pitäiskö huolestua?

Hyvä, että olet valmis menemään psykologin luo eikä odotusaikakaan ole kauhean pitkä. Ei tuossa ole mitään ihmeellistä, että traumaattisten tapahtumien jälkeen tulee painajaisia ym. Olet varmaan kokenut suurta avuttomuudentunnetta näissä tilanteissa. Oletko koskaan sanonut vastaan tai kertonut opettajalle (Lakaistiinko kaikki maton alle eli sinut petettiin?)? Uskoisin, että sinua auttaa henkisesti juuri tämä aktiivisuutesi, että haluat hakea apua ja kirjoitat nettiin. Olet myös rohkeasti jatkamassa koulunkäyntiä. Lukiossa taitaa olla tuo kiusaaminen harvinaisempaa ja silloinkin hienovaraisempaa kuin peruskoulussa. Jospa löytäisit tuntosarviesi avulla jonkun hyvän kaverin. Turha alun alkaenkaan suunnata lapsellisenoloisten tyyppien pariin, jotka muistuttavat niitä koulukiusaajia. Jätä huomiotta ja keskity mieleisesi tulevaisuuden suunnitteluun ja rakentamiseen itsellesi. Sekin on eräänlaista menneisyyden voittamista. Voit myös miettiä, miten selviäisit paremmin näistä henkisistä ongelmista - oma aktiivisuus auttaa siinäkin. Kun käytä kiusaamisasiaa läpi erilaisista näkökulmista terapeutin kanssa ja kenties menet joskus juttelemaan entisen kiusaajan kanssa asiat selviksi, niin onhan sillä vaikutusta henkiseen tasapainoosi. Voisit miettiä, mitä nyt sanoisit vastaavassa tilanteessa näille peruskoululapsille ja kenties muille, joita tulee elämässä vastaan. Laittaisit stopin jo alkumetreillä. Sinua eivät määrittele ketkään muut kuin sinä itse ja tietysti Jumala. Rupea pikemmin itse tarkastelemaan muita ja pohtimaan, mikä heidät ajaa käyttäytymään siten kuin he käyttäytyvät (sehän on heikkouden osoitus ja merkki siitä, että kaikki ei ole tasapainossa). Voimia ja toivoa Sinulle!

Ei mihinkään muualle kuin itsepuolustus kursseille ja jos kerran lähes vuosi aikaa osaat sen verran ettei kukaan enään kiusaa sinua ikinä.Et siis tarvitse mitään psykiatria.Ja muista jos iskee ekaa joka yrittääkiusata pataan ja tiputtaa sen ei IKINÄ enään kiusata.

Mulla kävi juuri näin. Traumat 9 vuoden koulukiusaamisesta hajotti mieleni. Vain vähän olen saanut sitä parsittua kasaan, mutta edelleen vuotaa kuin seula. Fyysisesti voin antaa "isän kädestä" häiriköille, mutta traumat ovat ja pysyvät sekä haittavat elämääni edelleen, vaikka olen jos hieman päälle 30 vuotias.

Sun ei tarvitse siinä mielessä huolestua, että jos mietit että onko tämä "ihan normaalia" niin reaktiosi on ihan täysin normaali ja inhimillinen seuraus siitä että olet joutunut pitkäaikaisen kiusaamisen uhriksi. Se mitä kuvaamasi kertoo on että nyt kun olet taas aloittamassa uutta koulua niin alitajunnastasi puskee pintaan vanhat kokemukset ja muistot ja pelkäät että joudut kokemaan kaiken taas uudelleen.

Sinun kannattaa mennä psykologin luo, ensin vaikka kouluterveydenhoitajan kautta. Avun hakeminen nyt on rohkeuden ja viisauden merkki, sen sijaan että annat asian vain olla jolloin ongelmasi tulevat vain pahentumaan vielä aikuisiälläkin. Haluat varmasti saada elämäsi kuntoon nyt ennen kuin tilanne karkaa käsistä. Eli hae apua nyt ajoissa.

Minulla on sama kokemus, olin peruskoulussa pitkään kiusattuna. Lukiossa ei enää kiusattu kun siellä on kypsempää porukkaa eivätkä he tunteneet minua peruskouluajoilta joten sain tavallaan aloittaa puhtaalta pöydältä ilman vanhaa kiusatun roolia. Mutta kiusaamistraumat olivat tietenkin minussa, ne eivät itsestään poistu jos ongelmat vain lakaistaan maton alle. Pelkäsin kouluunmenoa, jännitin, näin painajaisia, kärsin huonosta itsetunnosta, olin masentunut, ahdistunut, jne. Menin terveydenhoitajan luo kertomaan kaiken mitä olin kokenut vuosien varrella ja miltä minusta tuntui. Hän varasi ajan psykologille. Psykologi ymmärsi tilanteen vakavuuden. Aloin käymään kerran viikossa psykologilla ja sain apua, mm. itsetunnon korjaamiseen.

kiitos kaikille viesteistä!