Populismi on vallannut Suomen

skriivari

Näihin päiviin asti on populismia pidetty halveksittavana ja tuomittavana toimintamallina politiikassa. Erityisesti Perussuomalaisia on syytetty jo pitemmän aikaa polpulismista. Syyttäjinä ovat useimmiten olleet ns. vanhat puolueet ja valtamedia, Hesari etunenässä.
Mitä sitten on polpulismi?
"Populismin toimintamalli perustuu suosion tavoitteluun helposti omaksuttavien, usein tunneperäisten ja asioita yksinkertaistavien tunnusten avulla. " Lainaus Wikistä.

Nyt on ääni kellossa muuttunut, kun presidentti Niinistö heittäityi populistiksi lupaamalla ALENTAA OMAA PALKKAANSA reilusti.
Miksi? Pressa haluaa kansansuosiota ja onkin sitä jo heti kättelyssä saanutkin. Se on populismia.

Ja jatkoa seuraa. Nyt on eduskunnan puhemies Heinäluoma vaatinut kansanedustajien palkkioiden (palkan) alentamista pressa esimerkin mukaisesti. Siis myös Heinäluoma on populisti. Populismi onkin yhtä-akkiä muuttunut myönteiseksi, kun kansakunnan korkeimmilta paikoilta halutaan kansansuosiota.

Mutta nyt jäitä hattuun hyvät kanssasisaret ja-veljet. Minä pahoin pelkään, että tässä herrrojen populismissa on koira haudattuna.
Aikaisemmin jo työnantajat vaativat yleistä palkkojen alentamista. Olisiko tämä yhtä-äkkinen populismin suosio vain sitä varten, että sillä pehmitetään kansalaiset myötämielisiksi elintason laskemiseen.

Herrojen populismissa vedotaan näet voimakkaasti tunteisiin ja silloin usein järki himmenee.

56

279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ikkunaroiskeitako?

      Elintasoa joudumme laskemaan ilman presidentin esimerkkiäkin, halutaan se sitten nähdä miten itsekukin haluaa!

      Niin kuin kauneus on katsoja silmissä, samoin on näissä arvomaailmaan liittyvissä asioissa.
      Heinäluomakin osoittaa sitä rehtiyttä, mitä hänestä on voinut odottaa.

    • Heinäluomassa on

      jotain rehtiä, ainoa sos.dem. josta voi niin sanoa.

    • *Kukkahame*

      Kirjoitin ja kadotin!
      Aloittaja on ymmärtänyt tai haluaa ymmärtää lainaamansa tekstin väärin.
      Presidenttimme ei tavoittele suosiota vaan omalta osaltaa auttaa, on eri asia tavoitella ja kokonaan toinen asia auttaa, johon hän on jo kirjallisesti sitoutunut.

      Muutamilla on kaikessa omat päätelmät jotka eivät edes kosketa totuutta.

      Eiköhän tämä ollut tässä vaikka onkin kovasti lyhennetty alkuperäisestä, joka on luettavissa bittiavaruudessa mikäli siellä poikkeatte kiireiltänne ;-DD.

      • skriivari

        Bittiavaruudesta löytyy kyllä se "Kukkahameen" ajatuksen juoksu, jonka mukaan nyt pitääkin ruveta uskomaan poliitikkojen vilpittömyteen ja rehellisyyteen.

        Saman ajatuksenjuoksun mukaan Suomessa on siirrytty yhdessä yössä kovasta ja ahneesta asenteesta pehmoiluun ja siunattuun tilaan, jota pressa uudenvuoden puheessaan toivoi Suomen kansalle.

        Mutta kuten aina uskosta ollaan montaa mieltä, niin tästäkin uskosta. Minä olen sitä mieltä, että uskokoon meidän johtaviin poliitikkoihin ken haluaa, minä en usko heidän vilpittömyyteensä ja rehellisyyteensä.

      • 31+32
        skriivari kirjoitti:

        Kyllä populismi on vallannut Suomen. Siinä aloituskirjoittaja on täysin oikeassa.
        Kuitenkin, aloituskirjoittajan pitäisi mielestäni tutustua tarkemmin populismisanan todelliseen merkitykseen.

    • Tepposet

      Tulkintasi on pahansuopa!

      Niinistön ele on signaali hänen ja korkeamman tuloluokan pampuille toimia säästötalkoiden esimerkkeinä.

      On syytä muistaa, ettei tässä vaiheessa kansansuosiolla ole Niinistölle mitään merkitystä.
      Eihän Niinistö nostanut kansanedustajan palkkaansakaan viimeisen kauden aikana.

      Verratkaa hyvät ihmiset Niinistön elettä tai edes Halosen kautta Ahtisaaren röyhkeään, rajattomaan ahneuteen.
      Eipä siitä kateelliset kirjoitelleet.

    • Tällä palstalla on vallitsevana se käsitys, että poliitikkoihin ei voi luottaa.
      Tässä epäluulossaan elävän on vaikea uskoa mitään hyvää yhdestäkään poliitikosta.
      Kovat moitteet annetaan joka kerran, kun kansanedustajt nostavat tai nostattavat palkkioitaan, mutta muistaako kukaan, että tämän päivän lehden tietojen mukaan hallitus on alentanut palkkioitaan jo viime keväänä 5 %:lla?
      Ei varmaan kovin suurta haloota ole siitä tullut. Monilta asia unohtunut.

      Presidentti ei joudu nälänhätään, vaikka palkkio muutetaankin v. 2006 tasoon. Eläkkeellä olevat presidentit sen sijaan hämmästyvät, kun ilmeisesti heidänkin eläkkeensä pienenevät samassa suhteessa. Toivottavastii kuitenkin selviytyvät.:)

      Meidän elintasomme pysyy samana, kun emme hamua sen enempää kuin tähänkin asti. Eläkeläisellä on varma tulo. Toista on kutistuvalla teollisuudella. Joka puolella YT-neuvottelut nakertavat työpaikkoja.

      Parempi on, että päättäjämme luopuvat palkkioistaan toisin kuin monien firmojen huippujohtajat, jotka käärivät isot boonukset siitä, että onnistuvat lähettämään työntekijänsä kilometritehtaalle.
      Minusta epäluulon kohteena pitäisikin olla lasitorneissaan istuvat pamput, joilla ei tunnu olevan mitään kosketusta yhteiskuntaan.

    • Ramoona*

      Minunkin sydämessäni läikähti lämpöisesti, kun presidentti ilmoitti aikeestaan ja Heinäluoma heti peesaili...tunteisiini oli siis vedottu. Ei minun järkenikään pahemmin hanttiin pane, ihan hyvä idea ! Eduskunnan onkin helppo operoida palkkioitaan , onhan siihen varaakin, kun muhkean palkkion lisäksi monenlaisia ilmaisetuja, joista voi luopua. Jos vaikka alkaisivat virkityskerhojensa saunatiloissa käyttää omia saunapyyhkeitään.

      Tavallisilla pulliaisilla on vain tiukasti neuvotetellut palkat, ei niitten alentamista yksipuolisesti voi edes julistaa. Tietysti kuka tahansa voi ilman suurempaa rummutusta lahjoittaa tuloistaan vaikka puolet hyväntekeväisyyteen, silloin ei ainakaan populismista voisi syyttää.

      Populismi merkitsee politiikassa jotain negatiivista ja halpahintaista, hyvänkin aatteen myymistä kyseenalaisin keinoin kansan syville riveille. Suuret sanat ilman tekoja on yksi tunnusmerkki. Eikö Niinistö ja Heinäluoma juuri halua osoittaa teoilla tätä yhteen hiileen puhaltamista ? Saa nähdä, mitä tästä seuraa, toivottavasti rehellinen ja monipuolinen kansalaiskeskustelu yhteisen hyvän ajamiseksi. Mielelläni näkisin myös eduskunnan sopeutumiseläkkeen jo kahden kauden jälkeen suhteutettavan yleiseen eläkeikäkeskusteluun.

      Pehmittämistä arvot tarvitsevatkin, presidentin tärkeimpiä tehtäviä onkin arvojohtajuus. Elintason lasku on joka tapauksessa edessä jo verojen lisääntymisen myötä. Yhä suureneva joukko on vain niitä, joille pienikin tulojen ja tulonsiirtojen vähennys merkitsee todellista köyhyyttä, joillekin palkan alennus voi merkitä lähinnä hyvää mieltä ja yhteisvatuuseen osallistumista.

      • skriivari

        Ramoonan kommentti on hyvä keskustelupuheenvoro. Juuri sellaisia tarvitaan tälläkin foorumilla, sillä ohan tämä keskustelufoorumi.

        Tämä palkkojen ja palkkioiden alentamisvimma on vain saanut asian näyttämään aika kornilta. Tuntien suomalaisten kansanluonteen, joka lähtee rehellisyydestä muistuttaa joskus hyväntahtoiselta hölmöilyltä, kun niin herkästi jopa naivisti uskotaan kaikki mitä meille syötetään.
        Kaikkihan me kuitenkin toisaalta tiedämme hyvin, kuinka meitä petetään esim. vaalilupauksilla.
        Hyvä kysymys on, miksi presidentti julkisti palkanalennusasiansa ennakkoon niin näyttävästi? Yksi vastaus kysymykseen on: se oli populismia parhaimmillaan.
        Jos presidentti olisi ensin toteuttanut palkanalennuksensa ja siitä olisi ilmoitettu jälkikäteen, asia olisi saanut toisen luonteen.
        Nyt Eduskunan puhemies toimii samoin, kuin pressa. Ensin torvet soiden julistetaan, että me myös alennamme palkkojamme, vaikka mitään päätöstä ei ole voitu tehdä, kun eduskunta on lomalla. Populismia sekin, mutta so what. Korkeat päättäjät tarvitsevatkin kansansuosiota seuraavia vaaleja ajatellen.

      • Avoimesti vaan

        Ei presidentin palkkion alentaminen ole pelkkä ilmoitusasia. Se joudutaan käsittelemmän virallisella tasolla, joten ei sitä olisi voitu salassa tehdä, kuten ei palkankorostustakaan voisi.

        Ei pidä haistaa palaneen käryä silloin kun mikään ei käryä.

      • minäkin uskon
        Avoimesti vaan kirjoitti:

        Niinistön vilpittömyyteen, mutta Heinäluoma kerää irtopisteitä. Hän tietää aivan varmasti, ettei eduskunta suostu, korkeintaan johonkin pikkuetuun kuten kahvipullien lukumäärään.

      • ( ! )
        Avoimesti vaan kirjoitti:

        Ei presidentin palkkion alentaminen ole pelkkä ilmoitusasia. Se joudutaan käsittelemmän virallisella tasolla, joten ei sitä olisi voitu salassa tehdä, kuten ei palkankorostustakaan voisi.

        Ei pidä haistaa palaneen käryä silloin kun mikään ei käryä.

        Ei kai Skriivari itse käytä populismia tässä aloituksessaan. Liittyy niiden myötäilijäksi, jotka haluavat vähätellä Niinistön toimia.
        Ei ole Niinistö lyönyt rumpua harjoittamastaan hyväntekeväisyydestä, satun tietämään.

      • lomaa liikaa
        skriivari kirjoitti:

        Ramoonan kommentti on hyvä keskustelupuheenvoro. Juuri sellaisia tarvitaan tälläkin foorumilla, sillä ohan tämä keskustelufoorumi.

        Tämä palkkojen ja palkkioiden alentamisvimma on vain saanut asian näyttämään aika kornilta. Tuntien suomalaisten kansanluonteen, joka lähtee rehellisyydestä muistuttaa joskus hyväntahtoiselta hölmöilyltä, kun niin herkästi jopa naivisti uskotaan kaikki mitä meille syötetään.
        Kaikkihan me kuitenkin toisaalta tiedämme hyvin, kuinka meitä petetään esim. vaalilupauksilla.
        Hyvä kysymys on, miksi presidentti julkisti palkanalennusasiansa ennakkoon niin näyttävästi? Yksi vastaus kysymykseen on: se oli populismia parhaimmillaan.
        Jos presidentti olisi ensin toteuttanut palkanalennuksensa ja siitä olisi ilmoitettu jälkikäteen, asia olisi saanut toisen luonteen.
        Nyt Eduskunan puhemies toimii samoin, kuin pressa. Ensin torvet soiden julistetaan, että me myös alennamme palkkojamme, vaikka mitään päätöstä ei ole voitu tehdä, kun eduskunta on lomalla. Populismia sekin, mutta so what. Korkeat päättäjät tarvitsevatkin kansansuosiota seuraavia vaaleja ajatellen.

