Edellis kesänä päällystetty tie on jo seuraavan talven jälkeen uudelleen päällytystä tarvitseva. Urat ovat tiessä niin pahat, että hirvittää oikein ajaa sateella. Mikä tämän aiheuttaa? Ei ole muuta vastausta kuin, että nastarenkaat. Jotkut tosin väittävät että rekat. Mutta tämä asia on monta kertaa todistettu, kun on mitattu ura väli ja henkilöauton ja rekan rengasväli akselilla. Aina on vain sopinut henkilöautoihin.
Jonkun tämän pitäisi maksaa!!! Miksi kitkoilla ajavat joutuvat maksamaan nastarenkaiden aiheuttamat vauriot???? Ehdottaisinkin, että asetettaisiin nastavero kaikille nastarengas autoilijoille. Vero pitäisi olla erittäin tuntuva, että sillä korvattaisiin joka keväinen teiden päällystäminen. Eikö ole ihan oikein, että he maksavat jotka kuluttavat. Reilua eikö totta??? Tietysti nyt joku vetoaa turvallisuudella, mutta en ole kyllä nähnyt kitkarengas autojen pahemmin kalaroivan. Yleensä peräänajo ja tieltä suistumissa olen nähnyt vain nastarengas autoja. Muutaman vuoden takaisessa moottoritie kolarisumassa oli nähdäkseni vain nastarengas autoja. Ja kuinka on sitten kesällä ja tietenkin syksyllä, kun on tiessä syvät urat ja vettä sataa. Vesiliirtoon lähteminen on kyllä todella lähellä. Että se nastarenkaiden nostattamasta turvallisuudesta.
Nastavero
95
276
Vastaukset
- nastat talveen
Lepuuttajapellen vaatima suolahiekkakuravelli hioo tiet urille. Ei siihen yksistään nastat ole syynä, pienen pienenä osana toki.
Kuinkas olla kun taas oli lepuuttajapellen avaus.- nastoittta tänäänkin
=>Lepuuttajapellen vaatima suolahiekkakuravelli
Mikä on lähde tälle tiedolle?
Taitaa kuitenkin olla niin että virallisesti suositellaan sekä nastoja että suolaamista. Ihmisiä kun pidetään aika avuttomina, eli ei uskota että jompi kumpi riittäisi, saatikka sitä että ilman nastojakin pärjättäisiin oikein hyvin. - talvet nastoilla
nastoittta tänäänkin kirjoitti:
=>Lepuuttajapellen vaatima suolahiekkakuravelli
Mikä on lähde tälle tiedolle?
Taitaa kuitenkin olla niin että virallisesti suositellaan sekä nastoja että suolaamista. Ihmisiä kun pidetään aika avuttomina, eli ei uskota että jompi kumpi riittäisi, saatikka sitä että ilman nastojakin pärjättäisiin oikein hyvin.Ei siihen mitään lähdettä tarvitse, näkeehän sen normaaliautoilija joka ajaa nastarenkailla ettei tarvitse tuota lepuuttajapellen vaatimaa suolahiekkakuravelliä tielle. Ilman tuon kuran levitystä ei lepuuttajapellet uskalla liikenteeseen lähteä, ne jotka sinne itseään ja toisiaan uhmaten lähtee niin näkee sitten ruuhkien ja kolareiden lisääntymisenä.
- Kitkoilla ajava
Ei suola uria tiehen tee!!!! Kyllä ne nastat urat tekevät. Tosin jos tie olisi jäinen tai luminen ei silloin nastatkaan kuluttaisi asfalttia. Minä en suolaa tielle kaipaa vaikka kitkoilla ajankin. Kyllä voin ajaa myös jäällä ja lumella ja lumellahan on kitkoissa parempi pito kuin nastoissa ja rosoisella jäällä myös kitkat pitävät siinä missä nastatkin.
- talvet nastoilla
Kitkoilla ajava kirjoitti:

Ihmeellistä että täällä kaikki lepuuttajapellet uhoaa ettei tarvitse suolahiekkakuraa tielle, kuitenkin se litku on lepuuttajapellen vaatimuksesta sinne levitetty.
Ihmeesti mieli muuttuu. Tai sitten palstoilla peikkoileva lepuuttajapelle on yksi sama hörhö, ainut joka kuvittelee että lepuuttajilla jotain käyttöarvoa talvisin autoilijoilla olisi, ei kyllä kesälläkään muuta kuin veneilijöitten tarpeisiin. - niin se menee
nastapellet lukekaa www.nasta.fi/5 ja lakatkaa itkemästä.
- talvet nastoitta.
talvet nastoilla kirjoitti:
Ihmeellistä että täällä kaikki lepuuttajapellet uhoaa ettei tarvitse suolahiekkakuraa tielle, kuitenkin se litku on lepuuttajapellen vaatimuksesta sinne levitetty.
Ihmeesti mieli muuttuu. Tai sitten palstoilla peikkoileva lepuuttajapelle on yksi sama hörhö, ainut joka kuvittelee että lepuuttajilla jotain käyttöarvoa talvisin autoilijoilla olisi, ei kyllä kesälläkään muuta kuin veneilijöitten tarpeisiin.Vai on kitkakuskien vaatimuksista oikein levitetty? Missäs tuollaiseen vaatimuslistaan voi nimensä laittaa?
- ilman nastoja aina
talvet nastoilla kirjoitti:
Ihmeellistä että täällä kaikki lepuuttajapellet uhoaa ettei tarvitse suolahiekkakuraa tielle, kuitenkin se litku on lepuuttajapellen vaatimuksesta sinne levitetty.
Ihmeesti mieli muuttuu. Tai sitten palstoilla peikkoileva lepuuttajapelle on yksi sama hörhö, ainut joka kuvittelee että lepuuttajilla jotain käyttöarvoa talvisin autoilijoilla olisi, ei kyllä kesälläkään muuta kuin veneilijöitten tarpeisiin.Mistä ihmeen lepuuttajista täällä horistaan? Satamissa on vanhoja kuluneita kesärenkaita siinä virassa, niitä ei pidä sekoittaa nastattomiin talvirenkaisiin.
- kvxhkdbvkdb
mikä v1tun lepuuttaja????? oletko joku idiootti kun et osaa käyttää oikeata nimeä mitä muutkin ymmärtäisi????????????????????????
- talvet nastoilla
ilman nastoja aina kirjoitti:
Mistä ihmeen lepuuttajista täällä horistaan? Satamissa on vanhoja kuluneita kesärenkaita siinä virassa, niitä ei pidä sekoittaa nastattomiin talvirenkaisiin.
Juurikin niitä ne ovat, etkös ole tuota aiemmin hokannut.
- autoilija3
talvet nastoilla kirjoitti:
Ihmeellistä että täällä kaikki lepuuttajapellet uhoaa ettei tarvitse suolahiekkakuraa tielle, kuitenkin se litku on lepuuttajapellen vaatimuksesta sinne levitetty.
Ihmeesti mieli muuttuu. Tai sitten palstoilla peikkoileva lepuuttajapelle on yksi sama hörhö, ainut joka kuvittelee että lepuuttajilla jotain käyttöarvoa talvisin autoilijoilla olisi, ei kyllä kesälläkään muuta kuin veneilijöitten tarpeisiin.Jos sinä tarkoitat kitkarengailla ajavia autoilijoita tuolla "lepuuttajapelle". Voin sitten kysyä, että koska esim. minä olen vaatinut suolaa tielle???? Onko sinulla asiasta mitään dokumenttia??? Ainoat jotka tietääksení vaativat suolaa tielle ovat rekkakuskit, kun rekkoihin ei saadaa riittävän pitäviä rengaita. Nastat ei kestä ja painavat rengaan runkon pilalle ja riittävän pehmeitä rengaita ei voi rekkoihin laittaa eli ts. rekat ajavat talven läpi melkein kesärengain.
Se että kitkarengas autoja näkee harvemmin syyllisenä osapuolena kolarissa tai tieltä ulosajaneena. Johtuu siitä tai siihen on kaksi tai kolme selitystä:
1. Kitkoissa on riittävän hyvä pito (toisin mitä rengastestit väittävät)
2. Kitkoilla ajavat ottavat kelin paremmin huomioon ja ajavat sen mukaan.
3. Nastarengas autoilijat luottavat liikaa nastoihin. - tutustu aiheeseen
autoilija3 kirjoitti:
Jos sinä tarkoitat kitkarengailla ajavia autoilijoita tuolla "lepuuttajapelle". Voin sitten kysyä, että koska esim. minä olen vaatinut suolaa tielle???? Onko sinulla asiasta mitään dokumenttia??? Ainoat jotka tietääksení vaativat suolaa tielle ovat rekkakuskit, kun rekkoihin ei saadaa riittävän pitäviä rengaita. Nastat ei kestä ja painavat rengaan runkon pilalle ja riittävän pehmeitä rengaita ei voi rekkoihin laittaa eli ts. rekat ajavat talven läpi melkein kesärengain.
Se että kitkarengas autoja näkee harvemmin syyllisenä osapuolena kolarissa tai tieltä ulosajaneena. Johtuu siitä tai siihen on kaksi tai kolme selitystä:
1. Kitkoissa on riittävän hyvä pito (toisin mitä rengastestit väittävät)
2. Kitkoilla ajavat ottavat kelin paremmin huomioon ja ajavat sen mukaan.
3. Nastarengas autoilijat luottavat liikaa nastoihin.Siis mitä tarkoitat rengailla, lepuuttajia vai? Liekö sinulle tämä aivan vieras asia.
- autoilija3
niin se menee kirjoitti:
nastapellet lukekaa www.nasta.fi/5 ja lakatkaa itkemästä.
Jos joku menisi aina syksyllä ja keväällä kuvaamaan ja mittaamaan tiessä olevat urat. Näin vertaisi sykyn ja kevään urasyvyyttä. Tiedettäisiin vähän enemmän nastojen ympäristö vaikutuksista. Ja nastojen kustannukset myös selvittää.
Joka ei kitkoilla tule talvea toimeen ei sellainen autoilija saisi ajaa talvella laisinkaan. Pitäisi siirtyä vain kesäautoilijaksi ja laittaa lokakuusta toukokuulle autonsa seisomaan. - Weiop
talvet nastoilla kirjoitti:
Ei siihen mitään lähdettä tarvitse, näkeehän sen normaaliautoilija joka ajaa nastarenkailla ettei tarvitse tuota lepuuttajapellen vaatimaa suolahiekkakuravelliä tielle. Ilman tuon kuran levitystä ei lepuuttajapellet uskalla liikenteeseen lähteä, ne jotka sinne itseään ja toisiaan uhmaten lähtee niin näkee sitten ruuhkien ja kolareiden lisääntymisenä.
Joo ja sen näkee myös ettei se nasta tee einsteinia. Nyt jo ruuhkatkin ovat kitkarenkaitten syytä? Aivan kuten huonot päätökset ova niiden vika jotka eivät ole niitä olleet tekemässä. Enemmistö EI ole oikeaastaan koskaan oikeassa.
- autoilija3
tutustu aiheeseen kirjoitti:
Siis mitä tarkoitat rengailla, lepuuttajia vai? Liekö sinulle tämä aivan vieras asia.
En ole aikaisemmin kuullut tuota nimitystä lepuuttajapelle!!! Mistä moinen nimitys on lähtöisin?
- tutustu aiheeseen
autoilija3 kirjoitti:
En ole aikaisemmin kuullut tuota nimitystä lepuuttajapelle!!! Mistä moinen nimitys on lähtöisin?
Nimityshän on ihan selvä toteamus "kitkarengaista", kuten sinä asian visikkäästi ilmaiset.
Kuten tiedät (jos tiedät) niin veneilijäthän tarvitsee veneilykautenaan lepuuttajia veneitään suojellakseen laiturikontakteilta, siihen käyttöön nuo "kitkarengaat" ovat erittäin sopivat, ei sitten muuhun.
Talviaikana autoilijat käyttävät nastarenkaita, niiden erittäin hyvin tarkoitukseen soveltuvuuden vuoksi.
Joten noilla lepuuttjilla liikenteeseen yrittävät saakot nauttia lepuuttajapelle nimityksestä. - Kitkoilla ajava
talvet nastoilla kirjoitti:
Ihmeellistä että täällä kaikki lepuuttajapellet uhoaa ettei tarvitse suolahiekkakuraa tielle, kuitenkin se litku on lepuuttajapellen vaatimuksesta sinne levitetty.
Ihmeesti mieli muuttuu. Tai sitten palstoilla peikkoileva lepuuttajapelle on yksi sama hörhö, ainut joka kuvittelee että lepuuttajilla jotain käyttöarvoa talvisin autoilijoilla olisi, ei kyllä kesälläkään muuta kuin veneilijöitten tarpeisiin.Voisitko jo laittaa meille sen missä on se kitkoilla ajavien lista, missä vaaditaan suolaa tielle???
Olisi mielenkiintoista nähdä tuo lista. Ei siihen ainakaan minun nimeä tule ilmestymään. Vaikka kitkoilla ajankin. - kitkojen puolesta
tutustu aiheeseen kirjoitti:
Nimityshän on ihan selvä toteamus "kitkarengaista", kuten sinä asian visikkäästi ilmaiset.
Kuten tiedät (jos tiedät) niin veneilijäthän tarvitsee veneilykautenaan lepuuttajia veneitään suojellakseen laiturikontakteilta, siihen käyttöön nuo "kitkarengaat" ovat erittäin sopivat, ei sitten muuhun.
Talviaikana autoilijat käyttävät nastarenkaita, niiden erittäin hyvin tarkoitukseen soveltuvuuden vuoksi.
Joten noilla lepuuttjilla liikenteeseen yrittävät saakot nauttia lepuuttajapelle nimityksestä.voi laittaa nastat mutta mulla ne piikit on lentänyt irti eka viikolla, ajan taljirenkailla 250km/h nopeuksia.
- suolaa jyrsijöille
talvet nastoilla kirjoitti:
Ihmeellistä että täällä kaikki lepuuttajapellet uhoaa ettei tarvitse suolahiekkakuraa tielle, kuitenkin se litku on lepuuttajapellen vaatimuksesta sinne levitetty.
Ihmeesti mieli muuttuu. Tai sitten palstoilla peikkoileva lepuuttajapelle on yksi sama hörhö, ainut joka kuvittelee että lepuuttajilla jotain käyttöarvoa talvisin autoilijoilla olisi, ei kyllä kesälläkään muuta kuin veneilijöitten tarpeisiin.Nastaa -hankkeen haastatteluissa kävi ilmi, että kolaroineiden jyrsijöiden mielestä vika oli ensisijaisesti huonossa tienpidossa. Jyrsijät kun eivät oikein osaa lukea keliä / luottavat sokeasti siihen, että hakkapeliittakakkoset muuttavat talven kesäksi "koska niissä on vielä pintaa ja nastojakin jäljellä" tuppaavat muutenkin olemaan epävarmempia kuskeja (tuore kortti, vähän ajavia puolisoita, vanhuksia), niin sitten pitäisi tosiaan olla kesäkeli koko ajan. Vaan kun ei ole, niin sitten kolisee. "Ylivertaisesta" pidosta huolimatta jyrsijät ajavat enemmän peräänajojakin.
Sinällään se on kyllä loogista, että jyrsijät kaipaavat suolaamisen lisäämistä. Vaikka tätä hieman häpeävätkin ja yrittävät aina selittää vaalivansa muiden turvallisuutta .... vaikka kyllä se tarve on ihan omalla kohtaa, kun ne talvirenkaat on ikäloput. Kaikkihan jo tietävät, että jyrsimien ominaisuudet heikkenevät nopeasti ja ikääntyneinä ne ovat jo vanhaa kitkarengastakin heikommat.
Unohtamatta sitäkään, että jyrsimet ovat jo alkajaankin "välikelin" renkaat, jotka ovat parhaimmillaan märällä, siis suolatulla, asvaltilla. Siksi jopa jyrsimien pää-äänenkannattaja, VAGniikan maailma, niitä ensisijaisesti rannikoille ja kaupunkeihin suosittelee. Kunnon talveen oikeat talvirenkaat = kitkat. - lepuuttajille suolaa
suolaa jyrsijöille kirjoitti:
Nastaa -hankkeen haastatteluissa kävi ilmi, että kolaroineiden jyrsijöiden mielestä vika oli ensisijaisesti huonossa tienpidossa. Jyrsijät kun eivät oikein osaa lukea keliä / luottavat sokeasti siihen, että hakkapeliittakakkoset muuttavat talven kesäksi "koska niissä on vielä pintaa ja nastojakin jäljellä" tuppaavat muutenkin olemaan epävarmempia kuskeja (tuore kortti, vähän ajavia puolisoita, vanhuksia), niin sitten pitäisi tosiaan olla kesäkeli koko ajan. Vaan kun ei ole, niin sitten kolisee. "Ylivertaisesta" pidosta huolimatta jyrsijät ajavat enemmän peräänajojakin.
Sinällään se on kyllä loogista, että jyrsijät kaipaavat suolaamisen lisäämistä. Vaikka tätä hieman häpeävätkin ja yrittävät aina selittää vaalivansa muiden turvallisuutta .... vaikka kyllä se tarve on ihan omalla kohtaa, kun ne talvirenkaat on ikäloput. Kaikkihan jo tietävät, että jyrsimien ominaisuudet heikkenevät nopeasti ja ikääntyneinä ne ovat jo vanhaa kitkarengastakin heikommat.
Unohtamatta sitäkään, että jyrsimet ovat jo alkajaankin "välikelin" renkaat, jotka ovat parhaimmillaan märällä, siis suolatulla, asvaltilla. Siksi jopa jyrsimien pää-äänenkannattaja, VAGniikan maailma, niitä ensisijaisesti rannikoille ja kaupunkeihin suosittelee. Kunnon talveen oikeat talvirenkaat = kitkat.Menipäs aikaa että vuodatuksesi löytyi, mutta olihan turhaa ajanhaaskausta kun ei viestissäsi ollutkaan yhtään mitään sisältöä, pelkkää sontaa koko itku.
Voisi olla vaikka että kitkoilla on polttoaine vero alhaisempi ja tankkauspaikoille alustaan tunnistin mikä tunnistaa nastat ja näin joutuvat maksamaan korkeampaa polttoaine veroa
- maalainen
Kaupungeissa asuvilta autoilijoilta pitäisi kerätä ylimääräistä veroa ilmansaastuttamisesta, sillä eihän kaupungissa tarvitse olla omaa autoa, voi liikkua bussilla.
- Upeata ulkoilua
Fillari alle viiden kilometrin matkoilla vielä parempi. Liukkauskaan ei haittaa, kun ajaa nastallisilla. Ne eivät kovin paljon tee uria pyöräteille.
- Tyällistävä vaikutus
Saa tietyömiehet töitä ja valtio verotuloja.
- Kitkoilla ajava
Paljonkohan valtio menettäisi verotuloja, jos autot laitettaisiin seisomaan. Tulisi varmasti muita veroja tilalle.
- ??????????????????
Miksi Saksassa joka kesä asvalttikoneet käy 24h/vuorokausi vaikka siellä ei nastoja saa käyttää? Kuka ne tiet rikkoo? Ajaako yöllä siellä joku Finni vai?
- ????????????????????
Siellä on hieman enemmän autoja, kuin täällä pienessä Suomessa.
- Lossiter
???????????????????? kirjoitti:
Siellä on hieman enemmän autoja, kuin täällä pienessä Suomessa.
Ei Saksassakaan yhdelle kaistalle mahdu enempää autoja kuin täällä.
- 330d ja hajis
Lossiter kirjoitti:
Ei Saksassakaan yhdelle kaistalle mahdu enempää autoja kuin täällä.
Tosi typerä kysymys!
- autoilija3
Silloin kun Saksassa oli nastat sallittuja tiet kuluivat aivan silmissä ja nastat kiellettiin alkoi tiet jälleen kestää paremmin.
- mitattujuttu,
Kyllä ne on rekat kun tietä kuluttaa, yksi täyteen lastattu rekka vastaa 3000 nastarengas henkilöautoa.
- autoilija3
Silloinhan tiessä pitäisi olla paripyörän urat ja urien väli huomattavasti leveämpi kuin nyt on????
- herää pahvi
autoilija3 kirjoitti:
Silloinhan tiessä pitäisi olla paripyörän urat ja urien väli huomattavasti leveämpi kuin nyt on????
Montakos vuotta sinä olet jo legoilla leikkinyt.
- Yrittäkää vastata
herää pahvi kirjoitti:
Montakos vuotta sinä olet jo legoilla leikkinyt.
Tuollainen kysymys pistää jauhot suuhun keneltä tahansa.
- rahtari tietää
rekalla ei pysty ajamaan molemman puolen renkaat henkilöauton urassa, ne urat on henkilöauton akseli välillä.
- Margit / TPLs
Hyvä idea....
Mutta unohtui yksi asia
Laki pakottaa laittamaan alle 3 kuukaudeksi vuodessa talvirenkaat, jotka useimmilla on nastarenkaat koska ne on tullut auton mukana, miksi siis vaihtaa tarpeeksi hyviä renkaita pois.
Itsekin ajan nastarenkailla, koska ne on auton mukana joskus tullut, kitkat pitää paremmin, kuluttaa tietä vähemmän, ja on hiljaisemmat
Eli jos "nastaveroa" kaavaaillaan, tulee:
A: Sallia kesärenkaiden käyttö ympäri vuoden myös alle 3500 kiloisissa autoissa
B: ilmoittaa nyt, että "vero" tulee esim 2023 alkaen, jolloin nastarenkaat kokisi luonnollisen poistuman (muistakaa olemme suomessa, täällä autojen ja renkaiden ikä on "hieman" eri luokkaa)- 9+5
Lopetahan taas natiainen sekoilu aikuisten palstalla, ei meitä kiinnosta onko Plasto-Volvossasi talvirenkaat vai ei.
- Margit / TPLs
9+5 kirjoitti:
Lopetahan taas natiainen sekoilu aikuisten palstalla, ei meitä kiinnosta onko Plasto-Volvossasi talvirenkaat vai ei.
Kiinnostaahan, kokoajnhan tästä aiheesta väännetään
Mun mielestä nastarenkaat on aivan PERSEESTÄ, mutta silti en ota yhtään palautetta vastaan miten niistä on haittaa muille, se on nääs niin että jos ei joulu-tammi-helmikuussa ole nastoja alla (alle 3500 kilosessa), niin se on sakon arvoinen asia
Eli jos jotain pakotetaan käyttämään (siis oikesti, monella ei ole valita laittaako ktikat tai nastat, vaan laitetaan ne jotka autoss aon, kyllä ne nastatkin TARPEEKSI hyvin pittää), ei sen käytöstä voi valittaa - 9+5
Margit / TPLs kirjoitti:
Kiinnostaahan, kokoajnhan tästä aiheesta väännetään
Mun mielestä nastarenkaat on aivan PERSEESTÄ, mutta silti en ota yhtään palautetta vastaan miten niistä on haittaa muille, se on nääs niin että jos ei joulu-tammi-helmikuussa ole nastoja alla (alle 3500 kilosessa), niin se on sakon arvoinen asia
Eli jos jotain pakotetaan käyttämään (siis oikesti, monella ei ole valita laittaako ktikat tai nastat, vaan laitetaan ne jotka autoss aon, kyllä ne nastatkin TARPEEKSI hyvin pittää), ei sen käytöstä voi valittaaEt siis ymmärrä tai et halua ymmärtää, tämä palsta ei ole tarkoitettu kaltaisillesi natiaisille, mene sinne lasten osiolle, siellä on toisetkin kaltaisesi natiaiset kinaamassa Plasto-Volvoista ja muista ikäistesi leluista.
- .dfnblnadfb
Margit / TPLs kirjoitti:
Kiinnostaahan, kokoajnhan tästä aiheesta väännetään
Mun mielestä nastarenkaat on aivan PERSEESTÄ, mutta silti en ota yhtään palautetta vastaan miten niistä on haittaa muille, se on nääs niin että jos ei joulu-tammi-helmikuussa ole nastoja alla (alle 3500 kilosessa), niin se on sakon arvoinen asia
Eli jos jotain pakotetaan käyttämään (siis oikesti, monella ei ole valita laittaako ktikat tai nastat, vaan laitetaan ne jotka autoss aon, kyllä ne nastatkin TARPEEKSI hyvin pittää), ei sen käytöstä voi valittaakuulehan apina!!! mikään laki ei pakota käyttämään nastarenkaita yhtenäkään päivänä vuodesta jos ei itse niin halua. toiseksi mitä väliä sinulla siellä hiekkalaatikolla on kun hiekkaa on yllin kyllin ja voi hiekoittaa ensin jos joutuu sillä plastolla meneen pahaan paikkaan.
- rfeferw rtew
9+5 kirjoitti:
Et siis ymmärrä tai et halua ymmärtää, tämä palsta ei ole tarkoitettu kaltaisillesi natiaisille, mene sinne lasten osiolle, siellä on toisetkin kaltaisesi natiaiset kinaamassa Plasto-Volvoista ja muista ikäistesi leluista.
Oikeastaan on, palstoilla ei ole yleistä ikärajaa poislukien seksi-kategoria, johon on 18 vuoden ikäraja, ja tietääksemme emme ole nyt siellä
- NDEjf rhbe
.dfnblnadfb kirjoitti:
kuulehan apina!!! mikään laki ei pakota käyttämään nastarenkaita yhtenäkään päivänä vuodesta jos ei itse niin halua. toiseksi mitä väliä sinulla siellä hiekkalaatikolla on kun hiekkaa on yllin kyllin ja voi hiekoittaa ensin jos joutuu sillä plastolla meneen pahaan paikkaan.
Usean auton mukana tulee nasta- ja kesrenkaat
Mitkä renkaat silloin näistä on laitettava alle 3 kuukaudeksi?
Arvaa vaan seisoisko mun talvi(nasta)renkaat kesä talvet tallissa jos laki ei pakottais laittaa niitä alle, arvaa seisoisko?
Kyllä, ei mun renkaat nääs osaa kalenteria vielä(kään) lukea
Se on totta, että talvella on huonompi pito kuin kesällä, ajoi sitte mimmosilla renkailla vaa - 9+5
NDEjf rhbe kirjoitti:
Usean auton mukana tulee nasta- ja kesrenkaat
Mitkä renkaat silloin näistä on laitettava alle 3 kuukaudeksi?
Arvaa vaan seisoisko mun talvi(nasta)renkaat kesä talvet tallissa jos laki ei pakottais laittaa niitä alle, arvaa seisoisko?
Kyllä, ei mun renkaat nääs osaa kalenteria vielä(kään) lukea
Se on totta, että talvella on huonompi pito kuin kesällä, ajoi sitte mimmosilla renkailla vaaLopetahan natiainen tuo pelleily, tiedämme että olet täysidiootti
- autoilija3
A: Sallia kesärenkaiden käyttö ympäri vuoden myös alle 3500 kiloisissa autoissa
Ei missään tapauksessa!!! Vaan kitkarengaspakko lokakuulta huhtikuun loppuun.
B: ilmoittaa nyt, että "vero" tulee esim 2023 alkaen, jolloin nastarenkaat kokisi luonnollisen poistuman (muistakaa olemme suomessa, täällä autojen ja renkaiden ikä on "hieman" eri luokkaa)
Nastarengaiden myyntikielto jo tänävuonna ja vero kolmen vuoden siirtymällä eli 2016. - autoilija3
NDEjf rhbe kirjoitti:
Usean auton mukana tulee nasta- ja kesrenkaat
Mitkä renkaat silloin näistä on laitettava alle 3 kuukaudeksi?
Arvaa vaan seisoisko mun talvi(nasta)renkaat kesä talvet tallissa jos laki ei pakottais laittaa niitä alle, arvaa seisoisko?
Kyllä, ei mun renkaat nääs osaa kalenteria vielä(kään) lukea
Se on totta, että talvella on huonompi pito kuin kesällä, ajoi sitte mimmosilla renkailla vaaKitkatkin saa kyllä pyydettäessä näin minulle on aina tullut yhtä poikkeusta lukuunottamatta.Ja silloin sai kyllä myyjä kuulla kunniansa.
- Marfgdgre b
autoilija3 kirjoitti:
Kitkatkin saa kyllä pyydettäessä näin minulle on aina tullut yhtä poikkeusta lukuunottamatta.Ja silloin sai kyllä myyjä kuulla kunniansa.
No jos otaa uuden siis upouuden auton saa valita mitkä renkaat tulee
Itse tykkään enemmän kitkarenkaista.
Mutta jos ostamassani autossa on nastat, pärjään niillä, mieluiten ajaisin samoilla keskumeilla ympäri vuoden
Eli jos ostan joskus upouuden auton, tai ajan jonkun auton talvirenkaat loppuu, niin valinta on tietenkin kitkarenkaat - geregr gerer
autoilija3 kirjoitti:
A: Sallia kesärenkaiden käyttö ympäri vuoden myös alle 3500 kiloisissa autoissa
Ei missään tapauksessa!!! Vaan kitkarengaspakko lokakuulta huhtikuun loppuun.
B: ilmoittaa nyt, että "vero" tulee esim 2023 alkaen, jolloin nastarenkaat kokisi luonnollisen poistuman (muistakaa olemme suomessa, täällä autojen ja renkaiden ikä on "hieman" eri luokkaa)
Nastarengaiden myyntikielto jo tänävuonna ja vero kolmen vuoden siirtymällä eli 2016.Olemme suomessa, täällä ei kolmen vuoden siirtymä riitä alkuunkaan
Lisäksi myyntikietoakaan ei voida antaa HETI vaan esim tiedottaa että myynti kielletään 2 vuoden päästä, js käyttö 8 vuode päästä
Koska et voi edes leikillä ehdottaa sellaisia asioita, joita ei laki mahdollistaisi - 9+5
geregr gerer kirjoitti:
Olemme suomessa, täällä ei kolmen vuoden siirtymä riitä alkuunkaan
Lisäksi myyntikietoakaan ei voida antaa HETI vaan esim tiedottaa että myynti kielletään 2 vuoden päästä, js käyttö 8 vuode päästä
Koska et voi edes leikillä ehdottaa sellaisia asioita, joita ei laki mahdollistaisihttp://keskustelu.suomi24.fi/debate/4045
Tässä sinulle natiainen valmis linkki oikealle palstalle, tuolla sinun pitäisi olla satujasi sepittämässä. - rthyyt rhther
9+5 kirjoitti:
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/4045
Tässä sinulle natiainen valmis linkki oikealle palstalle, tuolla sinun pitäisi olla satujasi sepittämässä.Kiitos palautteesti, mutta siihen asti kun noudan ikäraja yms sääntöjä ei sinulla ole nokan koputtamista asiaan
Oletko muuten koskaan miettinyt, miki miu koskevat alotukset aina poistuu hetkessä :) - dfghb vg
9+5 kirjoitti:
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/4045
Tässä sinulle natiainen valmis linkki oikealle palstalle, tuolla sinun pitäisi olla satujasi sepittämässä.Tosin yöllä kirjoittelin K18 palstalle, palstan nimi oli "miesten itsetyydytys" ja kerroin vähän mitä kivaa OLEN "kultsini" kanssa touhunn
- EVVK
dfghb vg kirjoitti:
Tosin yöllä kirjoittelin K18 palstalle, palstan nimi oli "miesten itsetyydytys" ja kerroin vähän mitä kivaa OLEN "kultsini" kanssa touhunn
Noihin kahteen viimeiseen mölinääsi, kuten kaikkiin muihinkin, EVVK. Tarkoittaa, Ei Voi Vähempi Kiinnostaa.
- autoilija3
geregr gerer kirjoitti:
Olemme suomessa, täällä ei kolmen vuoden siirtymä riitä alkuunkaan
Lisäksi myyntikietoakaan ei voida antaa HETI vaan esim tiedottaa että myynti kielletään 2 vuoden päästä, js käyttö 8 vuode päästä
Koska et voi edes leikillä ehdottaa sellaisia asioita, joita ei laki mahdollistaisiOli ehkä liikaa vaadittu ei kitkarenkaita saatais valmistettua tänä vuonna niin paljoa että kaikille riittäisi. Mutta vaikka jo ensi vuonna. Myyntikielto vuonna 2014 ja käyttökielto vuonna 2017.
Minun puolestani saisi nasta kielto tulla voimaan vaikka jo tänään. - dafgnkl
NDEjf rhbe kirjoitti:
Usean auton mukana tulee nasta- ja kesrenkaat
Mitkä renkaat silloin näistä on laitettava alle 3 kuukaudeksi?
Arvaa vaan seisoisko mun talvi(nasta)renkaat kesä talvet tallissa jos laki ei pakottais laittaa niitä alle, arvaa seisoisko?
Kyllä, ei mun renkaat nääs osaa kalenteria vielä(kään) lukea
Se on totta, että talvella on huonompi pito kuin kesällä, ajoi sitte mimmosilla renkailla vaaedelleenkään laki EI PAKOTA SINUA LAITTAMAAN KUMPIAKAAN RENKAISTASI TALVEKSI ALLE, MIKÄ SIINÄ ASIASSA ON NIIN VAIKEA YMMÄRTÄÄ?????????
suomessa on TALVIRENGASPAKKO NOINA KOLMENA KUUKAUTENA JA NASTARENKAAT OVAT VAIN YKSI VAIHTOEHTO TALVIRENKAISTA. YRITÄ NYT TÄMÄ YMMÄRTÄÄ APINA!!!!!!!!!!!!!!!!!! - gtretgrt tgr
dafgnkl kirjoitti:
edelleenkään laki EI PAKOTA SINUA LAITTAMAAN KUMPIAKAAN RENKAISTASI TALVEKSI ALLE, MIKÄ SIINÄ ASIASSA ON NIIN VAIKEA YMMÄRTÄÄ?????????
suomessa on TALVIRENGASPAKKO NOINA KOLMENA KUUKAUTENA JA NASTARENKAAT OVAT VAIN YKSI VAIHTOEHTO TALVIRENKAISTA. YRITÄ NYT TÄMÄ YMMÄRTÄÄ APINA!!!!!!!!!!!!!!!!!!"suomessa on TALVIRENGASPAKKO NOINA KOLMENA KUUKAUTENA"
Ja monessa autossa on talvirenkaina nastarenkaat, ja moni ei viitsi vaihtaa TARPEEKSI hyviä renkaita pois, vaikka ei itse niistä välttämättä pitäisikään ykkösenä
Itsekin ajaisin mieluiten mustalla autolla, no mustaa autoa mulla ei ole, ja se ei ole enkä rupea nykyistä autoa maalauttamaan mustaksi, tai etsimään uutta autoa mustana.
Sama juttu renkaiden kanssa, uskon tämän olevan monella sama juttu, että renkaat eivät olet valintakriteeri kun etsitään autoa - öadfnhöhkadn
gtretgrt tgr kirjoitti:
"suomessa on TALVIRENGASPAKKO NOINA KOLMENA KUUKAUTENA"
Ja monessa autossa on talvirenkaina nastarenkaat, ja moni ei viitsi vaihtaa TARPEEKSI hyviä renkaita pois, vaikka ei itse niistä välttämättä pitäisikään ykkösenä
Itsekin ajaisin mieluiten mustalla autolla, no mustaa autoa mulla ei ole, ja se ei ole enkä rupea nykyistä autoa maalauttamaan mustaksi, tai etsimään uutta autoa mustana.
Sama juttu renkaiden kanssa, uskon tämän olevan monella sama juttu, että renkaat eivät olet valintakriteeri kun etsitään autoaonko sulla jotenkin ymmärryksessä vikaa?
näytä se lakipykälä joka pakottaa käyttämään nastarenkaita talvella. näytä nyt kun kerran kehut olevasi se totuuden torvo joka ainoastaan faktaa jakelee täällä. lisäksi aina tulee linkki esittämääsi lainkohtaan, näinkin olet väittänyt joten nyt sitä lakipykälää tiskiin!!!!!!!! - rtytryt
öadfnhöhkadn kirjoitti:
onko sulla jotenkin ymmärryksessä vikaa?
näytä se lakipykälä joka pakottaa käyttämään nastarenkaita talvella. näytä nyt kun kerran kehut olevasi se totuuden torvo joka ainoastaan faktaa jakelee täällä. lisäksi aina tulee linkki esittämääsi lainkohtaan, näinkin olet väittänyt joten nyt sitä lakipykälää tiskiin!!!!!!!!Laki pakottaa laittamaan alle talvirenkaat 3 kuukaudeksi
Ostan Citroen Picasson, siinä on 4 kesärengasta vanteineen, mukaan tulee myös 4 nastarengasta vanteineen
Kummat minun on PAKKO laittaa alle talveksi.
Harvan auton mukana tulee nasta, kitka, ja kesärenkaita, ja sitä harvempi vaihtaa TARPEEKSI hyviä nastoja PAREMPIIN kitkoihin
Itselläni on ollut varmaankin noin 10 omaa autoa, kaikissa nastarenkaat
Yhteenkään autono en ole myöskään joutunut talvirenkait uusimaan - dfhshtr
rtytryt kirjoitti:
Laki pakottaa laittamaan alle talvirenkaat 3 kuukaudeksi
Ostan Citroen Picasson, siinä on 4 kesärengasta vanteineen, mukaan tulee myös 4 nastarengasta vanteineen
Kummat minun on PAKKO laittaa alle talveksi.
Harvan auton mukana tulee nasta, kitka, ja kesärenkaita, ja sitä harvempi vaihtaa TARPEEKSI hyviä nastoja PAREMPIIN kitkoihin
Itselläni on ollut varmaankin noin 10 omaa autoa, kaikissa nastarenkaat
Yhteenkään autono en ole myöskään joutunut talvirenkait uusimaankumpiakaan sinun ei ole PAKKO laittaa alle talveksi, sinä voit hommata myös kitkat siihen. on aivan sinun OMASTA halustasi kiinni millä renkailla ajat. mikä tässä asiassa on taas niin vaikeata tajuta??????
- autoilija3
gtretgrt tgr kirjoitti:
"suomessa on TALVIRENGASPAKKO NOINA KOLMENA KUUKAUTENA"
Ja monessa autossa on talvirenkaina nastarenkaat, ja moni ei viitsi vaihtaa TARPEEKSI hyviä renkaita pois, vaikka ei itse niistä välttämättä pitäisikään ykkösenä
Itsekin ajaisin mieluiten mustalla autolla, no mustaa autoa mulla ei ole, ja se ei ole enkä rupea nykyistä autoa maalauttamaan mustaksi, tai etsimään uutta autoa mustana.
Sama juttu renkaiden kanssa, uskon tämän olevan monella sama juttu, että renkaat eivät olet valintakriteeri kun etsitään autoaAutoa ei saa luovuttaa joulu, tammi ja helmikuussa kuin talvirengailla, mutta ne voi olla joko nastat tai kitkat. Jos haluaa auton ilman talvirenkaita pitää sen luovutus jättää sitten maaliskuulle.
- greg thre
dfhshtr kirjoitti:
kumpiakaan sinun ei ole PAKKO laittaa alle talveksi, sinä voit hommata myös kitkat siihen. on aivan sinun OMASTA halustasi kiinni millä renkailla ajat. mikä tässä asiassa on taas niin vaikeata tajuta??????
Miksi hommaisin kitkat, ne maksaa rhaaa, ja nastarenkaat ajaa asian ihan hyvin (ei tule sakkoa kun ajaa niillä)
Eli uskon että monella on sama, ei raaskita vaihtaa tarpeeksi hyviä renkaita pois - Tdi.
autoilija3 kirjoitti:
Oli ehkä liikaa vaadittu ei kitkarenkaita saatais valmistettua tänä vuonna niin paljoa että kaikille riittäisi. Mutta vaikka jo ensi vuonna. Myyntikielto vuonna 2014 ja käyttökielto vuonna 2017.
Minun puolestani saisi nasta kielto tulla voimaan vaikka jo tänään.Provo "petteri" provoilee. Kieltoja kieltoja kielletään kaikki asiat mitkä ei sinua koske tai sinulla ole, niinkö?
- autoilija3
Tdi. kirjoitti:
Provo "petteri" provoilee. Kieltoja kieltoja kielletään kaikki asiat mitkä ei sinua koske tai sinulla ole, niinkö?
Minun elämään ei tämä nasta kielto koskisi millään tavoin. Ja uskoisin, että myös muut oppisivat ajamaan kitkoilla. Kitkoilla ajavat osaavat ottaa kelin paremmin huomioon kuin nastoilla ajavat.
- geregrtewgrgrewrgege
autoilija3 kirjoitti:
Minun elämään ei tämä nasta kielto koskisi millään tavoin. Ja uskoisin, että myös muut oppisivat ajamaan kitkoilla. Kitkoilla ajavat osaavat ottaa kelin paremmin huomioon kuin nastoilla ajavat.
KYllä se siinä vaiheessa koskisi kun ostaisitkin auton jossa on nastarenkaat
Jos ajat nastarenailla talvella, tulee lisämaksua, jos kesärenkailla tulee sakkoa
Eli nastakielto voimaan heti, kun saadaan talvirengaspakko pois
Joo, johta vastaan "kun ostan uuden auton, ruksin aina lomakkeeseen mm. mitkä renkaat siihen tulee : ) " - jkbdkd
greg thre kirjoitti:
Miksi hommaisin kitkat, ne maksaa rhaaa, ja nastarenkaat ajaa asian ihan hyvin (ei tule sakkoa kun ajaa niillä)
Eli uskon että monella on sama, ei raaskita vaihtaa tarpeeksi hyviä renkaita poisno mitä tekemistä sillä sinun raaskimisellasi on suomen lain kanssa? ei se laki sinua pakota ostamaan kitkoja jos et halua EIKÄ SE PAKOTA LAITTAMAAN MYÖSKÄÄN NIITÄ NASTOJA ALLE JOS ET ITSE HALUA. voi sen auton jättää parkkiinkin, se on aivan oma asiasi. suomessa kun on edelleenkin TALVIRENGASPAKKO noina kolmena kuukautena. se on ihan eri asia kuin NASTARENGASPAKKO, TAJUSITKO???
se on jokaisen oma asia ajaako talvella nastoilla, kitkoilla vai seisottaako autoa, laki ei sitä määrää. - frrfe thrh
jkbdkd kirjoitti:
no mitä tekemistä sillä sinun raaskimisellasi on suomen lain kanssa? ei se laki sinua pakota ostamaan kitkoja jos et halua EIKÄ SE PAKOTA LAITTAMAAN MYÖSKÄÄN NIITÄ NASTOJA ALLE JOS ET ITSE HALUA. voi sen auton jättää parkkiinkin, se on aivan oma asiasi. suomessa kun on edelleenkin TALVIRENGASPAKKO noina kolmena kuukautena. se on ihan eri asia kuin NASTARENGASPAKKO, TAJUSITKO???
se on jokaisen oma asia ajaako talvella nastoilla, kitkoilla vai seisottaako autoa, laki ei sitä määrää.Jos autolla mielii ajaa talvella
Auton mukan on tullut nasta, ja kesärenkaat
Kummat näistä on pakko littaa alle 3 kuukaudeksi? - 9+5
frrfe thrh kirjoitti:
Jos autolla mielii ajaa talvella
Auton mukan on tullut nasta, ja kesärenkaat
Kummat näistä on pakko littaa alle 3 kuukaudeksi?No sinullahan se jää vielä mielihalu asteelle.
Älä vaivaa herneenkokoisia nystyröitäsi aikuisten asioilla. - ökandb
frrfe thrh kirjoitti:
Jos autolla mielii ajaa talvella
Auton mukan on tullut nasta, ja kesärenkaat
Kummat näistä on pakko littaa alle 3 kuukaudeksi?ei edelleenkään PAKKO laittaa kumpiakaan renkaita alle jos et ITSE SITÄ HALUA.
joko sinä olet helvet1n tyhmä kun et tätä YKSINKERTAISTA asiaa näy tajuavan, tai sitten olet suomen suurin idiootti kun et halua edes ymmärtää. itse veikkaisin että olet molemmat vaihtoehdot samassa paketissa jota isäskin on katunut aika rankasti. olis varmasti laskenu lakanoille jos olisi sinusta tiennyt!!!!! - Siiv Ari
EVVK kirjoitti:
Noihin kahteen viimeiseen mölinääsi, kuten kaikkiin muihinkin, EVVK. Tarkoittaa, Ei Voi Vähempi Kiinnostaa.
Penis.
- KorvaTuppelo
Siiv Ari kirjoitti:
Penis.
Sinänsä ihan asiallinen kommentti, mutta ei liity aiheeseen millään tavalla.
- Kitkamaestro
Mitäpä tähän voisi lisätä?
- Kyrpisrotta
"Kyllä ne on rekat kun tietä kuluttaa, yksi täyteen lastattu rekka vastaa 3000 nastarengas henkilöautoa."
Jopa mummoni Pihtiputaalta tietää, ettei raskaan liikenteen ja nastarenkaan vaikutus tien kulumiseen ole sama. Nastat nimenomaan urittavat ja rikkovat pinnoitteen. Raskas liikenne aiheuttaa ennemmänkin muodonmuutoksia, halkeamia, heittoja jne. Ja sitä tapahtuu raskaassa liikenteen vaikutuksesta ympäri vuoden, ei vain talvella.- 3+9
Kommenttisi on yhtä arvoton kuin palstoilla hääräävän normaalirotankin kommentit, taidat olla sukua.
- Kyrpisrotta
3+9 kirjoitti:
Kommenttisi on yhtä arvoton kuin palstoilla hääräävän normaalirotankin kommentit, taidat olla sukua.
Ehkä, mutta "normaalirotan" kommentit ovat omia mutuja ja suoranaisia valheita joskus. Tämä kommentti ei sitä ollut, joten painu sä sinne jonnekin vaan.
- nasta4ever
Miksi turvallisuudesta pitäis verottaa? Kitkoilla on nastaan verrattuna 35,3 % pidempi jarrutusmatka liukkaimmalla ja vaarallisimmalla alustalla eli jäällä.
Lähde: TM talvirengastesti talvi 2012-2013 - Ei aina autojen vika
Osa tien urautumisesta on vain painumista. Katsokaapa joskus kun asvalttia revitään auki, niin urien kohdalla on painuma myös asvaltin alareunalla. Eli se ei pelkästään kulu päältä, vaan se myös painuu. Siihen ei käytetty rengas vaikuta mitenkään. Jos tien pohjustus on huono, ja se painuu, niin on aivan sama millä renkailla siinä ajetaan.
- Kyrpisrotta
Tuo on juuri sitä muodonmuutosta, jota varsinkin raskas liikenne saa aikaiseksi. Urittuminen vain lisää ongelmaa. Urittumisen erottaa kun käy katsomassa tien pintaa. Kivet ovat tulleet esiin ja itse bitumi on kulunut pois. Se on karkea ja rengasta kesäisin kuluttava pinta. Harva autoilija niitä osaa katsella, moottoripyöräillessä näin tulee tehtyä esim. liikennevaloissa.
- niin se menee
Se on yks osa 1%!
- Mietis vielä
Kyrpisrotta kirjoitti:
Tuo on juuri sitä muodonmuutosta, jota varsinkin raskas liikenne saa aikaiseksi. Urittuminen vain lisää ongelmaa. Urittumisen erottaa kun käy katsomassa tien pintaa. Kivet ovat tulleet esiin ja itse bitumi on kulunut pois. Se on karkea ja rengasta kesäisin kuluttava pinta. Harva autoilija niitä osaa katsella, moottoripyöräillessä näin tulee tehtyä esim. liikennevaloissa.
Eikös tuolla aikaisemmin todettu, että raskaan liikenteen raideväli ei sovi yksiin näiden urien kanssa? Joten miten urien kohdilta painuminen voisi olla raskaan liikenteen aiheuttamaa?
Kyllä uriutumista tapahtuu kulumisen takiakin, sitä en kiistä, mutta suurelta osin urat johtuvat myös tien painumisesta.
- uskokaa jo
Muodonmuutos teillä on päässä!
- tosiasiassa
Ei tuo ole kuin ajan kysymys kun nastavero on Suomessakin vähitellen ja sitten se kieltokin aikanaan on voimassa. Tänä päivänä syntyvät lapset eivät tule koskaan ajamaan nastarenkailla!
Ruotsissa ja Norjassa ollaan jo paljon Suomea edellä, mutta perässä tullaan.
----
"Norjan kaupungeissa, joissa 2000-luvun alussa alettiin vaatia nastarenkaiden käytöstä lupamaksu, oli tavoitteena saavuttaa 80 % kitkarengasosuus.
Tavoite saavutettiin 2000-luvun kuluessa muun muassa Oslossa muutaman vuoden jälkeen. Tällöin lupamaksu oli joinakin vuosina väliaikaisesti pois käytöstä. Trondheimin kaupungissa maksu otettiin ensimmäisen kerran käyttöön vuonna 2001 ja kuluneena talvikautena 2010–2011 maksua
ei ole peritty, koska kitkarengastavoite oli täyttynyt edellisinä vuosina.
Kaupunkien nastarengasosuuksia ja hiukkaspäästöjä tutkitaan kuitenkin jatkuvasti. (Gabestad &Kolbeinsen, 2010, Trondheim Kommune, 2011) Kaiken kaikkiaan hiukkaspäästöt vähenivät kaupungeissa maksujen seurauksena eikä onnettomuuksien lisääntymistä ole havaittu (Rosland, 2010)." - vero päälle!
Ei voi olla totta. Näkemättä tätä ketjua, aloitin juuri ketjun samasta asiasta!
Ehdotin siinä 75% veroa nastarenkaiden hintoihin: ne maksavat, jotka kuluttavat!
Setti kitkarenkaita 500 euroa
Setti nastarenkaita 875 euroa
Maksaisitko sinä 375 euroa vain siitä, että saat nastat renkaisiisi? Oikeasti? - kolme pelleä
Kannatan!
- Nata kuluttaa
Mitä vähälumisempi talvi ja sateisempi, sen pahempi tien pinnoille. Tällöin nasta pääsee oikein kunnolla tekemään tuhojaan bitumissa.
- nastoilla mennään
Ei ole edelleenkään mitään näyttöä asiasta. Joten nastoilla mennään ilman haittoja.
- jos vielä kuitenkin
nastoilla mennään kirjoitti:
Ei ole edelleenkään mitään näyttöä asiasta. Joten nastoilla mennään ilman haittoja.
Jos näyttöjä kaipaat, otappa ne nastarenkaasi sisälle parketillesi ja pyöritä parikertaa samalla kohtaa, ja varmistukseksi pitää vielä kerran vetää luisuen lattaipinnalla.
Lainaa sitten kitkarengas naapurilta ja te samat toimenpiteet.
Katso lattiaasi, niin tajuat että näyttöä on! Äläkä valita, vaan vaihda parketti!
- KErropas vaan ;)
Kerro paljonko vero olisi vuodessa, monessako sen voisi maksaa.
Pitäisikö itse ilmoittaa koska aloitetaan nastarenkaiden käyttö, ja koska lopetetaan, tai olisiko maksu kalenterivuosikohtainen?
Entä miten auton vaihto, jos osaa auton vaikkapa lokakuussa ja siinä on nastat
Entä jos siirtyy käyttämään kitkarenkaita, miten maksuvelollisuuden muutos ilmoitetaan?
Paljonko tulisi sakkoa jos jäisi kiinni että ei maksa veroa mutta käyttää nastoja € tai PS.
Entä mikä olisi "päivämaksu" jos nastoilla ajettaisi vain lyhyt siirtymä esim. korjaamolle tai katsastukseen, auto muuten seisonnassa
Koskisisi vero myös alle 3500kg autoja joissa on talvirengaspakko, entä mopoja, moottoripyöriä, mönkijöitä, mopoautoja???
Olisiko vero samansuuruinen 700kg micrassa ja 6000kg sprinterissä
Kekski näihin vastaus ennen kuin jatkat kehittelyä, siis sellainen joka oikeasti voitaisi hyväksyä laiksi- eli ei kysytty
Jaha, täysidiootti taas väkättää täällä sontaa. Ja uudella nimimerkillä.
Ja sinultahan ei taaskaan kysytty mitään. - KErropas vaan ;)
eli ei kysytty kirjoitti:
Jaha, täysidiootti taas väkättää täällä sontaa. Ja uudella nimimerkillä.
Ja sinultahan ei taaskaan kysytty mitään.Ei niin, minulta ei kysytty, minä kysyin aloittajalta...
Kun ehdotetaan lakia, tulee olla tuollaisia "pikkuasioita" mietittynä :) - Kitkoilla ajava
- Vero olisi 70c/päivä kun käytetään nastarenkaita
- Maksu olisi ajalta kun käytetään nastarenkaita, ilmoitusvelvollisuus "koukkuveron" tapaan, eli ilmoitus kun otetaan käyttöön, ja ilmoitus kun lopetetaan käyttö
- Jos edellinen omistaja on laittanut veron "juoksemaan" ei tarvitse tehdä mitään
- Jos kitkat hankitaan kesken nastarengaskauden, päätetään verovelvollisuus. Jos kesällä, ei tehdä ilmoitusta verosta talven tullessa
- 70€ rikesakko, tarpeeksi tuntuva että jää "tappiolle" vaikka jäisi kiinni
- 70c, ilmoitusvelvollisuus olisi kesti käyttö päivän tai 4kk
- Koskisi kaikkia autoja joissa käytetään nastoja. Yli 3500 kiloisissa ei ole talvirengaspakkoa, joten jos kuitenkin haluaa nastat, siitä myös maksetaan. Maksu ei koskisi mopoja, moottoripyöriä, mönkijöitä tai mopoautoja, koska käyttäjäryhmä on marginaalinen
- Kyllä vero olisi sama 70c päivässä
Olisiko muuta kysyttävää - olet idiootti
KErropas vaan ;) kirjoitti:
Ei niin, minulta ei kysytty, minä kysyin aloittajalta...
Kun ehdotetaan lakia, tulee olla tuollaisia "pikkuasioita" mietittynä :)Olehan täysidiootti hiljaa taas.
- KErropas vaan ;)
olet idiootti kirjoitti:
Olehan täysidiootti hiljaa taas.
Ei niin, minulta ei kysytty, minä kysyin aloittajalta...
Kun ehdotetaan lakia, tulee olla tuollaisia "pikkuasioita" mietittynä :) - KErropas vaan ;)
Kitkoilla ajava kirjoitti:
- Vero olisi 70c/päivä kun käytetään nastarenkaita
- Maksu olisi ajalta kun käytetään nastarenkaita, ilmoitusvelvollisuus "koukkuveron" tapaan, eli ilmoitus kun otetaan käyttöön, ja ilmoitus kun lopetetaan käyttö
- Jos edellinen omistaja on laittanut veron "juoksemaan" ei tarvitse tehdä mitään
- Jos kitkat hankitaan kesken nastarengaskauden, päätetään verovelvollisuus. Jos kesällä, ei tehdä ilmoitusta verosta talven tullessa
- 70€ rikesakko, tarpeeksi tuntuva että jää "tappiolle" vaikka jäisi kiinni
- 70c, ilmoitusvelvollisuus olisi kesti käyttö päivän tai 4kk
- Koskisi kaikkia autoja joissa käytetään nastoja. Yli 3500 kiloisissa ei ole talvirengaspakkoa, joten jos kuitenkin haluaa nastat, siitä myös maksetaan. Maksu ei koskisi mopoja, moottoripyöriä, mönkijöitä tai mopoautoja, koska käyttäjäryhmä on marginaalinen
- Kyllä vero olisi sama 70c päivässä
Olisiko muuta kysyttävääEli jos ajaa 100 päivää jäämättä kiinni, niin jää voitolle... Hmm. hmm... en sano mitään....
Maksaisiko ilmoitus käytöstä/lopettamisesta mitään, ja voisiko samalla kertaa ilmoittaa alku- ja loppupäivän... Entä voisiko kesken talvea vaikkapa viikon loman ajaksi laittaa veron "tauolle" - Kitkoilla ajava
KErropas vaan ;) kirjoitti:
Eli jos ajaa 100 päivää jäämättä kiinni, niin jää voitolle... Hmm. hmm... en sano mitään....
Maksaisiko ilmoitus käytöstä/lopettamisesta mitään, ja voisiko samalla kertaa ilmoittaa alku- ja loppupäivän... Entä voisiko kesken talvea vaikkapa viikon loman ajaksi laittaa veron "tauolle"Juurikin niin, kiinni jäädessä tulisi 100 päivän maksu, se voisi tulla 1 päivänä kun ajaa ilman ilmoitusta tai 300 päivän jälkeen... sama logiikka esim. polttoainemaksussa
Maksaisi, esim 5€
Voisi, tosin viikon "seisonta" säästäisi 4,9€ mutta ilmoituksiin menisi 5 tai 10€ riippuen tehdäänkö käyttöönotto ja poisto samalla kertaa... Sama juttu nyt esim. liikennekäytöstä poiston kanssa, on joku "minimiaika" jolloin se on kannattavaa
Olisiko muuta kysyttävää - vastausta odotan
Kitkoilla ajava kirjoitti:
Juurikin niin, kiinni jäädessä tulisi 100 päivän maksu, se voisi tulla 1 päivänä kun ajaa ilman ilmoitusta tai 300 päivän jälkeen... sama logiikka esim. polttoainemaksussa
Maksaisi, esim 5€
Voisi, tosin viikon "seisonta" säästäisi 4,9€ mutta ilmoituksiin menisi 5 tai 10€ riippuen tehdäänkö käyttöönotto ja poisto samalla kertaa... Sama juttu nyt esim. liikennekäytöstä poiston kanssa, on joku "minimiaika" jolloin se on kannattavaa
Olisiko muuta kysyttävääVastaas nyt kysymykseen miksi olet niin äärettömän tyhmä idiootti.
- Kitkoilla ajava
vastausta odotan kirjoitti:
Vastaas nyt kysymykseen miksi olet niin äärettömän tyhmä idiootti.
En kyllä laittaisi sitä rikesakkoa kuormittamaan ajokorttia, ettei tulisi niitä "turhia oikeudekäyntejä" siihen menisi helpolla 10 sakon tuotto
- vajakit.lataukseen
Nastaveron tilalle km-maksu. Ja vajakit hoitoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti35238832Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1037286Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315610Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös214128Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi583364Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta673269Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D662579Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182221- 232177
En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122164