HULLU Tauski

Satuinpa lukaisemaan Virpin ja Hennan kertomuksen uusimmasta seiskasta!! En voi muuta sanoa kuin että hullu se ukko on. Enpä epäile sanaakaan mitä nämä kaksi naista siinä kertovat. Varmasti on vaatinut rutkasti rohkeutta paljastaa asiat, varsinkin kun Tauski edelleen vainoaa Virpiä ja lapsia ja tekee kaikkensa pilataakseen ainakin Virpin elämän. Ja tällaista **ska tyyppiä porukka kulkee tanssipaikoilla katsomassa. Jos tähän mennessä olisin ollut tauski fani, en tämän jälkeen päin katsoisi. Eiköhän me naiset nyt sen verran pidettäisi toistemme puolta, eiks joo?!

Tauskin puolustus iltalehdessä naisten syytöksiin kuulostaa aika jäätävältä ja pelottavalta:
"eivät naiset sanomisiaan vielä kadu, mutta voi olla että myöhemmin katuvat" Tuohan on suora uhkaus. Virpi kertoi seiskan jutussa, että tauskin käsittelyn jälkeen (viimeisillään raskaana) seinät ja ovetkin olivat veressä.. Että silleen.

Ja sen verran pakko vielä kommentoida, että kun esim Martti on tarjonnut uutena vuotena kaupan perunasalaattia, se saa aikaan heti kymmenet kommentit. Sitten julkimo- Tauskin kerrotaan hakanneen kahta naista ja olleen vuosien ajan psykopaatti ja hullu, mutta tämä ei ihmisten mielialoja tunnu hirveesti nostattavan (okei, muutama kommentti löytyy).

Mutta hei ihmiset, vähän perspektiiviä peliin!!
15351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Maran perunasalaatti kiinnostaa enemmän, koska Mara on nätti ja sitä on kiva ihmisten pilkata täällä anonyymisti. Samoin eivät ihmiset osaa sympatiseerata pilkun vertaa Virpiä tai Hennaa, koska ovat näille kateellisia. Mutta onhan siinä jonkinmoinen ongelma, että Tuksun kyykkypissa kerää enemmän aloituksia ja närkästymistä kuin se, että arvosteltaisiin naistenhakkaajaa..Kertoo ennen kaikkea tämän palstan kirjoittelijoiden älyllisestä kapasiteetista.

Äänestä
  • En epäile hetkeäkään naisten kertomuksia. Kyllähän tauskin lausunnoista on paistanut läpi ylimielinen suuruudenhullu käsitys itsestään ja täysi välinpitämättömyys lapsiaan kohtaan. Juoppohullu narsisti, sääliksi käy uhreja ja tulevaa ghanalaista? vaimoa. Lapsista puhumattakaan, toivottavasti entisten vaimojen julkinen lausunto estää uusien isättömien lasten sytymisen.
    Ainut positiivinen asia tässä on se, että naiset ovat aloittaneet uuden elämän ilman Taukkia, kaikkea hyvää toivottaen...

    Äänestä

  • Martina ei ole nätti, ei ulkoisesti eikä sisäisesti.

    Äänestä

  • Ei kumpaakaan kirjoitti:

    Martina ei ole nätti, ei ulkoisesti eikä sisäisesti.

    > Martina ei ole nätti, ei ulkoisesti eikä sisäisesti.

    Ei niin! Kamala vi-tun ulosottovelkainen pakkelinaamainen akka!!! :-D

    Äänestä

Mä en oo vielä lehteä lukenut, joten voitko kertoa vielä miten Tauski pilaa Virpin elämää?

Mulla on kans sympatiat naisten puolella, en usko että valehtelevat tällaisesta.
Sitä vähän ihmettelen miksi Virpi jaksoi tätä niin kauan?

Mun mielestä Virpi on tosi sympaattisen oloinen, sekä kaunis että lahjakas. Kuulostaa ikävältä kun tää yhden hitin hasbeen haukkuu Virpiä ja väittää itse olevansa se kuuluisa muusikko...

Toivon hyvää jatkoa molemmille ex-vaimoille, kiva kun ovat ystävystyneet ja saavat tukea toisistaan.

Äänestä
  • Noh, juttua piisasi. Oli kutsunu sossunnaiset Virpin luo, väitteenä Virpin oleminen kännissä heidän yhteisten lasten kanssa. Oli kidnapannut heidän yhteisen pojan niin, ettei Virpi kuullut lapsesta muutamaan viikkoon mitään. Sitten oli palannut tärisevänä ja itkuisena kotiin. Manipuloinut lapset, ettei isästä saa puhua pahaa.. Itse haukkuu Virpiä ja Hennaa estoitta täysin kelvottomiksi yms. Sitten Virpi olis lähdössä lastensa kanssa nyt ihan lähiaikoina Thaimaahan, mutta Tauski yritää boikotoida reissua parhaansa mukaan, ettei pääsisi lähtemään.

    Ja ehkä tämä Tauskin kommentti Virpille kertoo aika paljon "olisin hyvin onnellinen jos saisin tuhottua sinut" Ihan tarkkaa sanamuotoa en muista, mutta tähän suuntaan ja hyvin suoraan ilmaistuna.

    Äänestä

  • Heiheiheihei!! En puolustele Tauskia. Äijä on ihan seko. Mutta miksi nämä naiset ehdoin tahdoin sekaantuivat koko mieheen? Tauskilla on ollut pettäjän ja juopon maine jo vuosikausia ja silti nämä Virpit ja Hennat menevät ilomielin tuommoisen kanssa yhteen. Saa osittain syyttää omaa tyhmyyttään, jos kaikki menee pieleen. Jostain syystä jotkut naiset luulevat liikoja itsestään ja kuvittelevat parantavansa sen juopon sekopään, vaikka järki varoittaisi pysymään miehestä kaukana. Ei Henna eikä Virpi voi vedota siihen, että eivät tienneet, millaisen tyypin kanssa menevät yhteen. Kumpikin tiesi Tauskin maineen ja silti valitsi hänet mielummin kuin jonkun kunnollisemman miehen. On siis omaakin syytä osittain.

    Äänestä

Mä en oo vielä lehteä lukenut, joten voitko kertoa vielä miten Tauski pilaa Virpin elämää?

Mulla on kans sympatiat naisten puolella, en usko että valehtelevat tällaisesta.
Sitä vähän ihmettelen miksi Virpi jaksoi tätä niin kauan?

Mun mielestä Virpi on tosi sympaattisen oloinen, sekä kaunis että lahjakas. Kuulostaa ikävältä kun tää yhden hitin hasbeen haukkuu Virpiä ja väittää itse olevansa se kuuluisa muusikko...

Toivon hyvää jatkoa molemmille ex-vaimoille, kiva kun ovat ystävystyneet ja saavat tukea toisistaan.

Äänestä

Mäkin luin seiskasta sen Tauskijutun. On se oltava ihan hullu, kun SEISKA niin kirjoittaa.

Äänestä
  • sinisilmaisyys ja naiivius voi olla tyhmaa, siihenhan nama exat ovat syylistyneet. mutta psykopaattinen kaytos on jo asia erikseen. kun sinua aikansa heitellaan pain seinia, huidotaan jakareilla ja lisataan viela siihen henkinen vakivalta.. eikohan siina ala vahvempikin taipumaan. mutta minusta hienointa tassa on se, etta uskalsivat yhdessa tuoda asian esille. olipahan seiskassa tai missa muussa lehdessa tahansa.
    ja vaikka vastaa lehdessa etta EVVK, veikkaanpa etta hikea pukkaa niskaan, jopa talle 10 000 MIEHELLE.

    Äänestä

KUKA TUOLLAISEN NAISTENHAKKAJAN KEIKOLLA VIITSII KÄYDÄ? Naistenhakkaajat ovat alinta kastia!

Äänestä

En hyväksy perheväkivaltaa missään muodossa ja sellaisen osapuolen joka pieksee toista osapuolta pitää saada tuomio. Mutta mikä uhkaus tähän mukamas sisältyy:

::::::"eivät naiset sanomisiaan vielä kadu, mutta voi olla että myöhemmin katuvat":::::::::::

Totuus on kuitenkin se, että nämä Virpi ja Henna ovat julkisesti julkisia tiedotusvälineitä hyväksi käyttäen väittäneet Tauskin pahoinpidelleen heitä. Virpillä ja Hennalla pitää olla todisteita väitteidensä tueksi. Heidän pitää Tauskin niin oikeudessa vaatiessa pystyä esittämään väitteensä todeksi. Jos eivät pysty, niin he ovat syyllistyneet törkeään kunnianloukkaukseen ja siten ovat maksunaisina. Saattaahan se tyttöjä kaduttaa, kun maksavat melkoiset korvaukset aiheuttamastaan "kärsimyksestä". Kyse ei varmasti ole pienistä summista.

Oikea tapa hoitaa homma olisi ollut mennä lääkäriin missä lääkäri olisi todennut vammat ja antanut niistä vammoista lausunnon poliisille. Poliisi olisi tutkinut ja kuullut molempia osapuolia ja myöhemmin syyttäjä olisi syyttänyt ja tuomioistuimet olisivat antaneet tuomion. Noin sen kuuluu mennä, eikä tollasia pidä antaa millekään roskalehdistölle pöyhittäväksi (ei ainakaan ennen tuomioita).

