Ministeriön salainen uusi kuntakartta Keski-Suomessa Suomen kuvalehden mukaan.
Kun Pohjoisessa Keski-Suomessa lyödään yhteen 6 persaukista kuntaa Saarijärvi suurimpana, syntyy vain isompi persaukinen kunta. Mutta väheneehän 6 kunnanjostajasta sotkemasta yhteen sotkijaan ja suhteessa muitakin sählääjiä.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/salainen-kuntakartta-ministerion-suunnitelmat-paljastuivat

Salainen kuntakartta, Keski-Suomi
72
1239
Vastaukset
- Selväsuunta
Mitäs uutta tuossa vuoden takaisessa jutussa on? Sitäpaitsi suunta on ihan oikea. Keski-Suomeen riittää noin viisi kuntaa, mutta tuo Keuruu-Multia -liitos on liian pieni. Multia joutaisi heittää Jyväskylään ja Keuruu, Jämsä, Kuhmoinen ja Mänttä-Vilppula yhteen. Ja Pirkanmaan maakuntaan. Siellä on kehittymisen mahdollisuudet. Jämsä ja Kuhmoinen vaihtoivat jo sairaanhoitopiiriä.
- sörtin sakkia =SDP
Hyvä suunnitelma. mutta kuka saa ne keuruun 1940 luvulla syntyneet punikit kitiseen ja valittamaan huonoa oloaan.
- EVA:n KORJAUSSARJA
Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n analyysi 18.1.2013
KUNTAUUDISTUKSEN KORJAUSSARJA
http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2013/01/Kuntauudistuksen-korjaussarja.pdf
"Tulokset ovat yhteneviä aiempien tutkimustulosten kanssa.
Näyttöä siitä, että kuntaliitokset alentaisivat kunnan asukaskohtaisia kustannuksia, ei ole löydetty aikaisemmissakaan tutkimuksissa." - K.Y. Nikko
EVA:n KORJAUSSARJA kirjoitti:
Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n analyysi 18.1.2013
KUNTAUUDISTUKSEN KORJAUSSARJA
http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2013/01/Kuntauudistuksen-korjaussarja.pdf
"Tulokset ovat yhteneviä aiempien tutkimustulosten kanssa.
Näyttöä siitä, että kuntaliitokset alentaisivat kunnan asukaskohtaisia kustannuksia, ei ole löydetty aikaisemmissakaan tutkimuksissa."Eli pidetään vaan nämä itselliset kuihtuvat kunnat ja toivotaan että valtio maksaa kulut?
- KATAISEN "HIMMELIT"
K.Y. Nikko kirjoitti:
Eli pidetään vaan nämä itselliset kuihtuvat kunnat ja toivotaan että valtio maksaa kulut?
Eikö ole harkintavallan ja hallintolain vastaista pakottaa kunnat kuntaliitosselvityksiin, kun Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n mallilla kuntaliitoksia ei tarvitse kiirehtiä?
Katainen ja kokoomus killuu puussa perä edeltä!
Jos kuihtuvia kuntia on, niin ei siihen tällaista suurta Kataisen hanketta tarvita. Aina kuihtuvat kunnat ovat hävinneet. Ei pitäisi olla vaikea ymmärtää edes suurikorvaisessa kokoomuksessa.
Mitä vikaa siinä on, kun EVA:n mallilla Suomen kaikkien kuntien taloudellinen tilanne paranee?
Pienet kunnat hoitavat tehtävät pienemmillä kuluilla per asukas kuin suuret kaupungit – puhumattakaan sellaisista suurista, muka "kaupungeista", jotka ovat maantieteellisesti laajoja alueita – maakuntien puolikkaita tai koko maakunnan suuruisia, joihin SDP ja kokoomus tähtäävät apupuolueittensa kanssa.
KOKO MAAN UUDISTUS
Kannattaa kuunnella asiantuntijoita, jotka ovat vuosia tehneet työtä ja selvitelleet asioita, joista puoluejohtajilla ja ministereillä ei ole ollut tietoakaan.
Ei ole mitään järkeä pahentaa Suomen julkisen talouden vajetta nykyisestään "Kataisen mallilla", vaikka sen tekisi suuri ja kopea kokoomus.
EVA: KUNTIEN BUDJETISTA EI RAHOITETA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJA
EVA:n mallissa ajatus on täysin sama kuin kaikissa muissa Euroopan unionin maissa ja Pohjoismaissa.
SUOMI – KOKOOMUKSEN KATAISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN RAHOITUSMALLI JA KUNTAMALLI ON AINOA POIKKEUS KOKO EUROOPAN UNIONISSA JA POHJOISMAISSA.
Miksi näin pitäisi olla? Siksikö, että Katainen saa pullistella joidenkin pienten kuntien kuntaliitoksilla, eikä halua parantaa niiden taloudellista asemaa, kuten tekee EVA:n malli?
KYSYMYS ON KOKO SUOMEA KOSKEVASTA UUDISTUKSESTA
Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n esittämät mallit ovat hyvin perusteltuja, joilla saadaan koko maata koskeva uudistus viedyksi läpi niin, ettei samaa asiaa tarvitse jauhaa hallitus- ja eduskuntakaudesta toiseen.
Kataisella (kok.) ja Urpilaisella (sd.) on suuri muutosvastarinta tehdä koko maahan sopivaa selkeää ja yksinkertaista asiantuntijoiden esittämää lainsäädäntöä, joka säästää kansantalouden rahaa:
Päinvastoin kuin Kataisen–Urpilaisen kunta- ja sosiaaliterveysuudistus, joka on kallis ja lisää hallintoa sekä hallinnon sirpaleisuutta, eikä "uudistukselle" tule mitään loppua.
EVA:n mallilla asiat ratkeavat nopeasti ja kansantaloudelle edullisesti, väittäköön puoluejohtajat mitä tahansa.
Ruotsiin on valittu EVA:n malli tai päinvastoin, koska se on selkeä koko maahan.
On monilla kokonaisuuteen liittyvillä argumenteilla perusteltavissa EVA:n malli; sekä kuntarakenteen että sosiaali- ja terveyspalveluiden toisiaan täydentävä yhteys.
Koko maan uudistusta on katsottava ensin ennen kuin puhutaan yksittäisistä kunnista.
EVA:n mallilla nykyisistä kunnista tulee taloudellisesti merkittävästi vahvempia.
Se ei voi olla huono asia.
Kannattaa muistaa:
Kataisen malli poikkeaa olennaisilta osiltaan kaikkien muiden Euroopan unionin ja Pohjoismaiden mallista. Siksi se ei tule toimimaan.
Kannattaa tutustua muiden maiden malleihin.
Kataisen kokoomuksen runnomista kuntaliitoksista ei ole mitään hyötyä.
EVA:n ja Ruotsin mallista hyötyvät kaikkien Suomen kuntien asukkaat
Kokoomuksen Kataisen malli on floppi! - K.Y. Nikko
KATAISEN "HIMMELIT" kirjoitti:

Kokoomuksen Kataisen malli on floppi!EVA ei ole maan ylin päättävä elin vaan hallitus ja eduskunta. Ne säätävät ja muuttavat lait.
Pitääkö meidän odottaa että pikkukuntien väkimäärät kuihtuvat nollaan ja kaikki on keskitetty kunnantalon juureen? Mitä virkaa sellaisella itsenäisyydellä on? - Kok. johtaa harhaan
K.Y. Nikko kirjoitti:
EVA ei ole maan ylin päättävä elin vaan hallitus ja eduskunta. Ne säätävät ja muuttavat lait.
Pitääkö meidän odottaa että pikkukuntien väkimäärät kuihtuvat nollaan ja kaikki on keskitetty kunnantalon juureen? Mitä virkaa sellaisella itsenäisyydellä on?"K.Y. Nikko":
"EVA ei ole maan ylin päättävä elin vaan hallitus ja eduskunta. Ne säätävät ja muuttavat lait."
Kansallisen edun vuoksi:
KUNTARAKENNELAKIA EI PIDÄ SÄÄTÄÄ ENSIMMÄISENÄ, VAAN VIIMEISENÄ
KUNTALIITOSSELVITYKSIÄ ON TURHA TEHDÄ ENNEN KUIN KAIKKI ASIAAN LIITTYVÄT LAIT ON VALMISTELTU PÖYDÄLLE
Kaikki kokonaisuudistukseen liittyvät 4–5 LAKIA ON VALMISTELTAVA ennen kuin eduskunta voi säätää kerralla kestävän, koko Suomen kattavan kustannustehokkaan kunta- ja sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen lait.
Miksi kokoomuksen pääministeri Jyrki Katainen ja SDP:n valtiovarainministeri Jutta Urpilainen – ”päättävät elimet” – tarvitsevat ylipäätään tukijoiden ja asiantuntijoiden esityksiä ja lausuntoja, jos heillä on kaikki tarvittava tieto?
Eikö ole eduskunnan puhemieheltä SDP:n Eero Heinäluomalta, Jyrki Kataiselta ja Jutta Urpilaiselta, hallituksen ministereiltä ja eduskunnalta harkintavallan ja hallintolain vastaista säätää lakeja väärässä järjestyksessä, kun ei kuunnella Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n esityksiä?
– Näillä esityksillä saadaan aikaiseksi YHDELLÄ KERTAA VALMISTELLUKSI 4–5 LAIN KOKONAISUUS ENNEN KUIN EDUSKUNTA SÄÄTÄÄ YHTEENSOPIVAT TOIMIVAT LAIT, JOILLA RATKASITAAN KOKO SUOMEN ASIAT KUSTANNUSTEHOKKAASTI.
Kuka haluaa Kataisen (kok.) ja Urpilaisen (sd.)"historiallisen uudistuksen", mikä lisää julkisen talouden vajetta?
– Onko SDP:n etu?
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) ja valtiovarainministeri, SDP:n Jutta Urpilaisen ja eduskunnan puhemiehen, SDP:n Eero Heinäluoman on turha säätää kuntarakennelaki ensin ja vielä loogisesti täysin väärässä järjestyksessä:
– Eivät eduskunnan puhemies, kansanedustajat, ministerit, pääministeri ja valmistelevat virkamiehet tiedä ja tunne asioita paremmin kuin tutkijat ja asiantuntijat.
Kataisen hallitus on käyttänyt asiantuntijoita kaiken aikaa.
Miksi EVA ja THL on poissuljettu? Löytyykö paremmat asiantuntijat ja tutkijat Kataisen hallituksesta tai eduskunnasta?
Onko SDP:n etu säätää huono kuntarakennelaki kiireellä vain kokoomuksen tähden – laki joka ei ratkaise lakisääteisesti ja rahassa mitattuna suurta sosiaali- ja terveyspalveluiden RAHOITUSPOHJAA; EVA:n ja THL:n esitykset ratkaisevat.
EVA ja THL ovat tutkijoita ja asiantuntijoita, joita "päättävät elimet" hallitus ja eduskunta ovat kuunnelleet Suomessa kautta aikojen. Kokoomuksen Kataisella on vai suuret, vaalipropagandassa käytetyt pahvikorvat.
EVA:n ja THL:n esityksillä saadaan Suomeen valmistelluksi 4–5 lain kokonaisuus, jotka viedään eduskuntaan yhtä aikaa:
– Se on kansallinen etu.
Lakeja ei kannata säätää kiireellä, ja vielä pahempaa:
loogisesti väärässä järjestyksessä, koska silloin ei synny toimivaa lakikokonaisuutta.
Suomella ei ole varaa kalliiseen hallintoa kasvattavaan ja hallinnon pirstaleisuutta lisäävään Kataisen kunta- ja sosiaali- ja terveyspalvelumalliin.
– Siitä ovat Kataista varoittaneet tutkija ja asiantuntijat jotka ovat vuosia perehtyneet näihin asioihin.
Onko suomalaisilla – Suomen kuntien asukkailla – varaa jättää kuulematta EVA:n ja THL:n viisaita esityksiä, koko kansan parhaaksi, kun Kataisen kokoomus on johtanut harhaan vain oman puolueen koppavan ja itsekkään edun tähden?
Kokoomus johtaa harhaan - EVA ja METROPOLI
EVA:n KORJAUSSARJA kirjoitti:
Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n analyysi 18.1.2013
KUNTAUUDISTUKSEN KORJAUSSARJA
http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2013/01/Kuntauudistuksen-korjaussarja.pdf
"Tulokset ovat yhteneviä aiempien tutkimustulosten kanssa.
Näyttöä siitä, että kuntaliitokset alentaisivat kunnan asukaskohtaisia kustannuksia, ei ole löydetty aikaisemmissakaan tutkimuksissa."EVA:n esittämällä tavalla saadaan koko maahan selkeä malli.
EVA:n esittämä malli ei ole uusi.
EVA:n mallia tehdään parhaillaan Helsingin seudun ns. "metropolialueelle". - K.Y. Nikko
Kok. johtaa harhaan kirjoitti:
"K.Y. Nikko":
"EVA ei ole maan ylin päättävä elin vaan hallitus ja eduskunta. Ne säätävät ja muuttavat lait."
Kansallisen edun vuoksi:
KUNTARAKENNELAKIA EI PIDÄ SÄÄTÄÄ ENSIMMÄISENÄ, VAAN VIIMEISENÄ
KUNTALIITOSSELVITYKSIÄ ON TURHA TEHDÄ ENNEN KUIN KAIKKI ASIAAN LIITTYVÄT LAIT ON VALMISTELTU PÖYDÄLLE
Kaikki kokonaisuudistukseen liittyvät 4–5 LAKIA ON VALMISTELTAVA ennen kuin eduskunta voi säätää kerralla kestävän, koko Suomen kattavan kustannustehokkaan kunta- ja sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen lait.
Miksi kokoomuksen pääministeri Jyrki Katainen ja SDP:n valtiovarainministeri Jutta Urpilainen – ”päättävät elimet” – tarvitsevat ylipäätään tukijoiden ja asiantuntijoiden esityksiä ja lausuntoja, jos heillä on kaikki tarvittava tieto?
Eikö ole eduskunnan puhemieheltä SDP:n Eero Heinäluomalta, Jyrki Kataiselta ja Jutta Urpilaiselta, hallituksen ministereiltä ja eduskunnalta harkintavallan ja hallintolain vastaista säätää lakeja väärässä järjestyksessä, kun ei kuunnella Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n esityksiä?
– Näillä esityksillä saadaan aikaiseksi YHDELLÄ KERTAA VALMISTELLUKSI 4–5 LAIN KOKONAISUUS ENNEN KUIN EDUSKUNTA SÄÄTÄÄ YHTEENSOPIVAT TOIMIVAT LAIT, JOILLA RATKASITAAN KOKO SUOMEN ASIAT KUSTANNUSTEHOKKAASTI.
Kuka haluaa Kataisen (kok.) ja Urpilaisen (sd.)"historiallisen uudistuksen", mikä lisää julkisen talouden vajetta?
– Onko SDP:n etu?
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) ja valtiovarainministeri, SDP:n Jutta Urpilaisen ja eduskunnan puhemiehen, SDP:n Eero Heinäluoman on turha säätää kuntarakennelaki ensin ja vielä loogisesti täysin väärässä järjestyksessä:
– Eivät eduskunnan puhemies, kansanedustajat, ministerit, pääministeri ja valmistelevat virkamiehet tiedä ja tunne asioita paremmin kuin tutkijat ja asiantuntijat.
Kataisen hallitus on käyttänyt asiantuntijoita kaiken aikaa.
Miksi EVA ja THL on poissuljettu? Löytyykö paremmat asiantuntijat ja tutkijat Kataisen hallituksesta tai eduskunnasta?
Onko SDP:n etu säätää huono kuntarakennelaki kiireellä vain kokoomuksen tähden – laki joka ei ratkaise lakisääteisesti ja rahassa mitattuna suurta sosiaali- ja terveyspalveluiden RAHOITUSPOHJAA; EVA:n ja THL:n esitykset ratkaisevat.
EVA ja THL ovat tutkijoita ja asiantuntijoita, joita "päättävät elimet" hallitus ja eduskunta ovat kuunnelleet Suomessa kautta aikojen. Kokoomuksen Kataisella on vai suuret, vaalipropagandassa käytetyt pahvikorvat.
EVA:n ja THL:n esityksillä saadaan Suomeen valmistelluksi 4–5 lain kokonaisuus, jotka viedään eduskuntaan yhtä aikaa:
– Se on kansallinen etu.
Lakeja ei kannata säätää kiireellä, ja vielä pahempaa:
loogisesti väärässä järjestyksessä, koska silloin ei synny toimivaa lakikokonaisuutta.
Suomella ei ole varaa kalliiseen hallintoa kasvattavaan ja hallinnon pirstaleisuutta lisäävään Kataisen kunta- ja sosiaali- ja terveyspalvelumalliin.
– Siitä ovat Kataista varoittaneet tutkija ja asiantuntijat jotka ovat vuosia perehtyneet näihin asioihin.
Onko suomalaisilla – Suomen kuntien asukkailla – varaa jättää kuulematta EVA:n ja THL:n viisaita esityksiä, koko kansan parhaaksi, kun Kataisen kokoomus on johtanut harhaan vain oman puolueen koppavan ja itsekkään edun tähden?
Kokoomus johtaa harhaan"Kokoomus johtaa harhaan "
Jos et ole huomannut, niin meillä on vaaleilla valitut päättäjät, jotka päättävät.
Vai pitäisikö ylin valta antaa suosiolla asiantuntijoille? Entäs kuka valitsee asiantuntijat?
Me diktaattorit voimme valita päättäjämme neljän vuoden välein. Saamme sellaiset jotka ansaitsemme. - KOK JA SDP HUIJJAA!
K.Y. Nikko kirjoitti:
"Kokoomus johtaa harhaan "
Jos et ole huomannut, niin meillä on vaaleilla valitut päättäjät, jotka päättävät.
Vai pitäisikö ylin valta antaa suosiolla asiantuntijoille? Entäs kuka valitsee asiantuntijat?
Me diktaattorit voimme valita päättäjämme neljän vuoden välein. Saamme sellaiset jotka ansaitsemme.Onko "K.Y. Nikko" väärässä vai 61 prosenttia suomalaisista?
Ennen huhtikuun 2011 eduskuntavaalia kokoomuksen puheenjohtaja Katainen ei puhunut mitään sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksesta, ja nyt sitä ollaan sekoottamassa oikein pääministein voimin.
Kataisen (kok.) hätätilahallituksessa on väärät puolueet ja henkilöt, kun ei muuten saatu hallitusta maahan kesällä 2011.
Kataisella eikä kuuden puolueen hallituksella eikä eduskunnalla ole kansan eikä kuntien enemmistön tukea.
KESÄLLÄ 2011 Jan Vapaavuori (kok.), Osmo Soininvaara (vihr.) ja Jouni Backman SALASSA kirjoittivat hallitusohjelmaan kuntauudistuksen.
Kesällä 2011 nykyinen pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Katainen ja valtiovarainministeri, SDP:n Jutta Urpilainen sulkivat häpeällisellä tavalla keskustapuolueen ja perussuomalaiset sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksesta ja kuntauudistuksesta ulkopuolelle.
Aina aikaisemmin – ennen "valtiomies" "vastuu" Kataista – pienemmätkin kansalliset hankkeet on valmisteltu parlamentaarisesti kaikkien eduskuntapuolueiden kesken, jolloin KOKO KANSAN EDUSTAJAT OVAT KEHITYKSESSÄ MUKANA.
Pääministeri Jyrki Katainen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ottivat itsekeskeisen, omahyväisen ja itsevaltaisen harvainvallan käyttöön!
KATAINEN JA URPILAINEN SULKIVAT SUUREN OSAN KANSASTA "HISTORIALLISEN UUDISTUKSEN" ULKOPUOLELLE!
Kokoomus kääntää aina asiat päälaelleen – fiksua valtiohoitajapuolueelta!
Kokoomus ei osaa kuunnella, se kokoomuksen pahvikorvista!
GOOGLE
SK TUTKI: KANSA SANOO ”EI” SUURKUNNILLE
"Vain 26 prosenttia suomalaisista kannattaa valtionvarainministeriön suunnitelmaa, jonka mukaan Manner-Suomeen jäisi noin 70 kuntaa nykyisten 320:n sijaan. Uudistusta sanoo vastustavansa peräti 61 prosenttia suomalaisista, 13 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa."
Onko "K.Y. Nikko" väärässä vai 61 prosenttia suomalaisista? - yks ääni vaan
KOK JA SDP HUIJJAA! kirjoitti:
Onko "K.Y. Nikko" väärässä vai 61 prosenttia suomalaisista?

Onko "K.Y. Nikko" väärässä vai 61 prosenttia suomalaisista?Milloin kansa sitten voi ottaa kantaa sote-uudistukseen äänestämällä, kun ei 2011 eduskuntavaalissa?
- K.Y. Nikko

Onko "K.Y. Nikko" väärässä vai 61 prosenttia suomalaisista?En ole väärässä, jos sanon että vaaleilla valittu eduskunta (tai sen enemmistö, jos saivarrellaan) ja hallitus päättävät.
Mulle on ihan sama mitä prosenttilukuja median tai laitosten tekemissä tutkimukssa saadaan. Niillä on lähinnä viihdearvo. Tärkein prosentti on äänestysprosentti. innosta sinäkin mieluummin porukkaa äänestämään äläkä usko salaliittoiluihin. - EI UUTTA VEROLUOKKAA
EVA:n KORJAUSSARJA kirjoitti:
Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n analyysi 18.1.2013
KUNTAUUDISTUKSEN KORJAUSSARJA
http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2013/01/Kuntauudistuksen-korjaussarja.pdf
"Tulokset ovat yhteneviä aiempien tutkimustulosten kanssa.
Näyttöä siitä, että kuntaliitokset alentaisivat kunnan asukaskohtaisia kustannuksia, ei ole löydetty aikaisemmissakaan tutkimuksissa."UUSI HALLITUS
PIIRIKUNILLE EI TARVITA UUTTA VEROLUOKKAA
Suomessa on sekä 310 taloudellisesti vahvaa kuntaa että 10–20 taloudellisesti vahvaa piirikuntaa.
Piirikunnat rahoittavat sairaanhoitopiirit ja 10–20 piirikunnan sosiaali- ja terveyspalvelut.
EVA Analyysi, Kuntauudistuksen korjaussarja 18.1.2013
http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2013/01/Kuntauudistuksen-korjaussarja.pdf
Sivu 1
"Jatkossa Suomessa olisi syytä harkita Ruotsin kaltaista mallia, jossa tiettyjen tehtävien järjestämisvastuu siirrettäisiin alueellisille toimijoille, joita voitaisiin kutsua piirikunniksi.
Piirikunnilla olisi verotusoikeus ja vaaleilla valitut päätöksentekijät."
UUTTA VEROLUOKKAA EI TARVITA 10–20 PIIRIKUNNALLE
SUOMEN PERUSTUSLAIN MUKAINEN, KYMMENIÄ VUOSIA KESTÄVÄ MALLI
Ei maksa paljon.
Suomessa on sekä 310 taloudellisesti vahvaa peruskuntaa että 10–20 taloudellisesti vahvaa piirikuntaa. Kaikilla on omat budjetit ja kuntaveroprosentit.
– Verohallinnon tietokone laskee kuntaveroprosenteista 310 peruskunnan ja 10–20 piirikunnan kuntaverotulot.
10–20 sairaanhoitopiiriä ja 10–20 piirikunnan asukkaitten yhdenvertaiset lähipalvelut, sosiaali- ja terveyspalvelut, rahoitus piirikuntien kuntaveroilla.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen esitys 200 000–400 000 asukkaan kuntaveropohjasta toteutuu.
Perusterveydenhoito ja erikoissairaanhoito sekä perussosiaalityö yhdistetään 10–20 piirikunnan alueella, mistä seuraa hoidon vaikuttavuuden, laadun ja kustannustehokkuuden paraneminen koko maassa. Hyviksi havaitut hyvät käytännöt otetaan käyttöön koko maassa.
VAHVA DEMOKRATIA JA ASUKKAITTEN ITSEHALLINTO
Vaalipäivänä asukkaat valitsevat 310 lähivaltuustoa ja 10–20 piirikunnan valtuustot. - Piirikunta ratkaisee
KATAISEN "HIMMELIT" kirjoitti:
Eikö ole harkintavallan ja hallintolain vastaista pakottaa kunnat kuntaliitosselvityksiin, kun Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n mallilla kuntaliitoksia ei tarvitse kiirehtiä?
Katainen ja kokoomus killuu puussa perä edeltä!
Jos kuihtuvia kuntia on, niin ei siihen tällaista suurta Kataisen hanketta tarvita. Aina kuihtuvat kunnat ovat hävinneet. Ei pitäisi olla vaikea ymmärtää edes suurikorvaisessa kokoomuksessa.
Mitä vikaa siinä on, kun EVA:n mallilla Suomen kaikkien kuntien taloudellinen tilanne paranee?
Pienet kunnat hoitavat tehtävät pienemmillä kuluilla per asukas kuin suuret kaupungit – puhumattakaan sellaisista suurista, muka "kaupungeista", jotka ovat maantieteellisesti laajoja alueita – maakuntien puolikkaita tai koko maakunnan suuruisia, joihin SDP ja kokoomus tähtäävät apupuolueittensa kanssa.
KOKO MAAN UUDISTUS
Kannattaa kuunnella asiantuntijoita, jotka ovat vuosia tehneet työtä ja selvitelleet asioita, joista puoluejohtajilla ja ministereillä ei ole ollut tietoakaan.
Ei ole mitään järkeä pahentaa Suomen julkisen talouden vajetta nykyisestään "Kataisen mallilla", vaikka sen tekisi suuri ja kopea kokoomus.
EVA: KUNTIEN BUDJETISTA EI RAHOITETA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJA
EVA:n mallissa ajatus on täysin sama kuin kaikissa muissa Euroopan unionin maissa ja Pohjoismaissa.
SUOMI – KOKOOMUKSEN KATAISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN RAHOITUSMALLI JA KUNTAMALLI ON AINOA POIKKEUS KOKO EUROOPAN UNIONISSA JA POHJOISMAISSA.
Miksi näin pitäisi olla? Siksikö, että Katainen saa pullistella joidenkin pienten kuntien kuntaliitoksilla, eikä halua parantaa niiden taloudellista asemaa, kuten tekee EVA:n malli?
KYSYMYS ON KOKO SUOMEA KOSKEVASTA UUDISTUKSESTA
Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n esittämät mallit ovat hyvin perusteltuja, joilla saadaan koko maata koskeva uudistus viedyksi läpi niin, ettei samaa asiaa tarvitse jauhaa hallitus- ja eduskuntakaudesta toiseen.
Kataisella (kok.) ja Urpilaisella (sd.) on suuri muutosvastarinta tehdä koko maahan sopivaa selkeää ja yksinkertaista asiantuntijoiden esittämää lainsäädäntöä, joka säästää kansantalouden rahaa:
Päinvastoin kuin Kataisen–Urpilaisen kunta- ja sosiaaliterveysuudistus, joka on kallis ja lisää hallintoa sekä hallinnon sirpaleisuutta, eikä "uudistukselle" tule mitään loppua.
EVA:n mallilla asiat ratkeavat nopeasti ja kansantaloudelle edullisesti, väittäköön puoluejohtajat mitä tahansa.
Ruotsiin on valittu EVA:n malli tai päinvastoin, koska se on selkeä koko maahan.
On monilla kokonaisuuteen liittyvillä argumenteilla perusteltavissa EVA:n malli; sekä kuntarakenteen että sosiaali- ja terveyspalveluiden toisiaan täydentävä yhteys.
Koko maan uudistusta on katsottava ensin ennen kuin puhutaan yksittäisistä kunnista.
EVA:n mallilla nykyisistä kunnista tulee taloudellisesti merkittävästi vahvempia.
Se ei voi olla huono asia.
Kannattaa muistaa:
Kataisen malli poikkeaa olennaisilta osiltaan kaikkien muiden Euroopan unionin ja Pohjoismaiden mallista. Siksi se ei tule toimimaan.
Kannattaa tutustua muiden maiden malleihin.
Kataisen kokoomuksen runnomista kuntaliitoksista ei ole mitään hyötyä.
EVA:n ja Ruotsin mallista hyötyvät kaikkien Suomen kuntien asukkaat
Kokoomuksen Kataisen malli on floppi!AAMULEHTI
Päivitetty 11.2.2013 07:31, julkaistu 10.2.2013 21:57
Puheenaihe: PIIRIKUNTA RATKAISEE PULMAN
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194794631686/artikkeli/puheenaihe piirikunta ratkaisee pulman.html - ÄÄNESTYSPROSENTTI 81
Piirikunta ratkaisee kirjoitti:
AAMULEHTI
Päivitetty 11.2.2013 07:31, julkaistu 10.2.2013 21:57
Puheenaihe: PIIRIKUNTA RATKAISEE PULMAN
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194794631686/artikkeli/puheenaihe piirikunta ratkaisee pulman.htmlRUOTSI
290 PERUSKUNTAA, 20 PIIRIKUNTAA - YHTEENSÄ 310 KUNTAA
Landsting-kunta; maakäräjäkunta; piirikunta
Verohallinto
290 peruskunnalla ja 20 maakäräjäkunnalla eli piirikunnalla on omat asukkaiden valitsemat valtuustot, joilla on omat budjetit ja kuntaveroprosentit. Tietokone laskee näiden 310 kunnan kuntaverotulot.
Piirikuntien, täysin peruskuntien ja suurten kaupunkien budjetista erillisellä budjetilla, kuntaveroprosentilla ja kuntaverotuloilla rahoitetaan ja järjestetään suurta veropohjaa edellyttävät lakisääteiset terveyden- ja sairaudenhoidon palvelut (sosiaali- ja terveyspalvelut, sote).
HUOMAA
1) Mitkään maakuntien suuret kaupungit, yksittäiset kunnat (kuntayhtymät, vastuukunnat tai isäntäkunnat) eivät voi pelata piirikuntamallissa LAKISÄÄTEISTEN PALVELUIDEN BUDJETILLA, koska piirikuntien valtuustoilla on omat verotulot, joilla tärkeät lakisääteiset lähiterveysasemien ja erikoissairaanhoidon palvelut rahoitetaan.
Kataisen hallituksen vastuukunta- ja isäntäkunta-kuntayhtymät ovat kaikkein ongelmallisimpia nykyisten kuntien asukkaiden itsehallinnon ja lähidemokratian kannalta, koska maakunnan suuri kaupunki ja sen valtuusto ottaa määräysvallan itselleen. Muut kunnat ovat vain "orjan", maksajan asemassa.
- Ovatko vastuukuntien- ja isäntäkuntien, tai ylipäätään maakuntien SUURTEN KAUPUNKIEN itselleen kaappaama MÄÄRÄYSVALTA, edes Suomen perustuslain mukaista - on selvitettävä!
2) Suomessa tehdyissä monen kunnan suurkuntaliitoksissa uusi valtuusto lopettaa lähipalveluja, koska suuri keskuskaupunki haluaa keskittää palvelut saadakseen itselleen enemmän verotuloja:
- Ruotsin piirikuntamallissa piirikuntien omat verotulot tekevät mahdottomaksi suurkaupunkien sekaantumisen lakisääteisiin lähiterveyspalveluihin, mikä on demokraattista ja korostaa asiallisesti nykyisten kuntien asukkaitten perustuslaillista asemaa ja itsehallintoa:
PERUSKUNTA JA PIIRIKUNTAMALLI ON ASUKKAILLE MIELEINEN:
Innostaa äänestämään sekä oman peruskunnan lähivaltuustoja että piirikuntien aluetason valtuustoa.
- Molemmissa on kysymys asukkaiden itsehallinnosta, asukkaitten valitsemista demokraattisista valtuustoista.
RUOTSISSA ÄÄNESTYSINTO ON ERITTÄIN KOVA: 81 PROSENTTIA
Sekä lähivaltuustovaalissa että piirikuntavaltuustojen vaalissa keskimääräinen äänestysprosentti on 81 trendi nouseva. Suomessa jäädään alle 59 prosentin, ja trendi on laskeva, koska suurissa monen kunnan liitoksissa äänestäminen ei enää reuna-alueilla kiinnosta, kun lähipalvelut on viety pois.
Haluaisitko Ruotsin mallin?
RUOTSISSA ASUKKAAT VALITSEVAT 290 peruskunnan ja 20 piirikunnan valtuustot
Joka neljäs vuosi ruotsalaiset valitsevat vaalipäivänä sekä 290 kunnanvaltuustoa että 20 maakäräjävaltuustoa (landsting) eli piirikuntavaltuustoa, ja kansanedustajat eduskuntaan.
Euroopan unioni:
"Asioista päätetään niin lähellä asukkaita kuin mahdollista."
Sveriges KOMMUNER och LANDSTING
http://www.skl.se/kommuner_och_landsting/darfor_ar_sjalvstyrelse_bra
DÄRFÖR ÄR SJÄLVSTYRELSE BRA
Som medborgare har vi ett gemensamt ansvar för att samhället fungerar och tillgodoser våra behov. Vart fjärde år väljer vi de företrädare som vi tror kan sköta det på bästa sätt utifrån de förutsättningar som finns.
Valen till kommun- och landstingsfullmäktige ger medborgarna möjlighet att påverka vilken politik som ska föras på lokal och regional nivå.
310 val
Den 19 september 2010 var det val, inte bara till riksdagen, utan också till landets 310 kommuner, landsting och regioner.
1) VAL TILL KOMMUNFULLMÄKTIGE - RÖSTER
http://www.val.se/val/val2010/slutresultat/K/rike/index.html
2) VAL TILL LANDSTINGSFULLMÄKTIGE - RÖSTER
http://www.val.se/val/val2010/slutresultat/L/rike/index.html
3) VALDELTAGANDET FORTSATT UPPÅT
http://www.skl.se/vi_arbetar_med/demos/demokratiutveckling/nyhetsarkiv_demokrati/nyheter_310_val_ar_2010/valdeltagandet_fortsatt_uppat
4) LOKALA FÖRUTSÄTTNINGAR FÅR STYRA
- DÄRFÖR ÄR SJÄLVSTYRELSE BRA
http://www.skl.se/kommuner_och_landsting/darfor_ar_sjalvstyrelse_bra/lokala_forutsattningar_far_styra - YKSIKANAVAINEN SOTE
EI UUTTA VEROLUOKKAA kirjoitti:
UUSI HALLITUS
PIIRIKUNILLE EI TARVITA UUTTA VEROLUOKKAA
Suomessa on sekä 310 taloudellisesti vahvaa kuntaa että 10–20 taloudellisesti vahvaa piirikuntaa.
Piirikunnat rahoittavat sairaanhoitopiirit ja 10–20 piirikunnan sosiaali- ja terveyspalvelut.
EVA Analyysi, Kuntauudistuksen korjaussarja 18.1.2013
http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2013/01/Kuntauudistuksen-korjaussarja.pdf
Sivu 1
"Jatkossa Suomessa olisi syytä harkita Ruotsin kaltaista mallia, jossa tiettyjen tehtävien järjestämisvastuu siirrettäisiin alueellisille toimijoille, joita voitaisiin kutsua piirikunniksi.
Piirikunnilla olisi verotusoikeus ja vaaleilla valitut päätöksentekijät."
UUTTA VEROLUOKKAA EI TARVITA 10–20 PIIRIKUNNALLE
SUOMEN PERUSTUSLAIN MUKAINEN, KYMMENIÄ VUOSIA KESTÄVÄ MALLI
Ei maksa paljon.
Suomessa on sekä 310 taloudellisesti vahvaa peruskuntaa että 10–20 taloudellisesti vahvaa piirikuntaa. Kaikilla on omat budjetit ja kuntaveroprosentit.
– Verohallinnon tietokone laskee kuntaveroprosenteista 310 peruskunnan ja 10–20 piirikunnan kuntaverotulot.
10–20 sairaanhoitopiiriä ja 10–20 piirikunnan asukkaitten yhdenvertaiset lähipalvelut, sosiaali- ja terveyspalvelut, rahoitus piirikuntien kuntaveroilla.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen esitys 200 000–400 000 asukkaan kuntaveropohjasta toteutuu.
Perusterveydenhoito ja erikoissairaanhoito sekä perussosiaalityö yhdistetään 10–20 piirikunnan alueella, mistä seuraa hoidon vaikuttavuuden, laadun ja kustannustehokkuuden paraneminen koko maassa. Hyviksi havaitut hyvät käytännöt otetaan käyttöön koko maassa.
VAHVA DEMOKRATIA JA ASUKKAITTEN ITSEHALLINTO
Vaalipäivänä asukkaat valitsevat 310 lähivaltuustoa ja 10–20 piirikunnan valtuustot.THL on epäpoliittinen asiantuntijaorganisaatio.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijaryhmä:
SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON RAHOITUKSEN KEHITTÄMINEN:
KOHTI YKSIKANAVAISTA ALUEELLISTA JÄRJESTÄJÄ-RAHOITTAJAA
http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/45285222-2d5e-449f-9ddc-e9ed5d4cec6b - Keski-Suomi edellä
Piirikunta ratkaisee kirjoitti:
AAMULEHTI
Päivitetty 11.2.2013 07:31, julkaistu 10.2.2013 21:57
Puheenaihe: PIIRIKUNTA RATKAISEE PULMAN
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194794631686/artikkeli/puheenaihe piirikunta ratkaisee pulman.htmlKeski-Suomi ja Jyväskylä ovat tulleet muualla Suomessa tunnetuksi kymmeniä vuosia siitä, että täällä on aina kehitetty uusia asioita.
Keski-Suomeen kannattaa luoda kymmeniä vuosia kestävä terveydenhoidon ja sairaanhoidon rahoitusmalli, joka kelpaa moneen muuhunkin paikkaan.
Malli pitää olla Suomen kuntien asukkaitten hyväksymä, silloin se on kestävällä demokraattisella pohjalla.
Ruotsissa ovat valtiovalta, kuntajohtajat onnistuneet kehittämään koko maahan kuntien asukkaitten kannattaman, hämmästyttävän yhtenäisen sekä kuntamallin että rahoitusmallin lakisääteisesti paljon maksaviin palveluihin.
Ruotsi on saanut uudistuksen valmiiksi.
Jatkuvaan pikkumaiseen kuntaliitoksilla vallanhalulla kikkailuun ei kulu aikaa ja energiaa keneltäkään, vaan keskitytään koko maan talouden pitämiseen hyvässä kunnossa.
Tämän tason asioissa ei tarvitse etsiä "voittajaa", kunhan asukkaat ovat tyytyväisiä. - Onko perusoikeuksia?
KOK JA SDP HUIJJAA! kirjoitti:
Onko "K.Y. Nikko" väärässä vai 61 prosenttia suomalaisista?
Ennen huhtikuun 2011 eduskuntavaalia kokoomuksen puheenjohtaja Katainen ei puhunut mitään sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksesta, ja nyt sitä ollaan sekoottamassa oikein pääministein voimin.
Kataisen (kok.) hätätilahallituksessa on väärät puolueet ja henkilöt, kun ei muuten saatu hallitusta maahan kesällä 2011.
Kataisella eikä kuuden puolueen hallituksella eikä eduskunnalla ole kansan eikä kuntien enemmistön tukea.
KESÄLLÄ 2011 Jan Vapaavuori (kok.), Osmo Soininvaara (vihr.) ja Jouni Backman SALASSA kirjoittivat hallitusohjelmaan kuntauudistuksen.
Kesällä 2011 nykyinen pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Katainen ja valtiovarainministeri, SDP:n Jutta Urpilainen sulkivat häpeällisellä tavalla keskustapuolueen ja perussuomalaiset sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksesta ja kuntauudistuksesta ulkopuolelle.
Aina aikaisemmin – ennen "valtiomies" "vastuu" Kataista – pienemmätkin kansalliset hankkeet on valmisteltu parlamentaarisesti kaikkien eduskuntapuolueiden kesken, jolloin KOKO KANSAN EDUSTAJAT OVAT KEHITYKSESSÄ MUKANA.
Pääministeri Jyrki Katainen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ottivat itsekeskeisen, omahyväisen ja itsevaltaisen harvainvallan käyttöön!
KATAINEN JA URPILAINEN SULKIVAT SUUREN OSAN KANSASTA "HISTORIALLISEN UUDISTUKSEN" ULKOPUOLELLE!
Kokoomus kääntää aina asiat päälaelleen – fiksua valtiohoitajapuolueelta!
Kokoomus ei osaa kuunnella, se kokoomuksen pahvikorvista!
GOOGLE
SK TUTKI: KANSA SANOO ”EI” SUURKUNNILLE
"Vain 26 prosenttia suomalaisista kannattaa valtionvarainministeriön suunnitelmaa, jonka mukaan Manner-Suomeen jäisi noin 70 kuntaa nykyisten 320:n sijaan. Uudistusta sanoo vastustavansa peräti 61 prosenttia suomalaisista, 13 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa."
Onko "K.Y. Nikko" väärässä vai 61 prosenttia suomalaisista?Suomen Kuvalehti 21.3.2013
Peli kovenee: Kuntaministerin Jyväskylä palautti pakkoliitokset keskusteluun
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/peli-kovenee-kuntaministerin-jyvaskyla-palautti-pakkoliitokset-keskusteluun - Tyrmäys isäntä-Jkylä
KOK JA SDP HUIJJAA! kirjoitti:
Onko "K.Y. Nikko" väärässä vai 61 prosenttia suomalaisista?
Ennen huhtikuun 2011 eduskuntavaalia kokoomuksen puheenjohtaja Katainen ei puhunut mitään sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksesta, ja nyt sitä ollaan sekoottamassa oikein pääministein voimin.
Kataisen (kok.) hätätilahallituksessa on väärät puolueet ja henkilöt, kun ei muuten saatu hallitusta maahan kesällä 2011.
Kataisella eikä kuuden puolueen hallituksella eikä eduskunnalla ole kansan eikä kuntien enemmistön tukea.
KESÄLLÄ 2011 Jan Vapaavuori (kok.), Osmo Soininvaara (vihr.) ja Jouni Backman SALASSA kirjoittivat hallitusohjelmaan kuntauudistuksen.
Kesällä 2011 nykyinen pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Katainen ja valtiovarainministeri, SDP:n Jutta Urpilainen sulkivat häpeällisellä tavalla keskustapuolueen ja perussuomalaiset sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksesta ja kuntauudistuksesta ulkopuolelle.
Aina aikaisemmin – ennen "valtiomies" "vastuu" Kataista – pienemmätkin kansalliset hankkeet on valmisteltu parlamentaarisesti kaikkien eduskuntapuolueiden kesken, jolloin KOKO KANSAN EDUSTAJAT OVAT KEHITYKSESSÄ MUKANA.
Pääministeri Jyrki Katainen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ottivat itsekeskeisen, omahyväisen ja itsevaltaisen harvainvallan käyttöön!
KATAINEN JA URPILAINEN SULKIVAT SUUREN OSAN KANSASTA "HISTORIALLISEN UUDISTUKSEN" ULKOPUOLELLE!
Kokoomus kääntää aina asiat päälaelleen – fiksua valtiohoitajapuolueelta!
Kokoomus ei osaa kuunnella, se kokoomuksen pahvikorvista!
GOOGLE
SK TUTKI: KANSA SANOO ”EI” SUURKUNNILLE
"Vain 26 prosenttia suomalaisista kannattaa valtionvarainministeriön suunnitelmaa, jonka mukaan Manner-Suomeen jäisi noin 70 kuntaa nykyisten 320:n sijaan. Uudistusta sanoo vastustavansa peräti 61 prosenttia suomalaisista, 13 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa."
Onko "K.Y. Nikko" väärässä vai 61 prosenttia suomalaisista?Jyväskylä yrittää saada määräysvallan muihin itsehallinnollisiin kuntiin nähden sosiaali- ja terveyspalveluiden isäntäkuntamallilla, jolloin muut kunnat muut kunnat maksavat Jyväskylälle, kun sen valtuusto tekee päätöksiä muiden lähipalveluista.
Jyväkylä isäntäkunta eli Jyväskylä vastuukunta on tyrmätty Kataisen hallituksen toimesta selväsanaisesti.
Isäntäkunta Jyväskylä ja vastuukunta Jyväskylä ovat kiertoilmauksia Jyrki Kataisen (kok.) ja Henna Virkkusen (kok.) "vapaaehtoiselle" suurkuntahankkeelle, kun hallitus julisti että "pakkoa ei käytetä kuntaliitoksissa".
Diktaattorinen Jyväskylä sai tyrmäyksen:
1) VÄLIMÄEN SOTE-MALLILLE TYRMÄYS
http://www.hs.fi/paivanlehti/kotimaa/Välimäen sote-mallille tyrmäys/a1345779721023
2) Välimäki rakentaisi noin 20 sote-aluetta
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/välimäki-rakentaisi-noin-20-sote-aluetta-1.33942
Sosiaali- ja terveysministeriön entisen kansliapäällikön Kari Välimäen mukaan 20 sote-alueen malli olisi välivaihe matkalla yhtä moneen kuntaan. - Suomen perustuslaki
KOK JA SDP HUIJJAA! kirjoitti:
Onko "K.Y. Nikko" väärässä vai 61 prosenttia suomalaisista?
Ennen huhtikuun 2011 eduskuntavaalia kokoomuksen puheenjohtaja Katainen ei puhunut mitään sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksesta, ja nyt sitä ollaan sekoottamassa oikein pääministein voimin.
Kataisen (kok.) hätätilahallituksessa on väärät puolueet ja henkilöt, kun ei muuten saatu hallitusta maahan kesällä 2011.
Kataisella eikä kuuden puolueen hallituksella eikä eduskunnalla ole kansan eikä kuntien enemmistön tukea.
KESÄLLÄ 2011 Jan Vapaavuori (kok.), Osmo Soininvaara (vihr.) ja Jouni Backman SALASSA kirjoittivat hallitusohjelmaan kuntauudistuksen.
Kesällä 2011 nykyinen pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Katainen ja valtiovarainministeri, SDP:n Jutta Urpilainen sulkivat häpeällisellä tavalla keskustapuolueen ja perussuomalaiset sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksesta ja kuntauudistuksesta ulkopuolelle.
Aina aikaisemmin – ennen "valtiomies" "vastuu" Kataista – pienemmätkin kansalliset hankkeet on valmisteltu parlamentaarisesti kaikkien eduskuntapuolueiden kesken, jolloin KOKO KANSAN EDUSTAJAT OVAT KEHITYKSESSÄ MUKANA.
Pääministeri Jyrki Katainen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ottivat itsekeskeisen, omahyväisen ja itsevaltaisen harvainvallan käyttöön!
KATAINEN JA URPILAINEN SULKIVAT SUUREN OSAN KANSASTA "HISTORIALLISEN UUDISTUKSEN" ULKOPUOLELLE!
Kokoomus kääntää aina asiat päälaelleen – fiksua valtiohoitajapuolueelta!
Kokoomus ei osaa kuunnella, se kokoomuksen pahvikorvista!
GOOGLE
SK TUTKI: KANSA SANOO ”EI” SUURKUNNILLE
"Vain 26 prosenttia suomalaisista kannattaa valtionvarainministeriön suunnitelmaa, jonka mukaan Manner-Suomeen jäisi noin 70 kuntaa nykyisten 320:n sijaan. Uudistusta sanoo vastustavansa peräti 61 prosenttia suomalaisista, 13 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa."
Onko "K.Y. Nikko" väärässä vai 61 prosenttia suomalaisista?VASTUUKUNTA ELI ISÄNTÄKUNTA PERUSTUSLAKIONGELMA
PROFESSORI PITÄÄ SOTE-UUDISTUKSEN VASTUUKUNTAMALLIA PERUSTUSLAKIONGELMANA
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2962235/professori-pitaa-sote-uudistuksen-vastuukuntamallia-perustuslakiongelmana - Suomen perustuslaki
KOK JA SDP HUIJJAA! kirjoitti:
Onko "K.Y. Nikko" väärässä vai 61 prosenttia suomalaisista?
Ennen huhtikuun 2011 eduskuntavaalia kokoomuksen puheenjohtaja Katainen ei puhunut mitään sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksesta, ja nyt sitä ollaan sekoottamassa oikein pääministein voimin.
Kataisen (kok.) hätätilahallituksessa on väärät puolueet ja henkilöt, kun ei muuten saatu hallitusta maahan kesällä 2011.
Kataisella eikä kuuden puolueen hallituksella eikä eduskunnalla ole kansan eikä kuntien enemmistön tukea.
KESÄLLÄ 2011 Jan Vapaavuori (kok.), Osmo Soininvaara (vihr.) ja Jouni Backman SALASSA kirjoittivat hallitusohjelmaan kuntauudistuksen.
Kesällä 2011 nykyinen pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Katainen ja valtiovarainministeri, SDP:n Jutta Urpilainen sulkivat häpeällisellä tavalla keskustapuolueen ja perussuomalaiset sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksesta ja kuntauudistuksesta ulkopuolelle.
Aina aikaisemmin – ennen "valtiomies" "vastuu" Kataista – pienemmätkin kansalliset hankkeet on valmisteltu parlamentaarisesti kaikkien eduskuntapuolueiden kesken, jolloin KOKO KANSAN EDUSTAJAT OVAT KEHITYKSESSÄ MUKANA.
Pääministeri Jyrki Katainen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ottivat itsekeskeisen, omahyväisen ja itsevaltaisen harvainvallan käyttöön!
KATAINEN JA URPILAINEN SULKIVAT SUUREN OSAN KANSASTA "HISTORIALLISEN UUDISTUKSEN" ULKOPUOLELLE!
Kokoomus kääntää aina asiat päälaelleen – fiksua valtiohoitajapuolueelta!
Kokoomus ei osaa kuunnella, se kokoomuksen pahvikorvista!
GOOGLE
SK TUTKI: KANSA SANOO ”EI” SUURKUNNILLE
"Vain 26 prosenttia suomalaisista kannattaa valtionvarainministeriön suunnitelmaa, jonka mukaan Manner-Suomeen jäisi noin 70 kuntaa nykyisten 320:n sijaan. Uudistusta sanoo vastustavansa peräti 61 prosenttia suomalaisista, 13 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa."
Onko "K.Y. Nikko" väärässä vai 61 prosenttia suomalaisista?YLE 4.3.2013 Asiantuntija lehdessä: Vastuukuntamalli saattaa törmätä perustuslakiin
http://yle.fi/uutiset/asiantuntija_lehdessa_vastuukuntamalli_saattaa_tormata_perustuslakiin/6523400
Akatemiaprofessori Kaarlo Tuori kritisoi Polemiikki-lehdessä, että niin sanotut renkikunnat näyttäisivät olevan vain maksajien asemassa ja lainsäädännöllä sellaiseen malliin pakotettuna kunnallinen itsehallinto olisi uhattuna.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus saattaa törmätä perustuslakiin, mikäli sitä lähdetään ajamaan vastuukuntamallin pohjalta, arvioi akatemiaprofessori Kaarlo Tuori Polemiikki-lehdessä.
- Vastuukuntamalli on kunnallisen itsehallinnon kannalta ongelmallinen, hän sanoo.
Tuori huomauttaa, että kunnallinen itsehallinto nauttii perustuslain suojaa.
Perustuslain ja valtiosääntöoikeuden asiantuntija Tuori arvelee, etteivät myöskään sote-alueet ole ongelmattomia saman asian kannalta, mutta hän katsoo vastuukuntamallin eli niin sanotun isäntäkuntamallin olevan kaikkein pulmallisin.
Tuori kritisoi, että niin sanotut renkikunnat näyttäisivät olevan vain maksajien asemassa ja lainsäädännöllä sellaiseen malliin pakotettuna kunnallinen itsehallinto olisi uhattuna.
Polemiikki on Kunnallisalan kehittämissäätiön asiakaslehti. - Suomen perustuslaki
KOK JA SDP HUIJJAA! kirjoitti:
Onko "K.Y. Nikko" väärässä vai 61 prosenttia suomalaisista?
Ennen huhtikuun 2011 eduskuntavaalia kokoomuksen puheenjohtaja Katainen ei puhunut mitään sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksesta, ja nyt sitä ollaan sekoottamassa oikein pääministein voimin.
Kataisen (kok.) hätätilahallituksessa on väärät puolueet ja henkilöt, kun ei muuten saatu hallitusta maahan kesällä 2011.
Kataisella eikä kuuden puolueen hallituksella eikä eduskunnalla ole kansan eikä kuntien enemmistön tukea.
KESÄLLÄ 2011 Jan Vapaavuori (kok.), Osmo Soininvaara (vihr.) ja Jouni Backman SALASSA kirjoittivat hallitusohjelmaan kuntauudistuksen.
Kesällä 2011 nykyinen pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Katainen ja valtiovarainministeri, SDP:n Jutta Urpilainen sulkivat häpeällisellä tavalla keskustapuolueen ja perussuomalaiset sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksesta ja kuntauudistuksesta ulkopuolelle.
Aina aikaisemmin – ennen "valtiomies" "vastuu" Kataista – pienemmätkin kansalliset hankkeet on valmisteltu parlamentaarisesti kaikkien eduskuntapuolueiden kesken, jolloin KOKO KANSAN EDUSTAJAT OVAT KEHITYKSESSÄ MUKANA.
Pääministeri Jyrki Katainen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ottivat itsekeskeisen, omahyväisen ja itsevaltaisen harvainvallan käyttöön!
KATAINEN JA URPILAINEN SULKIVAT SUUREN OSAN KANSASTA "HISTORIALLISEN UUDISTUKSEN" ULKOPUOLELLE!
Kokoomus kääntää aina asiat päälaelleen – fiksua valtiohoitajapuolueelta!
Kokoomus ei osaa kuunnella, se kokoomuksen pahvikorvista!
GOOGLE
SK TUTKI: KANSA SANOO ”EI” SUURKUNNILLE
"Vain 26 prosenttia suomalaisista kannattaa valtionvarainministeriön suunnitelmaa, jonka mukaan Manner-Suomeen jäisi noin 70 kuntaa nykyisten 320:n sijaan. Uudistusta sanoo vastustavansa peräti 61 prosenttia suomalaisista, 13 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa."
Onko "K.Y. Nikko" väärässä vai 61 prosenttia suomalaisista?Polemiikki-lehti - Professori Kaarlo Tuori: Sote-palveluiden vastuukuntamalli perustuslain kannalta ongelmallinen
4.03.2013 | Kirjoittanut: Eeva-Liisa Hynynen | Kuva: Merja Ojala
http://www.kaks.fi/node/5824
Lainaus alkaa
Hallituksen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus saattaa törmätä perustuslakiin, jos hallitus lähtee ajamaan sote-palveluiden järjestämistä kaavailemansa vastuukuntamallin pohjalta, arvioi akatemiaprofessori Kaarlo Tuori.
- Vastuukuntamalli on kunnallisen itsehallinnon kannalta ongelmallinen, Kaarlo Tuori painottaa.
Tuori on valtakunnan johtavia perustuslain ja valtiosääntöoikeuden asiantuntijoita ja usein nähty vierailija eduskunnan perustuslaki- ja hallintovaliokunnissa.
Professori muistuttaa, että aikoinaan perustuslakivaliokunta arvioi kuntien tehtävien siirtoa varsin laajalti Kainuun hallintokokeilun lainsäädännön yhteydessä. Kun siirrettävänä olivat keskeiset sote-palvelut ja merkittävä osa kuntien budjettivallasta, perustuslaillinen arviointi oli välttämätön, koska kunnallinen itsehallinto nauttii perustuslain suojaa.
- Tällöin Kainuun mallin kohdalla ratkaisevaa oli, että tehtävät siirrettiin maakuntatasolle, jossa päätösvaltaa käytti suorilla vaaleilla valittu maakuntavaltuusto.
Nyt hallitus on suunnitellut ensisijaisesti vastuukuntamalliin pohjautuvia sote-ratkaisuja, joissa esimerkiksi keskuskaupungit ottaisivat vastuulleen naapurikuntiensa sote-palvelut. Kun tähän asti sairaanhoitopiirejä on moitittu suoran demokratian puutteesta, nyt valtaosa kunnista päätyisi tilanteeseen, jossa alueen suurimman kunnan valtuusto käyttäisi käytännössä yksin päätösvaltaa useiden kuntien sote-palveluista ja -rahoista.
Kataisen hallituksen sote-uudistuksen tavoitteena on lakkauttaa sairaanhoitopiirit ja keskittää sote-palvelut ja osa erikoissairaanhoitoa vahvojen peruskuntien käsiin, jotta perusterveydenhuolto saataisiin toimimaan.
Kun on kuitenkin todennäköistä, että Suomeen ei synny valtiovarainministeriön kuntaosaston kuntakarttojen mukaista 70 suurkunnan Suomea, sote-palvelut ovat irtoamassa enemmän tai vähemmän yksittäisten kuntien käsistä yhteistoiminnallisten alueiden järjestämisvastuulle.
Hallituksen tähän mennessä linjaamat mallit ovat ensisijaisesti vastuukuntamalli ja toissijaisena sote-alueet.
Kaarlo Tuorin mielestä sote-alueetkaan eivät ole ongelmattomia kunnallisen itsehallinnon kannalta. Suora kansanvaltainen ohjaus puuttuu, ellei alueellisella tasolla järjestetä vaaleja.
- Mutta vastuukuntamallia eli ns. isäntäkuntamallia pidän kaikkein ongelmallisimpina.
"Renkikunnat" ilmeisesti olisivat vain maksajien asemassa. Jos kunnat pakotettaisiin tällaiseen malliin lainsäädännöllä, kunnallinen itsehallinto olisi todella uhattuna. Kaiken lisäksi näyttää vahvasti siltä, että vastuukuntamallilla pyritään luomaan painetta kuntaliitoksiin, Tuori kritisoi.
Lainaus loppu - share ess
Suomen perustuslaki kirjoitti:
YLE 4.3.2013 Asiantuntija lehdessä: Vastuukuntamalli saattaa törmätä perustuslakiin
http://yle.fi/uutiset/asiantuntija_lehdessa_vastuukuntamalli_saattaa_tormata_perustuslakiin/6523400
Akatemiaprofessori Kaarlo Tuori kritisoi Polemiikki-lehdessä, että niin sanotut renkikunnat näyttäisivät olevan vain maksajien asemassa ja lainsäädännöllä sellaiseen malliin pakotettuna kunnallinen itsehallinto olisi uhattuna.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus saattaa törmätä perustuslakiin, mikäli sitä lähdetään ajamaan vastuukuntamallin pohjalta, arvioi akatemiaprofessori Kaarlo Tuori Polemiikki-lehdessä.
- Vastuukuntamalli on kunnallisen itsehallinnon kannalta ongelmallinen, hän sanoo.
Tuori huomauttaa, että kunnallinen itsehallinto nauttii perustuslain suojaa.
Perustuslain ja valtiosääntöoikeuden asiantuntija Tuori arvelee, etteivät myöskään sote-alueet ole ongelmattomia saman asian kannalta, mutta hän katsoo vastuukuntamallin eli niin sanotun isäntäkuntamallin olevan kaikkein pulmallisin.
Tuori kritisoi, että niin sanotut renkikunnat näyttäisivät olevan vain maksajien asemassa ja lainsäädännöllä sellaiseen malliin pakotettuna kunnallinen itsehallinto olisi uhattuna.
Polemiikki on Kunnallisalan kehittämissäätiön asiakaslehti.Etelä-Suomen Sanomat 26.3.2013
http://www.ess.fi/?article=408783
Omatkin moittivat hallituksen sote-linjauksia
"Jouko Skinnari (sd) arvioi, että eduskunnasta on vaikea löytää enemmistöä, joka kannattaa isäntä- tai vastuukuntamallia." - Suomen perustuslaki
ÄÄNESTYSPROSENTTI 81 kirjoitti:
RUOTSI
290 PERUSKUNTAA, 20 PIIRIKUNTAA - YHTEENSÄ 310 KUNTAA
Landsting-kunta; maakäräjäkunta; piirikunta
Verohallinto
290 peruskunnalla ja 20 maakäräjäkunnalla eli piirikunnalla on omat asukkaiden valitsemat valtuustot, joilla on omat budjetit ja kuntaveroprosentit. Tietokone laskee näiden 310 kunnan kuntaverotulot.
Piirikuntien, täysin peruskuntien ja suurten kaupunkien budjetista erillisellä budjetilla, kuntaveroprosentilla ja kuntaverotuloilla rahoitetaan ja järjestetään suurta veropohjaa edellyttävät lakisääteiset terveyden- ja sairaudenhoidon palvelut (sosiaali- ja terveyspalvelut, sote).
HUOMAA
1) Mitkään maakuntien suuret kaupungit, yksittäiset kunnat (kuntayhtymät, vastuukunnat tai isäntäkunnat) eivät voi pelata piirikuntamallissa LAKISÄÄTEISTEN PALVELUIDEN BUDJETILLA, koska piirikuntien valtuustoilla on omat verotulot, joilla tärkeät lakisääteiset lähiterveysasemien ja erikoissairaanhoidon palvelut rahoitetaan.
Kataisen hallituksen vastuukunta- ja isäntäkunta-kuntayhtymät ovat kaikkein ongelmallisimpia nykyisten kuntien asukkaiden itsehallinnon ja lähidemokratian kannalta, koska maakunnan suuri kaupunki ja sen valtuusto ottaa määräysvallan itselleen. Muut kunnat ovat vain "orjan", maksajan asemassa.
- Ovatko vastuukuntien- ja isäntäkuntien, tai ylipäätään maakuntien SUURTEN KAUPUNKIEN itselleen kaappaama MÄÄRÄYSVALTA, edes Suomen perustuslain mukaista - on selvitettävä!
2) Suomessa tehdyissä monen kunnan suurkuntaliitoksissa uusi valtuusto lopettaa lähipalveluja, koska suuri keskuskaupunki haluaa keskittää palvelut saadakseen itselleen enemmän verotuloja:
- Ruotsin piirikuntamallissa piirikuntien omat verotulot tekevät mahdottomaksi suurkaupunkien sekaantumisen lakisääteisiin lähiterveyspalveluihin, mikä on demokraattista ja korostaa asiallisesti nykyisten kuntien asukkaitten perustuslaillista asemaa ja itsehallintoa:
PERUSKUNTA JA PIIRIKUNTAMALLI ON ASUKKAILLE MIELEINEN:
Innostaa äänestämään sekä oman peruskunnan lähivaltuustoja että piirikuntien aluetason valtuustoa.
- Molemmissa on kysymys asukkaiden itsehallinnosta, asukkaitten valitsemista demokraattisista valtuustoista.
RUOTSISSA ÄÄNESTYSINTO ON ERITTÄIN KOVA: 81 PROSENTTIA
Sekä lähivaltuustovaalissa että piirikuntavaltuustojen vaalissa keskimääräinen äänestysprosentti on 81 trendi nouseva. Suomessa jäädään alle 59 prosentin, ja trendi on laskeva, koska suurissa monen kunnan liitoksissa äänestäminen ei enää reuna-alueilla kiinnosta, kun lähipalvelut on viety pois.
Haluaisitko Ruotsin mallin?
RUOTSISSA ASUKKAAT VALITSEVAT 290 peruskunnan ja 20 piirikunnan valtuustot
Joka neljäs vuosi ruotsalaiset valitsevat vaalipäivänä sekä 290 kunnanvaltuustoa että 20 maakäräjävaltuustoa (landsting) eli piirikuntavaltuustoa, ja kansanedustajat eduskuntaan.
Euroopan unioni:
"Asioista päätetään niin lähellä asukkaita kuin mahdollista."
Sveriges KOMMUNER och LANDSTING
http://www.skl.se/kommuner_och_landsting/darfor_ar_sjalvstyrelse_bra
DÄRFÖR ÄR SJÄLVSTYRELSE BRA
Som medborgare har vi ett gemensamt ansvar för att samhället fungerar och tillgodoser våra behov. Vart fjärde år väljer vi de företrädare som vi tror kan sköta det på bästa sätt utifrån de förutsättningar som finns.
Valen till kommun- och landstingsfullmäktige ger medborgarna möjlighet att påverka vilken politik som ska föras på lokal och regional nivå.
310 val
Den 19 september 2010 var det val, inte bara till riksdagen, utan också till landets 310 kommuner, landsting och regioner.
1) VAL TILL KOMMUNFULLMÄKTIGE - RÖSTER
http://www.val.se/val/val2010/slutresultat/K/rike/index.html
2) VAL TILL LANDSTINGSFULLMÄKTIGE - RÖSTER
http://www.val.se/val/val2010/slutresultat/L/rike/index.html
3) VALDELTAGANDET FORTSATT UPPÅT
http://www.skl.se/vi_arbetar_med/demos/demokratiutveckling/nyhetsarkiv_demokrati/nyheter_310_val_ar_2010/valdeltagandet_fortsatt_uppat
4) LOKALA FÖRUTSÄTTNINGAR FÅR STYRA
- DÄRFÖR ÄR SJÄLVSTYRELSE BRA
http://www.skl.se/kommuner_och_landsting/darfor_ar_sjalvstyrelse_bra/lokala_forutsattningar_far_styraSuomen Kuvalehti 29.3.2013
Akatemiaprofessori Kaarlo Tuori kunta- ja soteuudistuksesta: ”Tämä peli on puhallettava poikki”
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/akatemiaprofessori-kaarlo-tuori-kunta-ja-soteuudistuksesta-tama-peli-on-puhallettava-poikki
Lue kokonaan linkistä.
Lyhyt lainaus:
Tuori arvelee, että kuntaliitoksista näyttää tulleen hallitukselle itsetarkoitus. ”Eihän näillä eväillä voi odottaa mitään muuta kuin kaaosta.”
Professori muistuttaa, että perustuslaki tarjoaisi kaikki eväät demokraattisen maakuntamallin toteuttamiseksi, mutta tätä mallia hallitus ei ole ottanut edes käsittelyynsä.
Lainaus loppu - Suomen perustuslaki
Suomen perustuslaki kirjoitti:
Polemiikki-lehti - Professori Kaarlo Tuori: Sote-palveluiden vastuukuntamalli perustuslain kannalta ongelmallinen
4.03.2013 | Kirjoittanut: Eeva-Liisa Hynynen | Kuva: Merja Ojala
http://www.kaks.fi/node/5824
Lainaus alkaa
Hallituksen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus saattaa törmätä perustuslakiin, jos hallitus lähtee ajamaan sote-palveluiden järjestämistä kaavailemansa vastuukuntamallin pohjalta, arvioi akatemiaprofessori Kaarlo Tuori.
- Vastuukuntamalli on kunnallisen itsehallinnon kannalta ongelmallinen, Kaarlo Tuori painottaa.
Tuori on valtakunnan johtavia perustuslain ja valtiosääntöoikeuden asiantuntijoita ja usein nähty vierailija eduskunnan perustuslaki- ja hallintovaliokunnissa.
Professori muistuttaa, että aikoinaan perustuslakivaliokunta arvioi kuntien tehtävien siirtoa varsin laajalti Kainuun hallintokokeilun lainsäädännön yhteydessä. Kun siirrettävänä olivat keskeiset sote-palvelut ja merkittävä osa kuntien budjettivallasta, perustuslaillinen arviointi oli välttämätön, koska kunnallinen itsehallinto nauttii perustuslain suojaa.
- Tällöin Kainuun mallin kohdalla ratkaisevaa oli, että tehtävät siirrettiin maakuntatasolle, jossa päätösvaltaa käytti suorilla vaaleilla valittu maakuntavaltuusto.
Nyt hallitus on suunnitellut ensisijaisesti vastuukuntamalliin pohjautuvia sote-ratkaisuja, joissa esimerkiksi keskuskaupungit ottaisivat vastuulleen naapurikuntiensa sote-palvelut. Kun tähän asti sairaanhoitopiirejä on moitittu suoran demokratian puutteesta, nyt valtaosa kunnista päätyisi tilanteeseen, jossa alueen suurimman kunnan valtuusto käyttäisi käytännössä yksin päätösvaltaa useiden kuntien sote-palveluista ja -rahoista.
Kataisen hallituksen sote-uudistuksen tavoitteena on lakkauttaa sairaanhoitopiirit ja keskittää sote-palvelut ja osa erikoissairaanhoitoa vahvojen peruskuntien käsiin, jotta perusterveydenhuolto saataisiin toimimaan.
Kun on kuitenkin todennäköistä, että Suomeen ei synny valtiovarainministeriön kuntaosaston kuntakarttojen mukaista 70 suurkunnan Suomea, sote-palvelut ovat irtoamassa enemmän tai vähemmän yksittäisten kuntien käsistä yhteistoiminnallisten alueiden järjestämisvastuulle.
Hallituksen tähän mennessä linjaamat mallit ovat ensisijaisesti vastuukuntamalli ja toissijaisena sote-alueet.
Kaarlo Tuorin mielestä sote-alueetkaan eivät ole ongelmattomia kunnallisen itsehallinnon kannalta. Suora kansanvaltainen ohjaus puuttuu, ellei alueellisella tasolla järjestetä vaaleja.
- Mutta vastuukuntamallia eli ns. isäntäkuntamallia pidän kaikkein ongelmallisimpina.
"Renkikunnat" ilmeisesti olisivat vain maksajien asemassa. Jos kunnat pakotettaisiin tällaiseen malliin lainsäädännöllä, kunnallinen itsehallinto olisi todella uhattuna. Kaiken lisäksi näyttää vahvasti siltä, että vastuukuntamallilla pyritään luomaan painetta kuntaliitoksiin, Tuori kritisoi.
Lainaus loppuYLE 10.4.2013
Lainaus alkaa
Oikeuskansleri patistaa hallitusta rakenneuudistusten aikatauluista
Oikeuskanslerin mukaan sote-uudistuksen ratkaisut pitäisi olla eduskunnan tiedossa, kun se käsittelee kuntauudistuksen aikatauluja. Kuntien puolestaan pitäisi tuntea ratkaisut ennen kuin ne velvoitetaan selvittämään yhdistymisiä.
Jaakko Jonkka Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Oikeuskansleri Jaakko Jonkka pitää kuntarakenneuudistuksen ja sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen eritahtisuutta ongelmallisena.
Jonkan mukaan eritahtisuus ei ole hyväksi perustuslaissa turvattujen kansanvaltaisuuden, osallistumisoikeuksien, oikeuden tulla kuulluksi ja kunnallisen itsehallinnon kannalta.
Oikeuskansleri huomauttaa, että sosiaali- ja terveyspalvelut muodostavat huomattavan osan kunnan vastuulla olevista palveluista. Siksi niitä koskevien ratkaisujen pitäisi olla riittävällä tarkkuudella eduskunnan tiedossa, kun se käsittelee uudistusten aikatauluja. Kunnilla puolestaan pitäisi olla riittävät tiedot sote-uudistuksesta, kun velvollisuus selvittää kuntien yhdistämistä tulisi voimaan.
Yle Uutiset
Lainaus loppu - allekirjoita aloite
Onko perusoikeuksia? kirjoitti:
Suomen Kuvalehti 21.3.2013
Peli kovenee: Kuntaministerin Jyväskylä palautti pakkoliitokset keskusteluun
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/peli-kovenee-kuntaministerin-jyvaskyla-palautti-pakkoliitokset-keskusteluunKANSALAISALOITE PAIKALLISEN ITSEHALLINNON PUOLESTA
JA KUNTIEN PAKKOLIITOKSIA VASTAAN
http://www.pakkoliitoksiavastaan.fi/
ALLEKIRJOITA ALOITE
Lue aloite kokonaisuudessaan (pdf)
Mediatilaisuus 23.4.2013 (video)
Aloitteen diaesitys (pdf)
YLE 23.4.2013
KANSALAISALOITE PAKKOLIITOKSIA VASTAAN
http://yle.fi/uutiset/kansalaisaloite_pakkoliitoksia_vastaan/6592585
Lyhyt lainaus
"Taustalla on huoli ei vain Sipoon, vaan kaikkien suomalaisten kuntien tulevaisuudesta, kertoo liikkeen puheenjohtaja Pia Tynys.
- Olemme olleet yhteydessä ihmisiin ympäri Suomen ja huomanneet, että ihan samanlaiset tuntemukset on muuallakin. Ihmiset kokevat, että hyvin toimivia ja elinvoimaisia kuntia ollaan välillisin keinoin pakottamassa yhteen." - Suomen perustuslaki
Suomen perustuslaki kirjoitti:
YLE 10.4.2013
Lainaus alkaa
Oikeuskansleri patistaa hallitusta rakenneuudistusten aikatauluista
Oikeuskanslerin mukaan sote-uudistuksen ratkaisut pitäisi olla eduskunnan tiedossa, kun se käsittelee kuntauudistuksen aikatauluja. Kuntien puolestaan pitäisi tuntea ratkaisut ennen kuin ne velvoitetaan selvittämään yhdistymisiä.
Jaakko Jonkka Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Oikeuskansleri Jaakko Jonkka pitää kuntarakenneuudistuksen ja sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen eritahtisuutta ongelmallisena.
Jonkan mukaan eritahtisuus ei ole hyväksi perustuslaissa turvattujen kansanvaltaisuuden, osallistumisoikeuksien, oikeuden tulla kuulluksi ja kunnallisen itsehallinnon kannalta.
Oikeuskansleri huomauttaa, että sosiaali- ja terveyspalvelut muodostavat huomattavan osan kunnan vastuulla olevista palveluista. Siksi niitä koskevien ratkaisujen pitäisi olla riittävällä tarkkuudella eduskunnan tiedossa, kun se käsittelee uudistusten aikatauluja. Kunnilla puolestaan pitäisi olla riittävät tiedot sote-uudistuksesta, kun velvollisuus selvittää kuntien yhdistämistä tulisi voimaan.
Yle Uutiset
Lainaus loppuSuomen Kuvalehti 24.5.2013
Hallitus jyrää sote-uudistusta: ”Nyt kajotaan oikeusvaltion ytimeen”
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/hallitus-jyraa-sote-uudistusta-nyt-kajotaan-oikeusvaltion-ytimeen?ref=top
Lue kokonaan linkistä.
Lyhyt lainaus seikkaperäisestä asiatekstistä:
”Pahin tilanne syntyy silloin, jos perustuslakiasiantuntijat eivät pidä hallituksen esitystä perustuslain mukaisena, mutta valiokunnan sisällä hallituspuolueet taipuvat hallituksen tulkintaan. Silloin perustuslakivaliokunnan arvovalta on mennyttä”, oikeushallinnossa työskentelevä asiantuntija sanoo.