        Niinistö onkiin varmaan tosissaan, mutta eduskunnan en usko näihin talkoisiin lähtevän palkkaansa tai verottomia kulukorvauksiaan alentamalla. On vaadittu myös työajan pidentämistä, mutta eduskunta on itse lomalla 4,5 kk vuodesta. Työt ovat vähentyneet, kun suuri osa asioista päätetään EU:ssa. Edustajien avustajakaarti on tietysti samoilla lomilla. Puolta pienempi joukko riittäisi hyvin.Muitten eläkeikiä nostamssa, nuo saavat tosiaan 7 vuoden jälkeen kunnon eläkkeen. Ilmankos on tunkua sinne, ei mitään koulutustakaan vaadita.

        Onko se populismi aina paha, kyllä kansalle pitää poliitikkojen puhua kansan kieltä, veronmaksajan rahoilla heidänkin palkkansa maksetaan.

      • 15=6
        skriivari kirjoitti:

        Ramoonan kommentti on hyvä keskustelupuheenvoro. Juuri sellaisia tarvitaan tälläkin foorumilla, sillä ohan tämä keskustelufoorumi.

        Tämä palkkojen ja palkkioiden alentamisvimma on vain saanut asian näyttämään aika kornilta. Tuntien suomalaisten kansanluonteen, joka lähtee rehellisyydestä muistuttaa joskus hyväntahtoiselta hölmöilyltä, kun niin herkästi jopa naivisti uskotaan kaikki mitä meille syötetään.
        Kaikkihan me kuitenkin toisaalta tiedämme hyvin, kuinka meitä petetään esim. vaalilupauksilla.
        Hyvä kysymys on, miksi presidentti julkisti palkanalennusasiansa ennakkoon niin näyttävästi? Yksi vastaus kysymykseen on: se oli populismia parhaimmillaan.
        Jos presidentti olisi ensin toteuttanut palkanalennuksensa ja siitä olisi ilmoitettu jälkikäteen, asia olisi saanut toisen luonteen.
        Nyt Eduskunan puhemies toimii samoin, kuin pressa. Ensin torvet soiden julistetaan, että me myös alennamme palkkojamme, vaikka mitään päätöstä ei ole voitu tehdä, kun eduskunta on lomalla. Populismia sekin, mutta so what. Korkeat päättäjät tarvitsevatkin kansansuosiota seuraavia vaaleja ajatellen.

        Populismiahan Ramoonakin harrastaa ja kansaan uppoaa..

      • &&&&&
        ( ! ) kirjoitti:

        Ei kai Skriivari itse käytä populismia tässä aloituksessaan. Liittyy niiden myötäilijäksi, jotka haluavat vähätellä Niinistön toimia.
        Ei ole Niinistö lyönyt rumpua harjoittamastaan hyväntekeväisyydestä, satun tietämään.

        Kyllä Skriivarin kannanotto on selvästi yritystä populistisin keinoin hankkia suosiota! Paha maku jäi yrityksestä.

    • näin ymmärtänyt

      Tuloihin suhteutettunahan se tulee jatkumaan verojen korotuskin, eikös nyt kansaeläkkeen pohjaosaa olla jo nostamassa?
      Progressivinen verotus takaa kuitenkin oikeudenmukaisuuden edelleen.

    • jonkkaväärä

      Olihan Niinistö jättänyt kirjallisen ilmoituksen ennen uuden vuoden puhetta, asia uutisoitiin vasta eilen.
      Alä alottaja sotke hiekkaa sokeriin. seli seli.

      Kuka on hyvä kenkin mielestä keskustelemaan, sekin on jokaisen ihan oma asia,
      kuka sen maailman loikaan?

    • tätä mieltä,,,

      pienipalkkaisten palkkoja EI ainakaa voi enään pienetää,

      mutta herrojen suuret palkat ON syytä pienetää puoleen, sittenki niille jää vielä ruhtinaalisen suuret palkat,

      ranskassa on uusi laki suunitteilla jolla verotettaan mijoona tuloista 75 %

      siinä hyvä esimerkki suomeenki,,

    • skriivari

      Presidentti Niinistön palkanalennus saa yhä enemmän populistisia piirteitä.
      Nyt on käynyt ilmi, että Niinistön lupaama palkanalennus on saman verran, kuin pressan palkka nousi, kun hän astui virkaansa. Näin ollen hänen alennettukin palkkansa on samansuuruinen,kuin oli hänen edeltäjällään Tarja Halosella.
      Olisi se ollutkin kohtuutonta, kun maa on suurissa taloudellisisa vaikeuksissa, että pressan palkaa olisi korotettu 20%.

