Ratsastusonnettomuus

onnistuisko sellanen et otat jonkun hepan joka on tunnetusti kiltti ja pyydät jotai sun kaverii taluttaan kuulostaa hullulta kokeneelle ratsastajalle mut sais ainakin vähän tuntumaa ja totutusta

Minutkin ope laittoi ison hieman jukurin hevosen selkään, ja se meni välillä kiitolaukkaa. Ongelma oli ryhmän liian suuri koko: 12 hevosta ja ratsastajaa maneesissa, joten open mahdoton pitää kaikkia silmällä. En ole mennyt vuosiin enää ratsastamaan, jotenkin pelottaa. Hevosista sinänsä pidän minäkin. Onko kellään kokemusta, olisiko islanninhevoset rauhallisempia ja helpommin hallittavampia, jos haluaisi joskus vaan hiukan kopsutella?

Itse olin vuosia sitten ratsastusonnettomuudessa. Vaikka olinhan toki pudonnut monia kertoja, niin tämä oli pahin. Olin harrastanut ratsastusta jo monta vuotta ja olin siin kokenut. Mutta silti tipuin, kun hevonen pukitti pahasti. Tipuin suoraan jäälle. Talviloman vietin sairaalassa, missä solisluutani naulattiin. Syksyllä oli uusi leikkaus.

Itsekin sain kauhean ratsastuskammon. Rakastan hevosia ja niiden hoitamista, mutta tuon onnettomuuteni jälkeen ratsastus ei ole antanut minulle oikein mitään enää... Ratsastin jonkin aikaa, mutta se alkoi tuntumaan liian vaikealta

En ole ihan varma onko ratsastusterapeutteja olemassa, mutta mielikuvani on että olisi. Voisiko tämä olla ratkaisu? Yksityistunti terapeuttiopettajan kanssa. Homma menisi varmasti oikein ja hyvin :)

Eksyinpä minäkin tälle palstalle ja heti osui silmiini ratsastusonnettomuus! Muutama vuosi sitten tyttäreni putosi pahasti hevosen selästä!
Oli kuuma kesä päivä ja olimme menossa hevosilla rantaan uimaan.Koska oli helle,tytöllä oli päällä shortsit ja kevyt varustus muutenkin. Kypärä Luojan kiitos oli päässä!
Kesken matkan, tyttäreni ratsasti ja me muut tulimme kävellen perässä myös hevosen omistaja toisella hevosella. Yht´äkkiä tämä vanha hevonen jolla tyttäreni ratsasti ( 20v) lähti kiitolaukkaan. Matkaa kesti 1,5 km. Kuin ihmeen kaupalla tyttäreni pysyi hevosen selässä. Hevosen omistaja ja ohjaajamme lähti toisella hevosella perään ja sai parivaljakon kiinni. Tyttäreni siis pyssyi selässä 1,5 vaikka oli itse vasta 7v. Yht´äkkiä hevonen teki täyskäännöksen( niin luulemme) ja tytär tippui selästä! Itse olin paniikin vallassa koska olin aina pelännyt että hän joskus putoaa! Sairaalassa lääkäri ihmetteli tuuriamme. ei murtumia missään, selässä satulan kuva nirhamilla, kädet ja jalat auki, poski turposi kypärän osuessa siihen, selkä kipua oli ja sisäinen verenvuoto.Jouduimme osastolle jolla olimmme 3 päivää. Tytär oli uskomattoman urhea ja seuraavana päivänä alkoi puhumaan hevosista jälleen. Hän kieltäytyi kipulääkkeistä kokonaan vaikka kipuja olikin. Tapauksen jälkeen menimme yhdessä tallille katsomaan hevosia. Koska harrastus on rakas meille molemmille ja koko perheelle, annoimme kaiken mahdollisen tuen tyttärelle.Hän toipui täysin ja aloitti jälleen ratsastuksen. On kylläkin tippunut muutaman kerran mutta nyt olemme harjoitelleet tippumista ja tasapainoa. Hankimme heti onnettomuuden jälkeen turvaliivit. Tässä lähellä asuinpaikkaamme kuoli pari tyttöä ratsastusonnettomuudessa muutama vuósi sitten.Hevonen on äärettömän suuri eläin ja toimii täysin vaistonsa varassa.Pienikin liike saa säikyn eläimen toltaan.Hevosta tulisi kunnioittaa jo pelkästään suuren kokonsa tähden.Tyttäreni on sinnikkäästi jatkanut harrastustaan. Hänellä on hoito hevonen ja rakastaa yhä hevosia koko sydämestään. Äitinä minulla on aina pieni pelko sydämessäni mutta jo kerran on ollut suojelusenkeli mukana.Tiedän että pelko on aina mukana mutta ratsastus on hyvä harrastus.Ja sattuuhan niitä onnettomuuksia muissakin harrastuksissa.Meitä auttoi suuresti tallimme hevoset ja tytöt ja koko perhe.Saimme voimia ja kannustusta jatkamaan ja olemaan jälleen hevosten parissa.Pidän peukkuja sinulle ja toivon että pääset pelostasi.!

Kokemusta todellakin löytyy, olen tippunut hevosen selästä niin monta kertaa etten enää jaksa välittää :) Ensimmäisiä kertoja kun tipuin pahasti, ajattelin etten enää koskekkaan hevosiin, mutta viikon sisällä olin kuitenkin kävelykeppien kanssa tallilla paapomassa hevosia.

Vähitellen etenin tallilla eteenpäin, aluksi silittelin hevosia, siivosin karsinoita, harjasin ja jynssäsin, kunnes tajusin että ratsastaminen on se tärkein.
Sen jälkeen en ole edes harkinnut lopettamista.

