Kuulun teihin skitsofreenikot

Sain kesällä skitsofreniadiagnoosin.

En kuule ääniä. En tunnista itsessäni harhaluuloja.

Sairastin psykoosin noin 7 vuotta sitten mutta paranin siitä.

Minulla on mielenterveyshoitajan koulutus.

Nyt tuntuu pahalta. Minut on leimattu, loppuelämäksi, ja hävettää.

Skitsorfreenikkoja ei pidetä ihmisinä lainkaan, lukekaa vain noita muita palstoja.

Me kuulumme mielenterveystoimistoon, ja mielisairaaloihin ja meidän tulee syödä pillereitä lopun ikämme.

kukaan ei ota tosissaan skitsofreenikkoa.

Auttaisi hieman että te kohtalotoverit puhuisitte jostain muustakin välillä kuin äänien kuulemisesta ja oireistanne.

Koska ette, niin minustakaan ei ole teidän puolestapuhujaksi.

Minua masentaa tämä diagnoosi, ja ihmisten ennakkoluulot. Niille ei voi tehdä mitään, ja olen avuton.
6299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

niinhän se on ettei ""skitsofreenikoilla ”” ole mitään oikeuksia eikä turvaa, esim..

Jos joku sytyttää sinun talosi tuleen vakuutusyhtiön ei tarvitse korvata mitään

jos joskus saat vaikka sydänkohtauksen et varmasti saa oikeata hoitoa vaan sut viedään saman tien mielisairaalaan jossa kuolet

jos sinulla on lapsia lapset voidaan kaapata sinulta ilman mitään perusteluita

jos sinut ryöstetään poliisit eivät tee mitään

jos sinut hakataan poliisit ei tee mitään

jos sinut murhataan poliisit ei tee mitään

Äänestä
  • Suattaapi vaikka olla just noin.

    Diagnoosini jälkeen menin valittamaan tk:hon keuhkoputkentulehduksen oireista ja päädyin naksulaan.

    Syyksi naislääkäri oli laittanut puhetulvan.

    Loukkaannuin vuosikausiksi.

    Enkä puhu enään niille jotka tietävät minut skitsofreenikoksi eli viranomaiset.

    Muille en kehtaa kertoa eivätkä mistään aavistakaan.

    Äänestä

Tuomitsijat ja hoitajat samassa veneessä? Mitä se sellainen hoito on. Eivät taida tietää mitä koko juttu on. En väitä tietäväni minäkään, mutta jos ette muuta keksi, voisitte lukea sellaisen kirjan kuin "Alkuajatus, Elämän pieni käsikirja".

Siinä on kuvaus ihmisen sisimmästä ja myös siitä, mikä tuottaa ristiriitaa ja miten sen saa pois ihan itse. Se käsittelee sisintä, jonka sinä itse näet, se ei ole ns. ammattilaisten ulkoa päin suoritettua "tutkimusta". Se ei kerro sinulle valmiita vastauksia, mutta se auttaa sinua näkemään sisällesi ja ymmärtämään miten se sisin toimii. Se ei pyydä uskomaan mitään, se itseasiassa sanoo, että ei saa uskoa mitään, ei edes sitä.

Suosittelen kokeilemaan. Löytyy netistä googlaamalla. Jos kokeilette, olisi kiva kuulla täällä miltä se maistui. Jos on haluja itse tarkastella omaa sisintään, kannattaa kokeilla. Jos ei ole halukas paneutumaan itse omaan sisimpäänsä, voi unohtaa koko jutun. Ja jos haluaa jotain psykologian tapaista, voi myös unohtaa koko jutun. Se itseasiassa pitää psykologiaa vallan välineenä, yhtenä uskontona muiden joukossa, ei minään sisäisen selkeyden tuojana.

En lupaa mitään, mutta lukemani perusteella se voisi olla ainakin monelle avuksi.

Äänestä

Minä taas en koe ollenkaan mitään vastaavaa ja 10 v olen ollut skitsofreenikko. Aina on kohdeltu ihmisarvoa kunnioittaen. Minä en edes ajattele sitä mitä muut saattaavat mielissään ajatella minusta ja kaikista muista skitsoista ja mielisairaista. Mää kuitenkin oon vastoin kuten he niin tietoinen mikä tämä sairaus on, heillä ei siitä ole juurikaan mitään käsitystä muuta kun kirjoista lukeneet saman kuin esim. vaikka minäkin. Ja monesti myös eri skitsofeniaa sairastavien välillä voi olla kuilu, että eivät ymmärrä toistensa oireita kun välttämättä nekään ei oo aina samoja itse kullakin.

Minuun on suhtauduttu kuitenkin tosi hyvin joka paikassa ja oon tosi tyytyväinen ollut ja elämä tuntuu kivalta. Oon myös hiljaa ylpeä siitä, että mää kuulun skitsofreenikkoihin ja että mitä olen elämässäni saavuttanut vaikka olen skitsofreenikko, jolloin siis tämä elämä on pikkaisen hankalampi elettävä ehkä kuin normaaleilla tai miten sen kukakin näkee sitten. Eihän se ole helppoa kelläkään ja jotkin asiat voi olla skitsoille hankalia käsitellä ja toiset taas päin vastoin voi olla myös helpompia. Sitä on vaikea kenenkään määritellä.

Tokihan on ihan ymmärrettävää, että ihmiset ei osaa joka asiaan suhtautua välttämättä oikein kun eivät ole itse samaa kokeneet niin he voi vain arvailla millaista meidän pään sisällä on. Mää en kyllä kontakteissani jää vain seurailemaan ja kyttäämään mitä kukakin sanoo, vaan eläydyn itse keskusteluun mukaan sitä sen enempiä analysoimatta ja miettimättä että mitähän se nyt mahtaa milläkin tarkoittaa... jos ymmärrätte. Sen takia mää en varmaan ole edes huomannut mitään ennakkoluulokäyttäytymistä kenessäkään kun en ole sitä ajatellut.

Eli sinä hoitsumies tai nainen. Ole ihan ylpeä siitä että olet skitsofreenikko ja siitä huolimatta onnistunut elämässä, ammatissa, yms. Ei ole skitsona aina niin yksinkertaista tällaiset saavutukset ja siksi on oltava ylpeä itsestään ja myös niistä omista, vaikkakin sitten pienistä saavutuksista. Ei me olla kukaan samanlaisia vaan jokaisen elämänpolku on aivan erilainen toisiin verrattuna. Sairauksia on ja niitä tulee lisää mitä vanhemmaksi tulemme ja toisilla niitä on jo varhain, mikä ei helpota elämää ollenkaan.

Äänestä

Itse olin vastavalmistunut terveydenhoitaja v. -95, kun sairastuin v. -96 psykoosiin ja skitsofrenia minulla on ollut 17 vuotta.

Äänestä

Kuulin myös ääniä ja ne tuli riivaajademoneista, rukoilin Jeesuksen apua ja apu tuli ja siihen loppui äänet. Äänet ovat usein käskeviä ja mollaavia, mitä olen kuullut muiltakin, suurinosa niistä on riivaajien ääniä, ne näet pääsee ihmisen psyykeeseen, mutta usko jeesukseen voi ne poistaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


masentunut1 kirjoitti:

Sain kesällä skitsofreniadiagnoosin.

En kuule ääniä. En tunnista itsessäni harhaluuloja.

Sairastin psykoosin noin 7 vuotta sitten mutta paranin siitä.

Minulla on mielenterveyshoitajan koulutus.

Nyt tuntuu pahalta. Minut on leimattu, loppuelämäksi, ja hävettää.

Skitsorfreenikkoja ei pidetä ihmisinä lainkaan, lukekaa vain noita muita palstoja.

Me kuulumme mielenterveystoimistoon, ja mielisairaaloihin ja meidän tulee syödä pillereitä lopun ikämme.

kukaan ei ota tosissaan skitsofreenikkoa.

Auttaisi hieman että te kohtalotoverit puhuisitte jostain muustakin välillä kuin äänien kuulemisesta ja oireistanne.

Koska ette, niin minustakaan ei ole teidän puolestapuhujaksi.

Minua masentaa tämä diagnoosi, ja ihmisten ennakkoluulot. Niille ei voi tehdä mitään, ja olen avuton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu