En tiedä, mRiten lähtisin asiaani purkamaan... Koko viime puolitoista vuotta on tuntunut pelkältä alamäeltä. Erosin tyttöystävästäni, menetin sen jälkeen työpaikkani ja tuntuu, että sen jälkeen jotain on tapahtunut. En saa enään nukuttua, ruoka ei maistu ja mieliala on muutenkin todella maassa. Tekisi mieli vain olla neljän seinän sisällä ja valua hukkaan. Itken yksistäni ja kiroan mielessäni, kuinka epäonnistuja olen. Asiat tuntuivat menevän taas syksyllä hyvin, mutta en tiedä oikein itsekkään mikä mieleni painaa välillä todella alas, mistä tuntuu olevan mahdottomuus kavuta ylös. Alan olemaan niin väsynyt tähän kaikkeen
Mistä apua?
yut
1120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Koet itsekkin että näin ei voi jatkua. Sinulla on ollut paljon menetystä ja olet joutunut tekemään surutyötä. Nyt koet että asioille on tehtävä jotain ja noustava uuteen. Onko tämä merkki että olet tarpeeksi märehtinyt menneitä. Lääkäriin pitää mennä: ensiksi on tärkeää, että saat nukkua ja ruokahalu palautuu. Ala myös liikkua ja harrastaa pieniä juttuja jotka vähänkin piristävät. Itselle saunominen on halpa ja helppo hyvi. Käy vaikka uimahallilla ym.
Nämä murheet vat tulleet sinulle ihan normaalin menetysten myötä ja niille löytyy luonnollinen selitys. Juttelu varmaan auttais jonkun samaa kokeneen kansa.