Seurasin vähän hölmöä väsynyt siivooja keskustelua, mutta jotkin asiat siellä taas tökkivät. Siksi laitan uuteen avaukseen siellä kirjoittamani ihmettety.
Aluksi lainaus erään opettajan? kirjoituksesta.
"Et kuitenkaan tiedä, mikä ja milloin oli maailman kaikkien perustuslakien äiti. Tiedätkö jotain Elisenvaaran pommituksesta? Minkä kunnan alueella Elisenvaara sijaitsi?
Et tiedä, millä tavoin sinivuokko (Hepatica nobilis, aiemmin Anemone hepatica) tehokkaimmin leviää.
Et myöskään tiedä, mikä on Burkina Fason valtiomuoto etkä sitä, kauanko siellä on ollut kyseinen valtiomuoto."
Tuollaistako te siellä opetatte, ei ihme että osa oppilaita ovat ammiksessa pulassa
Matikasta ei osata edes prosenttilaskua tai ensimmäisen asteen yhtälön ratkaisemista.
Joten joudumme opettamaan heille asioita jotka heidän kuuluisi jo osata. Reppanat eivät edes osaa pitää työkaluja käsissään, eikä aloitekyvystä ole tietoakaan
Peruskoulussa ei ilmeisesti opeteta sen paremmin matikkaa kuin teknistä työtäkään, sinivuokot ovat tärkeämpiä.
Kurssisuorituksia ei hylätä, ja meillä oppilaat sitten järkyttyvät kun saavat aikuisten oikeasti hylätyn, ja kurssi pitää joko täydentää tai käydä uudestaan.
Voi hel...ti teidän kanssanne.
Olen ihmetellyt peruskoulun opettajien valittamaa tuntien valmisteluun kuluvaa aikaa. Mihin ihmeeseen te sellaista tarvitsette?
Opetan sähköasennuksia ja olen aikanani miettinyt harjoitustyöt ko aiheeseen Ei minun tarvitse joka luokkaa varten niitä uudestaan tehdä. On omaa ammattitaitoa, että pystyn harjoitusasennusten aikana opettamaan esille tulevat oppilaiden kysymykset.
Minulla on myös itsetuntoa sen verran, että voin myös myöntää tietämättömyyteni ja sevitän asian seuraavaksi kerraksi. En kuitenkaan omalla ajallani, vaan työaikanani. Minä en valmistele tunteja kotona.
Kaupunki on antanut meille työkännykät ja suljen sen työajan päättyessä. Työaika riittää hyvin vanhempien yhteydenottojen hoitamiseen.
Mitä te siellä peruskoulussa oikein opetatte?
16
301
Vastaukset
- Ärztin
Nimesin mainitsemasi siivoojan yleissivistyksen puutteet lähinnä osoittaakseni hänelle, että hänellä ei totisesti ole varaa moittia opettajien yleissivistystä korostamalla omaa kaikkitietävyyttään. Asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä oppilaille opetamme.
Oikeassa olet sen suhteen, että esim. prosenttilaskujen perusteelliseen harjoitteluun ei ole tarpeeksi aikaa. Matematiikan tunteja on kyllä varmasti ihan tarpeeksi perusasioiden harjoitteluun, mutta kun se opetettavien asioiden määrä on hirveästi ylimitoitettu. Mitenkähän tämä epäkohta olisi korjattavissa?- amisope__
Ei mitenkään, jos noudattaa OPS:a.
Me poikkeamme siitä tarvittaessa, että saamme edes perusasiat opetettua. Ikävä kyllä siitä tulee kyllä työnantajilta välillä palautetta. Koulun johtoa se ei kiinnosta, tärkein asia on valmististumis prosentti.
Ikavä jos loukkasin sinua, se ei ollut tarkoitukseni. - amisope__
amisope__ kirjoitti:
Ei mitenkään, jos noudattaa OPS:a.
Me poikkeamme siitä tarvittaessa, että saamme edes perusasiat opetettua. Ikävä kyllä siitä tulee kyllä työnantajilta välillä palautetta. Koulun johtoa se ei kiinnosta, tärkein asia on valmististumis prosentti.
