Olemme mieheni kanssa eroamassa ja "uhoaa" vievänsä asian oikeuteen ja haluaa lapset itselleen,soisi minulle sentään joka toinen viikko tapaamisen ainakin...
Tilanne se että jäin juuri kotihoidontuelle äitiyslomalta eli kuopus tosi pieni ja isompikin vasta hieman päälle kaksi.
Olen siis tähän asti ollut heidän kanssaan kotona.
Miten siis nuo huoltajuusasiat ihan käytännössä menevät?
Minä haluaisin myös olla se lähivanhempi,en pidä itseäni todellakaan maailman parhaimpana vanhempana mutta uskon että olisi lapsille eron lisäksi vielä turhan suuri shokki jäädä isälleen kun tähän asti minä olen ollut se "päävastuullinen".
Isä on sotajalalla ja pelkään että häneltä unohtuukin lapset tämän voittamisen halun tieltä :(
Miten teillä on tehty huoltajuussopimus jos lapsi/lapset alle 3v
26
2638
Vastaukset
- sennase3
ehdotan sopimusta lastenvalvojan luona niin, että teette sopimuksen vuodeksi kerrallaan. Tilanne voi rauhoittua vuoden aikana, ja toivottavasti molemmat ajattelevat aina lapsen parasta. Oikeuteen meno on se viimeisin ratkaisu. Siitä tulee hyvin likainen ja veikkaan, että siitä "palaa" se viimeinenkin vanhempainvälinen kanssakäyminen. Ja tuomio voi hyvinkin olla, että lapset määrätään isälleen. Jos tapauksenne päätyy oikeuteen, ehdotan sovittelijaa.
- Höynäytit
Rajoituksia äidille vaativa isä ei ole vahvoilla huoltajuusriidassa joten mistä moinen näkemyksesi aloitukseen.
- Lastenparas?
Höynäytit kirjoitti:
Rajoituksia äidille vaativa isä ei ole vahvoilla huoltajuusriidassa joten mistä moinen näkemyksesi aloitukseen.
Anteeksi en nyt ihan ymmärtänyt mitä tarkoitit,siis sinä joka kirjoitit klo 14.11.
Mielestäni olen ihan hyvä "perus"äiti. Ei siis mitään mielenterveys tai huume-ongelmia.
Jossain vaiheessa väsähdin kyllä ja sain ulkopuolista hoito-apua(meillä ei sukulaiset auttele tms.).
Isoin syy tuohon väsymykseenkin oli se että hoidin yö-valvomiset käytännössä yksin, imetin vauvaa jonka koko raskausaika oli haastava. Siinä sivussa oli tietysti tuo taaperokin mutta tarkoitan että miehellä ei "syytä" hakea yksinhuoltajuutta.
ap - wyyuyyyyii
Lastenparas? kirjoitti:
Anteeksi en nyt ihan ymmärtänyt mitä tarkoitit,siis sinä joka kirjoitit klo 14.11.
Mielestäni olen ihan hyvä "perus"äiti. Ei siis mitään mielenterveys tai huume-ongelmia.
Jossain vaiheessa väsähdin kyllä ja sain ulkopuolista hoito-apua(meillä ei sukulaiset auttele tms.).
Isoin syy tuohon väsymykseenkin oli se että hoidin yö-valvomiset käytännössä yksin, imetin vauvaa jonka koko raskausaika oli haastava. Siinä sivussa oli tietysti tuo taaperokin mutta tarkoitan että miehellä ei "syytä" hakea yksinhuoltajuutta.
apOnhan sinulla sitten ollut mielenterveysongelmia!! Ja kerroit, että sinulla ei ole huumeongelmaa, no se vielä puuttuis..et puhu mitään alkoholiongelmasta?? Mielestäni olisi jo parasta tajuta se, että antaisit suosiolla lapsesi isälleen!!
- duubiduub
wyyuyyyyii kirjoitti:
Onhan sinulla sitten ollut mielenterveysongelmia!! Ja kerroit, että sinulla ei ole huumeongelmaa, no se vielä puuttuis..et puhu mitään alkoholiongelmasta?? Mielestäni olisi jo parasta tajuta se, että antaisit suosiolla lapsesi isälleen!!
Jos väsymys lasketaan mielenterveysongelmaksi, minä taidan olla seinähullu.
