Eihän sitä muut ymmärrä jos ei ole ollut pitkiä aikoja yksinään ilman mitään ihmis suhteita tai kavereita tai muuta sosiaalista elämää. Vankilassakaan tuskin on rankempaa kuin täällä kotona jossa ei ole ketään kaveria eikä ketään kelle puhua. '
Kyllä tässä tuntee itsensä ihan mitättömäksi ja hyödyttömäksi. Vois elämä loppua vaikka tänään. Tuskin haittais yhtään.
Kyllä tässä tuntee itsensä ihan mitättömäksi ja hyödyttömäksi. Vois elämä loppua vaikka tänään. Tuskin haittais yhtään.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tunnen samoin. Täytyy vain jaksaa. Syöpää sairastanut naisen sanoin "Yhtenä päivänä minun on kuoltava mutta kaikkina muina päivinä saan elää". Se on hienosti ajateltu. En tiedä auttaako tämä sinua yhtään. Itse yksinäisenä ja vähän "vaurioituneena" tiedän, että puhe ei oikein aina tepsi. Sinulla ja minulla on vielä toivoa. Elämä ei aina mene ihan niin kuin haluaisi. Toivoa on niin kauan kun henki pihisee. Itse yritän hymyillä elämälle niin paljon kun vain voin(vaikka se välillä on hyvin vaikeaa). Mennyttä ei saa takaisin eikä menneisyydessä tapahdu enään mitään. Elämä on kovaa. "Jos kaadut, nouse ylös". Ei lannistuta.
Ps. Et sinä hyödytön ole. Sait minutkin ajattelemaan ja kirjoittamaan tämän.
Toivottavasti elämässäsi puhaltaa pian myötätuuli.
Sama täällä, alkaa kohta haulit maistumaan kaupassa käynti on parasta päivässä voi edes nähdä jonku.. jaksais kevät aurinkoon asti sinne on vaan aikaa
Jos jo kaupassa käytni noin piristää, niin miksi et lähde jonnekin missä liikkuu ihmisiä: kirjasto, baarit, jumppasalit, kirkot ym. Ei sinua kukaa tule neljän seinän sisältä hakemaan.
No sulla sentään tolleen. Mää usein masennun kun mää käyn ulkona koska se on niin iso pettymys, tuntuu ettei siellä ole mulle mitään.
No, vankilassa olisit samalla tavalla yksin, ja todennäköisesti myös sen yhteisön pohjamudissa, rikoksestasi toki hieman riippuen. Mieti koulunkäyntikokemuksiasi, ehkä sinäkin olit koulukiusattu, kuten minäkin. Vankila olisi todennäköisesti meille koulukiusaaminen potenssiin tuntematon luku, eikä sieltä pääsisi edes kotiin työpäivän jälkeen.
Ihmisiltä jotenkin unohtuu se, ettei elämän ole välttämättä tarkoitus olla aina onnellista. Toki ehkä joillekin ihmisille elämä on helppoa. Realiteetti on kuitenki se, että maailma on kova ja karu paikka, ja maailmalle on ihan samantekevää, onko sinulla tai naapurin Sannilla elämänkumppania, ystäviä tai oletteko onnellisia. Tämäkin maa on täynnä yksinäisiä ja onnettomia ihmisiä, eikä monesta heistä tule koskaan onnellista.
Eikö voi tavallaan opetella elämään siinä onnettomassa ja yksinäisessä tilassa ja jotenkin hyväksyäkin sen samalla tietysti pyrkien siitä pois?
Niin kuin esim. minä olen menettänyt ns. elämäni rakkauden, joka kuoli, enkä koskaan saada sitä elämää, jonka olisin halunnut. Minulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä elämäni realiteetit ja sen, että jollain tasolla olen onneton, kunnes kuolen.
Tietysti on hyvä aina toivoa parempaa ja pyrkiä parempaan. Mutta onnettomana ja yksinäisenä elämisenkin voi tietyllä tasolla hyväksyä ja kaiken, mitä elämässä joutuu ottamaan vastaan. Ehkä meidän ei ole tarkoituskaan olla onnellisia sen enempää kuin eläintenkään, jotka elävät, kunnes kuolevat, vaikka tapahtuisi mitä. Ei eläintenkään maailmassa ole sellaista kuin onnellisuus tai oikeudenmukaisuus. Ehkä koko onnellisuus-ajatus on vain sivistyneen yhteiskunnan meihin istuttama luonnoton, keinotekoinen ja epätodellinen ihanne.
NIINKÖ
Aluksi yksinäisyys saattaa olla ikävää mutta kun siihen tottuu ei sitä enää halua vaihtaa pois.
Kuolemakin oa parempi kuin yksinäisyys
Älkää oikeasti aina heitelkö noita "kuolema olis yksinäisyyttä parempi". Jos seuraavan biisin kuuntelu ei saa "karvoja pystyyn" niin ei tiedä mitä toivoo. Kuunnelkaa rauhassa helppo ymmärtää jo ekalla kerralla.
http://www.youtube.com/watch?v=AiUqb7rhS3U
Minä ajattelen niin, että yksinäisyys on itsessään eräänlainen kuolema.
Siellä mullan alla sitten todellakin ollaan yksin, mutta niin kauan kuin täällä maan päällä tallustellaan, on toivoa, että löytää edes yhden hyvän ystävän. Rankkaa tämä on, ihan kamalaa. Ei voi tietää muuten kuin itse kokemalla. Jaksamisia ap:lle ja muille kohtalotovereille.
Kun on aina ollut joku lähellä tämä yksinäisyys tuntuu niin musertavalta, vaikka lapset ovat luonani, en vaan muuta kaipaisi kuin sen yhden ihmisen takaisin elämääni.