yllättää aina silloin tällöin. Edelleen, vaikka aikaa on kulunut. Jos näen sinun kuvasi tai kuulen äänesi, niinä hetkinä ikävä hyökkää päälle täysin voimin, pakottaa kädet nyrkkiin ja katseen harhailemaan. Pois kyynelistä, pois vierivistä kyynelistä.
Sinä olit ulkoisesti tyyni jokaisena päivänä. Tyyneytesi oli vangitsevaa. Jopa niinä hetkinä, kun minun unelmani murskautuivat sinun käsiisi, sinun sanoihisi ja sinun viestehisi. Sinun työtoverit tai kaveritkaan tuskin pääsevät pääsi sisään sinun sallimatta, sillä sinun pokerisi pitää. Mutta ihailen sitä piirrettä sinussa. Ehkä sinun työsi määrittelee sinun käyttäytymistäsi enemmän kuin omani minua, mutta itsevarmuutta huokuva määrätietoinen rauhallisuus on merkille pantavaa sinussa.
Kuulen sinusta. Kuulen sinusta toistuvasti. Muiden puhuvan sinusta. Mitä olet sanonut hauskasti. Sinut kyllä huomataan. Sinut huomataan, vaikka olisit ihan hiljaa. Sinunlaisesi huomataan aina. Voin katsella sinusta kuvia, se on nykypäivänä niin helppoa.
Ja minä jään haaveisiini kiinni. Haaveilemaan sinun käsistäsi, silmistäsi, hiuksistasi. Jään haaveilemaan niistä keväisistä iltapäivistä. Ja minulla on niin kova ikävä. Mutta se laantuu, kun sille antaa aikaa. Se peittyy ajan alle, tulee muita asioita, ihmisiä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
On niin kauniisti kirjoitettua, jo lukeminen toi iloa tähän hetkeen. Kiitän, vaikka en ehkä olekaan noin upea ihminen, jota tässä kuvataan.
Taatusti saat sen ihmisen omaksesi, jos silmiin katsoen kerrot tuon rakkautesi kohteelle.
Rakkauden edessä kaikki muu menettää merkityksensä ja ongelmat pienevät vähintään puoleen. . .
Kirjoitat kauniisti. Et minulle mutta hän jolle nuo sanat annoit ansaitsee olla sinun kaipuun kohde.
Mutta oikein hauskasti, oikeastaan varsin jäätävästi kirjoitettu.
Kauniin haaveilevaa tekstiä. Kyllä teillä kahdellä pitäisi olla yhteys ja rakastamisen oikeus. Joskus ei tule elämässä vastaan kuin yksi joka on se "oikea".
Niin kauan kun on elämää on myös mahdollisuudet. Kaikkea hyvää:):)
Älä unohda minua, minäkään en unohda sinua. Koskaan, en halua, siksi en näe muita ihmisiä. Sinä sait sydämeni. Kun suljen silmäni näen kevätauringon ja sinun kasvosi hymyilevät ja ihanat silmäsi.