aargh

musta tuntuu että mulla on oikeasti päässä vikaa. kaikki ei voi olla kohdallaan. tai eihän mulla olekaan, olen sairas, mulla on paniikkihäiriö ja masennus, mutta ilmeisesti niiden aiheuttamat oireet takevät minut hulluksi. välillä ei oireita ole, välillä tuntuu että on "hyvä olla" ja oon "ilonen" mut sitten tajuan et se on teeskentelyä. yhtäkkiä taas "herään todellisuuteen" kaikki on yhtä sumua, tunnen leijuvani jossain ilmassa..oon yksinäinen. en jaksa enää opiskella eikä voisi vähempää kiinnostaa. mut on pakko. mä vihaan yli kaiken pinnallisuutta ja silti itekin välillä syyllistyn siihen. mut tiedän oikeesti että oon ruma, läski ällötys vaikka käyn lähes päivittäin juoksemassa enkä syö juuuri mitään. silti musta ei vaan tule kaunista. mun mielestä itsemurha on ihan perseestä mut välillä en voi hallita itteäni. mut sitä en rupee tekee. samoin viiltely, kaikki kuitenkin ihmettelis ja supisis ja puhuis paskaa et mikähän tolla on. en mä nää siinäkään mitään ideaa. sen sijaan musta on hyvällä vauhdilla tulossa väkivaltanen raivoaja. ja niin hyvin voin kuitenkin esittää että kaikki on hyvin, että toista ei ole. kunnes taas kaikki sumenee ilman että mitenkään voisin hallita enää mitään. ja mä en todellakaan millekään psykiatrille tämmösistä voi puhua! ja olen tyttö jonka elämäntehtävän pitäis olla toisista ihmisistä huolehtiminen. musta ei siihen olekaan vaikka sitä vielä vuosi sitten halusin ja toivoin yli kaiken.