Puhun nyt omasta kokemuksestani, lapsuudestani ja psykooseistani parantumisprosessina. En voi väittää, että kaikki sairastuneet olisivat kokeneet samankaltaisen lapsuuden. Mutta ehkä joku saa kirjoituksestani valoa elämäänsä skitsofrenian kanssa ja oppii ymmärtämään itseään paremmin, näkemään menneisyytensä uudessa valossa, voimaantuu ja hyväksyy tunteensa pyrkimättä niitä tukahduttamaan tai kieltämään.
Hymytön äiti
Äitini ei koskaan osoittanut iloitsevansa minusta. Hän kävi töissä ja oli "toimiva ihminen." Hän ei kuitenkaan koskaan ottanut syliin, tai kertonut rakastavansa minua. Ihailua tai tunnustusta sain vain ja ainoastaan silloin, kun menestyin koulussa.
Äitini oli ärtynyt, poissa oleva ja äkkipikainen. Koin aina olevani hänen tiellään. Minun piti olla varovainen, etten suututtaisi äitiäni, joka oli väsynyt. En saanut laulaa, tai pitää muutenkaan ääntä. Iloinen en ollut juuri koskaan lapsena, vaan toisinaan, kun unohdin surun, minun käskettiin vaieta, vihaisesti ja halveksien.
Äitini oli masentunut. Hän pelasi töiden jälkeen tietokonepeliä tuntikausia. Hän ei koskaan vieraillut huoneessani, auttanut siivouksessa, tai muutenkaan tehnyt mitään enempää kuin pakolliset ruoanlaitot ja siivouksen vain muutaman kerran vuodessa. En koskaan keskustellut äitini kanssa, enkä koskaan oppinut häneltä kykyä käsitteellistää, nimetä tunteitani, saati käsitellä ja hallita niitä.
Inhoava isosisko
Molemmat meistä lapsista voimme huonosti. Kun ei ollut syliä tai rakkautta vanhemmilta, kun oli yöllinen kauhukokemus isän luomana, isosiskoa ei evästetty siskouteen, tai ohjattu rakastavaan, hyväksyvään käytökseen pientä sisartaan kohtaan. Sain kokea ensimmäiset 16 vuotta isosiskoni halveksuntaa, nimittelyä ja vähättelyä.
Olen kaksi vuotta nuorempi siskoani. Siskoni halveksi minussa kaikkea, mitä vain keksi halveksia: osaamattomuuttani, pienuuttani, kehittymättömyyttäni, ja ennen kaikkea kykenemättömyyttäni puolustaa itseäni.
Hyväksikäyttävä isä
Isä on lukunsa sinänsä. Hänellä oli taipumuksia, jotka olivat rikollisia. Nukuin 8-vuotiaaksi isäni vieressä. Minulle selvisi öiden kauhu vasta 23-vuotiaana ensimmäisen psykoosin yhteydessä. Todisteita isän taipumuksesta on antanut isän kummityttö, joka kertoi minulle isäni yrityksistä hyväksi käyttää häntäkin, hänen ollessaan 11-vuotias.
Ennakoimaton, odottamaton raivo
Mikäli pidin ääntä, olin tiellä, olin liian hidas tai liian näkyvä, saatoin laukaista vanhemmissani tai siskossani odottamattoman raivon. Pelko, varovaisuus ja masennus olivat aina läsnä sisälläni. Minun piti olla vaivaton, hiljainen, näkymätön ja hajuton. Olin perheen nuorin, joten olin koko perheen sylkykuppi, puolustuskyvytön.
Ainaisessa oppositiossa
Vanhempani halveksivat lähes kaikkia ihmisiä. Mukavatkin ihmiset saivat haukut vanhemmiltani, kun olimme perheen kesken. Koin elämäni vaarallisena, koska pidin joistakin ihmisistä, joita vanhempani haukkuivat. Pelkäsin heidän haukkumistaan, jos he tietäisivät, etten suhtautunut toisiin ihmisiin kuten he.
Hymytön äiti
Äitini ei koskaan osoittanut iloitsevansa minusta. Hän kävi töissä ja oli "toimiva ihminen." Hän ei kuitenkaan koskaan ottanut syliin, tai kertonut rakastavansa minua. Ihailua tai tunnustusta sain vain ja ainoastaan silloin, kun menestyin koulussa.