Tsemppiä, kauramoottoreiden puolesta:)

Mä olin 7 vuotta sitten kaverini kanssa ratsastamassa maastossa. Oltiin juuri tultu tielle kun hevonen jolla minä ratsastin, sai äkkiä päähänsä lähteä laukkaamaan, ilman mitään varoitusta niin etten ehtinyt saada sitä hallintaan. Roikuin selässä ehkä 50 metriä kunnes putosin. Minulla ei ollut satulaa, enkä tiedä oliko se hyvä vai huono asia, kammosin aina sitä että jäisin jalustimeen kiinni ja pääni pomppisi maassa.. Tulin sitten jäiselle tielle selälleni ja tärähdys tuntui koko kropassa niin että hetken pelkäsin pyörtyväni. Hevonen oli laukannut jo ties miten kauas. Ilman kaveriani olisin jäänyt siihen makaamaan ja paleltumaan, hän kutsui kännykällä tallilta apua.

Sairaalassa todettiin että kaksi nikamaa oli painunut kasaan, mutta jos olisin tullut alas hiukan toisessa kulmassa, en tiedä miten olisi käynyt. Kivut haittaavat elämääni tänäkin päivänä enkä ole hevosten lähelle mennyt sen jälkeen. En osaa enää luottaa niihin; tätäkin hevosta oli joskus käytetty jopa vammaisten ratsastusterapiassa eikä se ollut koskaan ennen temppuillut. Nykyisin tyydyn käymään raveissa jos haluan hevosia nähdä...

kirjoittelin sinulle viimeksi elokuussa, no itsekkin tipuin marraskuussa vähän pahemmin, sain aivotärähdyksen ja kunnontälliln lonkaani. no sairaalaanhan sitten minut ambulassila vietiin kun en pystyssä pysynyt. tuota hevosta pelkään nykyään ihan hirveesti. maassa kun olen ei mitään hätää ole. rapsuttelen ja suukottelen sitä ja muutenkin mutta kun selkään juodun iskee paniikki. mahamenee sekaisin ja kädet tärisee tulee olo etten pysty tyuota heppaa pitelemään kasissäni. ravannut sillä olen tuon jälkeen kaksi kertaa ratsastanut kolme. laukannut en ole kertaakaan, tänään olen menossa taas tunnille ja pahaa pelkään että joudun tuolla ratsastamaan. tosin openi on sitä mieltä ettei minulla mitään hätää ole hevonen tottelee minua hyvin ja muutenkin. se vain on että se on pirun säikky pelästyy välillä omaa varjoaan, sitä pelkään että en pysty voittamaan pelkoani. tänään jos tuolle joudun niin laukkaan sen olen päättänyt.
mintenkäs muuten sulle oletko käynyt nyt ratsastamassa jos niin miltä on tuntunut

itse menetin pikkuserkkuni ratsastusonnettomuudessa. koita jaksaa.

No,,tommosesta tällistä nyt kyl vois toipua ihan hyvin mut tollanen pudotus on kyl tosi raju! :S
Olin kans kerran ratsastustunnilla JPR:ällä ku asun pietarsaaressa...oon ratsastanut jo 4 vuotta ja tippunut hepan seläsatä yhteensä 6 kertaa. Oli ihan normaali tunti..ehdin ratsastaa käynnissä vasta 15 minuuttia kunnes maneesin takan käveli 2 tyttöä joilla oli kypärät päässä..maneesin takana EI saisi kävellä kun se säikyttää hevoset,ratsastusopettajamme huusi tytöille että pois sieltä takaa! Muttta ne tytöt vain jatkoivat kävelyään. Ratsastin todella korkealla suomenhevosella joka säikähti tosi rajusti tyttöjä.
Yritin rauhoitella Hevosta mutta se ei onnistunut, hevonen lähti kiitolaukkaa maneesin toiselle puolelle välipuomeja kohti (maneesinkeskellä on puomiaita jottei hevoset mene toiselle puolelle) Yritin saada hevosen pysähtymään mutta kun se ei pysähtynyt niin yritin hypätä sen selästä pois ettei tapahdu mitään pahempaa...mutta olin väärässä...hyppääminen ei onnistunut ja tipahdin välipuomien alta toiselle puolelle ja hevonen teki äkkikäännöksen ja hyppäsi puomien yli paniikissa minun päälleni ja pudotti samalla puomin olkapäälleni...Olin tajuissani ja nousin ylös..Huusin muutaman kerran apua ja kaaduin maahan.Ratsastushousuissani näkyi kummallisen näköinen painauma josta tuli hieman verta ja nivusessani oli housut rikki ja 5 sentin haava!Yhden toisen ratsastajan äiti tuli lyhyen hetken päästä auttamaan minua,hän otti kenkäni pois ja kypärän.Hän kysyi kuinka voin ja sanoin että on kamalan kylmä...Minua palelti ja haukotteli...olin selvästikkin shokissa , mutta en itse sitä oiken ymmärtänyt, Opettajani soitti vanhemmilleni kotiin ja toinen nainen soitti ambulanssin.Ambulanssilla kesti todella kauan tulla ja siinä me sitten odottelimme.Lopulta ambulanssi tuli ja 2 miestä tuli auttamaan.He laikkasivat minulta ratsastushousuja painauman kohdalta...järkytyin kun näin miltä siellä näytti...polviluuni yläpuolella oli järkyttävän suuri haava,haava ei vuotanut paljon. Minut vietiin sairaalaan ja hava ommeltiin kiinni ja siihen meni 30 tikkiä...(uskomatonta eikö?)Nivusiin munulle laitettiin 5 tikkiä.Puudutus ei onnistunut ja lääkärin piti tökkiä 6 kamalan isoa piikkiä jalkaani...huusin kauhusta ja puristin kovaa äitini kättä joka seisoi vierelläni.Sanoin kokoajan äidilleni että "kuolenko minä?" ja kun minulle tehtiin jotain, aina minä kysyin että "sattuuko se?" en tiedä miksi kysyin niin...olin vain niin paniikissa (vieläkin), Oli kamalaa nähdä kuinka ystäväni itkivät siellä tallilla kun he näkivät haavani..Ihmeellistä etten minä pyörtynyt :/

Ihanaa että on ystäviä jotka välittävät, tukevat ja auttavat! Kiitos ystävilleni kun se auttoivat minua selviämään siitä! Olen päättänyt vielä mennä ratsastamaan mutta en sillä samalla hevosella enää! Kirjoittakaa minulle mitä mieltä olette tästä ja miten minä jatkaisin! Olen hieman epäröivä menisinkä enää ratsastamaan..mutta kun näen muiden ihmisten ratsastavan niin minäkin haluaisin! Kirjoittakaa mitä tekisin ja mitä te tekisitte tässä tilanteessa! (Tämä on tapahtunut maaliskuussa ja polven yläpuolella oleva haava ei ole vielä parantunut, luita ei mennyt poikki)

Hei!
Kerron yhden jutun. Eräs ystäväni on minun kanssani samalla tunnilla. Hänkin sai oikukkaan hevosen käsiinsä. Olimme ratsastaneet jo melko kauan yhdessä, joten tämä ystäväni luuli, että pystyisi yksin hallitsemaan hevostaan. Niin ei kuitenkaan ollut. Ystäväni horjahti pahasti ravissa. Se sai hevosen kiitolaukkaan, mutta myös hevonen pelästyi ystäväni tekemiä äkkiliikkeitä. Hän putosi, suoraan niskoilleen, itse asiassa yläselälleen. Se sattui, mutta hän nousi, ja meni takaisin satulaan. Hän kuitenkin meni heti lääkäriin. Kolmen viikon ratsastuskielto tuntui pahalta. Kaksi viikkoa hän valitteli selkäänsä. Sen jälkeen hänellä on ollut pientä kammoa hevosiin. Hän käyttäytyy normaalisti, hän harjaa ja hoitaa hevosia. Mutta niiden selässä..Ystävälleni tapahtunut pudotus ei ollut mitään omaasi, mutta siitä seurasi kammo. Hän kertoi, että eniten hän pelkää sitä, että menettää rakkaan harrastuksensa sen kammon takia. Hän kuitenkin ajan kanssa kävi ratsastamassa hiljalleen, sekä keräili hevosten kuvia, ja tavaroita, ja myös yritti totutella hevosiin omalla tavallaan. Hän selvisi kammostaan. Kuitenkin pari tuntia tämän putoamisen jälkeen itse sain tallin säikyimmän hevosen, jonka kanssa olin mennyt kerran ennenkin. Muuten sujui hyvin, mutta ravin nostossa hevonen pillastui, ja lähti kiitolaukkaan. Menetin tasapainon, ja putosin ensimmäistä kertaa eläessäni selästä. Menen toki ensi tunnille, eikä tiputus sattunut, mutta pelkään, että itse joudun hevoskammoon, ja menetän hyvin tärkeän asian. Toivon, että niin ei tule käymään, ja ystävälläni ja minulla molemmilla on unelma; Oma hevonen!

Minulle on käynyt juuri tuollalailla.Tai no ei ihan muta kuitenkin että pelkäsin ratsastaa tippumiseni jälkeen.Varasin kuitenkin tunnin.Vaikka olinkin käynyt ratsastamassa ja kauan eikä minua enää talutettu,varasin talutustunnin.Eikä siinä mitään hävettämistä ollut.En kuitenkaan uskaltanut sillä talutustunnilla ravata.Istuin sitten siellä ihanan rauhallisen suokin selässä puolituntia.Kävin sen jälkeen kahdella talutustunnilla ja uskalsin jo ravata.Sen jälkeen olen uskaltautunut mennä oikeille tunneille ja olen päässyt laukkaamaan taas.Minäkin tipuin kiitolaukasta.Tein kuperkeikan ja sitten lensin.Itse asiassa olen juuri se joka kertoo etä meni hokki läpi kädestä.Arpi on siinä vieläkin.Kuitenkin minua vielä kammottaa vähän laukata isoilla hevosilla.uskallan vain laukata eräällä shettiksellä joka ei ole edes ratsatuskoulun ja sitten ratsastuskoulun Saksanratsuponilla.Säkä on jotain 130cm.

Itse olen nyt 16-vuotias ja ratsastanut seitsenvuotiaasta. Tipuin about vuoden ratsastettuani ison suokkiruunan selästä, heitin voltin ilmassa ja tipuin kyljelleni maahan. Kävi siis maastossa, hevonen ei oletukseni mukaan astunut pienen puron yli vaan hyppäsi. Minulla oli sen verran huono tasapaino tuolloin että nykäisyn voimasta lensin kuin leppäkeihäs. Ihme vain, etten pelännyt jatkossa ratsastamista, vaikka oikeasti teki kipeää ja niska oli jumissa pari viikkoa niin ettei voinut päätä kääntää.

Mutta annahan olla, kun siirryin ratsastuskouluun. En kirjoita siitä sen enempää, mutta ei mikään hyvä paikka. Tipuin taas maastossa n. 170 säkäiseltä punaruunikkoruunalta, kun kyseinen otus lähti vetämään kilpajuoksua muiden heppojen kanssa. Toiset hepat sitten pelästyivät kun kaveri lähti leikkimielellä laukkaamaan ja muutamassa sekunnissa oli päällä täysi kaaos. Tipuin alamäessä ja heppa jäi pihalle jossa tallityttö otti kiinni. Jollekin kävi vähän pahemmin, iso heppa juoksi tyttö selässään talliin ja tyttö kolautti päänsä oven yläkarmiin. Onneksi oli kypärä tukevasti päässä. Olin sen verran sokissa etten pelännyt pariin kuukauteen, mutta pikkuhiljaa alkoi tulla vatsanväänteitä ratsastamaan lähtiessä. En halunnut maastoilla, enkä lopulta laukata. Tilanne meni niin pitkälle, etten edes uskaltanut mennä hevosen lähelle. Olen aina ollut kovin herkkä ja tämä jäi jotenkin takaraivoon niin, että lopetin rakkaan harrastukseni. Ja aloitin sen vuoden päästä uudestaan, toisella ratsastuskoululla.

Kaikki meni paljon paremmin, en pelännyt yhtään ja opin paljon uutta. Mutta yksi tapahtuma, ihan pieni vain, sai jonkin alitajunnassa heräämään. Heppa yksinkertaisesti astui pari sivuaskelta, hätkähti siis, ja minä tunsin oksennuksen pyrkivän kurkkua pitkin ylös ja tulin alas selästä, täristen kuin mikäkin. Olin pirun pettynyt itseeni.

Opettelin uudestaan olemaan pelkäämättä ja kaikki sujui hyvin, vaikka olinkin todella herkkä ja pelokas. Pystyin kuitenkin nauttimaan ratsastuksesta. Sitten muutama vuosi sitten sillä samalla tallilla kaaduin hevosen kanssa. Oli talvi ja kenttä huonossa kunnossa, joten tehtiin vain laukannostoja ihan parin askeleen verran ja sitten takaisin raviin. Minulla oli allani säikky heppa, mutta kaikki temponvaihdot sun muut oli mennyt hienosti. Sitten nostaessani laukkaa, se pelästy jotain ja lähti kentän keskelle hurjaa vauhtia ja tietenkin kompastui niin, että kaatui polvilleen, minä tipuin kaulan yli just ennen kuin eläin horjahti kyljelleen. Kyllä se nopeasti nousi ylös. Mutta jatkoi hätäilyä koko lopputunnin.

Aika paransi tässäkin tapauksessa. En antanut periksi enää. Nyt lempihevoseni on tuolla samaisella tallilla pukitteleva pikkutamma. Heittää laukannostossa parit pukit jos ei kokoa ennen. Ihana eläin.

hei. voisit aloittaa jollakin rauhallisella ponilla tai hevosella pomminvarmalla mutta muista kuitenkin ettei ole olemassa täysin VARMAA hevosta. tämä riippuu myös pitkälti siitä missä tallila käyt! ymmärrän ettei ole helppoa voittaa pelkoaan kun on pudonnut!aloita vaikka talutuksesta. SEMPPIÄ KOITOKSEEN terv. ponifani

Tuollaisestahan pitäisi periaatteessa mennä jö oikeudenkäyntiin. Opettajahan melkein tuotti sinulle kuoleman. Minäkin ratsastin vähän pikkupoikana, mutta tytöt ne vasta hevosista tykkäävätkin. En minäkään niitä inhoa ja lyön vaikka vetoa, että jos omistaisin maatilan niin minulla todennäköisesti olisi myös hevonen. Minä varmaan antaisin sen tallin olla.

Minulle on sattunut aivan sama juttu omalla tallillani kun olin ratsastamassa.Ystäväni sai tunneille aina sellaisen suurikokoisen ponin joka nosti aina kiitolaukan kun hän sillä ratsasti vaikka hän ei edes sitä yrittänyt nostaa sitä.Menin tallille aina epävarmana ja peloissani kun pelkäsin että sen saan ja sitten se päivä tuli kun minä sen sain.Oli juuri kauhean sateinen ja tuulinen päivä kun silloin tallille menin.Niinkuin sinäkin niin myös minä yritin ratsastus tunnin opelle sanoa että en halua mennä ponilla mutta ope sanoi vaan että hyvin se menee.Kun oltiin valmiita niin sitten lähdettiin maneesiin jossa aluksi ravasimme ja kävelimme hevosten kanssa ja sitten se tapahtui alkoi sataa TOSI kovaa ja kun se maneesin katto on peltä niin se ropisi vielä enemmän.Aluksi se hevosne nosti ja laski päätään,meni eteen,taakse,sivulle,eteen ja vaikka kuinka yritin ja yritin se vain jatkoi mutta sitten se tapahtui olin juuri saamassa oikean asennon kun ukkonen jyrähti ja se siitä sitten puuttuikin,hevone nosti saman aikaisesti kiitolaukan ja pukkisarjan ja minä lensin selästä kuin lehti kovassa tuulessa irti puusta.Minulla oli sentään onnea kun se oli poni kun sinulla oli isohevonen.Kysyit kuitenkin miten siitä pääsisi yli.No minä ainakin pelkäsin aluksi sitä hevosta tosi paljon mutta lopulta huomasin miten kiltti se on joten päätin koittaa mennä sillä ja kun sen selkään olin istunut en enää pelännyt:Joten loppujen lopuksi ei se välttämättä ole ehkä hevosen vika ollaanhan mekin vaitu tehdä joku virhe taine ovat voineen jotai säikähtää.Mutta hei seuraavaksi kun tallille meet niin ota itseäsi niskasta kiinni ja ratsasta vaikka ihan pari minuuttia sillä tai käy edes sen selässä niin huomaat että suo ei enää pelota ja niin minä ainakin tein ja suosittelen.Saan muuten oman hevosen syntymäpäivä lahjaksi.

No mä oon 10v ja mun iskä pelkää hevosta ja haluaisin ratsastaa mutta iskä ei anna ku luulee että sieltä tippuu saman tien:(

no putosin noin viikko sitte heposeni selästä puuta päi mun kylki luut sai pieniä hius murtumia. mitä tästä opimme??? kannattaa ostaa se turva liivi

Itelläni oli n. 6 vuotta sitten suunnilleen sama tilanne. Olin vasta alkeistunnilla. Menin tallille tiistaina, kuten aina, koska silloin minulla oli ratsastus. Kuitenkin joku vieras nainen istui siellä toimistossa. Hän sanoi, että on sijaisena. Sain hepaksi ison suomenhevosen, olin itse silloin suunnilleen 7v. Hevonen ei tosiaan ollut minun tasoiseni, sillä muistan edelleen, kuinka kokeneemmat kertoivat mitkä käy milläkin tunneilla, eikä se hevonen todellakaan käynyt millään alkeisella, eikä jatkoillakaan. Sanoin opettajalle siitä, mutta tämä vain tokaisi ' ja sinähän menet sillä ' äitini ei tiennyt tallin hevosista paljoa, joten niinpä minä jouduin tuon suomenhevosen selkään. Harjoittelimme silloin varmaan muistaakseni jotain raviympyröitä. Alkutunti sujui hyvin, mutta ravissa heppa riistäytyi käsistäni. Se lähti kovaan laukkaan yhtäkkiä ja rupesi pukittelemaan kauheasti. Minäpä lensin selästä ihan melkein suoraan takanatulevan hevosen jalkoihin. Opettaja ei sanonut mulle mitään, pakotti melkein takasi selkään. Mulla murtui oikea käsi silloin, koska menin jännästi sen päälle. Pitkän aikaa minulla oli ratsastuspelko, kun en muutenkaan päässyt ratsastamaan noin 5 kuukauteen käden takia. Kävin kuitenkin rauhallisilla polleilla talutuksessa ja sen jälkeen uskalsin taas pikkuhiljaa.

Pikkupenskana estetunnilla lensin esteen jälkeen maahan kun meillä tuli hepan kanssa epäselvyys kunpaan suuntaan mennään hypyn jälkeen. En siis ole ikinä pitänyt esteistä enkä myöskään niitä hypellyt sen kummemmin, aika surkeella pohjalla on ne taidot. Häntäluu tärähti tosi pahasti ja kädet taittuivat ranteesta kun otin niillä pudotusta vastaan. Kainalosauvoilla tuli käveltyä viikonlopun yli ja jo 4 viikon päästä palasin jatkamaan, vaikka tuntui että että selän alue oli vieläkin kuin tulessa.
Esteitä hyppäsin puoli vuotta myöhemmin ja kaikki ok. Jättäydyin pois tuolta tallilta ja siirryin ratsastamaan tuttavani hevosta, maastoilua jne. Sitten en ratsastanut pariin vuoteen kiireiden vuoksi, en vaan kertakaikkiaan ehtinyt.
Kun aikaa taas riitti olin muuttanut toiselle paikkakunnalle ja yksi kavereista halusi minut ratsastamaan hevosellaan, eli tavallaan vuokrasin sitä. Tykkään niin paljon ratsastella maastossa. Mutta sitten eräs syysilta ajattelin kokeilla esteen hyppäämistä. Meille kävi sama onnettomuus kuin sillon pienenä. Tuloksena selkärangan murtuma joka painaa selkäydintä ja jonka vuoksi jalkani eivät onneksi halvaantuneet mutta ovat osaksi tunnottomat ja voimattomat. Sairaslomani on vasta alussa mutta nämä tuhannet rajotukset ja makaaminen sängyssä alkaa käydä jo hermoille. Pääsen vasta puolen vuoden päästä takaisin heppahommiin:/ Esteet jääköön kokonaan pois..

Itse olen ollut vähän samantapaisessa onnettomuudessa.Menin kerran villillä ponilla joka oli edellisellä estetunnilla kuumennut liikaa.Poni lähti kiitolaukkaan laukkaympyröissä,kulmassa poni kompuroi ja minä jäin roikkumaan jalustimesta(eli siis raahauduin maassa)osuin maahan pää edellä ja kypäräni halkesi.Vielä toisessa kulmassa hevosen takakavio osui rintaani.Sitten jalustin antoi periksi ja lensin maneesin kulmaan.Ratsastustaukoa tuli jonkun verran mutta nyt olen ollut taas hevosen/ponin selässä.

Aloittajalle että kysy talliltasi, järjestetäänkö siellä liinatunteja. Siinä voisit keskittyä ihan vain omaan itseesi, eikä tarvitsisi ohjata tms. hevosta, vaan liinan päässä oleva hoitaisi sen ;) Joillain talleilla on tämmöisiä, ja saahan niitä sovittua (:

Itse olen tippunut alle 10 kertaa, varmaan yli puolet metriseltä shettikseltä, joka tuppaa olemaan esteillä vähän..semmonen :D Kertaakaa ei oo sattunu, ei oo ees ilmat menny pihalle. Vakituisilla ridakoulutunneilla en ole koskaan tippunut, ainoastaan kaverin shettikseltä jonka mainitsin sekä satunnaisilta muilta yksityisiltä hevosilta :>

lisään tähän vielä että tuli aivotärähdys,käsi revähtänyt ja kylkiluita poikki.

