Sen aistii täällä. Valtavaa janoa päästä tulevaisuuteen, sinne missä haluaa olla. Mä itkin tänään kasvohoidossa. Kivusta. Ja halusin pois. Kun tuli rentouttava hieronta, mä olin edelleen lähdössä. En osannut rentoutua, kun päässä pyöri miljoona asiaa. Tee sitä, tee tätä. Nyt äkkiä sinne.
Vasta kun pääsin tähän, mun mieli rauhoittui ja hiljeni. Sun luokses. Ei ollut kiire mihinkään. Tässä oli hetken hyvä levätä. Sitä tunnetta tulen aina etsimään. Löydänkö koskaan, en tiedä. Sä olet mun ajatuksissa vielä pitkään. Olen välillä vihainen, välillä lempeä, surullinen ja hilpeä. Elän niitä tunteita, jotka sinä jätit minuun. Sinä jätit jäljet. En tiedä vielä, kuinka syvät, mutta ne jäivät. Vuosien myötä ymmärrän tämän kaiken. Tulee juhannuksia, jouluja, pääsiäisiä, uusia vuosia. Jäljet ovat siellä. Sillä oli tarkoituksensa.
En mä ikinä sanois toiselle et koita pärjätä. Tottakai se pärjää. Enkä myöskään arvioi miestä sen koon perusteella, mutta pieni ei saa olla...vitsi, vitsi. Mä etsin suurta sydäntä. Hellää kättä. Elämän nälkä. Tähän sinun viereesi palaan kuitenkin, vielä toistaiseksi.
Elämän nälkä.
Uusia alkuja
3
218
Vastaukset
- tuttu tunne
Jokus tuntenut samoin. Kiire elämän humusta omiin oloihin.
- Kukahan...
tätäkin miinusti? oman elämän kasvukivusta kertoo..ja elämistä erilaisten tunteiden
kanssa.Varmaan tuttua meille jokaiselle...jossain elämänvaiheessa.Hyvä aloittaja!!!- ap.
Mitä! Joku on miinustanut. Tämä ei jää tähän. Oliko se se koko juttu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve122950Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U461941Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1411723SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,1011723Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin811459- 71991
Martina Aitolehti murtui Erikoisjoukoissa Matias Petäistön käsittelyssä - Tästä oli kyse
Yksi Erikoisjoukot-kauden julkkiskisaajista on yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti. Aitolehti on pärjän11918Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?
Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä188904- 58820
- 17774