Ketään ei kiinnostanut toisella palstalla.. Josko täällä..
"Mä olen niin rakastunut yhteen parhaista ystävistäni. Tiedän hänen olleen ihastunut minuun monen vuoden ajan, mutta itse seurustelin silloin. En milloinkaan tiennyt hänen tunteistaan minua kohtaan. Nyt vain toivoisin, että olisimme silloin olleet molemmat vapaina.
Kesällä monien yhteisten ystävien painostuksesta juttelimme asiasta toisillemme ja kävimme muutaman kerran yhdessä ulkonakin. Juttu ei kuitenkaan hänen puoleltaan lähtenyt käyntiin ja hän halusi olla vain ystävä kanssani. Omat tunteeni eivät kuitenkaan minnekkään kadonneet.. Tietenkään.. Ja syksyn mittaan olin monesti huomaavinani monia tilanteita, joista kuvittelin hänen ollevan sittenkin kiinnostunut. Olemme mm. nukkuneet syksyn aikana lukemattomia öitä toistemme vieressä, jota ihmettelin, sillä jos itse tietäisin olevani jonkun kiinnostuksen kohde en välttämättä haluaisi herättää hänessä lisää toiveita viettämällä aikaa liian lähellä.
Lopulta uskaltauduin ottamaan asian uudelleen puheeksi ja huonostihan siinä kävi. Hän totesi meidän käsitelleen asian jo kauan aikaa sitten, eikä tilanteessa hänen puolestaan ollut tapahtunut mitään sen jälkeen. Hän halusi edelleen, että olemme vain ystäviä niinkuin tähänkin asti.
Nyt vain mietin, miksi ajoitus ei voinut olla kohdallaan. Molemmat ovat tykänneet toisistaan, mutta eri aikaan. Nyt olisimme molemmat vapaita ja toisillemme kaikilta osin täydellinen pari, mutta näin ei vain käynyt. Ainut toiveeni on, että jos meidät on toisillemme tarkoitettu, niin lopulta me yhteen päädymme. Ehkä miehen on ensin nähtävä minut jonkun toisen kanssa, jotta voisi huomata mitä onkaan menettänyt.
Onko ketään kohtalotoveria, joka painii samanlaisen yksipuolisen läheiseen ystävään ihastumisen kanssa?"

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.