Pafos, Avanti Holiday Village

entturi

Olimme lokakuun 2012 alussa Pafoksella Avanti Holiday Villagessa puolihoito-lomaviikolla kolmen lapsen kanssa. Sää suosi, aurinko paistoi, merivesi vielä tosi lämmintä, ruoka hyvää. Aamupala ainakin meille riittävän monipuolinen ja hyvä, tarjoiltiin katetulla ulkoterassilla. Iltaruoka 5-tähden hotellin puolella, ruoka meistä erinomainen! En ole itse kymmenellä lomallani samalla hinnalla syönyt koskaan läheskään noin hyvin. Lapsen käytöstä piti kyllä vähän hillitä syödessä ja pukeutumisetikettiin kiinnittää huomiota. Matkaa hotellille oli muutama sata metriä, mutta tulipahan vähän liikuttua.
Alue siisti, isot altaat upeat, lapsille loivasti syvenevä allas ja matala allas, lisäksi virta ja pikkulasten allas. Leikkipaikka mukavasti altaan vieressä, kun osa uiskenteli. Aurinkotuoleja riitti aina. Rantaan käveltiin 10:ssä minuutissa.

Miinusta - Huone oli kulunut, sängyt likaisia ja jouset eläneet elämänsä (etenkin olohuoneen sohvat ja varavuoteet), keittiön astiavarustus puuttellinen vaikka kaappitilaa paljon (5:lle hengelle vain muutamia lusikoita, veitsiä, laseja jne., ei olisi ruuanlaitto/syöminen onnistunut huoneitossa. Nuppeja puuttui kaapeista, saranat repsotti, useassa paikassa jo olevaa kahvinkeittomahdollisuutta ei ollut (onneksi on murukahvi!) Huone enemmänkin 2-tähden tasoa kun neljän. Wc kyllä ihan siisti ja ulkoterassi kiva. Huoneessa tuli tietysti oltua jonkun verran enemmän kuin ennen lapsia - nyt oltiin tunteja päiväunien aikaan ja iltaisin lasten nukkumaanmenon jälkeen, joten siihen kiinnitti enemmän huomiota.

Käveltiin pari kertaa väli kaupunkiin ja pari kertaa bussilla (1e/aikuinen), molemmat tavat ok. Eihän lasten kanssa kaupungilla oikein mitään tee, joten mukava allas-alue ja rannan kohtullinen läheisyys mukavaa. Pitkiä hiekkarantoja ei ollut, kauempanakin olleella rannalla kivikkoa/kalliota hiekka-alueiden seassa.

Villagen puolella mukavaa henkilökuntaa (ainut hymytön-naama oli allasbaarissa). Suora lento omalta paikkakunnalta oli tietysti myös

Kyproksen sää on ollut aina parasta muutamilla matkoillamme sinne!

1

1158

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • I like Pafos

      Hotellin vioista ja puutteista kannattaa sanoa joko hotellin henkilökunnalle tai oppaalle, ihan sen mukaan kuin paremmalta tuntuu/toimii. Itse olen pyytänyt heti saapumispäivänä esim. lukon korjausta ja sähkölampun korjausta. Hyvin on korjattu ja nopeasti.
      Huoneen kunnosta ja huomattavasta "kuluneisuudesta", tekstiilien puhtaudesta yms. olen kertonut matkatoimistolle kotiin palattuani sähköpostilla. Olen varma, että he ottavat mielellään vastaan palautetta.
      Useamman kerran matkustaneena tiedän ottaa esim. keittiörievun ja jotain muuta pientä mukaan. Ja voihan sieltäkin ostaa, mutta ei tarvitse kalustaa koko keittiötä.
      Ja kaksi kertaa on käynyt niin, että huoneeni on ollut "kulunut", ja toisessa lämmitys ei toiminut. Toisella kerralla vaihdoin toiseen, hyvään huoneeseen. Eli hotellissa saattaa olla sekä hyväkuntoisia ja siistejä huoneita että huonompia.
      Henkilökunta ja muutkin, sekä paikalliset että toiset matkailijat ovat olleet ihan "super". Juuri viime käynnillä 2013, kun taas juteltiin paljon, vastaanottovirkailijat, ravintolatyöntekijät ym. sanoivat, että he todella tykkäävät palvella. Ja se oli totta tosiaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      196
      1892
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      997
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      137
      962
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      213
      728
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      62
      678
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      666
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      24
      664
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      602
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      578
    Aihe