sanoa toiselle ihmiselle pahaa esim ihonvärin takia. Miksi pitää noin sanoa, kuten esim joku vanha mummo ym. oli sanonut?
Kyllä Umaya Abu-Hanna on oikeassa, on aivan väärin ja rumaa
käsentäsv
15148
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Niinhän se on rumaa, mutta meillä tapahtuva nk. rasismi on todella pientä, mitä tuolla suuressa maailmassa se on. Olemme vain vähän tökeröitä puheissamme verrattuna vaikka englantilaisiin. Briteissä siirtolaiset ovat ja pysyvät toisenluokan kansalaisina, jollet ole nero ja luot itsellesi imperiumin ympärillesi ahneudella ja vääryydellä. Voi, voi pieniä ovat Abu-Hannan asiat, piperoita. Hän ovelana on huomannut mahdollisuudet pienessä maassa tulla julkkikseksi, mutta Hollannissa häntä tuskin kukaan noteeraa, jollei kehittele jotakin aivan uutta itsensä esille tuomisiksi.
Turhaa, sanoisin. Puhuttaisiin vaikka suomalaisten työttömyydestä mieluummin.
Toisen luokan kansalaisia?
Eikö kaikki ihmiset ole yhtä tärkeitä ja arvokkaita.
Rotusortohan on lopetettu.
Voi voi! Et ilmeisesti ole asunut ulkomailla? Kuule, on todella toisen-luokan-kansalaisia, orjia ja ties mitä, niin niin kehittyneellä 'humaanilla' maapallollamme. Suosittelen, että lähtisit viivähtämään vaikka keskelle Eurooppaa ihan itseksesi, ei milleen opastetulle turistimatkalle, näkisit, mitä on rasismi. Anteeksi, jos murskasin illuussioitasi.
Miksi pitää toista ihmistä huonompana kuin itseään?
Se on sitä 'inhimillisyyttä'. On kauniita teorioita ja sitten se todellisuus.
Tämähän on sitä suomalaista uhoa!
Olemme herrakansa!
Joillakin on olevinaan yli-inhimillinen asema määrittää muita ihmisiä jonkin itsestään eroavan asian suhteen.
Kuin vaikkapa ihonvärin, tai paljon paremman IQ:n.
Joka häneltä itseltään puuttuu.
Tyhmyys kun on synnynnäistä. Eikä viisautta voi ostaa edes apteekista.
ai Schupakin "heikompaa ainesta"?
Mummuihin ja mummottomiin mahtuu viisaita ja vähemmän viisaita.
Ilkeyskään ei katso ikää, eikä varsinkaan typeryys.
myös ukkeleihin.
Näyttää sitä liittyvän muihinkin, eikös arvon adoptioäiti ole saanut Suomessa hyvän koulutuksen ja kohtalon ja nyt sitten kyrsii, mikä ? ei ole näistä arabeista suomalaiseksi, ei sitten millään.
Ei kukaan ole niin suvaitsematon kuin äärisuvaitsevainen.
Tekotaiteellisuus naurattaa.
totta, ihminen voi myös värittää juttuja syystä tai toisesta, ei kannata olla sinisilmäinen kaikkien juttujen suhteen,
kyseinen ihminen on eläny myös huonoa elämää, on voinu saada siitä syystä negatiivistä palutetta osaskseen,
ei kaikkea voi rasismin piikkiin panna,
omakohtaisesti näin hänet jollaki lomareissullamme melko huonossa jamassa,
vaikutti jopa kerjäläiseltä, likaselta, jotenki käytös oli erikoisen outoa
jospa hän on saanu elämänsä kohdalleen nyt,
Suomihan on rasismin pesä!
Toinen todella rasistinen maa
Euroopassa on, kumma kyllä,
Unkari.
Tätä kaikkea on perusteltu sil-
lä, että eduskuntaan kuuluu fa-
sistinen puolue. Tätä on ihme-
telty Euroopassa.
Tuo "rasismin pesä" ei ole suo-
malainen keksintö.