Maskun/Finnlandian surkeaa palvelua

Maskuun pettynyt

Me tilasimme 25.11.2012 ison satsin huonekaluja uuteen kotiimme. Kerroimme jo tilaus vaiheessa Ideaparkin Finnlandia Kalustetalon myyjälle, että meillä on muutto edessä tyhjään taloon ja tarvitsemme kaikki tilaamamme huonekalut ehdottomasti heti tammikuun ensimmäisenä arkipäivänä.

Kun tuotteita ei alkanut kuulumaan 2.1. soitimme myyjälle ja hän lähti "selvittämään" asiaa. Mitään vastausta ei kuulunut joten soitimme uudestaan kolmena päivänä peräkkäin useita kertoja. Kertaakaan myyjä ei soittanut meille päin ja infonnut miten tilanne etenee. Lopulta myyjä sanoi että voisimme hakea osan tuotteista itse läheisestä Maskun liikkeestä. Kun menimme hakemaan tuotteita, löysä Varkauden Maskun myyjä sanoi, ettei hän ole löytänyt tuotteita vaikka oli luvattu, että tuotteet on varmasti haettavissa. Kun jouduimme lähtemään tyhjinkäsin pois liikkeestä, soitin myyjälle ja purin kauppamme (olimme olleet jo melkein viikon ilman huonekaluja talossamme).

Parin tunnin päästä liikkeen esimies soitti ja sanoi, että joudumme maksamaan 30% "kohtuullisina" korvauksina kaupan purusta johtuen. Perusteluna kyseiseen summaan tuli selityksiä tuotteiden arvonalennuksesta, tuotteiden joita ei ollut edes toimitettu meile. Miten tuotteiden arvo voi alentua kun niitä ei ole edes käytetty, saatika toimitettu.

No asia lähtee nyt kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn.

Mutta mitäpä muuta voisi odottaakaan velkasaneerauksessa olevan emoyrityksen toiminnalta.

Joten varoituksen sana. Alkää koskaan ostako mitään Maskusta tai Finnlandia kalustetaloista. Joudutte taatusti kärsimään tavalla tai toisella.

20

5611

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Haloo häh?

      Ideaparkin Finnlandia kalustetalo? Varkauden Masku? Miten nämä voivat olla yhdessä ja samassa kirjoituksessa. Ette saaneet Ideaparkin myymälästä kalusteita ja lähditte niitä Varkaudesta hakemaan??? Mikä trolli tämä oikein on???

      • tiedoksi vaan

        No Masku ja Finlandia kalustetalo on samaa puulaakia.


      • Haloo häh?
        tiedoksi vaan kirjoitti:

        No Masku ja Finlandia kalustetalo on samaa puulaakia.

        Joo, mutta pointti oli siinä, että Ideaparkin myymälä on ihan toisella puolella Suomea kuin mainittu Varkauden Masku. Finnlandian kalustetalosta on noin neljän tunnin ajomatka Maskun myymälään. Hah.


    • valtakunnallista kai

      No ratkeaisikohan tämä arvoitus sillä että on asuttu ennen lähellä Ideaparkin Finnlandia huonekaluliikettä. Tuossahan puhuttiin uuteen kotiin muuttamisesta. Olisikohan näin että muutettiin Varkauteen tai lähelle. Oliko liian monta liikkuvaa osaa. Finnlandia huonekalu liikkeessä vakuutettiin että Maskun varastoista saa heidän tuotteitaan. Jotta näin.
      Finnlandia ja Masku ovat samaa puulaakia.

      • miten se nyt meni?

        "Finnlandia ja Masku ovat samaa puulaakia".
        Niin ovat K-supermarket ja Citymarketkin, mutta kaikkia Citymarketin tuotteita ei voi ostaa lähimmästä K-Supermarketista.


    • huijariMasku

      Vähän samanlainen kokemus minullakin. Tilasin joulukuun lopussa sohvan Porttipuiston myymälästä. Oisin halunnut sohvan samantien, mutta ei niitä ollut. Myyjä sanoi, että haenko itse Hyvinkäältä vai toimittaako Itella 18.1 sen kotiimme. Sanoin että kotiin kiitos. Jäin siihen uskoon että sohva tulee 18.1. Tuo päivä meni. Olen jättänyt myyjälle KAKSI soittopyyntöä ja myymäläpäälikölle myös KAKSI. Molemmissa soittipyynnöissä ilmoitin numeron jonne haluan soiton. Myymäläpäälikkö soitti miehelleni joka ei tiedä sohvasta muutakuin että sellainen on ostettu. Ja tämä myymäläpäälikkö, asiakaspalvelu oli todella kaukana. Hän ihmetteli, että mikä mulla on ongelma. Sohvahan on tulossa ensi viikolla meille. Sanoin että on ongelma on se että minulle ei ole ilmoitettu sohvan viivästymisestä eikä uutta toimituspäivää. Tämän myymäläpäälikön mielestä vika on minussa!!! HEI HALOO. Sanoin, että olin varaututunut ottamaan sohvan vastaa 18.1 sen jälkeen päivämääristä en osaa sanoa. Ja parasta tässä kaikessa on että sohva pitäisi maksaa KOKONAAN ennenkuin se edes on tulossa.
      Katsoin laskua ja siinä on todellakin toimituspäivä 29.1 mutta myyjä tilausvaiheessa valehteli todella törkeästi. Halusiko saada kaupat sillä tavalla vai mikä on.
      Ai niin, se miksi tuo myyjä ei ole ehtinyt soittamaan minulle on se ETTÄ MYYMÄLÄSSÄ OLEVAT ASIAKKAAT PALVELLLAAN ENSIN. Mitä luulette, onko Maskun myymälä täynnä asiakkaita sunnuntaina 10-18 välisenä aikana?

      Ikinään en tule enää ostamaan Maskusta yhtään mitään. Tälle myyjälle annan aikaa huomenna vielä soittaa, muuten perun kaupan sopimusrikkomukseen vedoten.

    • pänkäle

      Ihmisillä on edelleen jostainsyystä käsitys että myyjät valmistaa-varastoi-kuljettaa tuotteet asiakkaille.

      Ja tuhansien tilausten joukosta juuri hänelle ilmoitetaan reaaliajassa missä tuotteet milloinkin menee.....hohhoijjaa en muuta sano

    • myyjä

      Elikkäs aloittaja syyttää Maskun henkilöstöä siitä että kävi ostamassa Finnlandiasta huonekaluja jotka luvattiin Finnlandiassa toimittaa Maskun myymälään?? :D

    • summasummarum1

      myyjä, tuo onkin se asenne millä te asennoidutte asiakkaisiinne.
      Finnlandia kalustekauppa on sama Maskun kalustetalo oy. AInakin toimivat samalla y-tunnuksella. Ja kun vielä otetaan huomioon että kyseinen puulaaki on selvitystilassa niin eipä myyjän kovin pitäisi paukutella henkseleitään täällä.

    • turhuuden turhuus

      ja kirjoittelemalla tänne nettiin turhia juttujako ne asiat hoituvat ?

      • Anonyymi

        Edelleen Masku Finnlandia molemmat pystyssä...... vai muka konkkaan menossa HAHHAH sellanen foorumivitsi.


    • summasummarum1

      turhuuden turhuus. Ehkä joku ymmärtää lukea näitä juttuja ja olla ostamatta teidän tuotteita. Paha kello kauas kantaa. Tämä on sitä nykyajan tapaa varoittaa huonosta palvelusta ja turhanpäiväisistä lupauksista. Sehän nyt hieman vaikeuttaa asioita kun firma on selvitystilassa.

      • Vähissävaroissa

        Minä en uskaltaisi Maskusta ostaa yhtään mitään ja ihmettelen ihmisiä, joilla on varaa työntää rahojansa konkurssiin menevään firmaan, vaikka elinvoimaisiakin Huonekaluliikeitä on tarjolla.


      • Anonyymi
        Vähissävaroissa kirjoitti:

        Minä en uskaltaisi Maskusta ostaa yhtään mitään ja ihmettelen ihmisiä, joilla on varaa työntää rahojansa konkurssiin menevään firmaan, vaikka elinvoimaisiakin Huonekaluliikeitä on tarjolla.

        Elinvoimaisia liikkeitä KUTEN......?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elinvoimaisia liikkeitä KUTEN......?

        ....öööÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖöööö...............


    • Angry Steve

      Porttipuiston Masku on kyllä nyt vetänyt pohjanoteerauksen. Recliner -tyyppinen nojatuoli on ollut matkalla jo 3kk, alkuperäinen toimitusaika-arvio oli 3 viikkoa. Puhelimeen eivät 99% ajasta vastaa vaan pääsee juttelemaan puhelinvaihteen kanssa. Soittopyyntöihin ei reagoida.
      Jos pääsee myymälään asti puhelimella niin just silloin on asiakas siinä sopivasti palveltavana eikä oikein ehdi puhumaan. Se on kyllä nyt varma, että jos tämä uusi toimitusaika n. 2 vk:n päästä ei pidä niin menen henkilökohtaisesti nostamaan sellaisen pienimuotoisen helvetin sinne, että siellä mahdollisesti sisällä olevat asiakkaat kaikkoavat.

      Rajansa kaikella. Vaikka tuoli ei maailmaa kaada niin pitäisi olla joku roti siinä, että mitä asiakkaalle luvataan ja miten lupaus pidetään. Masku on ihan itse vastuussa toimitusketjustaan, eli jos yhteistyö ei jonkun tehtaan kanssa toimi niin toimittajaa voi vaihtaa. Typerää menettää bisnestä vain sen takia, että tavaraa ei saa liikkumaan asiakkaalle.

      • Huijatuksi tullut

        Koko Masku on järjestelmällistä huijausta nykyään. Mikäli sinulla on jotakin valitettavaa niin kukaan ei halua ottaa asiasta mitään vastuuta.

        Toisessa myymälässä sanotaan, että pitää hoitaa asia siellä missä olet asioinutkin.
        Siellä missä taas on asioinut myyjä sanoo, että hänen esimiehensä hoitaa asiaa. Esimies kertoo valtakunnallisista periaatteista, kun soitat valtakunnalliseen asiakaspalvelunumeroon niin ne ovat ulkona kuin lumiukko mistään tuollaisesta ja käskevät ottaa yhteyttä myymälään. Tämän jälkeen esimies kertoo, että ei se asiakaspalvelu mitään tiedä, sehän on ulkoistettu. Minä kun olin aina luullut asiakaspalvelun olevan asiakkaita varten. Yhteenvetona voi vain todeta, että MASKU = HUIJAUSTA!


    • niin huonekaluala on ihmeellistä samoin autokauppa samoin rautakauppa myyjät puun ja kuoren välissä , tehtailta sanotaan että silloin tulee ja orpo myyjä uskoo ja lupaa asiakkaalleen silloin se on sulla . mutta tehdas on valehdellut toimitusajan no silloin
      pikku myyjän pitää muuttua tuotteeksi. ja toivoa lisäksi että tuote joskus tuli että sais siitä joskus itselleen provision sais ostettua leivän päälle makkaraa
      niin monessa myyntityössä palkka tulee vasta kun tuote toimitettu asiakkaalle
      eli myyjälle aika paska homma jos tehdas ei pidä lupauksia toimitus ajoista
      sieltä ne ongelmat tulee

      ter. kokemusta on noin 30 vuotta myyntitöitä tehneenä eri aloilla ja joka paikassa
      joskus ongelmia toimitus ajoissa
      suurimmat valittajat muuten on 8- 15.30 töitä tekevät ns valkokaulukset

    • tyytyväinen asiakas

      mulle tuli Maskun 2 sohvaa eilen ja meni ok, mut parantamisen varaa on silti. toimituksen piti tulla klo 10-13 ja 12.35 soi puhelin et ei ehdikään, auto on liian täynnä....no mä sovin uuden ajan illaksi klo 20-21 ja kun tulin vauhdilla töistä kotiin niin sohvat oli jo tuotukin ja teini-ikäinen oli joutunut kuittaamaan isot paketit, no kyllä ne oli sohvat jotka olin ostanut, mut ikävää oli että toimitus tökki, mutta ei tämän pahemmin. ja jos joku nyt sohvaa on ostamassa, kauppakirjaan kannattaa vaatia niinkuin mä tein et kuljetus sisältyy hintaan. olis kyllä ehdottomasti pitänyt myös laittaa se että sohvat puretaan pakkauksista ja pakkausmateriaalit huolehditaan pois. nyt tein itse hommia 1-2 h. mut olen erittäin tyytyväinen kauppoihin,, monen kuukauden etsintä ja porttipuiston liikkeiden kilpailuttaminen kannatti.

    • Jestas0000

      Puhelinnumerot ei toimi mihinkään Maskun liikkeeseen!! Eikä sähköpostit mene perille????

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2460
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1920
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1459
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1388
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      984
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      861
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      840
    8. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      59
      825
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      50
      802
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      745
    Aihe