" Koulussa huolestuttiin ekaluokkalaisesta pojasta, joka ei olisi millään jaksanut mennä iltapäiväkerhoon. Keskustelut vanhempien kanssa paljastivat syyn väsymykseen: isä haki pojan suoraan kerhosta jääkiekkoharjoituksiin neljänä päivänä viikossa, ja viikonloppuisin oli vielä yhdet harjoitukset ja peli.
- Pienen pojan arki oli äärettömän täyteen ladattua, sanoo kasvatustieteen professori Juha Hakala.
Aivot voivat vaurioitua pysyvästi
Lapsen ylikuormittuminen voi aiheuttaa aivoihin pysyviä muutoksia. Tutkimusten mukaan suuri määrä stressihormoneja lapsena voi lisätä aggressiivisuuden ja masentuneisuuden riskiä tulevaisuudessa.
Liika kuormitus näkyy lapsissa esimerkiksi ärtyisyytenä, väsymyksenä ja outona käytöksenä. Jatkuva kitinä ei välttämättä ole lapselle luontaista, vaan ehkä merkki liian vauhdikkaasta elämäntyylistä. "
http://www.iltalehti.fi/perhe/2012120616417484_pr.shtml
Tätä mieltä olen ollut aina,korkeintaan kaksiharrastusta lapselle /per vikko on riittävä.
Onko tuo liika harrastaminen vanhempien pakoa varsinaisesta kasvatustehtävästä vai mitä ?
Ei tuossa esimerkin tapauksessa ainakaan jää aikaa rennolle yhdessäololle tai muulle hauskalle ei suorittamista vaativalle tekemiselle.
Lapsen pitää saada pitkästyä
kadonnutko ?
2
239
Vastaukset 2
- ewee1
Samaa mieltä!
- näin on!!!
Ehdottomasti näin. Meillä kotihoidossa oleva 3v. Ja yksi harrastus/ kerran viikossa. Ja vaikkei tyttö edes ole arkisin hoitopaikan hälinässä niin silti huomaan, että tarvii melkeinpä joka toinen päivä sellasen rauhallisen kotipäivän. Jolloin vaan ollaan kotona/ pihalla/ laitetaan ruokaa ja tehdään arkisia juttuja. Ja lapselle on tehnyt hyvää, että en ole koko ajan hänelle viihdyttäjä ja ohjelmatoimisto. Vaan teen kotitöitä ja omiakin juttuja ja lapsi saa tulla mukaan tai tehdä omia juttujaan sillä aikaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802127Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3681293Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu321210- 1411058
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa154931- 103876
- 62756
- 45747
- 61716
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63692