Tilanne on minulla se. Että olen tällä hetkellä 31 viikolla raskaana. Vauva on erittäin toivottu ja kaiken pitäisi olla tavallaan hyvin. Koska vauva on terve ja raskaana olevan naisen kuuluisi hehkua. Mutta ongelma on tässä se. Että olen ollut jo kaksi kuukautta osasto hoidossa ennenaikaisen synnytyksen uhan takia. Tottakai tämä on pakko vaan kestää vauvan vuoksi. Mutta silti tuntuu pahalta koska on tunne että vapaus on tavallaan viety kokonaan. En saa tehdä mitään muuta kuin käydä vessassa ja suihkussa. En edes käytävälle pääse.. En tule kokemaan sitä äitiyslomalle jäämisen iloa johon liittyy vauvan huoneen laitto yms ihana joita kuuluisi saada trhdä ennen lapsen syntymää. Olen itkenyt koti ikävää eikä kukaan oikein tunnu ymmärtävän. Olen kuulemma epärealistinen kun haluan vaarantaa lapsen menemällä kotiin. En ole lähdössä. Mulla on vain koti ikävä.. Tämä moite siis osaston henkilökunnan suusta. Muutenkin olen saanut tuntea olevani täällä vain tiellä. Tunteista en voi puhua kun heti tuomitaan. Olen ihan maassa mahdollisen keskosen ja itseni puolesta. Miten voi jaksaa nauttia odotuksesta kun en pääse elämään omaa elämää enää ennen vauvaa. Kaikki on kesken. En voi puhua kun valitan kuulemma turhasta. Masentaa
Tuntuu pahalta
äiti pirkanmaalta
9518
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
No anteeksi että nyt myös sanon mutta aika turhasta valitat. Tässä on hetkistä kyse jotka eivät loppuelämää kestä.
Raskaus ei kestä loputtomiin ja sinulla on tälläinen tilanne jotta lapsesi saadaan turvallisesti maailmaan. Joten siinä mielessä kyllä mielestäni valitat turhaan.
Kaikilla on ruusuiset ja tietyt sävelet miten pitäisi elämä ja odotus mennä. Mutta kaikki ei mene niin kuin suunnittelee. Elämä yllättää. Ja niihin pitää sopeutua.
Saisit olla onnellinen että teistä pidetään huolta. Kotona ehdit olla ihan kyllästymiseen asti kun lapsi syntyy. Sen voin kertoa.
Ei oma ainut ja ensimmäinen odotuskaan mennyt suunnitelmien mukaan. Isä kuoli silloin ja kaikki ihana odotus jäi sivuseikaksi. Tuli vain suru ja kamppailu jaksamisesta eteenpäin. Ei ollut ruusuilla tanssimista eikä hehkua eikä vastaavaa. Äitiyslomalle jääminen eiollut riemua kun oli hautajaiset hoidettavissa.
Sinulla kuitenkin asiat on hyvin. Ja tämä on nyt vain hetki sinun elämääsi. Joka loppuu kohta puolin.
Eräät ei näemmä ole kuulleet mitään raskauden aikaisesta masennuksesta. Täällä on sina nämä rutisijat ensin huutelemassa. On joo sullaki varmaan ollu rankkaa. Mutta et vissiin lukenu apn koko viestiä. Ei ole kivaa jos tuntuu pahalta eikä kukaan kuuntele. Olen itse saanut kokea synnytys sairaalan vittumaisen henkilökunnan. Ja tiedän mitä on kun ei voi puhua ilman valituksia. Tiedän miltä tuntuu maata osastolla yli 2kk. Etpä oo 2tainnu joutua ite siellä makaamaan. Etkä voi tietää mitä muuta ap on kokenut. Mulle puhkesi paha raskauden aikainen masennus. Elämä ei muutenkaa ollut ruusuilla tanssimista ja osastolla olo laukaidi sen. Mene ap juttelemaan jonnekkin asiasta kunhan pääset pois sieltä. R Aikainen masennus EI ole leikin asia!
Itse asiassa olen kokenut kyllä paljon muutakin elämäni aikana. Ja kunpa olisi edes joskus ruusuilla tanssimista. Unohdin sanoa aloituksessa että oma isäni kirjaimellisesti hakkasi minut kuultuaan raskaudesta. Mielipuoli. On hakannut äitinikin. Ovat eronneet ONNEKSI. Mutta tämä ja paljon muuta palaa mieleen kun vain on täällä. Oikeasti on koti ikävä. Ja juuri tuollaiset 2sen laiset kommentit saa vaikenemaan. Se tieto ei auta että tää on väliaikaista. Valitettavasti. Tunteet ne on minullakin...
Koita kestää ap! Yritä sairaalassa lukea lehtiä, kirjoja, neuloa, virkata yms. Jos mahd katsele esim kannettavalta elokuvia. Tiedän että sairaalassa on pitkäveteistä ja todella tylsää! Mutta jos kohdunsuu ei aukene tms saatat päästä kohta kotiin lepäämään. Ja rv 34--> syntymää ei enää estellä.
Kyllä sä kestät tän!! :)
Ja jos sielä on joku tosi kiva kätilö, kerro sille tuntemuksistasi, ei ne kaikki sielä ihan ääliöitä voi olla :)
En mäkään osaa muuta sanoa kun koita etsiä itelles jotain uutta mieleistä tekemistä että saat oloas vähän piristettyä..tuli justiin tuo neulominen ja virkkaaminen mieleen, tee vauvalle jotakin netin ohjeiden mukaan :)
Ja puhu niille joille pystyy vähänkin puhumaan...kirjota tuntemuksia ylös, sekin on sellaista terapiaa..
tsemppiä ja voimia!!!
Olethan puhunut asiasta lapsen isän kanssa? Hänhän se on se ns. lähin tuossa tilanteessa ja hänen pitää ainakin tietää mitä koet ja tunnet. Pyydä häneltä ja miksi ei muiltakin läheisiltä (sukulaiset ja ystävät) apuja piristymiseen jos tuntuu, ettet itse jaksa.
Olet jo lähes "loppumetreillä" - onnea ja tsemppiä!
Mä ymmärrän kyllä kuinka ikävää sul saattaa olla. Itse oon ollu jotain 5 päivää osastohoidos loppuraskaudes ja siinä ajassakin alko tuleen sairaalahöperöks, kun päivän keskeisin sisältö oli vessassa käynti ja kusien mittailu. Koita tutustua muihin potilaisiin niin ehkä aika kuluis joutusammin.
mitä tarkoitat tuolla;en pääse elämään omaa elämää ennen vauvaa?sorry,mut 5 lapsen äitinä jotenkin tulee sellainen sun kohdalla mieleen kysymys;oletkohan valmisÄIDIKSI? Missä lapsen isukki?
Hei, onhan sulla syytä iloita! Olet saamassa ihana vauvan! Ole onnellinen siitä.
Nykyään kaikki pitäisi mennä niinkuin satukirjoissa ja prinsessoilla..
En minäkään ole mitenkään kerinnyt hehkua raskauden aikaan. Töitä on paiskittu viimeiseen asti, että on varaa elättää lapsi ja jäädä äippälomalle. Ei sitä aina hehkuta. Lapsi on tärkein ja lapsen hyvinvointi pitäisi laittaa etusijalle eikä vikistä omasta itsestään. Siitä se äitiys alkaa, että itse jäät taka-alalle ja lapsen hyvinvointi (oli se sitten vaikka sairaalassa olo) etusijalle.
Ensin tunsin sympatiaa sinua kohtaan, mutta kertoessasi tosta noin vaan ohimennen että isäsi hakkasi sinut, meni vähän maku. Oletko nyt ihan vilpitön vai keksitkö juttuja että saisit sääliä?
Se ettet pääse kuin vessaan ym, on ihan lastasi varten. Se halutaan pitää mahdollisimman pitkään kohdussa mikä on täysin ymmärrettävä asia. Ei sinua sielä huvikseen kiusata. He ajattelevat lasta, tekevät työtään. Ehkä sinun pitäisi sitä enemmän arvostaa eikä haukkua.
Toki varmasti kaipaat kotiin, kuka nyt ei haluaisi mutta nyt pitää ajatella lasta! Et joudu kuitenkaan loputtomiin sielä olemaan.
Ainoastaan sen ajan, että lapselle taataan hyvä alku elämään. Eikö se olo hyvä asia?!
Eikä ole enää monta viikkoa kun lapsi saakin syntyä.
Tsemppaa itsesi loppuun asti! Vauvan vuoksi!
Pystyt kyllä siihen.