      Sauli Niinistö teki siis välttämättömyydestä hyveen ja se on populismia parhaimmillaan.

      • mitä pahaa

        populismissa sitten on ?
        Onko pahaa jos kansa saa mitä tahtoo ????

      • ei riitä.

        Enemmän olis ollut syytä alentaa palkkaa, presidentin tehtävät ja oikeudet vähenivät myös Halosen jälkeen.

      • 31+32
        mitä pahaa kirjoitti:

        populismissa sitten on ?
        Onko pahaa jos kansa saa mitä tahtoo ????

        ”skriivari” kiltti
        Katso nyt jo sanakirjasta mitä sana populismi tarkoittaa.

    • m.v.

      Enpä näe tuossa Niinistön, enkä Heinäluoman toiminnassa mitään populismia. Varsinaista populisti politiikkaa tehdään yleensä vaalien alla kuten perussuomalaiset tekivät, höynäyttäen tyhmää kansaa mustamaalaamalla hallitsevia puolueita. Jokainen ajattelva äänestäjä pystyi erottamaan jyvät akanoista. Demokratiassa asioista päättää enemmistö, ei populistit jotka eivät pysty ottamaan hallitusvastuuta.
      Istuva Presidentti on kansalaisten enemmistön valitsema ei populisti joka vastuuttomilla puheillaan olisi saavuttanut kansan suosion, josko sitten lupaa alentaa palkkaansa, on se täysin hänen vallassaan. Palkan voi hyvinkin ottaa vastaan ja harrastaa osalla hyväntekeväisyyttä. Sen hän voi tehdä itsellisesti.
      Heinäluoman ehdotus on erinomainen. Parempi kuin palkan alennus olisi tietysti kansan edustajien määrän puolittaminen ja liki puolen vuoden loman lyhentäminen.

      • niin tuolla

        Edellä joku sanoo jo eduskunnasta.

    • silmänlumetta taitaa

      olla,,,

      MUISTUTUS jälleen kerran

      koko tämä sotku katstroofi yksistään epäonnistuneen EU politiikan seurausta,

      ja miettikää kuka on syyllinen suomen harjoittamaan EU politiikkaan,

      syylisiä ovat pelkästään kokoomus ja SDP joten nämä kaksi kärsiköön eniten EU:n epäonnistuneen politiikan seurauksista,

      ON VÄÄRIN määrätietoisesti syräyttettyjen ja työttömien elämän vaikeuttaa vielä korvauksia pienentämällä, kun ihmiset ei tule toimeen edes pienellä palkallaan, puhumattakaan työttömyyskorvauksista ja pienistä eläkkeistä, kun kaikki on huonosti suunitellun ja harjoitetun EU politiikka seurausta ja suuri fiasko suomen kannalta katsottuna,

      aivan oikein että johtajien ja päättäjien palkat alennetaan,
      ALENNETTAISIIN vaan kunnolla esm. 50% eikä vain hieman,,,

      • 31+32

        YLE soitti eilen presidentin kansliaan. Halusivat tarkempi tulkinta palkka-alekehotuksesta.

        Kansliassa kerrottiin, että kehotus oli tarkoitettu pelkästään suurituloisille. (YLE:n uutiset)

    • Tänään Ylen radiokanavalla selitettiin tätä Niinistön palkanalennus asiaa. Kerrottiin, että oikeasti Niinistö luopuu siitä korotusosasta, joka tulee jokaiselle pressalle kauden alussa.
      Tähdennttiin, että nyt presidentti palkka on sama kuin edellisen, Halosen, kun hän jätti presidenttikautensa. Siis korotusosasta luopuminen.

    • tulemme näkemään

      juu, jotenki tuntuki liian hyvältä,

      joku toisaalla sanoikin että taitaa olla " koira haudattuna "

      mitähän sopimuksia Olli Rehn ja kopla oli salaa tehneet ku väitti ettei EU hajoa, kaikki huolet on ohi ny,

      jännityksellä odottaa sitä aikaa jolloin koko todellisuus paljastuu, jotain on salassa puuhailtu,

      auta armias jos suomen kansan kustannuksella taas,,,

    • Herra5Hoob

      mutta se korotus on hänen palkkaansa, pitääkö sitäkin nyt alkaa puliveivaamaan.
      Ei taida olla pieniaivoisten puuhaa mikään keskustelu täällä.

