Epäilen, että monien hamsterit ovat kuolleet. Kerro oman hamsusi tarina.
Oman hamsuni sain pikkutyttönä ja olin ihan rakastunut siihen. Sanoin äidille hankintailtana "Äiti, en oo ikinä ollut näin onnellinen". Hamsteri ristittiin Hamtaroksi, sen tv-ohjelman mukaan. Hamuli, Hamsu, Hami, niillä nimillä sitä myös kutsuttiin. Aluksi vähän pelkäsinkin sitä, mutta vähän yli vuosi sen jälkeen minäkin uskaltauduin ottamaan sen kädelle. (sitä ennen vain äitini oli pidellyt sitä) Se ei ollut tykännyt äidin kädellä olemisesta, taisi yhdistää sen häkin siivoamiseen. Olin ihan rakastunut, kun minun kädelläni se oli ihan rauhallinen. Siitä lähtien aina, kun työnsin käteni häkkiin, hamsuni kiipesi käsissäni olevia hiuslenkkejä pitkin kyynärtaipeeseeni, josta sain sen napattua kädelleni.
Vähän sen jälkeen kaikki muuttui. Hamuli eräänä päivänä sitä katsellessani liukastui häkkinsä yläkerrasta ja sen jalka tarttui reunaan. Niks. Menin aivan paniikkiin kun se roikkui sekunnin siinä ja putosi sitten purujen sekaan alakertaan. Tarkistin sen heti, mutta näkyviä vammoja ei ollut tullut. Kerroin äidille, kun hän tuli kotiin. Hän rauhoitteli minua.
Pari päivää kului, ja huomasin, että Hamsu alkoi ontua. Kerroin vanhemmilleni, jotka päättivät viedä sen seuraavana päivänä eläinlääkäriin. Nukuin sen yön äidin vieressä ja pelkäsin.
Pelolle oli aihetta. Aloin itkeä eläinlääkärillä vasta kun hän sanoi, että Hamin jalka oli katkennut pahasti. Hän sanoi, että oli kaksi vaihtoehtoa. Pysyvä kipulääkitys tai tuskista päästäminen. Äiti antoi minun valita, ja valitsin syvästi eläinrakkaana jälkimmäisen. Itkin koko loppupäivän ja yön. En mennyt seuraavana päivänä kouluun.
Sydämessäni on aina paikka pikku hamsulle, ensimmäiselle lemmikilleni. Nytkään en voi olla itkemättä kun ajattelen sitä, vaikka siitä on jo kolme vuotta. Minulla on tallessa hamsterini häkki ja kylpyamme, joka toimii nykyisen kanini ruokakuppina. Ja hyllyllä, hamsterini pesämökin vieressä on kirja.
Sinne piirsin kuvia hamsterini tempauksista.
Oman hamsuni sain pikkutyttönä ja olin ihan rakastunut siihen. Sanoin äidille hankintailtana "Äiti, en oo ikinä ollut näin onnellinen". Hamsteri ristittiin Hamtaroksi, sen tv-ohjelman mukaan. Hamuli, Hamsu, Hami, niillä nimillä sitä myös kutsuttiin. Aluksi vähän pelkäsinkin sitä, mutta vähän yli vuosi sen jälkeen minäkin uskaltauduin ottamaan sen kädelle. (sitä ennen vain äitini oli pidellyt sitä) Se ei ollut tykännyt äidin kädellä olemisesta, taisi yhdistää sen häkin siivoamiseen. Olin ihan rakastunut, kun minun kädelläni se oli ihan rauhallinen. Siitä lähtien aina, kun työnsin käteni häkkiin, hamsuni kiipesi käsissäni olevia hiuslenkkejä pitkin kyynärtaipeeseeni, josta sain sen napattua kädelleni.
Vähän sen jälkeen kaikki muuttui. Hamuli eräänä päivänä sitä katsellessani liukastui häkkinsä yläkerrasta ja sen jalka tarttui reunaan. Niks. Menin aivan paniikkiin kun se roikkui sekunnin siinä ja putosi sitten purujen sekaan alakertaan. Tarkistin sen heti, mutta näkyviä vammoja ei ollut tullut. Kerroin äidille, kun hän tuli kotiin. Hän rauhoitteli minua.
Pari päivää kului, ja huomasin, että Hamsu alkoi ontua. Kerroin vanhemmilleni, jotka päättivät viedä sen seuraavana päivänä eläinlääkäriin. Nukuin sen yön äidin vieressä ja pelkäsin.
Pelolle oli aihetta. Aloin itkeä eläinlääkärillä vasta kun hän sanoi, että Hamin jalka oli katkennut pahasti. Hän sanoi, että oli kaksi vaihtoehtoa. Pysyvä kipulääkitys tai tuskista päästäminen. Äiti antoi minun valita, ja valitsin syvästi eläinrakkaana jälkimmäisen. Itkin koko loppupäivän ja yön. En mennyt seuraavana päivänä kouluun.
Sydämessäni on aina paikka pikku hamsulle, ensimmäiselle lemmikilleni. Nytkään en voi olla itkemättä kun ajattelen sitä, vaikka siitä on jo kolme vuotta. Minulla on tallessa hamsterini häkki ja kylpyamme, joka toimii nykyisen kanini ruokakuppina. Ja hyllyllä, hamsterini pesämökin vieressä on kirja.
Sinne piirsin kuvia hamsterini tempauksista.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Koskettava tarina ;( Otan osaa. Itselläni tämä asia on vielä edessä. Omistan kaksi gerbiiliä jotka ovat toukokuussa kahden vuoden ikäisiä. Toivon kaikkea hyvää silti kanillesi ja sinulle! (:
Oma tarinani:
Sain ekan hamsterini yhdeksän vuotiaana. Sen nimeksi tuli Roosa Nelliina ''Rosa''. Rakastin sitä todella paljon, ja joka päivä koulun jälkeen kurkistin sen häkkiin että olisiko se liikkeellä. Hamsterini hakuyönä en nukkunut ollenkaan, ja näinkin kuinka hamsterini liikkui yöllä häkissään. Minun mielestäni se oli kaikkein hauskaa katsella mitä hamsterini puuhasi. Ihme ja kumma, mutta en ollut koulussa melkeinpä yhtään väsynyt. Parin päivän päästä siirsin hamsterin pesämökin ylätasanteelle, jotta näkisin sängystäni, milloin hamsterini lähtisi
jATKUU
liikkeelle. Luin sen aikaa, kunnes hamsterini ilmestyi mökistänsä. Ja hamsterini vessan siirsin nurkkaan, alatasanteelle jossa oli puruja. Hamsterini ensin oli hiukan ihmeissään, mutta se pian tottui tähän järjestelmään. Kun sain hamsterini, laitoin sen pesämökkiin yhden pikkutupon pesävanua, ja lisää tarjolle tuppoina. Eräänä iltana, kun olin juuri väsymässä odottamiseen, että hamsuni veisi pesävanut mökkiin. Olin juuri alkamassa tunkea itse pesävanua sen mökkiin, kun hamsterini pinkaisi ulos mökistään ja keräsi pesävanut mökkiinsä. Helpotuin kovasti, sillä olin hiukan luullut että hamsterini oli epätavallinen. Eräänä iltana kuitenkin hämmästykseni hamsterini söi pesävanua. Ajattelin, että se sylkisi ne pian pois kun ei se varmasti tykkäisi niistä. Luulin myös, ettei pesävanu ole vaarallista hamstereille, vaikka hamsteri söisikin sitä runsaasti. Seuraavana päivänä kuitenkin hamsterini kiemurteli selällään kummallisesti sen ylätasanteen lattialla. Olin tietämätön asiasta, että mitä hamsterini teki, ja luulin että se hoitaa tai rapsuttaa turkkiaan piehtaroimalla niin kuin hevoset. Pyysin äitiäni katsomaan, ja äitini sanoi että seurataan tilannetta ylihuomiseen asti tarkemmin. Sinä yönä seurasin oikein tarkkaan hamsuni tilannetta, ja hamsterini päästeli outoja ääniä. Olin kuullut, JATKUU
että se oli tavallista. No ehkä se sitten olikin, mietin koko yön. Hamsterini ei syönyt mitään, ja se alkoi laiheta. Pian se oli tosi laiha, ja oli se kuuluisa ylihuominen. Hamsterini ei edes juonut. Hamsterini silmät oli surkean näköiset, ja rähmäiset. Äitini kuitenkin pian sanoi, että automme oli epäkunnossa. Ehdotin bussilla menoa, mutta äiti sanoi että se oli kallista, ja vasta kahden viikon päästä seuraava bussi lähtisi kaupunkiin, ja että hamsteri varmaan tykkäisi olla rauhallisemmassa paikassa matkan ajan, kun bussissahan oli hirveä meteli. Myönsin että kyllä, mutta sydämmeeni sattui, hamsteriniakin ehkä sattui. Hamsterini karva alkoi irrotta, jo silloin kun vain pelkästään silitin sitä, niin käteeni tarttui iso kasa karvoja. Pian hamsterini oli melkein kaljuuntunut, ja silloin päätin viedä vaikka salaa hamsterini lääkärille. Lähdin siis taittamaan kävellen 30 kilometrin matkaa. Yöllä, pimeässä, ja varmistin ettei äitini huomaisi. Äitini ei huomannut kun itkuisena pilkkopimeällä minä pieni tyttö lähdin kävelemään 29 asteen pakkasessa kohti kaupunkia. Ajattelin, että hamsterini saisi viimeistään aamulla pikaista hoitoa. Juoksin ja kävelin ja taas juoksin ja kävelin, jotta pikkuiseni saisi mahdollisimman äkisti apua. Äiti ei ainakaan minua voinut tavoittaa, sen tiesin sillä olin jättänyt puhelimen kotiin. 10 kilometriä käveltyäni/juostuani pysähdyin hörppäämään vettä ja haukkaamaan suklaapatukkaa, ja tietysti tarkistamaan hamsterini kunnon. Hamsterini oli vielä samassa kunnossa kuin lähtiessäni. Paitsi se oli hirmu hiljainen ja ei liikkunut melkeinpä ollenkaan. Hätäännyin ja lähdin siinä 2.00. yöllä, jatkamaan matkaa, kun olin syönyt ja lepuuttant jalkojani 10 minuuttia, enempää aikaa minun mielestäni ei ollut tuhlattavaksi. Kylkeeni pisteli, mutta en saanut välittää siitä. Juoksin ja kävelin taas, ja pakkanen oli yltynyt 30 asteeseen. Nenästäni vuoti verta, mutten tiennyt miksi. Kävelin vain yhä nopeammin, kun taas alkoi nälättämään 3 tunnin päästä. Minulla oli tietysti kompassi ja kaupunkimme kartta mukana repussa, ja paljon lisää varavaatetta. Kun pakkanen kiristyi, ja minua rupesi jäätämään, enkä oikein enää tiennyt montako astetta pakkanen oli noussut, pysähdyin ja laitoin paksut villasukat, ja kaulaliinan. Oli kulunut neljä tuntia, vaikka tuntia aikaisemmin olin ollut nälissäni. Pakottauduin jatkamaan matkaa vielä puoleksi tunniksi. Sen jälkeen söin kokonaisen voileivän, ja toisenkin. Join hurjasti kaakaota, jota minulla oli 5 termospulloa mukana. Join yhden pullon kokonaan loppuun, ja sen jälkeen minulla oli ihan lämmin. Söin toisen suklaapatukan, sillä äiti oli sanonut että niistä sai paljon energiaa. Lepuutin jalkojani 10 minuuttia taas ja sitten kiiruhdin matkaan. Olin kulkenut jo 8 ja puoli kilometriä, mutta aioin suoraan kävellä vähintään 10 kilometriä. Kello oli 10.40. ja mietin että äiti saattaisi jo olla jalkeilla... Sitten ajattelin että tietysti olii siihen aikaan äitini jo noussut sängystä. Kävelin 5 kilometriä pakolla lisää, kunnes join lisää kaakaota ja söin kolme piirakkaa. Lähdin jälleen matkaan kun olin lepuuttanut jalkojani 10 minuuttia. Kävelin toiset viisi kilometriä, ja kello oli jo 14.05. Olin onnellinen, sillä minulla oli enää kaksi kilometriä käveltävänä, että olisin kaupungissa. Olin kävellyt 28 kilometriä yhteensä. Kävelin kaksi kilometriä, kaupungista kilometrin matka kaupungin toiseen päähän jossa eläinlääkärin vastaan otto sijaitsi. Hamsterini näytti todella sairaalta, ja juoksin kaikista ekana eläinlääkärin huoneesen. Sain tietää, että hamsterillani oli suolitukos. Hätäännyin ensin, ja sitten eläinlääkäri sanoi, että asia onnistuisi, jos hän saisi tehdä leikkauksen hamsterilleni. Vastasin kyllä, sillä tiesin että eläinlääkäit olivat taitavia. Äitini kuitenkin tuli pian eläinlääkärille, ja jouduin pakosti kertomaan miten olin päässyt perille. Äiti oli onnellinen kun löydyin, ja minä olin onnellinen sillä pesävanusta syntynyt suolitukos oli saatu korjattua, ja hamsterini oli taas normi.
Hyvä provo ^
onkohan toi tarina nyt ihan totta koska olisit melkein kuollut tuossa pakkasessa ja eläinlääkäri maksaa ja tuosta tariinasta olisi ollut ehkä juttua lehdessäkin....
Ei se ite olis kuollu mut hamsteri wtf????
Haahaa !!!! Lankaan menitte!! Ei toi ny tietenkää oo totta!! XDD
No eihän tässä ees kukaan menny lankaan ku kukaan ei sitä ees uskonu.
Mulla talvikkoni eli reilut 1v 7kk. (oli eka oma lemmikkini ja ensimmäinen hamsteri)
Puolivuotiaana se yhtäkkiä meni tosi huonoon kuntoon, ja alkoi äkittäin laihtua. Sen tilanne näytti aika huonolta, ja veikkailtiin vähän, että ei selviä huomiseen asti. Käytiin hakemassa kasvattajalta sitten antibiootteja, ja päivän päästä oli sitten eläinlääkäriin meno, jossa se nesteytettiin, ja katsottiin hampaat ym. Sitten monta päivää pakkosyötettiin sitä ruiskulla ja annettiin sitä antibioottia. Kuin ihmeen kaupalla se vielä selvisi tuosta.
Seuraavan kerran kun se sairastui niin se olikin jo sen 1v 7kk. Kun alkoin sitä herättelemään kun piti siivota asumus, huomasin että se oli laihtunut ihan olemattomaksi ja oli tosi huono kuntoinen. Alkoin hädissäni katsoa, että mikä sillä nyt olin. Yritin tarkastaa hampaita, mutta en saanut katsottua niitä kunnolla, pyristeli vastaan. Epäilin kuitenkin, että hampaat olivat katkenneet, ja sen takia ei pystynyt syömään. Laitoin sille siemenseosta turpoamaan ja annoin sille pilttiä. Käytettiin sitä sinä päivänä sen kasvattajalla, ja hampaathan olivat katkenneet. Myös sen alaleukaan oli ilmestynyt kummallinen patti, varmaankin kasvain. Otettiin kuitenkin antibioottia vielä kasvattajalta mukaan, vaikka siltähän se näytti, että ei siitä enää ole eläjäksi. Sitten annettiin niitä antibiootteja sille. Seuraavana päivänä se oli jo todella huonossa kunnossa, ja eläinlääkäriin päästiin vasta huomenna. Oli laihtunut vain yhä enemmän, eikä suostunut syömään. Päätettiin sitten loppujen lopuksi tehdä hamsterin kannalta paras päätös, ja päästettiin se kivuistaan viemällä se kunnan eläinlääkärille lopetettavaksi. ;(
Nyt tästä on n. kolme viikkoa. Vilperi oli tosi hyvä luontoinen hamsteri, eikä ikinä purrut minua. Meillekkin se kotiintui jo heti seuraavana päivänä, eikä sitä tarvinnut mitenkään kesyttää. Jään kaipaamaan.
Mä sain ensimmäisen hamsterini kahdeksan vuotiaana. Kävimme eläinkaupassa katsomassa hamstereita ja pian kotiimme saapui mustavalkoinen cambelli naaras. Nimesimme sen Hipsuksi. Saimme viettää Hipsun kanssa yhden terveen ja elämäniloa täynnä olevan vuoden. Pian 1- vuotissyntymäpäivien jälkeen Hipsu lopetti syömisen kokonaan, eikä jaksanut enää juosta juoksupyörässä. Minä, pienenä yhdeksänvuotiaana tyttönä huomasin heti että Hipsulla ei ollut kaikki kunnossa. Veimme Hipsun eläinlääkäriin ja eläinlääkäri totesi, että Hipsu sairastaa keuhkokuumetta. Eläinlääkäri antoi hipsulle happea ja Hipsulle määrättiin antibioottikuuri, mutta eläinlääkäri varoitti että se ei välttämättä parane antibiootinkaan avulla ja lyhentää Hipsun elämästä jokatapauksessa ainakin vuoden.
Lääkitsimme hipsua ja viikossa Hipsu parani. Se alkoi taas syödä ja liikkua normaalisti.
Vuosi tästä koettelemuksesta eteenpäin, löysimme hipsun kuolleena omasta pesästään. Hautasimme sen valkoisessa pahvilaatikossa, minun virkkaamaan peittoon käärittynä meidän pihallemme.
Eli vakavasta sairastumisesta huolimatta, Hipsu eli 2 onnellista vuotta ja siihen olemme tyytyväisiä.
Hipsua muistaen
Sain Vilperin n. vuosi sitten. Käytiin se Kajaanista eläinkaupasta. Se oli maailman ihanin hamsteri, niin kiltti ja söpö. ♥ Tänä iltana kuitenkin huomasin että se oli mennyt huonoon kuntoon, laihtunut hirveästi ja se ei jaksanut enää liikkua. Ja se oli vasta 1v7kk. Seurailin sen tilannetta koko yön. Välillä nukahdin vahingossa ja äiti oli tullu huoneesee 4 jälkeen. Sit tuli isikin. Vilperi oli hirmu huonossa kunnossa. Se kitui varmasti. Isillä oli pakko tappaa se hirveellä tavalla.. En kestä. En tajuu miten pärjään ilman sitä. Enkä ees tienny mikä sille tuli, eilen se oli vielä ihan kunnossa. Mulla on hirveä ikävä, Vilperi ♥ :(