Vakavasti puhuen, sinä et taida nyt tajuta ollenkaan mistä puhut, joten jospa työntäisit sen "pojat on parempii ku tytöt"-aatteesi takaisin sinne pakaravälin pimeään josta sen vetäisitkin ja keskittyisit vaikka amisviiksiesi vahaamiseen. Eikös joo?
- yksi mahdollisuus
Anna vaan herran viedä asia oikeuteen, jos ei pysty lastenvalvojan luona asiasta tekemään järkevää sopimusta. Tuskin sinä jonkun väsähtämisen vuoksi lapsia menetät, etenkin, jos olet ymmärtänyt apua tilanteeseen hakea. Aika harvoin isät voittavat lastensa huoltajuutta, jos äiti on vähäkin ollut kykeneväinen hoitamaan lapset ja itsensä.
Turhaan siis stressaat. Mitä nyt itse voisit tehdä,on varata lastenvalvojalle ajan, ja käydä siellä juttelemassa asiasta. Tehdä oma ehdotus, joka esitellään isälle. Jos ei hyväksy, asia etenee lastenvalvojan neuvojen mukaan.
Älä lamaannu riitelystä, vaan lopeta se kauniisti.- gghhjjkk
Isät ovat joskus parempia hoitamaan lapsiaa kuin äidit, varsinkin jos on epäillys äidin masennusherkkyydestä. Ennen aikaan ajateltiin niin, että ainoastaan äidit pystyvät kasvattamaan lapsensa, koska isät elättivät perheensä, ja tekivät pitkää työpäivää. Tämä siis kauan sitten, tilanne on tänäpäivänä aivan toinen..ja jos oikeuden tilastoja katsoo, niin aikalailla tuomarit tekevät tasapuolisia päätöksiä lasten huoltajuudesta.
- tasa-arvo
Eipä se nykyään noin automaattisesti mene niinkuin 10-20v. sitten etta äidit saa itsestään selvyytenä sen lähihuoltajuuden.
Täälläkin imoittautuu huoltoriidan jälkeen lähihuoltajuuden saanut isä. - suuri päällikkö
gghhjjkk kirjoitti:
Isät ovat joskus parempia hoitamaan lapsiaa kuin äidit, varsinkin jos on epäillys äidin masennusherkkyydestä. Ennen aikaan ajateltiin niin, että ainoastaan äidit pystyvät kasvattamaan lapsensa, koska isät elättivät perheensä, ja tekivät pitkää työpäivää. Tämä siis kauan sitten, tilanne on tänäpäivänä aivan toinen..ja jos oikeuden tilastoja katsoo, niin aikalailla tuomarit tekevät tasapuolisia päätöksiä lasten huoltajuudesta.
Ja varsinkin niissä tapauksissa joissa lapset ovat vielä pieniä eron tullessa ja äiti hoitanut heitä kotona koko heidän elinaikansa? Silloin isukista kuoriutuu sankarim, joka rohkeasti kyseenalaistaa lastensa äidin mielenterveyden sillä perusteella että hän on väsynyt valvottuaan öitä heidän yhteisen lapsensa vuoksi ja siksi tämä urhea isä vaatii huoltajuutta itselleen. Kyllä vain, aivan ehdottomasti tällainen isukki on loistava huoltaja lapsilleen.
Ja vakavasti puhuen, väittäisin että tämän tapauksen isukilla on taka-ajatuksena vain äidille kostaminen lasten kautta, eikä hän todennäköisesti selviäisi päivääkään lastensa lähihuoltajana. Olikos tämä nyt rumasti sanottu`? Yhtä rumasti kuin se, että äidit haluavat lastensa läheiksi vain rahan takia? Eipä vissiin.
ugh - kkiiooll
suuri päällikkö kirjoitti:
Ja varsinkin niissä tapauksissa joissa lapset ovat vielä pieniä eron tullessa ja äiti hoitanut heitä kotona koko heidän elinaikansa? Silloin isukista kuoriutuu sankarim, joka rohkeasti kyseenalaistaa lastensa äidin mielenterveyden sillä perusteella että hän on väsynyt valvottuaan öitä heidän yhteisen lapsensa vuoksi ja siksi tämä urhea isä vaatii huoltajuutta itselleen. Kyllä vain, aivan ehdottomasti tällainen isukki on loistava huoltaja lapsilleen.
Ja vakavasti puhuen, väittäisin että tämän tapauksen isukilla on taka-ajatuksena vain äidille kostaminen lasten kautta, eikä hän todennäköisesti selviäisi päivääkään lastensa lähihuoltajana. Olikos tämä nyt rumasti sanottu`? Yhtä rumasti kuin se, että äidit haluavat lastensa läheiksi vain rahan takia? Eipä vissiin.
ughJa sitten taas ihmetellään, miksi uupunut äiti tukehdutti lapsensa..