      • puliveivataan

        sitä uutisissakin, mikäs herra hoopo siinä nyt hoopoilee.

    • polemmiikki

      Kyllä kai kaikilla liksa jo kuudessa vuodessa on noussut. Niinistö on maaliskuusta asti palkkaa nauttinut. Se palkka oli valmiina hänen presidentin virkaan astuessaan. Nyt hän haluaa sen laskettavan sihen mitä se oli kuusi vuotta sitten.
      Mikä koira siinä on haudattuna.
      Ei hän nyt sitä tarkoita, että muiden olisi laskettava palkkansa vuoden 2006 tasolle.

    • Makriina ek

      Ei kai ne presidentikään eurot ole korvamerkitty vuosiluvuin ja päivämäärin..
      Hän luopuu itselleen määritellystä korotuksesta, jota on alettu maksaa nyt hänelle. Hän esittää, että palkkio pidettäisiin samalla tasolla kuin v. 2006.
      Kummallista, että se katsotaan jotenkin epäluuloa herättäväksi. Mitä merkitystä siinä on, mistä osasta palkkiota hän luopuu?

    • näin se käy!

      Onhan tuosta esimerkkejä, että johtaja sekä virkamies,
      voivat saada vuodessa 50% palkankorotuksen.
      Jos työntekijä luovuttaa 15%, ei hän saa sitä ikinä takas.

    • Minusta hyvää on presidentin palkkion alentamisaloitteessa se, että pressan puheeseen " itsekkyyden ja suoranaisen ahneuden noususta" tulee myös sisältöä ja avaa keskustelun. Jos vastaavaa olisi esittänyt vaikkapa täällä joku, se olisi heti yksioikoisesti leimattu kadeudeksi. Tässä tapauksessa tuskin kukaan viitsii olla sitä mieltä, vaikkakin pressan palkka on vielä pieni verrattuna tosi ahneisiin.

      Nyt on jo pienehkö joukko "ahneiden kentältä" ilmoittanut ryhtyvänsä talkoisiin. Olen saanut sellaisen käsityksen, että oppositio - Keskusta ja Perussuomalaiset - , sekä AY-liike pitäisivät parempana ja tuloksellisempana hoitaa homma korottamalla progressiivista valtiolle maksettavaa tuloveroa.
      Siitä jäisi pois mahdolliset "vapaamatkustajat." Jos lähtökohtana olisi esim. 50.000e/kk palkat ja eläkkeet, josta alkaen tuloveroa kiristettäisiin, se kyllä kattaisi myös kansanedustajien palkat. Eikä tällä olisi vielä kulutusta pienentävää vaikutusta.Tuskinpa tämäkään ratkaisu vielä koko taloutta korjaisi, mutta olisi hyvä alku ainakin.

      Presidenttihän ei tee palkkaratkaisuja muusta kuin omasta palkkiostaan, mutta tokihan hänellä on puheoikeus ja sillä tavalla mahdollisuus ehkä vaikuttaakin.

      • Verottomana saa pre-

        sidentti tuon 160 000 €, on saanut jo siitä saakka kun tuli virkaansa.

      • niin saa
        Verottomana saa pre- kirjoitti:

        sidentti tuon 160 000 €, on saanut jo siitä saakka kun tuli virkaansa.

        kaikkihan sen tietää että verottomana, se on palkkio eikä palkka. Asuntoetukin on veroton ja edustusrahat päälle. Ei se ole paljon kun vertaa johonkin liliuksen optioihin.

    • Sori kirjoitusintoni ja huolimattomuuteni! Piti olla 5000e/kk.

    • Ei se mitään ynnämuu minä ainakin vielä sekoon noissa euroissa . Kun on melkein koko elämänsä maksanut markoissa niin noi eurot lipsahtaa liian pieneks -markkaaikaan verrattuna -

      • Kruu-mark-euro

        Sehän se on Ruotsissa hyvää, että rahat ovat krrunuissa. Näyttää tosi komeelta palkkapussissa. Menee vieläkin markat ja eurot sekaisin. Köyhältä näyttää.

      • höperölle akalle

        Missähän päin se Ullamirjami mahtaa asua Ruotsissa, kun siellä on euro käytössä ? Markkaahan ei Ruosissa ole käytetty. Liekkö ihan hiljan muuttanut Ruotsiin. Viimeviikollaoli vielä tietääkseni kruunu maksuvaluttaa..

        ullamirjami

        Ei se mitään ynnämuu minä ainakin vielä sekoon noissa euroissa . Kun on melkein koko elämänsä maksanut markoissa niin noi eurot lipsahtaa liian pieneks -markkaaikaan verrattuna

      • höperölle akalle kirjoitti:

        Jos olisin nyt satavuotisa olisinkin maksanut ½ elämästäni markoissa ja sen toisenpuolen Ruotsinkruunuissa .
        Revi siittä :=)

    • skriivari

      Palkka-alekeskustelu on saanut jo farssimaisia piirteitä.
      Esim. kansanedustajien palkanalennuksen motiiveista ovat Kokoomus ja Demarit ihan eri linjoilla. Puhemies Eero Heinäluoma sanoi aamulla radion Ykkösaamun haastattelussa, että kansanedustajat eivät voi olla palkkaneuvottelujen "pään avaajia", kun samassa lähetyksessä kokoomuskellokas Ben Zyskovitz oli sitä mieltä, että kun kansanedustajat alentavat palkkojaan, niin duunaritkin tyytyvät nollalinjaan. Zyskovitz on siis seelvästi työnantajien asialla.

      Olen edelleen sitä mieltä, että koko palkka-alekeskustelu on työantajien masinoima, jolla pyritään liittojen palkkaneuvotteluissa nollalinjaan.

      Yksi työnantajapamppu ent ministeri Jyri Häkämies ilmoitti alentavansa palkkaansa 5 prosentilla?! Kun Häkämiehen liksa on verrattain korkea ja progressiivinen verotus puree juuri siellä palkan yläpäässä, niin on hyvin todennäköistä, että Häkämiehen käteen jääväpalkka putoaa vain 2 prosenttia.

      Näin tästä sinänsä hyvää tarkoittavasta pressan ideasta on tullut eräänlainen huutokauppa. Kuka alentaa palkkaansa eniten?

      • Herrojen prosentitkin on pienempiä kuin duunarin. On se niin väärin.

      • Ei kateellinen
        Makriina kirjoitti:

        Herrojen prosentitkin on pienempiä kuin duunarin. On se niin väärin.

        Ei ole kadehtimista jos saa 5000 e kuukaudessa palkaa, vero prosentti on 30. Saman joutuu maksamaan myös pääoma ja osinko tulosta. Palkaani en ryhtyisi pienentämään. Parhaiten voisin avustaa köyhiä ja maahan muuttajia lisäämällä vahojen vaatteideni kierrätystä useammin kuin kahdesti vuodessa kausittain...

      • lottovoittoko ?
        Ei kateellinen kirjoitti:

        Ei ole kadehtimista jos saa 5000 e kuukaudessa palkaa, vero prosentti on 30. Saman joutuu maksamaan myös pääoma ja osinko tulosta. Palkaani en ryhtyisi pienentämään. Parhaiten voisin avustaa köyhiä ja maahan muuttajia lisäämällä vahojen vaatteideni kierrätystä useammin kuin kahdesti vuodessa kausittain...

        Eilen käväisin aamu tuimaan terveys keskuksessa, pois tullessani törmäsin leivän jakelu jonoon. Jonossa oli useita tuttuja joita ei todellakaan voi köyhiksi kutsua. Liityin jonoon .Tuttavat kertoivat leipä kassien olevan tarkoitettu kaikille. Erikoisesti meikäläisille jotka ostaessaan, silloin tällöin täyshintaista leipää rahoittavat tämän leipäjakelun. Kertoivat vielä loppujen jakamattomien leipien menevän hevosten appeeksi. Mukava rupattelu tuokio terveyskeskus reissulla ja sovittiin uudet treffit viikon päähän uuteen leipäjonoon...
        Kassissa oli tuoretta leipää eikä pullaakaan puuttunut, siitä jää vielä talvehtiville sorsillekin.

      • hirveetä tuhlausta
        lottovoittoko ? kirjoitti:

        Sama täällä meilläkin. Marketin hyllyt notkuu eri läipä laaduista vielä kauppojen sulkemisen aikoihin. Ilalla hyllyt tyhjätään ja aamuksi on taas uudet leivät hyllyssä.