Äänestä
  • Eikös naiset sanoneet että lääkärintodistuksia väittämien todistamiseksi löytyy. Sitäpaitsi.........jos olisi täysin valetta niin jopa tollo-tauski ymmärtäisi haastaa oikeuteen kunnianloukkauksesta. Mistähän johtuu että ei ole edes uhkaillut asialla. Ei kannata ehdottaa että ajattelisi lasten parasta ja haluaa välttää oikeussalit..
    Uskon vilpittömästi naisten kertomukseen ilmankin todistelua oli missä lehdessä vain tämä juttu ja tuo tauskin asian sulattaminen ilman oikeusjutun uhkailua vahvistaa vain tarinan.
    Perheväkivallan uhreja ei voi syyttää, alistumisen syyt niin moninaiset.

    Äänestä

  • miemiemiejamie kirjoitti:

    Eikös naiset sanoneet että lääkärintodistuksia väittämien todistamiseksi löytyy. Sitäpaitsi.........jos olisi täysin valetta niin jopa tollo-tauski ymmärtäisi haastaa oikeuteen kunnianloukkauksesta. Mistähän johtuu että ei ole edes uhkaillut asialla. Ei kannata ehdottaa että ajattelisi lasten parasta ja haluaa välttää oikeussalit..
    Uskon vilpittömästi naisten kertomukseen ilmankin todistelua oli missä lehdessä vain tämä juttu ja tuo tauskin asian sulattaminen ilman oikeusjutun uhkailua vahvistaa vain tarinan.
    Perheväkivallan uhreja ei voi syyttää, alistumisen syyt niin moninaiset.

    Jos vaikkapa silmä on ollut mustana, niin se pitää pystyä todistamaan, että se on tapahtunut ko. henkilön pahoinpitelyn vuoksi. Pelkkä lääkärintodistus ei kelpaa oikeudessa todisteena. Se silmä tms. on voinut mennä mustaksi ihan mistä syystä tahansa (voihan naapuri olla mottassu tai osunnu jonnekin). Ainoastaan ja ainoastaan poliisille tehty ilmoitus on pätevä oikeussalissa. Jos joku on piesty pahasti, niin lääkäri on sitten varmaankin tehnyt poliisille ilmoituksen pahoinpitelystä (lääkärin velvollisuus tehdä ilmoitus). Jos sellaista ilmoitusta ei ole tehty, niin valittaminen on turhaa.

    Koittakaa nyt ymmärtää, että kuka tahansahan voisi väittää, että ukko/akka on piessy, jos jostain löytyy mustelma. Juuri siksi se poliisille meno perheväkivaltatapauksissa on hyvin tärkeää. Kummasti ei vaan kumpikaan, ei Virpi, eikä Henna ainakaan juorujen mukaan ole olleet yhteydessä poliisiin (voi oikaista, jos olen väärässä).

    Äänestä

Olenkin ihmetellyt, miksi Virpi on ollut niin hiljaa pitkään. Mutta ehkä Tauno on uhkaillut häntä, kuten uhkailee nytkin että "myöhemmin katuvat".

Sairas ihminen koko Tauno. Persoonallisuushäiriöinen on pakko olla, ulospäin näyttää muka niin symppista mutta kun kameran valot sammuu, putoaa naamio, ja kehiin astuu se oikea Tauno.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


nainen1999999979 kirjoitti:

Satuinpa lukaisemaan Virpin ja Hennan kertomuksen uusimmasta seiskasta!! En voi muuta sanoa kuin että hullu se ukko on. Enpä epäile sanaakaan mitä nämä kaksi naista siinä kertovat. Varmasti on vaatinut rutkasti rohkeutta paljastaa asiat, varsinkin kun Tauski edelleen vainoaa Virpiä ja lapsia ja tekee kaikkensa pilataakseen ainakin Virpin elämän. Ja tällaista **ska tyyppiä porukka kulkee tanssipaikoilla katsomassa. Jos tähän mennessä olisin ollut tauski fani, en tämän jälkeen päin katsoisi. Eiköhän me naiset nyt sen verran pidettäisi toistemme puolta, eiks joo?!

Tauskin puolustus iltalehdessä naisten syytöksiin kuulostaa aika jäätävältä ja pelottavalta:
"eivät naiset sanomisiaan vielä kadu, mutta voi olla että myöhemmin katuvat" Tuohan on suora uhkaus. Virpi kertoi seiskan jutussa, että tauskin käsittelyn jälkeen (viimeisillään raskaana) seinät ja ovetkin olivat veressä.. Että silleen.

Ja sen verran pakko vielä kommentoida, että kun esim Martti on tarjonnut uutena vuotena kaupan perunasalaattia, se saa aikaan heti kymmenet kommentit. Sitten julkimo- Tauskin kerrotaan hakanneen kahta naista ja olleen vuosien ajan psykopaatti ja hullu, mutta tämä ei ihmisten mielialoja tunnu hirveesti nostattavan (okei, muutama kommentti löytyy).

Mutta hei ihmiset, vähän perspektiiviä peliin!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu