Olen ollut hyvin pitkään rakastunut erääseen ihmiseen joka ei tunne minua kohtaan mitään romanttista mutta meistä kuitenkin tuli hyvät ystävät, ja lopulta pikkuhiljaa minunkin rakastumisen tunne hälveni (onneksi) ja aloin nähdä hänet normaalisti enkä enää ruusunpunaisten lasien läpi.
Vaikka tunteet laimeni vihdoin, tuli hänestä kuitenkin minulle jollain tapaa erityisen tärkeä ystävä. Ajattelen hänen hyvinvointiaan huomattavasti enemmän kuin muiden kavereiden ja ystävien, ja muutenkin yhä pidän hänen läheisyydestään yms.mikä ei yleensä kuulu kaverisuhteisiini.
En usko että olen hänelle mikään erityinen ystävä, vaan ystävä muiden joukossa.
Nyt olen talven aikana alkanut katsella jo vähän ympärilleni ja kokenut jopa pientä ihastumista mikä on minusta oleellinen merkki siitä että en ole Häneen enää rakastunut. Ja olin siitä todella onnellinen sillä ykspuolinen rakkaus voi olla hyvin kuluttavaa ja raskasta.
Nyt sitten kävi jotain joka sai minut pois tolaltaan.. Näin häntä viime viikonlopun jälkeen ja hänellä oli kaulassa puremajäljet. Menin tästä jotenkin aivan shokkiin tai johonkin ihmeelliseen tilaan. En pystynyt kunnolla katsomaat häntä silmiin, katseeni hakeutui aina vahingossa kaulalle josta äkkiä siirsin katseeni pois. Voin jopa hieman pahoin, en osannut suhtautua asiaan ollenkaan enkä tietenkään voinut sanoa asiasta mitään koska mitäpä asia minulle kuuluu.
Kysymys kuuluu olenko sittenkään päässyt hänestä yli? En todellakaan reagoi muiden kavereideni seikkailuihin millään tavalla, ehkä voin vähän olla utelias tms mutta nyt siis koin puhtaasti mustasukkaisia tunteita. Teki mieli olla hänelle vihainen mutta enhän voi mitenkään kaverina kiukutella hänelle...todella noloa. Varmasti hän näki ettei minulla ole kaikki hyvin, ja toivon ettei hän arvaa syytä koska olisi todella noloa jos hän tajuaisi/luulisi että olen vieläkin häneen lääpällään. Tekisi mieli laittaa välit jopa poikki, olen jotenkin aivan sekaisin tästä tilanteesta,
Ja siis enimmäkseen häpeän käytöstäni ja naurettavia mustasukkaisia tuntemuksiani, joista todellakin haluaisin päästä eroon ja yritän edes peitellä niitä.
Vaikka tunteet laimeni vihdoin, tuli hänestä kuitenkin minulle jollain tapaa erityisen tärkeä ystävä. Ajattelen hänen hyvinvointiaan huomattavasti enemmän kuin muiden kavereiden ja ystävien, ja muutenkin yhä pidän hänen läheisyydestään yms.mikä ei yleensä kuulu kaverisuhteisiini.
En usko että olen hänelle mikään erityinen ystävä, vaan ystävä muiden joukossa.
Nyt olen talven aikana alkanut katsella jo vähän ympärilleni ja kokenut jopa pientä ihastumista mikä on minusta oleellinen merkki siitä että en ole Häneen enää rakastunut. Ja olin siitä todella onnellinen sillä ykspuolinen rakkaus voi olla hyvin kuluttavaa ja raskasta.
Nyt sitten kävi jotain joka sai minut pois tolaltaan.. Näin häntä viime viikonlopun jälkeen ja hänellä oli kaulassa puremajäljet. Menin tästä jotenkin aivan shokkiin tai johonkin ihmeelliseen tilaan. En pystynyt kunnolla katsomaat häntä silmiin, katseeni hakeutui aina vahingossa kaulalle josta äkkiä siirsin katseeni pois. Voin jopa hieman pahoin, en osannut suhtautua asiaan ollenkaan enkä tietenkään voinut sanoa asiasta mitään koska mitäpä asia minulle kuuluu.
Kysymys kuuluu olenko sittenkään päässyt hänestä yli? En todellakaan reagoi muiden kavereideni seikkailuihin millään tavalla, ehkä voin vähän olla utelias tms mutta nyt siis koin puhtaasti mustasukkaisia tunteita. Teki mieli olla hänelle vihainen mutta enhän voi mitenkään kaverina kiukutella hänelle...todella noloa. Varmasti hän näki ettei minulla ole kaikki hyvin, ja toivon ettei hän arvaa syytä koska olisi todella noloa jos hän tajuaisi/luulisi että olen vieläkin häneen lääpällään. Tekisi mieli laittaa välit jopa poikki, olen jotenkin aivan sekaisin tästä tilanteesta,
Ja siis enimmäkseen häpeän käytöstäni ja naurettavia mustasukkaisia tuntemuksiani, joista todellakin haluaisin päästä eroon ja yritän edes peitellä niitä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mun mielestä kyllä vaikuttaa että syvällä jossain sulla niitä tunteita häntä kohtaan on. Kun toisesta tulee tuttu tunteet eivät aina tunnu niin voimakkailta mutta ovat jossain syvällä kuitenkin näin luulisin. Eihän tunteissa ole mitään hävettävää niille kun on niin vaikea mitään voida.
Kaipa se oma tunnereaktio säikäytti itseni ja sen aiheuttama huonohko käytös:( Tosin häne ei välttämättä ymmärtänyt mistä käytökseni johtuu.
Ja ystävänä minun pitäisi korkeintaan olla positiivisessa mielessä kiinnostunut jos on ollut jotain säpinää ja mahdollisesti iloita puolestaan. Eli omien tuntemusten lisäksi kyseenalaistan lisäksi ystävyytenikin.
Ei tunteissa pitäisi olla mitään hävettävää, mutta käytöksessä kyllä. Ja kun hän ei halua vastaanottaa tunteitani niin kyllähän itsekin olen yrittänyt niitä parhaani mukaan kitkeä. Luulin vaan että olisin ne kitkenyt.