Onko täällä muita jotka rakastavat naisensa/miehensä lihottamista tai kenties nauttivat itse tulla lihotetuiksi? Itse jumaloin pulskia ja reheviä naisia, ja oma kultani onkin ansiostani tuhdissa kunnossa. Rakkaan perse se vain leviää ja pömppis kasvaa päivä päivältä kun pidän huolen, että naisen lempiherkkuja on aina saatavilla. Nam!
Kuluneen talven aikana olen kai jotenkin onnistunut tartuttamaan fetissini rakkaaseeni. Neiti on pitänyt huolen, että minunkaan lautaseltani ei ruoka lopu, ja omakin maha on alkanut kasvaa. Seksin aikana kulta kommentoi ilkikurisesti asiaa ja "rankaisee" minua lihomisestani tyydyttämällä minut. Tällaisia rangaistuksia on jaettu aikaisemmin myös toiseen suuntaan ja ne motivoivat naistani kummasti syömään lautasen aina tyhjäksi... Joskus myös ruokimme toisemme seksin tai esileikin aikana ja se on jotain mah-ta-vaa.
Onko keillään muilla samanlaisia leikkejä tai edes vastaavia fantasioita?
Lihottaminen/lihominen fetissinä
9
3017
Vastaukset
- Daxjanne
Niin, enpä tiedä voisiko sitä juuri fetissiksi kutsua, mutta minäkin ihailen suuresti reheviä, pullukoita naisia. Olisi kieltämättä erittäin kiihottavaa lihottaa naista tarjoilemalla herkkuja välillä hyväillen hänen uhkeita muotojaan.
En tarkoita sairaalloista lihomista lähes liikuntakyvyttömäksi, vaan sellaista, että masu, lanteet, reidet jne tulevat ihanan pyöreiksi ja muhkeiksi.
Tietysti molempien pitää nauttia tästä, muuten ei tule mitään.
Olisi tosi mukava kuulla naistenkin mielipiteitä tällaisesta. - Olette kuvottavia
Ei fetisseissä ole mitään pahaa mikäli ne eivät vahingoita ketään. Mutta sinä olet käsittämättömän julma ja itsekäs ihminen kun vaarannat vaimosi terveyden saadaksesi seksuaalista nautintoa. Lihavuus ei ole leikin asia vaan vaimosi voi sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, diabeteekseen joka voi pahimmillaan johtaa jalkojen amputointiin, saada aivohalvauksen ja päätyä sänkypotilaaksi... Tuoko on tulevaisuus jota toivot vaimollesi? Feeder miehet pitäisi laittaa vankilaan ja syöttää vähintään 150 kiloisiksi läskivuoriksi ja vapauttaa sitten nauttimaan olostaan.
- FlabVictory
a) kuka on vaimo
b) selkeästikin ap:n viestissä tulee ilmi, että molemmat ovat feedereitä
c) lihavuuden terveysvaikutukset ovat yleisesti tunnettuja.
- hyi saatana
sairasta
- bambostick_
no on vähän hassua....kun on liikaa massua. fetissien ei kuulu mennä terveyden edelle!
- tqww
Liika lihottaminen on minustakin lähinnä sairasta, mutta sellaiset "sopivasti lihavat" naiset sytyttävät. Oma naisystäväni on vielä normaalipainon rajoissa (ja tulee pysymäänkin), mutta pehmeyttä ja pyöreyttä kuitenkin löytyy tuhdin takamuksen, pulleiden rintojen ja söpön pömppiksen verran. Rakastan naisten hemmottelua ja sitä, että se näkyy naisen muodoissa.
Olen 30 - vuotias mies hieman pyöreä mies ja suurin fantasiani olisi että nainen lihottaisi minut todella lihavaksi niin että mahani olisi iso ja minulle kasvaisi lihavuudesta johtuvat tissit.
Olisi ihana että nainen syöttäisi minua, tai aina kun olisin syönyt mahan täyteen niin nainen palkitsisi minut seksillä.
Kiva olisi myös mikäli nainen seuraisi painoni nousua, laittaisi minut puntarille, mittaisi mahan kokoa mittanauhalla ja kommentoisi miten hyvin olen lihonut.
Tälläinen olisi todella ihanaa. Valitettavasti en ole sellaista naista tavannut joka tykkäisi lihavasta miehestä tai miehen lihottamisesta,- ihailija1
Täälä on yksi nainen, joka tykkää juuri noista asioista eli tosi mahakkaista miehistä. Tykkäisi seurata mahan kasvua jne
Olen 37 - vuotias mies hieman pyöreä mies ja suurin fantasiani olisi että nainen lihottaisi minut todella lihavaksi niin että mahani olisi iso ja minulle kasvaisi lihavuudesta johtuvat tissit.
Olisi ihana että nainen syöttäisi minua, tai aina kun olisin syönyt mahan täyteen niin nainen palkitsisi minut seksillä.
Kiva olisi myös mikäli nainen seuraisi painoni nousua, laittaisi minut puntarille, mittaisi mahan kokoa mittanauhalla ja kommentoisi miten hyvin olen lihonut.
Tälläinen olisi todella ihanaa. Valitettavasti en ole sellaista naista tavannut joka tykkäisi lihavasta miehestä tai miehen lihottamisesta,
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1921358
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85852
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52761- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253637Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä318612Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7595Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55589- 53584