Eksyin tähän palstalle ja ajattelin kirjoittaa omasta kokemuksestani.Minä ja 2 kaveriani olimme samalla tunnilla minä menin eestinponilla niin kuin toinen kaverinikin.No toinen kaverini joka oli 9v sai isokokoisen trakehner-ruunan.Alkutunti meni ihan hyvin, mutta sitten yhtäkkiä maneesin ovi pamahti.No molempien kaverini hevoset/ponit lähtivät kiitolaukkaan.Se joka meni trakehnerilla jäi roikkumaan jalustimesta ja raahautui noin 15 metriä.Toinen kaverini tippui polvilteen niin että ne melkein menivät sijoiltaan.(niin ei onneksi käynyt.)Kolmas hevonen joka oli vuonohevonen lähti myös kiitolaukkaamaan , mutta sitten tapahtui jotain kauheaa.Vuonohevosen ratsastajan äiti alkoi huutaa maneesissa että:
-HERRANJESTAS PYSÄYTTÄKÄÄ TUO PONI!
Hän lähti vielä juoksemaan sitä tyttärensä ponia kohti että saisi pysäytettyä sen.Opettaja sanoi että ei saa hutaa sillä muut ponit säikähtävät.Minun poni oli jo ehtinyt säikähtää sitä huutoa ja pomppasi pystyyn.Kolautin leukani hevosen kaulaan ja suusta tuli verta ja ponini pomppasi seinää vasten niin että jalkani jäi sinne väliin.Toisella kaveristani oli aivotärähdys ja toisella ranne murtunut.Minulla oli jalka murtunut , oltiin ainakin kaveriporukalla lääkärissä.

en ole tippunut kertaakaan ja en kyllä edes ratsastanut kovin paljoa,mutta tallilla käyn joka viikko.hoidan siellä erilaisia ja eri kokoisia hevosia,kerran harjasin 3 vuotiasta suokki ruunaa (oli suomen pien hevonen) ja sillä oli tapana mennä seinää vasten seisomaan. en tiedä miksi mutta kuitenkin harjasin sitä siinä kaverini kanssa, se seisoi taas tapansa mukaan seinää vasten kun se laitettiin käytävälle(käytävällä se oli vain toiselta puolelta kiinni)ja kun olimme harjanneet toisen puolen yritimme kaverin kanssa kääntää sotä,eli työnnettiin kylkeä niin että se vaihtoi seinän puoleisen kyljen harjattavaksi kun olin vähän aikaa sitä harjannut se kääntyi salaman nopeasto taas seinää päin ja olin sillä "seinä kyljen" puolella jäin puristuksiin mutta sain työnnettyä hevosen lopulta pois päältäni kaverin avuin. kyllä se säikäytti mutta silti uskalsin harjata sitä myöhemminkin (se on kyllä jo myyty pois). p.s.olin silloin 10 v

Onhan viestin alku jo vanha, mutta kirjoittelenpa silti omat kokemukseni. Aloitin ratsastuksen jo pienenä ja muuton takia jouduin vaihtamaan tallia jatkaen siitä, mihin edellisellä jäin. Tällä toisella tallilla en sitten kestänytkään pitkään, putosin ja mursin käteni. Syy on mielestäni opettajan ja erään hoitajan. Poni, jolla ratsastin, potkaisi kohti tullutta hoitajaa ja opettajamme sitten päätti kurittaa ponia. Hän pyysi minulta raippaa lainaksi, nappasia ponia suitsista ja käski minun pitää kiinni. Hän löi ponia useasti ja poni pomppi rodeoratsun tavoin pientä ympyrää minä selässään. Tämän jälkeen poni juoksi raippaa karkuun. Seuravalla viikolla menin samalla ponilla. Taas hoitaja tuli meitä kohti kesken tunnin, mutta tällä kertaa poni ei jäänyt potkimaan, se juoksi pakoon. Tovin pysyin selässä, mutta jyrkän käännöksen jälkeinen pukki lennätti minut maahan ja mursi käteni. Kädestäni katosi sillä hetkellä tunto, joten en tuntenut kipua (tunnon katoaminen johtui ilmeisesti murtumasta/kovasta tällistä, kaikki hyvin nykyään). Tallille en mennyt kolmeen vuoteen, mutta lopulta rakkaus hevosiin voitti ja aloitin uudestaan alusta kolmannella tallilla. Pahasta putoamisesta johtuva jännitys oli ja on yhä osa elämääni. Vuosia aina tallille mennessä vatsassani lenteli perhosia ja jännitin tosissani. Vasta vanhempana, hevosiin jo siirtyneenä huomasin ettei tallille saapuessa enää jännitä. Pikku hiljaa katosi myös jännitys esteillä ja maastossa. Alitajuisesti käden murtuminen vaikuttaa vielä, sillä vaikka olen ratsastanut jo 12 vuotta, uskalsin vasta vuosi sitten ratsastaa ilman jalustimia ja jopa ilman satulaa. Aiemmin tämä ei onnistunut, automaattisesti kroppani jännittyi ja menin kamalaan etukumaraan heti jalustimien pois oton jälkeen. Ihanat ratsastuksenopettajat onneksi ymmärsivät minua tässä asiassa ja sain mennä oman uskallukseni mukaan. Suosittelen siis uudestaan alusta aloittamista ja pomminvarmoja hevosia, niillä omakin jännitykseni on kadonnut.

