Toivo hiipuu eikä ammattiapua löydy

Hei, olen 18-vuotias työssäkäyvä opiskelija, olen seurustellut kaksi vuotta 18-vuotiaan tyttöystäväni kanssa. Puhun asioistamme tyttöystäväni puolesta.

Elämämme on ollut jonkin aikaa todellisessa vapaapudotuksessa eikä apua ole missään. Tyttöystäväni todella yksinäinen, hän ei sopeudu mielestään mihinkään porukkaan. Koulunkäyminen on mahdotonta, kun mikään ei kiinnosta ja ihmisten seurassa oleminen on ylivoimaista. Voimakkaita ahdistuskohtauksia päivittäin, itkemistä kylpyhuoneen lattialla monta kertaa illan aikana, epätoivoa ja ahdistusta, unettomuutta. Viime aikoina itsetuhoiset ajatukset ovat velloneet mielessä eikä elämä ei enää kiinnosta. Ei elämä voi olla tämän arvoista?

Yritimme saada häntä oppisopimuksella lähihoitajaksi, mikä kiinnosti häntä. Menimme työvoimatoimistoon ja sieltä sanottiin, että takaisin koulunpenkille siitä. Täysi tyrmäys meidän ainoalla mahdollisuudella saada elämä takaisin jollakin tavalla raiteille. Tyttöystäväni on ollut lukiossa ja yhdessä ammatillisessa koulutuksessa.

Asumme jo omassa vuokratussa asunnossa eikä ylimääräistä rahaa ole kovinkaan paljoa. Molemmat käymme töissä, mutta jos tyttöystäväni opintotuki päättyy opiskelupaikan puuttuessa meillä tuskin riittää rahat maksaa asuntoamme.

Tarvitsisimme todella, todella kipeästi ammattiapua, olemme terveydenhoitajalla käyneet yksin sekä yhdessä, mutta he eivät pysty siihen, mitä me tarvitsisimme. Eikä rahaa ole maksaa terapia- tai psykologikäyntejä. Onko mitään, mikä voisi auttaa meitä tässä kaikessa tuskassa, vai olemmeko täysin yksin?
282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kaksin

Äänestä

Lekurille nyt ensin. Ja sitten kannattaa tarkistaa ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuudet. Ja psykoterapiaan saa Kelan tukea.

Hän käy kuitenkin töissä? Miksi hän nostaa opintotukea vaikka opinnot ovat päättyneet?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eitoivoa1 kirjoitti:

Hei, olen 18-vuotias työssäkäyvä opiskelija, olen seurustellut kaksi vuotta 18-vuotiaan tyttöystäväni kanssa. Puhun asioistamme tyttöystäväni puolesta.

Elämämme on ollut jonkin aikaa todellisessa vapaapudotuksessa eikä apua ole missään. Tyttöystäväni todella yksinäinen, hän ei sopeudu mielestään mihinkään porukkaan. Koulunkäyminen on mahdotonta, kun mikään ei kiinnosta ja ihmisten seurassa oleminen on ylivoimaista. Voimakkaita ahdistuskohtauksia päivittäin, itkemistä kylpyhuoneen lattialla monta kertaa illan aikana, epätoivoa ja ahdistusta, unettomuutta. Viime aikoina itsetuhoiset ajatukset ovat velloneet mielessä eikä elämä ei enää kiinnosta. Ei elämä voi olla tämän arvoista?

Yritimme saada häntä oppisopimuksella lähihoitajaksi, mikä kiinnosti häntä. Menimme työvoimatoimistoon ja sieltä sanottiin, että takaisin koulunpenkille siitä. Täysi tyrmäys meidän ainoalla mahdollisuudella saada elämä takaisin jollakin tavalla raiteille. Tyttöystäväni on ollut lukiossa ja yhdessä ammatillisessa koulutuksessa.

Asumme jo omassa vuokratussa asunnossa eikä ylimääräistä rahaa ole kovinkaan paljoa. Molemmat käymme töissä, mutta jos tyttöystäväni opintotuki päättyy opiskelupaikan puuttuessa meillä tuskin riittää rahat maksaa asuntoamme.

Tarvitsisimme todella, todella kipeästi ammattiapua, olemme terveydenhoitajalla käyneet yksin sekä yhdessä, mutta he eivät pysty siihen, mitä me tarvitsisimme. Eikä rahaa ole maksaa terapia- tai psykologikäyntejä. Onko mitään, mikä voisi auttaa meitä tässä kaikessa tuskassa, vai olemmeko täysin yksin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu