Olen tässä vähän miettinyt kaikenlaista. Millaisia te muut aikuiset olette iltaisin kotonanne yksin taikka kaksin kultanne kanssa..? Tällainen kysymys vaan siksi kun olen välillä itse kuin pieni lapsi, siis kotona ollessani. Haluan huomiota ja hellyyttä ja olokin on sen takia aika kärsimätön..levoton. Tai sitten surullinen. Tulenko aina olemaan tällainen, koko loppuelämäni. Mielestäni tulen varmaan olemaan, koska se kai kuuluu luonteeseeni niin paljon..saada hellyyttä ja jonkinlaista huomiota (oli se sitten kosketus tai jotain muuta).
Aika outoja asioita taas päässä pyörii, mutta olen vähän tällainen. No sitten taas kun olen niin kovin läheisyydenkaipuinen niin en osaa oman äitini kanssa olla normaalisti..siis en uskalla edes halata sitä (mutta se usein pakottaa minut).. Tämä johtuu kai siitä kun meidän perheessä on ollut tällaista..ei ole saanut näyttää tunteitaan. Ja johtuu se muistakin mainitsemattomista syistä. Mutta on aika outoa, pitäisi kai äitiänsä osata halata. No ei siinä, en isäänikään ole koskenut kuin pikkulapsena viimeksi. Outo perhe kaikinpuolin :)
No, on mulla monta uninallea. Pari viettää aikaa sängyssäni ja loput sängyn vieressä. Niitä sitten yksinäni tuskissani rutistelen ja rauhoitun nukkumaan. Joskus jos oikein paha mieli niin soitan exälleni, koska se on tällä hetkellä ainut jolle voin soittaa kun olen todella maassa..exäni on mulle tärkeä. Jos ei sitä olisi niin ei olisi ketään kenelle soittaa kun on suru puserossa. Paitsi äitini..mutta sille soitan vasta kun on tosi hätä :).. Exälleni osaan ja uskallan näyttää tunteeni. Se sitten yleensä kans rauhoittaa. Olenko normaali vai epänormaali..? :) Osaan toki olla yksinkin, mutta tämä ihmetyttää joskus itseäni. Toki nämä rituaalit eivät ole ihan jokapäiväisiä..Tämä kirjoitus meni ehkä väärälle palstalle, mutta mitäpä sitten. En muutakaan palstaa keksinyt.
Aika outoja asioita taas päässä pyörii, mutta olen vähän tällainen. No sitten taas kun olen niin kovin läheisyydenkaipuinen niin en osaa oman äitini kanssa olla normaalisti..siis en uskalla edes halata sitä (mutta se usein pakottaa minut).. Tämä johtuu kai siitä kun meidän perheessä on ollut tällaista..ei ole saanut näyttää tunteitaan. Ja johtuu se muistakin mainitsemattomista syistä. Mutta on aika outoa, pitäisi kai äitiänsä osata halata. No ei siinä, en isäänikään ole koskenut kuin pikkulapsena viimeksi. Outo perhe kaikinpuolin :)
No, on mulla monta uninallea. Pari viettää aikaa sängyssäni ja loput sängyn vieressä. Niitä sitten yksinäni tuskissani rutistelen ja rauhoitun nukkumaan. Joskus jos oikein paha mieli niin soitan exälleni, koska se on tällä hetkellä ainut jolle voin soittaa kun olen todella maassa..exäni on mulle tärkeä. Jos ei sitä olisi niin ei olisi ketään kenelle soittaa kun on suru puserossa. Paitsi äitini..mutta sille soitan vasta kun on tosi hätä :).. Exälleni osaan ja uskallan näyttää tunteeni. Se sitten yleensä kans rauhoittaa. Olenko normaali vai epänormaali..? :) Osaan toki olla yksinkin, mutta tämä ihmetyttää joskus itseäni. Toki nämä rituaalit eivät ole ihan jokapäiväisiä..Tämä kirjoitus meni ehkä väärälle palstalle, mutta mitäpä sitten. En muutakaan palstaa keksinyt.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hämärä tyyppi :)
et sä oo mitenkään outo, ihan tavallisia juttuja noi on, mäkin mietin monesti millasta kenelläkin on kotona etc, etc, on hyvä että sä voit soittaa ainakin exälles, hienoo että ootte niin hyvissä väleissä.
Sä oot ihan normaali ihminen, ihan normaali. Sillä ei oo välii mille palstalle kirjotukset menee, pääasia on että voi purkaa mieltään sillon kun haluaa.
Kirjottaminen auttaa monessa asiassa paljon.
Hyvää alkanutta vuotta sulle !
oloasi mille palstalle vaan kun siltä tuntuu äläkä välitä mäkättäjistä yhtään mitään, niitä täällä piisaa. Tsemppiä.
Tulevaisuus hieman pelottaa. Haluan vain löytää ja saada sen yhden ainoan. Olen sekoiluni sekoillut ja seuraukset kärsinyt. On ollut vain "kasa" vääriä ihmisiä, joiden kanssa olen päätynyt yhteen taikka johonkin jännään. Kaikki omalla tavallansa "kajahtaneita" tai muuten omaperäisiä..Nyt on pieni toivonkipinä normaalista ihmisestä..onnea minulle siis! :) En kyllä ole koskaan asunut kenenkään kanssa yhdessä. Mutta sitä kuitenkin haluaisin ja samalla vähän pelkäänkin. Olen ollut paljon yksin, vaikka irtosuhteita tai lyhyitä suhteita on ollut ihan tarpeeksi. Opinko puhaltamaan yhteen hiileen joskus..? No enköhän minä opi. Sitä haluan. Olen vain luonne, joka kaipaa omaakin rauhaa. Liika kiintymys voi karkoittaa minut (näin on ollut joskus aiemmin). Toki olen jo hieman aikuistunut..:) omasta mielestä ainakin! En halua mennä karkuun ketään, jota sitten rakastankin.