Aika outo ope;/

itselleni tapahtui ratsastus onnettomuus n.vuosi sitten talvella. oli aika hämärää ja olin ratsastuksen opettajani kanssa maastossa, ratsastuksenopettajani ratsasti isolla kimolla hevosella ja minä ratsastin pienellä russ-ponilla.(oli myös aika liukasta) yhtäkkiä poni alkoipyörimään ympäri ja kävi entistä kuumemmaksi,minulla oli täysityö pidätellä ponia. ratsastuksenopettajani huomasi sen ja sanoi että " voimme laukata" olin itse ihan kauhuissani,koska liukkaalla lumisella tiellä laukkaaminen ei kuulostanut hyvältä xD mutta openi hevonen nosti laukan ja ponini lähti perään ja yritin vain pysyä selässä. poni kiihdytti entistä kovempaan laukkaan ja yritti pysyä ison hevosen vauhdissa mukana, menin siinä täyteen paniikkiin koska pelkäsin liukasta tietä allamme, yritin myös rauhoitella ponia. ensin minulta irtosi molemmat jalustimet, mutta sain ne onneksi takaisin sitten tapahtui jotain K A M A L A A ponini liukastui yhtäkkiä kovassa vahdissaan ja kaatui(openi pysäytti hevosensa ja kääntyi kauhuissaan katsomaan), lensin ponin kaulan yli maahan ja poni kierähti päälleni ja sitten ylös. jäin maahan makaamaan ja suussani maistui veri. opettajani oli kauhuissaan, mutta lähti pyydystämään ponia.. nousin ylös ja melkein pyörryin,mutta sain pidettyä itseni kasassa. ihme kyllä olin yhtenä kappaleena eikä minulle käynyt mitään( KIITOS TURVALIIVIN :3) mutta maasto pelko tapahtumasta jäi

Tipuin kerran ravissa hevosen selästä kun menimme ilman jalustimia ja hevoseni säikähti jotain kesken kaiken. Otin putoamisen vastaan kädelläni ja niinhän siinä sitten murtui ranne. Nousin kuitenkin tuon jälkeen heti taas hevosen selkään eikä tapahtuneesta jäänyt kammoa. Toisen kerran putosin, kun hevonen lähti esteen jälkeen eri suuntaan kuin mihin minä olin ollut menossa. Heitin voltin ja tipuin alaselälleni. Selvisin kuitenkin mustelmilla ja henkäisin helpottuneenä, ettei muuta käynyt kun selkävaivoja oli jo muutenkin ollut. Tänä keväänä olin sitten rästitunnilla eri opettajan tunnilla ja sain alleni ison ja säikyn hevosen. Se pillastui kesken laukkaympyrän ja lähti kiitolaukkaa kohti maneesin keskellä olevia väliaitoja. Tipuin kyydistä ja osuin maahan takapuoli edellä ja jalkani jäi hetkeksi kiinni jalustimeen. Sain hevosen kaviosta osuman jalkaani ja paiskauduin pää edellä aitaa päin, jonka alle sitten jäin makaamaan tuskaisena. Tiesin heti, että nyt sattui mutta opettaja ei uskonut minua ja vakuutti sen olevan vain tärsky. Hän käski minua monta kertaa nousemaan ylös ja lopulta hänen ja muiden painostuksen vuoksi nousin kahden ihmisen avulla ylös ja kävelin omin jaloin maneesin reunalle. Ambulanssia opettaja ei tahtonut soittaa "turhaan" mutta yksi tuntilainen tarjoutui viemään minut sairaalaan. Minut oli istutettu katsomon penkille, missä en pystynyt istumaan vaan kannattelin itseäni koko ajan käsieni varassa ja olin jo alkanut tärisemään. Lopulta pääsimme lähtemään vähättelyjen saattamana kohti sairaalaa. Sielläkin kohtasin ensin vähättelyä ja vitsailua ja jouduin olemaan pyörätuolissa, jossa jälleen kannattelin itseäni käsieni varassa koska kipu oli muuten liian suuri. Lopputuloksena oli selkänikaman, lantion ja häntäluun murtumat. Kypärä onneksi pelasti pääni vammoilta. Minun piti olla kolme kuukautta taivuttelematta selkääni eikä se vieläkään ole entisensä. Luultavasti se jää pysyvästi jäykäksi enkä tiedä miten ratsastaminenkaan enää voisi selän vuoksi onnistua. Jos nyt siis satulaan enää uskaltaisin. Tahtoisin sitä kovasti mutta en tiedä enää onko se lopulta sen arvoista. Sukulaiseni painostavat jättämään harrastuksen sikseen ennen kuin pääsen hengestäni ja työkaverit kyselevät koska aion mennä uudelleen ratsaille. Olen vakuuttanut meneväni ratsastamaan kunhan selkä tästä paranisi ja ajattelen asiaa lähes päivittäin. Minun pitänee käydä vielä myöhemmin vanhalla tallillani talutuksessa kokeilemassa kunhan annan vielä selän hieman parantua. Onnekseni en ainakaan joutunut leikkaukseen. Sairaalassa olin useamman yön kirurgisella puolella tarkkailussa ja kontrollitkin olivat siellä siltä varalta että nikama olisi painunut enemmän kasaan ja leikkausta olisikin tarvittu.

Onhan tuo aika kamala kokemus itellekkin on sattu kaiken laista hevosten kanssa mutta ei mitään noin vakavaa ite oon vaan rohkassu mieleni ja sanon ratsastuksen opettajalle että voisko mennä jollain kiltimmällä hevosella ja sit kattoo jos uskaltas nousta takasi sen jukurin selkään joten siellä sitä selässä on tullu oltuun.

mulle kävi silleen kerran maastossa kun ratsastin mun opettajan kaa ilman varusteita(menin shetulla) niin se poni lähtee kiitolaukkaa ja sit lennän 4 metriä syvään ojaan :D kyllä nauratti se oli sellanen poni että aina kun menin ratsastaa sillä niin tipuin ainakin 2-3 kertaa :D

Vaikka onkin vanha ketju niin jäinpäs silti lukemaan. Ensinnäkin nää ensimmäiset kirjoittajat, jotka kehuslelivat ratsastaneensa "monta" vuotta ja olevansa niin "kokeneita". Mitä? Jos olet ratsastanut 2-3 tai sen 4-5 vuotta se ei todellakaan tarkoita sitä että olet ratsastanut monta vuotta ja olet erittäin kokenut. Siinä kohtaa kun olet ratsastanut vähintään sen 10 vuotta voit jo sanoa ratsastaneesi monta vuotta. Kokeneeksi ei voi kaikki itseään edes siinä kohtaa sanoa.

Toiseksi nämä ketjun "kokeneet" ratsastajat ovat olleet tapahtumahetkillä arviolta n. 7-10 vuotiata. Sen ikäisiä ei todellakaan laiteta "isojen Suomenhevosien" ja "tallin säikyimpien" hevosten selkään! Siinä kohtaa on opettajassa iso vika jos näin on päässyt käymään.

Ja vielä kun joku jossain kohtaa mainitsi uudesta opesta joka ei tiennyt tallin hevosista mitään niin ei voi pitää paikkaansa. Yksikään opettaja ei lähde opettamaan "sokeasti" vaan hänelle on kyllä kerrottu tallin hevosista ja asiakkaista. Jos näin ei ole tapahtunut on tallissa iso vika.

Sanokaa minulle onko minulla aivoverenvuoto tai joku muu?Tiputtauduin tänään kiitolaukassa hevosen selästä,ja vaikka minulla ei pää kolahtanut ainakaan pahasti?,mutta silti pää kiepeä...On aika vanha ketju,mutta ei haittaaa...Toivon että saisin vastauksen!

Mullakin on vähän sama asia kuin sulla. Pelkään ratsastaa tai edes mennä satulaan kun mulla tapahtui iso onnettomuus. Se tapahtui omalla ponillani (meillä on paljon hevosia) ja sitten äitini soitti jollekin ja sanoi että viedään tua hevonen pois ennenkun mun lapsi kuolee. Se oli aivan hirveää kun oma poni viedään vain pois heti. Itkin varmaan kolme päivää putkeen enkä halunnut mennä kouluun.

Joo vanha keskustelu mut kerronpa nyt mun ’’tarinan’’. Eli siis mun ratsastuksenopettaja pyys mua vaikeemmalle tunnille. Päätin sit mennä sinne, koska se pyys. Sain hevoseks semmosen suomenhevosen, jota luulin kivaks. Mut ku harjasin sitä nii se yritti purra ja potkia mua vaikka en ollu sille mitenkää uhkaava. Pyysin sit yhtä talli tyttöö mun avuks, koska en uskaltanu varustaa sitä. Se sit sano mulle et tää hevonen sit puree aina kaikkia.(ei parantanu mun mieltä yhtää). Saatiin kuitenki se valmiiks ja lähin maneesiin päin.

Alkutunti meni yllättävän hyvin. Sit ku alettiin mennä esteitä nii kaikki muuttu. Se hevonen kielsi melkei kaikista esteistä ja se ratsastusopettaja huusi mulle ja syytti mua kaikkien nähden. ( ja ei auttanu yhtää se et siellä katsomossa oli tyyppejä). Yhes vaihees sitte menin siinä käyntiä, ku toinen ratsastaja tuli ohi sen hevosella. Mun heppa lähti hirveeseen kiitolaukkaan seinän ja sen toisen hevosen välissä. (Ihme etten tippunu). Ja taas se opettaja huus mulle. Tunti jatku ja se mun hevonen yritti hyökätä toisen hevosen päälle. Ratsastuksen opettaja vaa sano jotai et ’’toi hevonen hyökkää muitten kimppuun jos teet tollee’’. En tehny siinä mitää outoo ku vaa menin käynnissä. Tunnin lopuks se opettaja sano et tuu ensviikolla taas tälle tunnille. ( en menny)

Siitä jäi traumat. Olin sillon 12-v ja vasta alottanu ratsastuksen. Mun mielestä ratsastuskoulussa ei pitäis olla yhtää tommosta ns. hullua hevosta. Pelkään viel nykyäänkin tota samaa hevosta.

Lisään tohon ylempään vielä et aloin pelkäämään isoja hevosia ja varsinkin suokkeja. Ennen rakastin laukkaamista mut nykyään pelkään sitä ja tuntuu et tärisen vaa koko ajan siellä selässä. Tosta on siis joku pari kuukautta aikaa. Ja eilen olin taas sillä samalla tallilla. Laukattiin ja se ope sano et ’’mä vähän autan’’ ja et ’’ pysykää kyydissä’’. Se rupes huutamaan niille hevosille. En ollu yhtää varautunu siihen et se heppa rupeis laukkaamaan yhtäkkii. Pysyin kuitenki kyydissä koska mulla oli rauhallinen heppa.