Viikko Savo lehti julkaisi artikkelin kauppahallista.
Ensin purettiin kalahalli joka oli väärin asiaa jarrutti eräs valtuutettu saisi maksaa aiheutuneet kulut omasta lompakostaan,mutta miten rosvon vastuuseen saat?
Nyt raiskaavat hallin vanhat ovet sitten kevyempiin.
Korviini ei ole kantautunut vielä ettei kukaan olisi sisälle päässyt nykyisistäkään kunnolla tehdyistä ovista.
Apulaitteita voisi asentaa nykyisiinkiin oviin jolloin ne avautuisivat kunnolla ilman voimaa.
Nähtäväksi jää millaiset lasi-ovet tulee vanhojen paikalle toivottavasti edes sellaiset,että nuoriso pääsee helpolla läpi kusemaan hallin käytäville jokohan järki tulisi takaisin siinä vaiheessa ovien uusijalle.
Hallin kauppapaikka on käsittääkseni sen käytävän sisällä siinä liiketilassa.
Miten yksi kauppias velimies altaan puoleisessa päädyssä voi tulla myymälästään käytävän puolelle tomaattiensa kanssa jotka ovat ulkomaalaisia eikä Suomalaisia tomaateja on siinä myyntipaikan ulkopuolella muutakin myynnissä.Maksaako hän lisävuokraa tästä valtaamastaan tilasta?
Lisävuoran jos maksaa hallin käytävälle levittäneetä myyntipaikastaan niin siloin asia ok.Tosin koskaan en ole siitä kojusta ostanut mitään vaikuttaa jotenkin ahneelle se mustatukkainen vanha nainen siinä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.