuosi 2013 tuo uusia käyttöjärjestelmiä tuhoamaan Microsoftin osuuksia markkinoista. Jolla tuo Meegon uudelleen markkinoille, samoin Samsung on tuomassa oman versionsa meegosta korvaamaan vähitellen Androidia.
FirefoxOS saapuu älypuhelimiin, samoin ilmeisesti Ubuntu tulee tänä vuonna tablet-laitteisiin ja älypuhelimiin.

Googlen Android ja Ios kilpailevat jatkossa uusia tulokkaita vastaan, Microsoft putoaa kokonaan pelistä pois, koska Windows 8 ei muutenkaan saanut mitään "räjähtävää" starttia. Windows 8 ei herätä laitekauppiaiden eikä loppukäyttäjän mielenkiintoa lainkaan.

Vuosi 2013 tuo itse kullekin tehtäväksi mielenkiintoisia laiteostoksia. Itse aion hankkia Jollan puhelimen nykyisen Samsung Galaxy S:n tilalle. Kakkospuhelimeksi on sitten ilmeisesti punnittava Ubuntu ja FirefoxOS-puhelimien väliltä valintaa. Mulle tämä vuosi merkitsee myös viimein tablet-laitteen ostoa. Vaihtoehtoja on tuloillaan monta hyvää, mutta yksi asia on varma: en taatusti osta Microsoftin paskarautaa metroseksuaalikäyttiksellä.

Microsoftille vuosi 2013 tietää tuhoa. Windows 8 lytätään kokonaan markkinoilta ulos ja Microsoftin valtakausi päättyy lopullisesti. Fujitsu määritteli jo selvät sävelet: Windows 8 ei myy ja pc-kauppa hiipuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu