Kaikille täysi-ikäisille peruspäiväraha?

En tiedä onko vastaavaa ehdotettu aikaisemmin, mutta mahtaisikohan se motivoida ihmisiä yrittämään yhtään enempää, jos kaikille maksettaisiin joku tietty summa - teki mitään tai ei?

Tällä hetkellähän esimerkiksi työtön menettää korvauksensa, jos menee töihin. Se ei monessa tapauksessa kannata. Usein tehdäänkin sitten hanttihommia pimeänä.

Mutta entä jos kaikille kansalaisille maksettaisiin vaikkapa sen peruspäivärahan kokoinen vakiosumma ja työstä saatava palkka tulisi aina sen päälle. Eli mitään ei menettäisi, jos kävisi tekemässä vaikka pari päivää hommia.

Byrokratiakin vähenisi, kun ei tarvitsisi olla virkamieslaumaa kyttäämässä ihmisten tuloja. Opintotukeakaan ei tarvitsisi, koska opiskelijat saisivat automaattisesti saman kuin muutkin. Opintotukiosastokin voitaisiin lakkauttaa ja saataisiin sitä kautta säästöjä valtiolle.
575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei summa vaan ruoka ja vaatelappuina joilla ei saisi tupakkaa eikä olutta hankittua.Tämä on jo nykyisin mahollista pottumaisen sossutantan johdosta.LAIN mukaan toimeentulotukea ei tarvitse maksaa rahalla vaan esim ruoka ja vaatelaput käy.Kukakohan muuten maksaisi tuon peruspäivärahan?En ainakaan minä veronmaksajana sillä muuttaisin oitin pois ja sen jälkee moni muukin.Verotulot pienenisi niin paljon,jotta lopulta ei saisi edes its ehankkia mitään vaan saisi kerran viikossa ruokakasstin sossusta.

Äänestä
  • tuo olikin ennen vain ja ainoastaan käytössä, ei rahaa vaan kuponkeja joilla sai ruokaa ja erikseen vaatteisiin tms, osoitettuja lappuja, ja näitä ei voinut mihinkään muuhun käyttää. Jos nyt olisi samoin niin homma pelaisikin, mutta rahana kun kaiken saa niin se tahtoo hukkua osalta sakkia kaljaan ja tupakkaanOn muka häpeällistä kupongeilla tavaraa vaihtaa, sentakia on vaihdettu koko systeemi rahalla toimivaksi, siis ei toimi.

    Äänestä

Onko tämä aloitus nyt jonkun työtävieroksuvan?
Eihän kukaan näistä "makaa kotona" viitsisi ikinä yrittää mitään!!!!
Hei järkiHOI..

Äänestä
  • Palkkaa saavan veronmaksajan roolissa ollaan ja harmaata taloutta vastaan.

    Ongelmahan on siinä, ettei ihmistä saa pakotettua mihinkään. Nykyisen johtamisopin mukaan. Olen käynyt kursseilla.

    Rankaiseminen ei motivoi.

    Jos kaikki saatu palkka tulisi "bonuksena" nykyisen kaltaisen perustoimeentulon päälle, niin luultavasti ainakin veronkierto vähenisi. Miksi tehdä pimeitä töitä, jos "kirjanpitoon" menevätkään eivät enää vähennä tuloa ja lisäksi eläkekin karttuisi.

    Ja tämä malli ei vähentäisi oikein mitoitettuna verotuloja lainkaan. Tarkoitushan on siis saada työttömät töihin, kannustamalla. Kaikkien etuhan se on. Enemmän tekeviä - vähemmän tekemättömiä.

    Äänestä

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11151284

Allekirjoita adressi, niin siitä voi tulla lakiesitys. Minä jo allekirjoitin.

Minulle riittäisi tuo 500 euroa kuussa kansalaispalkkaa / perustuloa (verottomana tietysti), ja sen päälle saisi ansaita 500 kuussa, ennen kuin veroa alkaisi mennä. Tämä kannustaisi työhön. Nykyiset työnantajat harrastavat täsmätöitä projekteihin. Nykysysteemissä työttömän ei kannata ottaa niitä vastaan, koska työttömyysavustus on niin älyttömästi laskettu, että tulot vähenisivät työn takia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ajatus ja malli kirjoitti:

En tiedä onko vastaavaa ehdotettu aikaisemmin, mutta mahtaisikohan se motivoida ihmisiä yrittämään yhtään enempää, jos kaikille maksettaisiin joku tietty summa - teki mitään tai ei?

Tällä hetkellähän esimerkiksi työtön menettää korvauksensa, jos menee töihin. Se ei monessa tapauksessa kannata. Usein tehdäänkin sitten hanttihommia pimeänä.

Mutta entä jos kaikille kansalaisille maksettaisiin vaikkapa sen peruspäivärahan kokoinen vakiosumma ja työstä saatava palkka tulisi aina sen päälle. Eli mitään ei menettäisi, jos kävisi tekemässä vaikka pari päivää hommia.

Byrokratiakin vähenisi, kun ei tarvitsisi olla virkamieslaumaa kyttäämässä ihmisten tuloja. Opintotukeakaan ei tarvitsisi, koska opiskelijat saisivat automaattisesti saman kuin muutkin. Opintotukiosastokin voitaisiin lakkauttaa ja saataisiin sitä kautta säästöjä valtiolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu