Juu eli olen siis lastenhoitoalalla. Olen valmistunut alle pari vuotta sitten nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi ja joku aika sitten olin vielä varma etten halua lasten kanssa töitä tehdä enää ikinä. Takana oli erittäin huonoja harjottelu jaksoja, olin arka ja hieman varovainen luonteeltani ja sain peetä niskaan kunnolla, tehtiin selväksi että olen huono työskentelemään tällä alalla. Sijaisena ei ollut oikein minkään arvoinen, päiväkoti ikäiset haistattelivat, uhkasivat äideillä ja poliiseilla, yksi meinas heittää tuolilla ja joku puri. Mitä enemmän pelkäsin lapsia, sitä enemmän ne käyttivät tilannetta hyväksi. Sen jälkeen olin iltapäiväkerhossa ja olin jo hieman aikuisempi ja vahvempi ihmisenä. Silti ekaluokkaiset olivat suurin osa aivan kamalia, haukkuivat, haistattelivat, kertoivat miten vanhemmatkaan eivät arvosta minua, joku huusi v****n ämmää, ketään ei edes kiinnostanut olla koko kerhossa vaikka parhaamme yritimme. Joka päivä joku yritti lyödä ja potkia, jos yritit saada jonkun lapsen kuriin niin hätiin tuli toinen lapsi potkimaan aikuista. Joskus yritin keksiä pojille mielekästä tekemistä ja otin pienen ryhmän itselleni jalkkis kentälle. Homma lähti aivan lapasesta, kukaan ei kuunnellut minua, hyvä etteivät kuristaneet toisiaan voiton himoissaan. :/ Tämän jälkeen olen tuntenut erittäin pahaa oloa ja tunsin mokanneeni erittäin pahasti.
Näiden "positiivisten" kokemusten jälkeen kuitenkin löysin paikan missä viihdyn suhteellisen hyvin ja opiskelen samalla itselleni täyttä pätevyyttä päiväkotiin. Pientä suunsoittoa on joskus, mutta se on sellaista pientä harmitonta, tai tulee jonkun 3 vuotiaan suusta. Silloin olen vain napakasti ilmaissut että suunsoittoa en hyväksy ja katsonut silmiin. Tunnen olevani nykyään jotenkin vahvempi ja hieman itsevarmempi. Sijaistan vakituisesti monessa päiväkodissa ja monessa ryhmässä, aina kun menen töihin, kuulen monen lapsen iloisesti moikkailevan ja huutelevan minua ja osa tulee halailemaan. Siitä saan voimaa.
Toisinaan kuitenkin vanhat jutut painavat mielessä ja mietin, olenko tarpeeksi hyvä. En esimerkiksi osaa aina tehdä asioita niin kuin kuuluu. En esimerkiksi pienten ryhmässä älynnyt napata pientä lasta syliini kun roikkui lähtevän äidin kimpussa. Äiti ei meinannut millään raaskia jättää lastansa. Myös vaipanvaihto ruljanssi hämmensi aluksi, koska en ollut tottunut olemaan monen erittäin pienen lapsen ryhmässä. Joskus tuntuu, etten osaa suunnitella kaikkea mitä pitäisi tai en tiedä mikä on toimintakertomus. Nykyään minun ei tarvise suunnitella mitään koska sijaistan, mutta ei sekään ole hirveän hauskaa että kahen minuutin varotusajalla kerrotaan, että sun pitäis nyt tehdä näiden lasten kanssa jotain, ihan mitä vain! Välillä tuntuu, että tuollaisissa tilanteissa unohdan täysin kaikki leikit ja askartelut. Välilllä pelottaa vastuu, kun olet 14 lapsen kanssa yksin pihalla. Sekin ärsyttää, kun pitäisi sadan lapsen nimet osata ulkoa ja joku vanhempi loukkaantuu kun en osaa hänen jani petterinsä nimeä nyt aivan täydellisesti tai sekotan lapset keskenään. Ei ole helppoa olla monessa paikassa töissä. Joku päivä työpiste vaihtui kolme kertaa.
Välillä tuntuu, että olen itse ihan lapsi vielä ja hämmentää kaikki tämä vastuu ja työelämä. Yritän vain miettiä, että en varmaan ole ainoa ... Ikää on siis 22v. Yritän vain sanoa itselleni, että olen opiskelija ... saan mokata, ei tarvitse osata vielä kaikkea ... ?
Näiden "positiivisten" kokemusten jälkeen kuitenkin löysin paikan missä viihdyn suhteellisen hyvin ja opiskelen samalla itselleni täyttä pätevyyttä päiväkotiin. Pientä suunsoittoa on joskus, mutta se on sellaista pientä harmitonta, tai tulee jonkun 3 vuotiaan suusta. Silloin olen vain napakasti ilmaissut että suunsoittoa en hyväksy ja katsonut silmiin. Tunnen olevani nykyään jotenkin vahvempi ja hieman itsevarmempi. Sijaistan vakituisesti monessa päiväkodissa ja monessa ryhmässä, aina kun menen töihin, kuulen monen lapsen iloisesti moikkailevan ja huutelevan minua ja osa tulee halailemaan. Siitä saan voimaa.
Toisinaan kuitenkin vanhat jutut painavat mielessä ja mietin, olenko tarpeeksi hyvä. En esimerkiksi osaa aina tehdä asioita niin kuin kuuluu. En esimerkiksi pienten ryhmässä älynnyt napata pientä lasta syliini kun roikkui lähtevän äidin kimpussa. Äiti ei meinannut millään raaskia jättää lastansa. Myös vaipanvaihto ruljanssi hämmensi aluksi, koska en ollut tottunut olemaan monen erittäin pienen lapsen ryhmässä. Joskus tuntuu, etten osaa suunnitella kaikkea mitä pitäisi tai en tiedä mikä on toimintakertomus. Nykyään minun ei tarvise suunnitella mitään koska sijaistan, mutta ei sekään ole hirveän hauskaa että kahen minuutin varotusajalla kerrotaan, että sun pitäis nyt tehdä näiden lasten kanssa jotain, ihan mitä vain! Välillä tuntuu, että tuollaisissa tilanteissa unohdan täysin kaikki leikit ja askartelut. Välilllä pelottaa vastuu, kun olet 14 lapsen kanssa yksin pihalla. Sekin ärsyttää, kun pitäisi sadan lapsen nimet osata ulkoa ja joku vanhempi loukkaantuu kun en osaa hänen jani petterinsä nimeä nyt aivan täydellisesti tai sekotan lapset keskenään. Ei ole helppoa olla monessa paikassa töissä. Joku päivä työpiste vaihtui kolme kertaa.
Välillä tuntuu, että olen itse ihan lapsi vielä ja hämmentää kaikki tämä vastuu ja työelämä. Yritän vain miettiä, että en varmaan ole ainoa ... Ikää on siis 22v. Yritän vain sanoa itselleni, että olen opiskelija ... saan mokata, ei tarvitse osata vielä kaikkea ... ?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aikalailla sama juttu, itse valmistuin lähäriksi koulusta joka oli viimeinen hakutoive, hain kouluun sillä ajatuksella, että tonne en ainakaan mene :D mutta kuinkas kävikään...
Nyt sitä sitten pitäisi mennä töihin vaikka en ole yhtään varma onko tämä mun ala, harjoittelut meni kyllä ihan kivasti, mutta välillä oli kyllä tylsää 6h päivät niin miten jaksaa sitten 8h joka ikinen päivä..
www.imagomentor.fi
Imagomentor maksimoi tuloksen.