- toiveikaskevat
tasa-arvo kirjoitti:
Eipä se nykyään noin automaattisesti mene niinkuin 10-20v. sitten etta äidit saa itsestään selvyytenä sen lähihuoltajuuden.
Täälläkin imoittautuu huoltoriidan jälkeen lähihuoltajuuden saanut isä.Hei Tasa-arvo.
Voisitko kertoa tarkemmin tilanteestasi. Seuraan sivusta vastaavaa "taistelua" jossa äiti yrittää vieraannuttaa lasta isästä. Olisin kovin iloinen ja kiitollinen jos saisin sinuun yhteyttä. [email protected] - fgdfgkjfsdkjgkdfskgj
tasa-arvo kirjoitti:
Eipä se nykyään noin automaattisesti mene niinkuin 10-20v. sitten etta äidit saa itsestään selvyytenä sen lähihuoltajuuden.
Täälläkin imoittautuu huoltoriidan jälkeen lähihuoltajuuden saanut isä.Juu joo, ai miten sait? Ihan rehellisestikö? Ihan lain mukaan vai?
Älä viitti....... - wdcvfrer
kkiiooll kirjoitti:
Ja sitten taas ihmetellään, miksi uupunut äiti tukehdutti lapsensa..
Tai ihmetellään miten psykopaatti isä sai lapsen itsellen ja rääkkäsi hengiltä hullun naisystävänsä kanssa.......
- Ilmianto käräjille
toiveikaskevat kirjoitti:
Hei Tasa-arvo.
Voisitko kertoa tarkemmin tilanteestasi. Seuraan sivusta vastaavaa "taistelua" jossa äiti yrittää vieraannuttaa lasta isästä. Olisin kovin iloinen ja kiitollinen jos saisin sinuun yhteyttä. [email protected]Asiat ei mee matkimalla läpi, se että jos toinen on sairas tai juoppo, ei olw hyvinvoinnin edistämistä lapsen kannalta, jotne älkää vastatko tälläsille vaimolle kostajille ... TODELLISUUS selviää kyllä käräjillä ja sosiaalivirastossa mikä on lapsen etu. Minultakin on yritetty ihan matkimisen vuoksi yksinhuoltajuudessa urkkia keinoja miten exän asemaa vois heikentää, yleensä tälläsiä kyselee umpijuopot ja elämänsä itse pilanneet vaimonhakkaajat.
- niin unehtuu monesti
No sitten keskustelkaa asiasta lasten näkökulmalla. Miten mies meinaa hoitaa työn ja lapset. Vai onko hän kotona työttömänä.
Kävisikö viikko viikko systeemi teille yms.
Pienet lapset oppivat helposti uuden tilanteen, jos vanhempi sen itse oppii ensin. Eli lapsille tuskin on kovinkaan suuri sokki jäädä isälleen. Mutta isälle voi olla järkytys, millaisen määrän työtä hän ottaa itselleen hoitaakseen, jos ei ole ennen lapsia hoitanut.
Yritä keskustella asioista lasten näkökannalla. Kummalla lapset ovat nyt, jos oikeuteen asti menette? Se ratkaisee aika pitkälle, mitä tuleman pitää. Ja ne käräjät ovat todella pitkiä, eikä ne ole heti huomenna, joten sovitella kannattanee.
Ja muuten mietin tuossa, noita jotka muistavat hehkuttaa sitä, että on niitä etäisiäkin, jotka ovat sen lähivanhemmuuden käräjiltä napanneet. Ettei se ole itsestään selvyys, että äiti sen huollon ottaa. Ei ole ei. Mutta tärkeintä ei ole sen lähivanhemman sukupuoli, ei saisi olla koskaan. Vaan se, kumman luona ne parhaat edellytykset lasten asumiseen on. Tällä palstalla huudetaan sitä isä ja äitiä vaikkei sitä sieltä käräjiltä koskaan haeta. Eikös se ollut se huutoon hukkunut lasten etu, joka hukkuu jokaisen vanhemman riidan takaalaan. - heips!
Hei! Tyttöni täytti 4v ja asunut kahdessa kodissa 2vuotta, viikko isällä ja viikko äidillä, toiminut lapsen kannalta tosi hyvin, alku tietty vei aikaa tottumiseen, mutta nyt tiedostaa että hänellä on kaksi kotia,. Silloin kun kaikki vielä oli hyvin, olin lapsen kanssa kotona pitkään ja tein ne arkihommat ja isä teki pitkää päivää töissä. Mutta sitten tuli ero, joka pistikin asiat ihan uuteen uskoon. En ole hetkeäkään epäillyt tai miettinyt, että isä ei pärjäisi lapsen kanssa kahdestaan. Halusin että tyttärelläni on isä samalla tavalla kuin äitikin. Ja tämähän on vain vahvistanut isä ja tytär suhdetta. Huoltajuus toimii hyvin, vaikka välillä tietty pientä närää, mutta onneksi olemme pystyneet selvittämään asiat ihan keskenämme. Toivon, että äidit antaisivat isillekkin mahdollisuuden. Vaikka viikko ilman tytärtäni tuntuu tuskaiselta, mutta voi sitä näkemisen riemua kun taas tyttäreni kanssa nähdään:) ja pienet lapset ovat uskomattomia, miten ne tottuvat nopeasti uusiin järjestelyihin ja ottavat avoimin sydämin uusia ihmisiä elämäänsä
- onnen ydin perhe
Meillä ei ole uusperheyttä eikä ole lapsillakaa eikä mihellä.
Ei tosiaan ole semmosta, koska semmoista ei ole olemassa. ja lapilla on uksi koti oma koti.On vain yksi phre, se ydin perhe, jos mies hylkäälapset ei ole hänelä mitään ei uutta ei vanhaa vain naikkoset. - koskikmk
Ei lapset totu tai sopeudu, se on pakko tilanne johon he joutuvat! Uudet ihmiset ovat lapselle täysin käsittämätön asia ja on aivan hirveä lukea kuinka hehkutetaan uutta onnea ja yritetään sopertaa kuinka lapset hyväksyy uudet ihmiset, tästä on tutkimus tuloksia ympäri eurooppaa jossa lapsille aikuisina tehdyissä kyselyissä tulee vahvasti ilmi etteivät he hyväksyneet lainkaan uusia ihmisiä joihin he joutuivat pakosta tottumaan.
- voi noita miehiä
Ei se uhoaminen miehestä tee hyvää huoltajaa, päinvastoin uhoaminen tarkoittaa vaan että haluaa tehdä exälleen kiusaa. Haluaa vaan lapset sen tähden että exää suututtaisi, muuten lasten huoltajuus ei kiinnosta. Aika lapsellinen mies. Lapsiahan hän kiusaa, ei sinua.
Sano se miehelle, että jos haluaa lapset vain sen tähden, että saa sinut varpailleen, niin se ei ole oikea peruste, lapset siinä kärsivät. - tänäänkinkiusattu
asuin aikoinaan lasteni isän kanssa. esikoisen syntymän jälkeen hän muuttui todella pahaksi. valvoin yksin allergikkolapsen kanssa yöt ja olin tod. väsynyt. Hoidin lapsen yksin. Miestä ei edes kiinnostanut olla pientä hetkeä lapsen kanssa saati että olisi tehnyt jotain lapsensa kanssa.
Odotin toista. Mitta tuli täyteen. Otin ja lähdin esikoisen kanssa menemään.
Mies muuttui todella uhkaavaksi, teki perättömiä sossuilmoituksia ja nosti perättömiä syytteitä. Uhkaili. Leimasi minut vaikka miksi seinähulluksi ja etten pärjää lasten kanssa jonka sitten sossut kävivät toteamassa paikkansa pitämättömäksi. Vaati että lapsi, joka oli silloin 1,5 vuotias ja täysin minun hoidossani, alkaisi neljän viikon jälkeen asumaan vuoroviikkoa. Tämän lisäksi lomasysteemeitä. Elatusta ei tarvitsisi maksaa.
En suostunut. Asia meni oikeuteen. Tehtiin olosuhdeselvitys. Isänsä vaati vuoroviikkoa, yksinhuoltoa ja elatukseksi todella surkeaa esitystä.
Selvityksessä mainittiin ettei vuoroviikkosysteemi tai edes laajat tapaamiset tule kysymykseen koska pienille lapsille se ei sovi, etenkään meidän tapauksessa kun vanhemmilla ei ole välejä. Siis vuoroviikkosysteemi toimii vain jos välit ovat niin hyvät että asioiden hoitaminen toimii, samoin asunnot suht lähellä toisiaan ja lasten tulee olla tarpeeksi isoja.
