Surullinen

Tässä ei auta kuin puhuminen. Kerrot poikaystävällesi mitä käyt läpi tällähetkellä. Silloin hän ymmärtää, miksi mielialasi vaihtelee ja olet joskus omalaatuinen. Jos sanot vain, et ei mua mikään vaivaa, niin asiat lukkiutuvat pahemman kerran.
Parisuhteessa rehellisyys ja toisen kunnioittaminen, puhuminen vaikeistakin asioista antaa syvän ja luottamuksen tunteen. Jos välinne menee poikki, sitä ei ole tarkoitettukaan kestämään, ja jos se kestää sinun ns. surutyön, teitä ei voi erottaa enää mikään eikä kukaan.

Sain kerran runon: Jos rakastat toista hyvin paljon, anna hänen mennä luotasi, jos hän palaa, hän on kokonaan sinun, jos hän ei palaa, häntä ei ole sinulle tarkoitettukaan.

Kun aloin seurustella nykyisen aviopuolisoni kanssa elämäni oli aika sekaisin.
Paljon asioita joita piti selvittää.
Aluksi tuntui pahalta ajatellakaan toiselle taakaksi ihmistä ongelmien kera, mutta lopulta huomasin miten tärkeä turva ja tuki hän oli minulle.
Kaikki kokemamme vahvisti suhdettamme ja kasvatti luottamusta.
Miten olisinkaan katunut jos hänestä olisin silloin luopunut.

Tässä vain oma kokemukseni.
En sano miten sinun tulisi toimia jotta tekisit oikean ratkaisun.
Mutta toivon että asiat menevät niin että lopulta saat osaksesi suuren onnen.

Kiitoksia vastauksistanne! jotenki olen vain miettinyt päästääkö irti vai ei, mutta aika kai näyttää sen..
Pystyn kyllä poikaystäväni kanssa keskustelemaan näistä asioista, mutta hän ei osaa oikein kommentoida :(
Mutta aika parantaa, ja kiitoksia Runosta, se oli mieleenpainuva.

Olen rakastunut toiseen..vaikka hän tupsahti väärällä hetkellä elämään. Sovimme, että odotamme puoli vuotta tapaamatta, jotta itse voin selvittää omat asiani (avioeroprosessin) ja sitten muutamme yhteen, jos rakkaus kukoistaa vielä silloin. Näin voimme myös kokeilla, olemmeko todella rakastuneet vai oliko vain hetken huumaa...
Mutta "se oikea" ei katso aikaa eikä paikkaa, milloin hän tulee elämään aivan yllättäen..

Olen vähän vastaavassa tilanteessa kuin sinä, mutta minulla vain on tilanne se, että minä olen se henkilö, joka yllättäen tupsahti toisen elämään väärällä hetkellä. Tapasin aivan ihanan miehen neljä kuukautta sitten ja hullaannuimme toisiimme välittömästi. Tilanne vain oli sikäli hankala, että hän oli juuri saamassa ylennyksen töissä ja hänen työmääränsä tulisi sen myötä kasvamaan ( uuden opettelu jne.).

Kuukauden päästä tapaamisestamme ylennys sitten tuli ja sen mukana hillitön työmäärä. Poikaystäväni teki pitkää työpäivää viikon jokaisena päivänä! Olin osannut jotenkin varautua tähän, sillä jo tutustuessamme hän kertoi minulle, että rakentaa tällä hetkellä uraa täysillä ja että se on elämässä tärkeintä hänelle juuri nyt. Silti tulin surulliseksi, kun poikaystäväni pari viikkoa uutta työtä tehtyään sanoi, että haluaisi keskustella vakavasti tulevaisuudestamme. Keskustellessamme hän sitten kertoi, että pitää minusta todella paljon, mutta hänen työnsä vie hänen kaiken energiansa eikä hänellä riitä energiaa kunnollisen parisuhteen ylläpitoon. Mehän siis olimme tapailleet vasta niin vähän aikaa ettei sitä kunnolliseksi seurusteluksi oikeastaan voinut edes kutsua ja hän ajatteli ettei ainakaan halua johtaa minua harhaan ja lupailla jotain mihin ei pysty.

Pitkällisen keskustelun jälkeen sovimme, että tapailemme harvakseltaan silloin kun hänelle töiden puolesta sopii. Ei kuitenkaan mennyt kuin pari viikkoa, kun mies ilmoitti, että sekin on liikaa ja pyysi, että voisimme pitää taukoa kunnes hänen työmääränsä vähän vähenee. Suostuin tähän, sillä mitä muutakaan olisin voinut tehdä... En mielestäni rakastanut häntä, mutta ihastunut olin niin syvästi, että kyllä tämä ero sattui. Enhän edes tiennyt, koska tälle "tauolle" mahdollisesti tulisi loppu.

Nyt sitten pari viikkoa sitten mies otti yhteyttä minuun! Kysyin varovasti haluaisinko vielä tavata hänet. Kerroin hänelle, että oikein mielelläni! Meidän piti tällä viikolla tavata mutta (yllätys,yllätys) työkiireiden takia se peruuntuikin. Mies ei muuten ole kertonut syytä siihen miksi haluaa tavata... Sydämessäni toivon, että hän haluaisi aloittaa uudelleen seurustelun, mutta salaa pelkään, että hän haluaakin vain vaihtaa kuulumisia kaveripohjalta. Nimittäin ei vaikuta hirveästi siltä, että näiden 2kk aikana hänen työnsä olisivat vähentyneet. Toisaalta tuo jonkun toisen vastaajan kirjoittama mietelause antaa vähän toivoa :)

Olisin valmis yhä edelleen tapailemaan vaikka vaan harvakseltaan. Toivon vain, että hänkin haluaisi sitä...