Meillä on kaksi kissaa jotka ovat noin 4-kuukautta vanhoja. Niitä ei ole vielä edes leikattu. Toisella kissalla saattaa olla epilepsia, lääkärissä ei olla vielä käyty mutta kohtauksia on tullut kahden viikon aikana 4.
Kaikki alkoi kun olin isoveljieni kanssa kolmisteen kotona aamulla. Otin toisen kissoista pöydän alta syliini, ja yhtäkkiä sen karvat nousivat pystyyn ja se säpsähti. Sitten se raapaisi minua ja rupesi tärisemään. Päästin sen maahan ja se rupesi jueksentelemaan vikkelästi joka paikkaan. Lopulta se pysähtyi kaatui maahan ja rupesi tärisemään entistä enemmän. Sen suusta tuli tosi paljon kuolaa ja se piti iljettävää ääntä.
Pelästyin aivan kauheasti koska olen vasta 12 vuotias. Luulin ensin että se oli vain syönyt jotain outoa ja voi vähän pahoin. Mutta kun sille tuli toinen kohtaus äitini sanoi että sillä on epilepsia. Nykyään kohtauksia tulee todella tiheästi ja se on tosi unelias lähes kokoajan. Kissamme menee eläinlääkärille rokotukseen ihan kohta, ja äiti kysyy lääkäriltä siitä. Minua pelottaa että kissamme joudutaan jättämään eläinlääkäriin väliaikaisesti tai lopullisesti lopetettavaksi. Lisäksi sille täytyy tehdä vakavempi leikkaus koska sen toinen kiveksistä ei ole vielä näkyvissä joten se täytyy kaivaa nivelpussista. Ensimmäisellä eläinlääkäri käynnillä eläinlääkäri sanoi että havaitsi patin sen navan vierustalla mahassa.
Onko se normaalia? Voiko sille tehdä jotain? Kai epilepsiaan saa lääkityksen? Ei kai se johdu mistään vakavasta että se kuolisi? : /
Kaikki alkoi kun olin isoveljieni kanssa kolmisteen kotona aamulla. Otin toisen kissoista pöydän alta syliini, ja yhtäkkiä sen karvat nousivat pystyyn ja se säpsähti. Sitten se raapaisi minua ja rupesi tärisemään. Päästin sen maahan ja se rupesi jueksentelemaan vikkelästi joka paikkaan. Lopulta se pysähtyi kaatui maahan ja rupesi tärisemään entistä enemmän. Sen suusta tuli tosi paljon kuolaa ja se piti iljettävää ääntä.
Pelästyin aivan kauheasti koska olen vasta 12 vuotias. Luulin ensin että se oli vain syönyt jotain outoa ja voi vähän pahoin. Mutta kun sille tuli toinen kohtaus äitini sanoi että sillä on epilepsia. Nykyään kohtauksia tulee todella tiheästi ja se on tosi unelias lähes kokoajan. Kissamme menee eläinlääkärille rokotukseen ihan kohta, ja äiti kysyy lääkäriltä siitä. Minua pelottaa että kissamme joudutaan jättämään eläinlääkäriin väliaikaisesti tai lopullisesti lopetettavaksi. Lisäksi sille täytyy tehdä vakavempi leikkaus koska sen toinen kiveksistä ei ole vielä näkyvissä joten se täytyy kaivaa nivelpussista. Ensimmäisellä eläinlääkäri käynnillä eläinlääkäri sanoi että havaitsi patin sen navan vierustalla mahassa.
Onko se normaalia? Voiko sille tehdä jotain? Kai epilepsiaan saa lääkityksen? Ei kai se johdu mistään vakavasta että se kuolisi? : /
Vastaukset 2
Vanhimmat
Epilepsiaan on olemassa lääkitys, sen taso määritellään jonkun ajan kuluttua lääkityksen aloittamisesta, eli onko se hoitavalla tasolla vai ei. Kohtaukset vaikuttavat aina aivojen toimintaan, joten lääkityksellä pyritään pitämään ne pois. Mikäli lääkitys ei auta, on tutkittava mikä kohtaukset aiheuttaa, epilepsiahan ei ole varsinaisesti sairaus vaan oire jostakin - vähän kuin päänsärkykään ei ole sairaus vaan oire.
Epilepsia voi aiheutua monesta asiasta ja vakavin on pään kasvaimet tai kehityshäiriöt. Joskus lääkityksen voi jättää kokonaan pois tai ainakin vähentää sitä. Tiedän tapauksen jossa kissalla ei ole ollut enää lääkitystä pariin vuoteen, se saa kohtauksia 1 kk - 6 kk välein. Toinen tapaus taas on koko ajan lääkityksellä, eikä kohtauksia ole sen aloittamisen jälkeen ollut ollenkaan.
Piilokiveksiä on jonkin verran ja niiden leikkaukset hyvin yksilöllisiä, riippuen siitä missä kives sijaitsee. Joskus se voi olla vatsaontelossa saakka. Leikkaus on tietysti vaativampi kuin normaali kivesten poisto, mutta jos lääkärillä on jo tieto missä se sijaitsee, ei sitä tarvitse suuremmin etsiä.
Meidän kissallamme todettiin epilepsia, Saimme aluksi lääkkeet vaivoihin, mutta ne eivät auttaneet vaan kissa muuttui agressiiviseksi. Jouduimme lopettamaan kissan, koska se selvästi kärsi. Oli ehkä yksi elämäni vaikeimmista päätöksistä. En vain voinut katsoa vierestä, kun toiseen sattui niin paljon ja oli vaikeaa olla.