Samaa lausuntoa puolsi myös käräjien ratkaisu.
Lopputulos oli että minä lähi ja lapset tapaavat etää ns. normiverran, elatus laskenallisesti oikein. Käräjät tuomitsivat lapselle erittäin haitallisena tekijänä ja yhteishuoltoa vastaan sen että isä oli tehnyt tahallista kiusaa äidille sekä tämän lähipiirille koska käräjät näkivät asian vaikuttavan epäsuorasti myös lapsiin eli isä ei nähnyt lasten etua.
jos haluat aihepiiristä tietää lisää; lue narsismista. Ne nimittäin kaikki toimivat suht samalla kaavalla ja jopa puhuvat samanlaisia juttuja, ilman että tietävät toisistaan mitään.
Muista että jos kyseessä todellinen narsisti; asia ei jää tähän. Kiusaaminen ei lopu koskaan.
Ja suosittelen ostamaan nauhurin jonka sujautat taskuun ja otat noita sen uhkailuja nauhalle jotta voit todistaa tämän olevan uhkaava ja epäasiallinen lapsille.
Ennenkaikkea älä usko siihen tyyppiin, se jallittaa sinua ja kostaa sinulle. Luota äidinvaistoosi, se on jo puoliselviytymistä. Kahden pienen lapsen kanssa yksin selviäminen on lastenleikkiä verrattuna siihen mihin narsisti pystyy ja ryhtyy kun hänet on suututtanut. - lastenparas
Kiitos kaikille vastanneille.
Mulla ei missään vaiheessa ole ollut tarkoitus "viedä" lapsia isältään.
Emme kykene elämään yhdessä, tai minä en kykene elämään kuin yksinhuoltaja jos mies kuitenkin asuu meidän kanssamme.
Yritettiin vielä viimeisen kerran..Halusin niin uskoa että hän huomaa minunkin arvoni ja pistää lapset edes joskus omien tarpeiden eteen,näin ei kuitenkaan käynyt.
Kertokaas mitä voin tehdä kun asumme samassa osoitteessa,minä olen kotihoidontuella. Mies ei suostu minkäänlaiseen edes väliaikaiseen huoltajuussopimukseen ellei siis saa itse lähivanhemmuutta.
Minä joutuisin siis hakemaan näillä tulolla asuntoa vain itselleni,kaupungin asunto jonot pitkät ja yksityiseltä ei tulojeni takia ole varaa asuntoa ottaa.
Tuntuu kuin olisin jossain keinotekoisessa vankilassa josta ei ole ulospääsyä.
Riitelimme rajusti eräs yö koska kehtasin pyytää miestä nukuttamaan hetken alati heräävää vauvaa,hän suuttui ja aloimme riitelemään.
Sanottakoon se että mulla fysikaalinen ongelma ja pinnasänkyyn kurottaminen tuottaa kipua,siksi aika ajoin olen pyytänyt noihin öihin apuja häneltä.
Noh riita kärjistyi nopeasti kun yritin sanoa että ole hiljaa lapset nukkuvat..huuto jatkui ja nostin käteni hänen suun eteen,siitä kimpaantuneena mies kävi kiinni minuun sillä seurauksella että hänen sormi vääntyi,ei murtunut tms.kuitenkaan.
Nyt ei voi tehdä mtn.kuulema...Heitti vitsillä "että anna olla viim.kerta kun murrat mun sormen". Esimerkki meidän elämästä.
Toisinsanoen ei räyhäämättä jaksa hoitaa edes yhtä yötä...Mites sitten jatko.
Olen käyttänyt kaikki valttikortit ja yrittänyt ja yrittänyt.
Hän on valmis sotaan ja minä olen vain todella väsynyt.- digi.info
Voit tietysti vaatia olosuhdeselvityksen oikeudessa, kuten hän voi vaatia sitä sinulta, jossa voidaan arvioida kykyjä että elinoloja lapsen kannalta.
- Otapa selvää...
Koska varsin vähän tiedän teidän elämästä, niin vaikea ottaa tarkemmin kantaa, mutta käypä lukemassa narsistien uhrien tuki ry:n sivuilta tekstiä narsisti kodin valtiaana. Jos vaikuttaa vahvasti tutulta, ainakin tiedät mistä on kyse.
Jos ei vaikuta tutulta, niin hyvä. Kenties sitten muuten vaan vihapäinen äijä.
- digi.info
Kissan viikset tuo käräjä mikään sotku ole, päin vastoin varsinainen teatteri ja kestää 2 vuotta parhaassa lykyssä, tosin asiat menee nykyään enemmänkin sovitteluun. Riippuu ihan osapuolten papereista ja omaisten ja läheisten tuesta ja olemassaolosta, omakotitalon tai asunnon omistajalla on vahvempi asema verraten vuokralla asuvaan - prosessissa tuhatlappuset viuhuu kyllä. Psyykkiset ongelmat voi kyllä kaataa huoltajuuden saamisen pääasiallisena.
- Sairas yhteiskunta
Rauhotutaas ja annetaan viranomaisten arvioida mikä on parasta, noi prosessit kestää niin sairaan kauan, että menetät vaan mielenterveytesi pohtimalla miten muilla on käynyt koska jokainen tapaus arvioidaan yksilöllisen tilanten mukaan kummankin kannalta. Kaikki pahimmat HUOLTAJUUSRIIDAT SYNTYY SIITÄ KUN SUKULAISET TAI KAVERIT PAINOSTAA VAATIMAAN huoltajuutta vaikka ihminen itsekään ei tiedä haluaako ja onko valmis tai hakee huoltajuutta vain naamansa pitimiksi. Tajutkaa sekin että tollanen riitely maksaa kymmeniä tuhansia viranomais ja asianajotyötä, kattokaa molemmin puolin pöytää itteänne peiliin!
Huoltajuus on kutsumusasia, ei kilpailuasia. Joko kykenee tai ei kykene. Se on vastuullinen ja sitova asia, huomionantokyvyn ja vilpittömän kyvyn vaativa tehtävä, huoltajuus ei ole mitään lintsaamista, se on tipaton tie - lapset ja alkoholi ei kuulu saman katon alle. Väkivaltasen osapuolen ei pitäs saada kyllä kuin valvottuja tapaamisia, mutta sossut yleisesti pyrkii kujeilemaan kaikesta valvonta ja tapaamismatkakustannuksista itsensä ulos, olen kuullut jopa väitetyn Keski-Uudenmaan sossussa että äiti ei eron jälkeen saisi muuttaa lastensa kanssa vaikka isä ei allekirjoita sopimuksia eikä oikein pitäydy tapaamisissakaan juomiseltaan. Ei ehkä edes jaksa tapaamisia ja terrorisoi henkisesti ex-vaimoaan, haukkumalla ja luistelemalla ja oli jopa ollut väkivaltainen humalassa, niin tämän typerän yhteishuolotavoitteen vuoksi ei vaan niinku kukaan halua edistää asiaa viranomaisportaalissa. Kaiketi vain siksi että osapuolet sopis ajan kanssa ja rahaa säästyy kun ei tehdä mitään eikä tapaamiskuluja synny osapuolten välimatkan vuoksi. - ökjilkjhki
Muutama fakta.
1. Koska sinä olet ollut tähän saakka pienistä lapsista päävastuussa, isällä ei ole mahdollisuuksia saada lähihuoltajuutta. Sinulla kun ei ole vakavia mielenterveys- tai päihdeongelmia tms. Olet siis tutuin ja turvallisin aikuinen lapsillenne. Viekööt oikeuteen, hän ei tule voittamaan.
2. Koska lapset ovat pieniä, lastenvalvoja ei missään nimessä kirjoita viikko/viikko tapaamissopimusta. Sellainen perus ohje heillä on, että lapset voivat olla yhden yön per ikävuosi erossa lähivanhemmastaan. Teidän tapauksessa kun kuopus on pieni, isä voisi alkuun saada yhden tai korkeintaan kahden yön tapamisia. Tapaamisia voi kuitenkin olla usein, sillä perinteinen joka toinen viikonloppu voi olla turhan harvoin pienten lasten kannalta.
3. Jos isä jatkaa sotajalalla oloa, hän saattaa menettää huoltajuuden kokonaan. Yhteishuoltajuuden edellityksiin kuuluu kyky tehdä yhteistyötä lasten parhaaksi. Siinä pitää unohtaa oma etu.
Voimia. Pysy sinä rauhallisena ja hyvillä mielin. Älä lähde sotajalalle mukaan, vaan pidä kiinni lasten oikeuksista. Tiedät mikä lapsille on parhaaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1056358
- 2223575
Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!183405Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j663328Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po332721Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi162555Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242524Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.282373- 2742181
Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441786