Äitini oli ärtynyt, poissa oleva ja äkkipikainen. Koin aina olevani hänen tiellään. Minun piti olla varovainen, etten suututtaisi äitiäni, joka oli väsynyt. En saanut laulaa, tai pitää muutenkaan ääntä. Iloinen en ollut juuri koskaan lapsena, vaan toisinaan, kun unohdin surun, minun käskettiin vaieta, vihaisesti ja halveksien.
Äitini oli masentunut. Hän pelasi töiden jälkeen tietokonepeliä tuntikausia. Hän ei koskaan vieraillut huoneessani, auttanut siivouksessa, tai muutenkaan tehnyt mitään enempää kuin pakolliset ruoanlaitot ja siivouksen vain muutaman kerran vuodessa. En koskaan keskustellut äitini kanssa, enkä koskaan oppinut häneltä kykyä käsitteellistää, nimetä tunteitani, saati käsitellä ja hallita niitä.
Inhoava isosisko
Molemmat meistä lapsista voimme huonosti. Kun ei ollut syliä tai rakkautta vanhemmilta, kun oli yöllinen kauhukokemus isän luomana, isosiskoa ei evästetty siskouteen, tai ohjattu rakastavaan, hyväksyvään käytökseen pientä sisartaan kohtaan. Sain kokea ensimmäiset 16 vuotta isosiskoni halveksuntaa, nimittelyä ja vähättelyä.
Olen kaksi vuotta nuorempi siskoani. Siskoni halveksi minussa kaikkea, mitä vain keksi halveksia: osaamattomuuttani, pienuuttani, kehittymättömyyttäni, ja ennen kaikkea kykenemättömyyttäni puolustaa itseäni.
Hyväksikäyttävä isä
Isä on lukunsa sinänsä. Hänellä oli taipumuksia, jotka olivat rikollisia. Nukuin 8-vuotiaaksi isäni vieressä. Minulle selvisi öiden kauhu vasta 23-vuotiaana ensimmäisen psykoosin yhteydessä. Todisteita isän taipumuksesta on antanut isän kummityttö, joka kertoi minulle isäni yrityksistä hyväksi käyttää häntäkin, hänen ollessaan 11-vuotias.
Ennakoimaton, odottamaton raivo
Mikäli pidin ääntä, olin tiellä, olin liian hidas tai liian näkyvä, saatoin laukaista vanhemmissani tai siskossani odottamattoman raivon. Pelko, varovaisuus ja masennus olivat aina läsnä sisälläni. Minun piti olla vaivaton, hiljainen, näkymätön ja hajuton. Olin perheen nuorin, joten olin koko perheen sylkykuppi, puolustuskyvytön.
Ainaisessa oppositiossa
Vanhempani halveksivat lähes kaikkia ihmisiä. Mukavatkin ihmiset saivat haukut vanhemmiltani, kun olimme perheen kesken. Koin elämäni vaarallisena, koska pidin joistakin ihmisistä, joita vanhempani haukkuivat. Pelkäsin heidän haukkumistaan, jos he tietäisivät, etten suhtautunut toisiin ihmisiin kuten he.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Arvasin, että olet joku perseeseen nussittu surkimus! Sellaisia ne röyhkeät spämmärit ovat.
Guuggelin mukaan tuolla ihan samat tekstit. Hiukan kun rullaa sivua.
http://paranoidinenskitsofrenia.blogspot.fi/
Sehän on juurikin nimimerkillä Eero Väkäleuka kirjoittelevan hepun blogi. Siinä koko pointti. Tunnen tyypin.
Eero V, olet hyvällä tiellä. Tuskasi olet hyvin paketoinut, pystyt sitä hallitsemaan. Nerokkaasti syy- ja seuraus on lapsuuden traumasta, on raportoitu.Näin juuri tapahtuu tuhansille lapsille, ja aikuisikä menee traumoista selviämiseen.
Mutta onneksi, kaikesta selviää, hyvin tai huonosti, edellyttäen että ymmärtää itse olevansa syytön saamaansa kohteluun.
Rakkaus, tunnustuksen saaminen, huolenpito ja hellyys tulisi olla turvallisuuden ja oikeaan opettamisen ohella jokaisen lapsen oikeus. Mutta, ymmärtämättömät, tunnevammaiset vanhemmat voivat, ja tekevätkin lapsistaan kärsijöitä. Kaikista ei ole vanhemmiksi, kertoo E:nkin tarina. No. Selviytymistä !