        Tuossa Espanjassa ollessani jäit ilman leipää ellet sitä ollut ajoissa ostamassa. Leipä olikin siellä edullista koska tavaaraa tuotettiin se mikä sitä menikin. Ei hevosten ruuaksi vaan ihmisten ravinoksi.

    • xxx4

      Tehdään politiikkaa, jota kansa haluaa. Tämä leimataan heti populismiksi.

    • salli2

      puhut asiaa! populismia on havaittavissa presidentin palkanalennuspuheet.
      helppo on puhua suuren palkan saajan presidentin tai yritysjohtajien. katson myöskin, ketunhäntä on kainalossa, eli selvää populismia sanan varsinaisessa merkityksessä.

      en malta olla puuttumatta persussuomalaispuolueen populismiin, se jos mikä on populismia. samalla on tullut kielteinen ilmiö, demokratia on koetuksella myös tämän puolueen myötä. muutoinkaan ei mitään ole saatu aikaiseksi, jääkin puheasteelle. kun kriisi on ohi, populismipuoluetta ei enään tarvita.

    • joopa joo

      Keroppas Salli mihin perussuomalaisia (juntteja) on nyt tarvittu muuhun kuin kuluttamaan persuksiaan eduskunnan penkillä. Mitä ovat saaneet aikaan.. Totta kuitenkin eduskuntaan valittuina itsensä suurille palkoille. Salli sinun veroeuroillasi elätettäviksi.

    • niinpä niin...

      Eduskunnan päättäjät ovat kansanedustajat. Edustuslaitos on tasan tarkkaan otos kansasta. On aivan turhaan syyttää kansanedustaia jotka on itse valinnut..
      Onhan niin, että fiksut aina pärjää.

    • Ainakin puolet pois!

      Noin puolet kansasta vähentäisi kansanedustajien lukumäärän sataan.
      Kun kaikkien pitää äänestää puoluekannan mukaan,
      sata riittää.

      Perustuslaissa tosin tuo 200 on, mutta siellä on samaan aikaan ollut myös: ''Suomen valuutta on markka''.

      Nyt kun olemme liittoutumassa EUn liittovaltioksi, on tarpeetonta pitää eduskuntaa Suomessa lainkaan, eihän sillä näytä olevan mitään virkaa.

    • MMXIII

      Mepit vielä päälle joista joutavia samoin puolet

      • Puolitetaan kansakin.
        Onhan meiltä elintasopakolaisia lähtenyt jo toista sataa vuotta, Amerikkaan, Ausatraliaan ja Ruotsiin.
        Sinne vaan muutkin oleskelusuomalaiset.

      • typerää verrata
        Makriina kirjoitti:

        Puolitetaan kansakin.
        Onhan meiltä elintasopakolaisia lähtenyt jo toista sataa vuotta, Amerikkaan, Ausatraliaan ja Ruotsiin.
        Sinne vaan muutkin oleskelusuomalaiset.

        Töihin menivät suomalaiset siirtolaiset toisin kuin nämä mamut. Makriinalla suomalaisviha .

      • levveet

        Kaikki vaan päättäjät pois!!! kyllä kansa tietää ja osaa.

      • Suomettunut M:riina
        typerää verrata kirjoitti:

        Töihin menivät suomalaiset siirtolaiset toisin kuin nämä mamut. Makriinalla suomalaisviha .

        Miten niin "typerää verrata"?
        Miten niin olen suomalaisvihainen? Mitkä "mamut"? Ei täällä ole puhe kuin suomalaisista kansanedustajista.
        Jos kerran mielestänne eduskunnasta joutaisi puolet pois, tai jopa kokonaan poistaa edustuslaitos, niin miten minä olisin suomalaisvastainen?
        Yritän olla niin suomalainen kuin näissä oloissa voi, mutta meidänhän tulee vihata kaikkia puolueita, päättäjiä, meppejä, ja poliitikkoja, kadehtia heidän palkkojaan ja palkkioitaan, syyttää heitä omaan napaan tuijottamisesta ja kansan alistamisesta. Muuten on myötäilijä ja suomensyöjä.
        Parhaani yritän, ja sitten saan tuollaisen tölväisyn.
        VOI.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      260
      9077
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      312
      6299
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      66
      1380
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1311
    5. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1111
    6. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      79
      1005
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      61
      889
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      43
      788
    9. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      311
      708
    10. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      696
    Aihe