En enää tiedä, onko mulla ikävä vai yksinäisyyttäkö tämä levoton olo on. Häntä kyllä ajattelen päivittäin, varsinkin silloin, kun avaan tämän sivun. Joskus täälläkin hänen kanssaan verbaalista hauskanpitoa riitti. Kuten tuolla livessäkin. Tuskin enää häntä rakastan, en ehkä koskaan rakastanutkaan eikä hänkään minua. Mutta oli paljon mukavia yhteisiä hetkiä.
Aika haalistaa tulisetkin tunteet
mukavat muistot jäi
6208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mäkin luulen, että munkin ikävöinti on vaan tekemisen puutetta ja liikaa joutoaikaa, tarkemmin ku aattelen, eipä juuri enää säväytä edes hänen näkeminen, vaikka nätti onkin.
tapailu ja viestittelykin pikkuhiljaa kokonaan?
sähän voit tehdä ihan mitä haluut, enhän mä sitä tiedä????
Niin se on, jos ei saa vastarakkautta, niin kyllä ne tunteet siitä pian haalenee, näinhän siinä kävi mullekin...
mietin ihan samaa. Sitten se pikkuperkele otti ja hyppäsi naaman eteen. Nyt en taaskaan epäile yhtään. Mitä tunteita se näkeminen sulla aiheuttaa? Entä juttelu? Jos tuntuu samalta kun kavereiden kanssa juttelu, niin siitähän sen tietää sitten. Mutta se on totta, että aika haalistaa ainakin tai saa vähintään epäilemään niitä tunteita. Mä olen silti melko vakuuttunut, että yhtä en unohda koskaan :) Hirvee kiire... Anteeks siis huonosta tekstistä.
...vaan ei sydämestä, vaikka näkemättömyysvälit (kuten sullakin) tuppaavat epäilemään ja vaimentamaankin tunteita. Välillä tuntuu jopa siltä, että seuraavan kerran kun nähdään, osaan ottaa kaiken ihan vain kaverillisin mielin. Mutta sitten kun olen siinä tilanteessa... Juu ei mitään mahiksia vielä ainakaan ole ollut siihen, että osaisin suhtautua häneen ilman mitään "ylimääräisiä" tuntemuksia. Jos ei koskaan ikinä enää nähtäisi, varmaan haalistuisi muistoksi vain, joskin ihanaksi ja ainutlaatuiseksi. (ei ap)