Ikavä jos loukkasin sinua, se ei ollut tarkoitukseni.Vähän jatkoa. Olemme sikäli pahassa välissä, että johdolle on valmistuneet tärkein mittarimme opettajina.
Olemme toisaalta jatkuvassa yhteistyössä kaupunkimme alan työnantajien kanssa. Heiltä tulee aika herkästi palautetta, jos päästämme aivan tumpeloita työmarkkinoille koulutettavaksi. Se hillitsee armoykkösten antamista, ja kun annamme hylätyn sama oppilas on neljäntenä vuotena uudestaan oppilaana koska 8 OV kurssin hylätty tietää oppilaalle automaatisesti ylimääräistä opiskeluvuotta.
- Lektor
Eipä kannata amisopen paljoa röyhistellä rintaansa. Oppilaat tulevat koulusta täysin tietämättöminä oman ammattialansa asioista. Heidät pitää kouluttaa työpaikoilla uudelleen.
Koulupäivinä aamulla opettaja antaa tehtävän, jonka käy iltapäivänä kontrolloimassa. Pulen tunnin hommaan saa kulumaan 6 tuntia. Perjantait ovat vapaita tai loppuvat viimeistään ruokailuun.
Tämmöisiä kokemuksia amiksista.- amisope_
Tuo ei pidä paikkaansa meidän koulussamme. En siis tiedä mitä ammista tarkoitat.
Aikaisempiin kirjoituksiin vähän tarkennusta. Kirjoitin ongelmaoppilaista, niitä on lukumääräisesti aika vähän työaikaa, se vaan kuluttaa sitä suhteessa muihin kohtuuttoman paljon.
20 oppilaan luokassa ei välillä yhtään ongelma oppilasta, joskus luokasta on lähes puolet ongelmallisia. Se vaihtelee vuosittain.
Harjoitustöitä tehtäessä on opettaja aina paikalla. Jos ei muuten, niin oppilaiden riehaantumisen johdota sattuneessa tapaturmasta opettaja löytää itsensä raastuvasta virkavirheesta ja työsuojelu rikkomuksesta syytettynä.
Opettaja ottaa ison riskin, jos jättää oppilaat ilman valvontaa. On huomattava, että kyse ei ole luokkahuone vaan työsali jossa on koneita , laitteita ja rakennelmia. Ne muodostavat varsin suuren tapaturma vaaran. 17-18 vuotiaat pojat keksivät vaikka mitä, esimerkiksi tikanheiton puukoilla.
- 000000
Ja missäs itse olet koulusi käynyt...?
- missähän vika
Ammis??? Siis ammis?? mikä ihmeen ammis?? Never heard. Se on muuten amis.
Ja niin, eiköhän se ole, että sinne amikseen tulevat ne nuoret, jotka ovat kaikkein heikoiten siellä peruskoulussa pärjänneet. He, jotka eivät ole pänttääjätyyppejä vaan käsillä tekijöitä. He, jotka eivät lukioihin pääse tai pärjää siellä. He, joilla on peruskoulu muutenkin mennyt kaikista kehnoimmiten. Suurin osa heistä, joilla peruskoulu on mennyt hyvin, eivät mene ammattikouluun, miksi menisivät? Poikkeuksia toki on, mutta harvassa kuitenkin.
Kyllä peruskoulussa opetetaan matematiikkaa, se on vaan niin, että nämä heikoimmat oppilaat tulevat sinne amikseesi. Kun olet valinnut työsi niin, että työskentelet ammattioppilaitoksessa opettajana, saat automaattisesti oppilaiksesi heikoimpia oppilaita. Missä sitten on vika, onko vika siinä, että oppilaat yksinkertaisesti eivät ole lahjakkaita tai ahkeria kouluissa vai siinä, että itse olet valinnut työpaikaksesi oppilaitoiksen, mihin automaattisesti tulevat ne heikoimmin koulussa pärjäävät???
Opetat siis sähköasennuksia eli et itsekään todennäköisesti ole mitään pänttääjä/yliopistotyyppiä vaan enemmän käytännön ihminen.- näin on
Juu, tuo oli aivan vanhaa tietoa.
Olen amiksessa töissä - en ope. Meile tulee nykyään huippuja peruskoulusta, monet suorittavat lukion ja perustutkinnon yhtä aikaa. Esim. parturi.kampaamolinja on vuodesta toiseen sen suosituin ala, niin suosittu ettei sinne pääse alle 8 keskiarvolla, monilla tytöillä oli yli 9 keskiarvoja.
Oma poikani halusi peruskoulun jälkeen amitsuun talotekniikkaa opiskelemaan muttei pääsyt keskiarvollaan. Sen sijaan hän meni lukioon ja pääsikin sitten aikanaan ylioppilaaksi.
- amisope__
Olet osittain oikeassa, tietosi ovat kyllä vähän vanhentuneita.
7-10 vuotta sitten oppilaiden peruskoulun keskiarvot olivat luokkaa 5-7, enkä silloin ihmetellyt osaamattomuutta. Nykyisin keskiarvot ovat 7-8, joillakin ylikin. Nyt ihmettelen.
Totta on, että amikseen hakeutuvat ne jotka haluavat tai osaavat tehdä käsillään töitä. On myös enenevässä määrin niitä, jotka itse tai vanhemmat osaavat laskea. Amiksen jälkeen pääsee heti tienaamaan ja kokeneen asentajien palkkaus on monia akateemisia ammatteja parempi.
Työ on nykyisin harvoin likaista tai ruumiilisesti raskasta, se on myös vaitelevaa. Vaarojakin toki on, rakennustyömaat ovat työtapatumien tilastoissa kärkipäässä.
Palatakseni avaukseeni, kun peruskoulusta tullaan meille yli 7 keskiarvolla, en voi ymmätää ettei perusmatikkaa osata. Kirjallinen ilmaisu on niin huonoa, ettei siitä saa selvää. En tarkoita kirjoitusvirheitä vaan sitä että oppilas ei osaa kirjoittaa järkevää lausetta. Aloitekyky on olematon, paitsi silloin kun he silmän välttäessä keksivät vaarallisia leikkejä.
Siin miten ylläoleva on mahdollista?
Ps Tietojeni mukaan kokeneista putkimiehistä ja onmastointiasentajista on jo nyt niin suuri puute, että he voivat valita työpaikkansa. Palkkaus on suurempi kuin opettajan kaikkine ikä- ja palvelulisineenkin. Eikä kaikki suurten ikäluokkien ihmiset ole vielä eläkkeellä. - Väsynyt Siivooja
Juu, siitä nousi melkoinen myrsky kun mainitsin opettajien huonosta yleisisivistyksestä.
En toki tarkoittanut sitä että kaikki opettajat olisivat "papukaijoja" jotka pänttäävät päähänsä pintasilauksen yleistietoa oppikirjoista, joiden pohjalta opettavat.
On olemassa opettajia jotka ovat aidosti tiedonhaluisia ja uteliaita tutkimaan itsekin asioita.
Ehkä paras esimerkki tästä tietojen pintasilauksesta on opettaja joka kerran totesi minulle "Hui, kun käy kylmä tuuli pohjoisesta"
Tuuli kävi silloin lähes kohtisuoraan etelästä. Oli kylmä ja kirkas päivä ja aurinko roikkui taivaanrannassa. Kello oli siinä suunnilleen 12.45.
Sama opettaja opetti ilmansuunnat luokalleen.
Jos opettaja olisi itse ollut kunnolla perilllä ilmansuunnista käytännössä, hän olisi ottanut huomioon todellisen kellonajan ja auringon korkeuden.
Tuo oli vain esimerkki siitä, miten välillä opetetaan asioita, jotka ovat itsellekin outoja, kun ei vaivauduta ottamaan selvää. Tai edes miettimään niitä kunnolla.
Edellä mainittu opettaja on jo kuollut sairauteen, joten uskalsin kertoa tämän ilman mielensä pahoittamisen pelkoa.- amisope__ .
Minua ei kiinnosta vähääkään opettajien yleissivistys. Vielä vähemmän sinun käsityksesi siitä. Sinun sivistyksesi kävi jo omassa ketjussasi selväksi.
Avaukseni koskee peruskolun opettajien käytännön työtä. Siitä sinulla ei ole mitään järkevää sanottavaa.
Ole hyvä ja pysy oman avauksesi parissa. - opettajatyössä
Minulla on ainakin hirveen huono yleissivistys, hyvä jos tiedän, kuka on Suomen presidentti ... hmm.. th se ei ainakaan enää ole...
Mutta, minäpä en opetakaan yleissivistystä eikä minun toimeni ole olla nippelitiedon hallitsija ja olla tietokone, vaan työni on opettaa matemaattisia aineita - ne onneksi osaan!
- sivistyneet luokanop
Minulla on melkein kaksi akateemista loppututkintoa mutta en silti osaisi vastata yhteenkään noista luokanopettajan esittämiin kysymyksiin! Olen siis ilmeisesti tyhmä ja sivistymätön.
Olisi kiva tietää missä muussa ammatissa tarvitaan noin tyhjänpäiväistä tietoa kuin luokanopettajan työssä? Sinivuokon tehokkain leviämistapa... heh heh.
Ilmeisesti kysymysten tarkoitus on vain loukata siivoojien ammattikuntaa. Siivoojat tekevät todella arvokasta työtä. Esimerkiksi sairaaloista tulisi tappolaitoksia ilman siivoojien työpanosta. Kaikki pöpöt jylläisivät ja leviäisivät potilaitten keskuudessa.
Minäpä esitän vuorostani luokanopettajalle kysymyksiä: 1) miksi 1-alfa-hydroksylaasi on tärkeä? 2) Minkä aineen krooninen myrkytys johtaa pysyviin kalkkiutumiin virtsateissä, verisuonissa, keuhkoissa, lihaksissa ja ihossa? Mielestäni tiedot kuuluvat yleissivistykseen jo pelkästään asioiden ajankohtaisuuden ja tärkeyden takia.- Ärztin
Onko täällä alkanut kisa siitä, kuka osaa parhaiten esittää sellaisia kysymyksiä, joihin muut eivät osaa vastata?
Etkö oikeasti ymmärtänyt, että nuo asettamani kysymykset oli tarkoitettu sille väsähtäneelle siivoojalle, joka niin kehuu omaa yleissivistystään ja mollaa opettajien tietämystä maaiman asioista. Tarkoitus oli osoittaa hänelle, että sen yleissivistyksen kanssa on yhdellä ja toisella vähän niin ja näin. Hänhän mainitsi nimenomaan nuo alueet vahvoisi osaamisalueikseen. Ainakin minä pidän niitä jonkinlaisina (!) yleissivistyksen mittareina.
En ole luokanopettaja.
- opettajatyössä
Valitettava tosiasia on, että sinne ammattikouluun ei yleensä tule se kerma, vaan se, joka sinne joutuu. (Anteeksi provokatiivinen teksti.) Toisin sanoen sinne amikseen virtaa niitä, jotka eivät nyt ehkä ole ihan niitä luokan välkyimpiä ja matemaattisissa aineissa on varmasti vaikeuksia. Se on ikävä tosi asia, että prosenttilaskut on hukassa, yhtälönratkaisutaito on hukassa - VAIKKA niitä opiskellaan jopa KOLME vuotta. Mutta kun EI VIITSITÄ opiskella. Kännykkä on kivempi, on hauskempi olla facebookissa iltaisin ja pelata aamuyöhön ja kiireellä välitunnilla sitten kopsataan joltain tehtävät ylös, että ne on muka tehty. Näin se vain on, nykynuoriso on varsin laiskaa... Vaativat jo, että kaikki pitäisi olla MONISTETTUINA, ettei mitään kirjoitettaisi vihkoon. Koskahan tulee se päivä, että matikan tunnilla alkavat vaatimaan, että opettaja laskee laskut heidän puolestaan! Aijoo, sitäkin on jo - tosin sanovat, että tietokoneethan ne laskut laskee :)
- Ozzmo harakiri
Internet on tyhmistänyt ihmisiä, sekä opettajia että oppilaita.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124460MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar872293Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5611758Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011481- 71171
Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671167Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331108Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt219980Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o61918Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3908