Oma mies ei anna

AvutoN88

Olemme reilusti yli parikymppisiä mieheni kanssa ja seurustelleet yli kolme vuotta. Meillä oli n. 1,5v ajan seksiä ainakin kerran päivässä. Molemmat oli kovat halut. Ei tarvinnu kuin katsoa miestä ni johan ois ollu valmis.

Sitten aloitin ehkäisyrenkaan käytön. Halut katsoviat sileän tien. Miehellä oli vieläkin kova vietti, ja ei tarvinnu kuin hipaista alamusta ni oltaisiin oltu jo ready to action.

Minä kuitenkin päätin auttaa miestäni käsipelein ja antamalla - tiesin, että minun haluttomuutoni on hänelle kova paikka. Viimeaikoina kuitenkin seksi jäi pois. Nostin asian esille ja päätin, että lopetan hormonaalisen ehkäisyn - josko silloin haluni palautuisivat.

Ja HALLELUJAA - ne palasivat ja todella voimakkaina! Nyt ongelmana on vain haluton mies. Tiedän hänen masturboivansa useasti viikossa ja hänen kiihottuvansa nuoriista kauniista teini tytöistä mutta minä EN SAA. Olen todella tehnyt selväksi, että haluni ovat takaisin ja todella kovina.

Hän vain sanoo "ettei tiedä syytä eikä halua keskustella asiasta". Olemme jo monta kuukautta eläneet tässä tilanteessa. Minä tiedän, että saan varmasti muualta jos haluan (toki olen myös säälittävä avovaimo joka lihosi 25kg parisuhteen aikana, mutta teen/olen tehnyt asialle jotain).

Haaveilen joka päivä seksistä ja minua itkettää kun tiedän ettei MIEHENI halua MINUA. Mitä tehdä? Mies ei suostu minkäänlaiseen terapiaan eikä halua puhua asiasta koska se "aiheuttaa enemmän paineita".

Meillä on seksiä n. 1 kerran kahdessa kuukaudessa...

MITÄ voin tehdä asialle? Onko mitään tehtävissä? Lähdenkö pois suhteesta? MIEHET - kommentoikaa!

6

445

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mies 36

      Ota ero!

      • AnutoN88

        UP!!


      • Kokemus puhuu
        AnutoN88 kirjoitti:

        UP!!

        Miehesi on sairas jos kiihottuu teinitytöistä! Jätä se....pahenee vaan iän myöten.


    • ykkös

      Sanoisin AP.lle , että otappas minut mieheksi niin tapahtuu seksi rintamalla.

    • hih hii.

      Heh he heh heh mikä otsikko. Hi hi hi, heh heh, tämä on varmasti vuoden otsikko. He he he hih hih hih, kylläpä mua nyt hirnuttaa, heh heh. Nauretaan kaikki yhdessä: heh heh heh heh heh heh heh heh.

    • Isi neuvoo

      Aloittajalle sanoisin, että oot sitten tainnut lihoa ja löpsähtää, peppu ja tissit ja masukin vähän roikkuu? Meinaan, jos äijää kireemmät kinku vaan kiinnostaa.

      Lenkille siitä, ja seksikästä kudetta päälle!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      410
      1811
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      147
      1165
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      67
      1093
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      88
      1091
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      101
      1024
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      152
      885
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      741
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      689
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      654
    Aihe