Mitä voin tehdä..???

Titääkö kukaan mitä tälläinen käyttäytyminen meinaa, tai mitä voimme sille tehdä? :

Saa raivokohtauksia(tavarat lentelee, saattaa käydä käsiksi myös ihmisiin) Sitten pahimman kohatuksen mentyä ohi saattaa ikäänkuin esittää toista ihmistä ..Eli siis että hän saattaa sanoa olevansa narsisti tai vastaava ja että nautti toisten satuttamisesta ja selittää jopa useita tunteja siihen liittyviä asioita muka itsestään ja miten on huijannut kaikkia. Sanoo vihaanvansa kaikkia tai että ei välitä kenestäkään läheisistä. ..Mutta lopputulos aina sama. Hän murtuu, usein alkaa itkemäänkin.. Sanoo ettei tarkoita mitä sanoi...että vain esitti. Noh, lisäksi henkilö saattaa raivokohtausten aikana uhkailla itsensä satuttamisesta tai lukittautuu vessaan veitsen kanssa. Tai hakee kaikkien nähden netistä vaikka tyyliin itsemurhaohjeita, vaikkapa jostain myrkylliseen aineeseen liittyen. Koskaan ei kuitenkaan ole itseään satuttanut, joten lienee pelkkää huomionhakua.

Henkilölla lapsuudessa ja nuoruudessa vaikeita juttuja. Kiusaamista, kotona väkivaltaa.

Suurin osa raivokohtauksista liittyy ihan minimaaliseenkin riitaan(ei edes vakavaa) tai sanaan ihan mihin vain josta ns normaali ihminen korkeintaan loukkaantuisi jos sitäkään. Syyttää myös heti tahattomasti tehdyistä/tapahtuneista huonoista jutuista, sanoo että ne on tehty tahallaan, että häntä vain halutaan kiusata..

Nämä ongelmat on selvästi peräisin hänen lapsuudestaan. Hän ei luota, hän uskoo että kaikki ovat ''kiusaajia'', kukaan ei välitä tai jotain. Hänen kanssaan on vaikea keskustella näistä jutuista asiallisesti...Hän yrittää lakaista niitä maton alle kuin mitään ei olisi tapahtunut.... Jotain olen saanut ongittua, jä hänen ongelma tuntuu siis olevan suuri luottamuspula ja että hän ei kykene uskomaan, että kukaan haluaisi olla hyvä hänelle, ja jos on, se on vain esitystä.

Apua ei voi hakea, hän on ollut tekemisissä suuren osan elämässään kyllä ammattilaisten kanssa, mutta vanhemmiten päässyt niistä eroon..Kuulema ahistaa lisää tai ei ainakaan auta. Nyt mietin, mitä minä voin toiminnallani tehdä? Tai onko mitään tehtävissä. Hän on muuten ihana ihminen. Olen jo pitkään suodattanut sanomisiani, eli yritän olla sanomatta pahoja asioita vihaisena..Mutta jos siinä onnistun niin aina hän kuitenkin keksii jostain jotain ja vaikka kääntelee ja vääntelee sanomisiani..
067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Auttakaaasss.. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu