Haluan !

Tavata sinut tänä vuonna.Onnistuisiko se?
34367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

haluatko tavata vai pyöriä palstalla?

Äänestä

ai minä vielä koko tän jutun jälkeen jäisin sinua vuodeksi odottamaan??

Äänestä
  • Tänä vuonna onnistuu, kyllä. Sehän on kuitenkin aika nopeasti.

    Äänestä

  • 1234 kirjoitti:

    Tänä vuonna onnistuu, kyllä. Sehän on kuitenkin aika nopeasti.

    tarkoitus oli kyllä sanoa että en aio jättää mitään takaporttia auki sen asian suhteen.

    Äänestä

tavataan kyllä se sopii

Äänestä

ihan täysin sinusta itsestäsi, motivaatiostasi, aktiivisuudestasi ja rohkeudestasi. Turha sitä on tällä palstalla kysellä. Se että kuitenkin kyselet, antaa viitettä siitä, että tapaaminen on aika epätodennäköistä.

Äänestä

ei tavata.

Äänestä

Ei tavata, olen siitä jo sinulle kirjoittanut.

Äänestä
  • En tiedä, mitä vaaraa siinä on tavata, jos on tavannut jo uuden. Sittenhän asiat on mallillaan. Voi pyyhkiä menneet pois, sivistyneesti. Kyllä mä voin tavata, vaikka olenkin jo uudessa alussa. Sittenhän se on turvallista.

    Äänestä

mäkin olisin valmis suht kohtaamaan, jos hän oisit

Äänestä

olen jo tuollaisista haaveista luopunut.Tapaamiset tapahtuu varmasti, jos ei mitään
esteitä ole...ja tunteet kohtaa.Elämä on vain sarja kohtaamisia ja eroja.Mitä näitä
enää edes tänne vastailen? ehkä turhautunut ja pettynyt siihen, kun etsii..löytää
ja huomaa kadottaneensa.Mutta onneks elämällä on parempaakin tarjolla, kun vain
sulkee koneen hetkeksi, ja sen minkä takia tännekin alunperin on tullut eksyttyä...

Nyt tulevana tiistaina alkaa mun uus harrastus, joka tuo uutta tuulta purjeisiin, ja
saa unohtamaa hänet kokonaan...näin toivon.Kun olen selvillä vesillä, sitten voin
muistella häntä ja miettiä mitä hänelle mahtaa nyt kuulua...vaikka tiedän sen kyllä
etukäteenkin, kun olen elänyt ja nähnyt elämää kauemmin kuin hän...mutta toivon
että hän on tyytyväinen elämäänsä ja onnellinen edes hetkittäin.

Tämä mun palstaelämä alkaa olla jo niiin toistoa, että sanon hiljaa vain hei.

Äänestä

Ei onnistu :)

Minulla ei ole aikaa tavata kaikkia tuntemattomia täällä, pitää mennä kauppaan ostoksille.

Äänestä

Ei me tavata enää koskaan. Tämä on vielä turvallista, tapaaminen ei olisi hyväksi minulle.

Äänestä
  • No sittenhän on parasta että ette tapaa. Jokainen tietää itse parhaiten.

    Äänestä

Kyllä minä vielä..tulen ihollesi ..Kaunokainen :=)

Äänestä
  • minä myös tavata,vietän ensin tämän tipattoman tammikuun loppuun ;)
    terv,nainen

    Äänestä

Voidaan kyllä tavata. Neutraalissa paikassa.

Mitä ehdotat?

Äänestä

No ehkä Tallinna?

Äänestä
  • Kannattaa kokeilla. Tarpeeksi neutraali.

    Äänestä

  • Sopii. Koska lähdetään. Minullehan sopii koska vain, voin aina järjestää kuten tiedät!

    Äänestä

  • miesnaiselle kirjoitti:

    Sopii. Koska lähdetään. Minullehan sopii koska vain, voin aina järjestää kuten tiedät!

    Mies_onko eunimesi kirjain i? ..minkalainen nimi minulla?

    Äänestä

  • bad romance kirjoitti:

    Mies_onko eunimesi kirjain i? ..minkalainen nimi minulla?

    Ei löydy sitä kirjainta etunimestäni. Valitettavasti. Meidän etunimissä on peräti kolme samaa kirjainta, hän 4*, minä 5*

    Äänestä

  • miesnaiselle kirjoitti:

    Ei löydy sitä kirjainta etunimestäni. Valitettavasti. Meidän etunimissä on peräti kolme samaa kirjainta, hän 4*, minä 5*

    No voi..:(

    Äänestä

  • bad romance kirjoitti:

    No voi..:(

    Ei hän täältä löydy, sen olen jo huomannut!

    Äänestä

uuh huh tämä päivä on menny niin koomailussa vain että ei mittää järkiä!

Äänestä

Aina kun näemme (hakeudumme seuraan) voimme jutella ja flirttailla oikein avoimesti:)

Äänestä

Tottakai tavataan. Ilman muuta. Ei mitään muuta.Rakas! Tiedät, että et ole minulle vain rakastamani nainen, olet enkelini. ; )

Äänestä
  • Juttelemaan sinulle kun satut olemaan lähettyvillä ;)

    Äänestä

  • Ohoh! Minnä kyllä uskon henkimaailman suojelusenkeleihin, mutta että joku nainen olisi sanan koko merkityksessään enkeli, sitä rohkenen epäillä.

    Moni suloinen nainen kylläkin näyttää fyysisesti enkeliltä, siis blondit, mutta kun tutustut heihin lähemmin...

    Ei kukaan ole enkeli sen vaativimmassa merkityksessä.

    Äänestä

  • enkeleiitäonkoheitä kirjoitti:

    Ohoh! Minnä kyllä uskon henkimaailman suojelusenkeleihin, mutta että joku nainen olisi sanan koko merkityksessään enkeli, sitä rohkenen epäillä.

    Moni suloinen nainen kylläkin näyttää fyysisesti enkeliltä, siis blondit, mutta kun tutustut heihin lähemmin...

    Ei kukaan ole enkeli sen vaativimmassa merkityksessä.

    joskus enkulipäiviä, joskus kenkulipäiviä, jokunen normipäiväkin todistetusti :)

    bonuksena
    http://youtu.be/KBX2dySWGew

    Äänestä

Rakastamani nainen on, todellinen enkeli.Niin fyysiseltä olemukseltaan ja ennenkaikkea sydämeltään.: )

Äänestä
  • No olenhan minä sellainen..enkeli...:) Muta vain hänelle! Missä hänet tapasin uudelleen..hmm..

    Äänestä

tavata sinut tässä kuussa!!!
Onnistuisiko se??

Äänestä

Vaikka heti, laita vain viesti numeron tiedätkin jo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eräs haave kirjoitti:

Tavata sinut tänä vuonna.Onnistuisiko se?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu