Uskonto ja isänmaa
Tätä kolumnia kirjoitellessani olen USA:ssa.
Täällä USA:ssa on viime viikkoina ollut yksi teema, jota tiedotusvälineet toitottavat tunnista toiseen. Jopa Irakin sota ja sitä seurannut - ja vieläkin jatkuva - kriittinen tiedustelupalvelujen arviointi ovat jääneet vähäksi aikaa taka-alalle kun marraskuun presidentinvaalit ovat ottaneet yliotteen.
Juuri päättynyt toisen valtapuoleen, demokraattien, valtaisa vuosikokous nosti uskonnon yhdeksi puheenaiheeksi ehkäpä hieman yllättävällä tavalla. Amerikan politiikkaa tuntevat tietävät, että yleensä täällä uskonto kuuluu republikaanien, hallitsevan presidentti George W. Bushin arsenaaliin. Sinällään ei ole mitään uutta siinä, että amerikkalaisessa politiikassa uskontoa käytetään keppihevosena. Uskonto on täällä paljon näkyvämpi ja kuuluvampi asia kuin Suomessa.
Tapa, miten haastava presidenttikandidaatti John F. Kerry kritisoi Bushin tapaa vedota poliittisissa ratkaisuissa uskoon ja Jumalaan, oli kuuntelemisen arvoinen. Kun USA lähti Irakin sotaan, Bushin luoma asetelma oli selvä: "olet joko Jumalan (lue USA:n) tai Saatanan (lue Irakin tai terroristien) puolella". Jumalan uskottiin taistelevan USA:n kanssa islamin ja terroristien uhkaa vastaan samalla tavalla kuin aikanaan vaikkapa kommunisteja vastaan.
Demokraattinen Kerry esitti kriittisen kannanoton. Hän sanoi uskon merkitsevän paljon hänen elämässään. Silti hän sanoi kaikin tavoin välttävänsä uskonnon käyttöä politiikkansa tai kampanjansa takana.
Yhdessä puheensa kohokohdassa hän muistutti maanmiehiään muinaisen presidentin Abraham Lincolnin tunnetuista sanoista: "Mikään valtio ei voi väittää Jumalan olevan sen puolella. Sen sijaan meidän tulisi nöyrästi rukoilla, että me olisimme Jumalan puolella."
Bush edustaa konservatiivisia, usein fundamentalistisia arvoja. Maailma on mustavalkoinen. Amerikka ja/tai uskovat ovat usein muuta maailmaa/toisuskovia vastaan. Asetelmat kiristyvät. Kerry samoin sanoo edustavansa kristillisiä arvoja, mutta jättävänsä Jumalalle päätöksen siitä, kenen puolella Jumala on ja ketkä ovat Jumalan puolella.
Amerikan tilanteen tekee vielä mielenkiintoisemmaksi suomalaiselle ja eurooppalaiselle se, että täällä (USA:ssa) on tiukka raja valtion ja kirkon välillä. Kouluissa ei saa rukoilla julkisesti. Hiljattain käytiin kova taistelu siitä, voiko kymmentä käskyä esittävä patsas olla oikeustalon pihalla. On siis selvä raja uskonnon ja valtion välillä.
Kotimaassamme asiat ovat toisin. Uuden uskonnonlainsäädännönkin aikana valtionkirkot ovat erityisasemassa. Valtio ja uskonto ovat toisiinsa sidoksissa. Silti Suomessa uskonto ei näy paljonkaan julkisessa elämässä. Muistamme hyvin kun edellinen presidenttimme Martti Ahtisaari sai aikaan julkisen kohun virkakautensa ensimmäisessä uuden vuoden puheessaan toivottaessaan Jumalan siunausta. Amerikkalaiset olivat aivan mykistyneitä tällaisesta kohusta eivätkä millään voisi käsittää, mistä moinen melu.
Kummassako maassa asiat siis ovat paremmin? Vaikea sanoa. Ehkä koko kysymys on väärinaseteltu. Tärkeintä on se, mitä Lincoln sanoi: olkaamme varovaisia väittämään, että Jumala olisi meidän puolellamme.
Tärkeintä on rukoilla nöyrästi, että saisimme olla Jumalan puolella, olimmepa Atlantin kummalla puolella tahansa!
[Kolumni lainattu ja hieman lyhennetty RV kristillisestä viikkolehdestä]
-----------
PS. Rukoillaan, toivotaan, ettei Bush pääsisi toiselle kaudelle.
Tätä kolumnia kirjoitellessani olen USA:ssa.
Täällä USA:ssa on viime viikkoina ollut yksi teema, jota tiedotusvälineet toitottavat tunnista toiseen. Jopa Irakin sota ja sitä seurannut - ja vieläkin jatkuva - kriittinen tiedustelupalvelujen arviointi ovat jääneet vähäksi aikaa taka-alalle kun marraskuun presidentinvaalit ovat ottaneet yliotteen.
Juuri päättynyt toisen valtapuoleen, demokraattien, valtaisa vuosikokous nosti uskonnon yhdeksi puheenaiheeksi ehkäpä hieman yllättävällä tavalla. Amerikan politiikkaa tuntevat tietävät, että yleensä täällä uskonto kuuluu republikaanien, hallitsevan presidentti George W. Bushin arsenaaliin. Sinällään ei ole mitään uutta siinä, että amerikkalaisessa politiikassa uskontoa käytetään keppihevosena. Uskonto on täällä paljon näkyvämpi ja kuuluvampi asia kuin Suomessa.
Tapa, miten haastava presidenttikandidaatti John F. Kerry kritisoi Bushin tapaa vedota poliittisissa ratkaisuissa uskoon ja Jumalaan, oli kuuntelemisen arvoinen. Kun USA lähti Irakin sotaan, Bushin luoma asetelma oli selvä: "olet joko Jumalan (lue USA:n) tai Saatanan (lue Irakin tai terroristien) puolella". Jumalan uskottiin taistelevan USA:n kanssa islamin ja terroristien uhkaa vastaan samalla tavalla kuin aikanaan vaikkapa kommunisteja vastaan.
Demokraattinen Kerry esitti kriittisen kannanoton. Hän sanoi uskon merkitsevän paljon hänen elämässään. Silti hän sanoi kaikin tavoin välttävänsä uskonnon käyttöä politiikkansa tai kampanjansa takana.
Yhdessä puheensa kohokohdassa hän muistutti maanmiehiään muinaisen presidentin Abraham Lincolnin tunnetuista sanoista: "Mikään valtio ei voi väittää Jumalan olevan sen puolella. Sen sijaan meidän tulisi nöyrästi rukoilla, että me olisimme Jumalan puolella."
Bush edustaa konservatiivisia, usein fundamentalistisia arvoja. Maailma on mustavalkoinen. Amerikka ja/tai uskovat ovat usein muuta maailmaa/toisuskovia vastaan. Asetelmat kiristyvät. Kerry samoin sanoo edustavansa kristillisiä arvoja, mutta jättävänsä Jumalalle päätöksen siitä, kenen puolella Jumala on ja ketkä ovat Jumalan puolella.
Amerikan tilanteen tekee vielä mielenkiintoisemmaksi suomalaiselle ja eurooppalaiselle se, että täällä (USA:ssa) on tiukka raja valtion ja kirkon välillä. Kouluissa ei saa rukoilla julkisesti. Hiljattain käytiin kova taistelu siitä, voiko kymmentä käskyä esittävä patsas olla oikeustalon pihalla. On siis selvä raja uskonnon ja valtion välillä.
Kotimaassamme asiat ovat toisin. Uuden uskonnonlainsäädännönkin aikana valtionkirkot ovat erityisasemassa. Valtio ja uskonto ovat toisiinsa sidoksissa. Silti Suomessa uskonto ei näy paljonkaan julkisessa elämässä. Muistamme hyvin kun edellinen presidenttimme Martti Ahtisaari sai aikaan julkisen kohun virkakautensa ensimmäisessä uuden vuoden puheessaan toivottaessaan Jumalan siunausta. Amerikkalaiset olivat aivan mykistyneitä tällaisesta kohusta eivätkä millään voisi käsittää, mistä moinen melu.
Kummassako maassa asiat siis ovat paremmin? Vaikea sanoa. Ehkä koko kysymys on väärinaseteltu. Tärkeintä on se, mitä Lincoln sanoi: olkaamme varovaisia väittämään, että Jumala olisi meidän puolellamme.
Tärkeintä on rukoilla nöyrästi, että saisimme olla Jumalan puolella, olimmepa Atlantin kummalla puolella tahansa!
[Kolumni lainattu ja hieman lyhennetty RV kristillisestä viikkolehdestä]
-----------
PS. Rukoillaan, toivotaan, ettei Bush pääsisi toiselle kaudelle.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onko "RV kristillinen viikkolehti" helluntaiherätyksen
Ristin Voitto -lehti?
Mitäs kun pres.nominaatti Kerry kuuluu 'hirvittävään lastenkastajakirkkoon' - toisin kuin metodisti Bush(?)
(Retorinen kysymys...)
Amerikassa on oikeastaan yksi ainoa ihminen, joka tuntuu järkevältä ja se on michael moore.
Mieleenkiintoinen se faarenhait dokkari ( kannattaa käydä kattomassa )
Ja aidoilla henkilöillä. Osa totta osa arvailua. Mikä on näiden suhde?
Niin, Jumala kyllä ihan itse päättää siitä kenen puolella Hän on, mutta ei tarvitse kuin lukea raamattua niin mekin saamme tietää ketä Herra "kannattaa". Jumala on vapaan maailman (Israel ja USA) puolella saatanaa (islam) vastaan!
PS. Rukoillaan että uudesti syntynyt kristitty George W. Bush ottaa murskavoiton paavin bullamössöpoika Kerrystä.
Oletko aivan tosissasi sanoessasi, että Jumala on USA:n ja Israelin puolella? Jos näin on, niin eipä ole Jumalan oikudenmukaisuudessa kehumista.
Jos viestisi oli huumoriksi tarkoitettua, niin se oli tosi huonoa.
Ennemmin purisin kieleni poikki, kuin rukoilisin nimenomaan em. maiden puolesta.
Toivoisin ainoastaa noiden maiden kansalaisille enemmän sydämen sivistystä.