Suomen Kuvalehden artikkelista:
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana toimii Johannes Koskinen (sd),
varapuheenjohtajana Outi Mäkelä (kok) sekä jäseninä
Sauli Ahvenjärvi (kd), Tuija Brax (vihr), Eeva-Johanna Eloranta (sd), Ilkka Kantola (sd), Pia Kauma (kok), Kimmo Kivelä (ps), Anna Kontula (vas), Jukka Kopra (kok), Markus Lohi (kesk), Elisabeth Nauclér (r), Tom Packalén (ps), Raimo Piirainen (sd), Vesa-Matti Saarakkala (ps), Tapani Tölli (kesk) ja Anu Urpalainen (kok). - Arvosanaksi 5,5
Onko perusoikeuksia? kirjoitti:
Suomen Kuvalehti 21.3.2013
Peli kovenee: Kuntaministerin Jyväskylä palautti pakkoliitokset keskusteluun
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/peli-kovenee-kuntaministerin-jyvaskyla-palautti-pakkoliitokset-keskusteluunKunnallisalan kehittämissäätiön selvitys toukokuussa 2013
1) Tiedote: Valtuutetut antavat kunta- ja sote-uudistuksen arvosanaksi 5 ½
http://www.kaks.fi/node/6660
2) Kunta-uudistus ja sote-uudistus
- valtuutettujen (1610) ja kuntajohtajien (110) näkemykset toteutuksesta toukokuussa 2013.
http://www.kaks.fi/sites/default/files/Kuntajohtamistutkimus5_13.pdf
3) YLE 6.6.2013 Valtuutetuilta tyly arvosana kunta- ja sote-uudistukselle
http://yle.fi/uutiset/valtuutetuilta_tyly_arvosana_kunta-_ja_sote-uudistukselle/6675789 - Suomen perustuslaki
Suomen perustuslaki kirjoitti:
Suomen Kuvalehti 24.5.2013
Hallitus jyrää sote-uudistusta: ”Nyt kajotaan oikeusvaltion ytimeen”
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/hallitus-jyraa-sote-uudistusta-nyt-kajotaan-oikeusvaltion-ytimeen?ref=top
Lue kokonaan linkistä.
Lyhyt lainaus seikkaperäisestä asiatekstistä:
”Pahin tilanne syntyy silloin, jos perustuslakiasiantuntijat eivät pidä hallituksen esitystä perustuslain mukaisena, mutta valiokunnan sisällä hallituspuolueet taipuvat hallituksen tulkintaan. Silloin perustuslakivaliokunnan arvovalta on mennyttä”, oikeushallinnossa työskentelevä asiantuntija sanoo.
Suomen Kuvalehden artikkelista:
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana toimii Johannes Koskinen (sd),
varapuheenjohtajana Outi Mäkelä (kok) sekä jäseninä
Sauli Ahvenjärvi (kd), Tuija Brax (vihr), Eeva-Johanna Eloranta (sd), Ilkka Kantola (sd), Pia Kauma (kok), Kimmo Kivelä (ps), Anna Kontula (vas), Jukka Kopra (kok), Markus Lohi (kesk), Elisabeth Nauclér (r), Tom Packalén (ps), Raimo Piirainen (sd), Vesa-Matti Saarakkala (ps), Tapani Tölli (kesk) ja Anu Urpalainen (kok).Suomen Kuvalehti 10.6.2013
Google
Sote-sotku: Hallitus vastaan perustuslaki - mitä tekee perustuslakivaliokunta? - Suomen perustuslaki
Suomen perustuslaki kirjoitti:
Polemiikki-lehti - Professori Kaarlo Tuori: Sote-palveluiden vastuukuntamalli perustuslain kannalta ongelmallinen
4.03.2013 | Kirjoittanut: Eeva-Liisa Hynynen | Kuva: Merja Ojala
http://www.kaks.fi/node/5824
Lainaus alkaa
Hallituksen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus saattaa törmätä perustuslakiin, jos hallitus lähtee ajamaan sote-palveluiden järjestämistä kaavailemansa vastuukuntamallin pohjalta, arvioi akatemiaprofessori Kaarlo Tuori.
- Vastuukuntamalli on kunnallisen itsehallinnon kannalta ongelmallinen, Kaarlo Tuori painottaa.
Tuori on valtakunnan johtavia perustuslain ja valtiosääntöoikeuden asiantuntijoita ja usein nähty vierailija eduskunnan perustuslaki- ja hallintovaliokunnissa.
Professori muistuttaa, että aikoinaan perustuslakivaliokunta arvioi kuntien tehtävien siirtoa varsin laajalti Kainuun hallintokokeilun lainsäädännön yhteydessä. Kun siirrettävänä olivat keskeiset sote-palvelut ja merkittävä osa kuntien budjettivallasta, perustuslaillinen arviointi oli välttämätön, koska kunnallinen itsehallinto nauttii perustuslain suojaa.
- Tällöin Kainuun mallin kohdalla ratkaisevaa oli, että tehtävät siirrettiin maakuntatasolle, jossa päätösvaltaa käytti suorilla vaaleilla valittu maakuntavaltuusto.
Nyt hallitus on suunnitellut ensisijaisesti vastuukuntamalliin pohjautuvia sote-ratkaisuja, joissa esimerkiksi keskuskaupungit ottaisivat vastuulleen naapurikuntiensa sote-palvelut. Kun tähän asti sairaanhoitopiirejä on moitittu suoran demokratian puutteesta, nyt valtaosa kunnista päätyisi tilanteeseen, jossa alueen suurimman kunnan valtuusto käyttäisi käytännössä yksin päätösvaltaa useiden kuntien sote-palveluista ja -rahoista.
Kataisen hallituksen sote-uudistuksen tavoitteena on lakkauttaa sairaanhoitopiirit ja keskittää sote-palvelut ja osa erikoissairaanhoitoa vahvojen peruskuntien käsiin, jotta perusterveydenhuolto saataisiin toimimaan.
Kun on kuitenkin todennäköistä, että Suomeen ei synny valtiovarainministeriön kuntaosaston kuntakarttojen mukaista 70 suurkunnan Suomea, sote-palvelut ovat irtoamassa enemmän tai vähemmän yksittäisten kuntien käsistä yhteistoiminnallisten alueiden järjestämisvastuulle.
Hallituksen tähän mennessä linjaamat mallit ovat ensisijaisesti vastuukuntamalli ja toissijaisena sote-alueet.
Kaarlo Tuorin mielestä sote-alueetkaan eivät ole ongelmattomia kunnallisen itsehallinnon kannalta. Suora kansanvaltainen ohjaus puuttuu, ellei alueellisella tasolla järjestetä vaaleja.
- Mutta vastuukuntamallia eli ns. isäntäkuntamallia pidän kaikkein ongelmallisimpina.
"Renkikunnat" ilmeisesti olisivat vain maksajien asemassa. Jos kunnat pakotettaisiin tällaiseen malliin lainsäädännöllä, kunnallinen itsehallinto olisi todella uhattuna. Kaiken lisäksi näyttää vahvasti siltä, että vastuukuntamallilla pyritään luomaan painetta kuntaliitoksiin, Tuori kritisoi.
Lainaus loppuSuomen Kuvalehti 1.7.2013
Oikeuskanslerilta yllättäen laaja analyysi sote- ja kuntauudistuksen marssijärjestyksestä
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/oikeuskanslerilta-yllattaen-laaja-analyysi-sote-ja-kuntauudistuksen-marssijarjestyksesta
OIKEUSKANSLERI JAAKKO JONKAN VASTAUSPAPERI ON LUETTAVISSA KOKONAAN:
http://suomenkuvalehti.fi/s/files/oikeuskanslerinvastaus240613.pdf - Suomen perustuslaki
Suomen perustuslaki kirjoitti:
Suomen Kuvalehti 29.3.2013
Akatemiaprofessori Kaarlo Tuori kunta- ja soteuudistuksesta: ”Tämä peli on puhallettava poikki”
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/akatemiaprofessori-kaarlo-tuori-kunta-ja-soteuudistuksesta-tama-peli-on-puhallettava-poikki
Lue kokonaan linkistä.
Lyhyt lainaus:
Tuori arvelee, että kuntaliitoksista näyttää tulleen hallitukselle itsetarkoitus. ”Eihän näillä eväillä voi odottaa mitään muuta kuin kaaosta.”
Professori muistuttaa, että perustuslaki tarjoaisi kaikki eväät demokraattisen maakuntamallin toteuttamiseksi, mutta tätä mallia hallitus ei ole ottanut edes käsittelyynsä.
Lainaus loppuSuomen perustuslaki
121 §
Kunnallinen ja muu alueellinen itsehallinto
Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon.
Kuntien hallinnon yleisistä perusteista ja kunnille annettavista tehtävistä säädetään lailla.
Kunnilla on verotusoikeus. Lailla säädetään verovelvollisuuden ja veron määräytymisen perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta.
Itsehallinnosta kuntia suuremmilla hallintoalueilla säädetään lailla.
Saamelaisilla on saamelaisten kotiseutualueella kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto sen mukaan kuin lailla säädetään.
Lähde
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731 - Suomen perustuslaki
ÄÄNESTYSPROSENTTI 81 kirjoitti:
RUOTSI
290 PERUSKUNTAA, 20 PIIRIKUNTAA - YHTEENSÄ 310 KUNTAA
Landsting-kunta; maakäräjäkunta; piirikunta
Verohallinto
290 peruskunnalla ja 20 maakäräjäkunnalla eli piirikunnalla on omat asukkaiden valitsemat valtuustot, joilla on omat budjetit ja kuntaveroprosentit. Tietokone laskee näiden 310 kunnan kuntaverotulot.
Piirikuntien, täysin peruskuntien ja suurten kaupunkien budjetista erillisellä budjetilla, kuntaveroprosentilla ja kuntaverotuloilla rahoitetaan ja järjestetään suurta veropohjaa edellyttävät lakisääteiset terveyden- ja sairaudenhoidon palvelut (sosiaali- ja terveyspalvelut, sote).
HUOMAA
1) Mitkään maakuntien suuret kaupungit, yksittäiset kunnat (kuntayhtymät, vastuukunnat tai isäntäkunnat) eivät voi pelata piirikuntamallissa LAKISÄÄTEISTEN PALVELUIDEN BUDJETILLA, koska piirikuntien valtuustoilla on omat verotulot, joilla tärkeät lakisääteiset lähiterveysasemien ja erikoissairaanhoidon palvelut rahoitetaan.
Kataisen hallituksen vastuukunta- ja isäntäkunta-kuntayhtymät ovat kaikkein ongelmallisimpia nykyisten kuntien asukkaiden itsehallinnon ja lähidemokratian kannalta, koska maakunnan suuri kaupunki ja sen valtuusto ottaa määräysvallan itselleen. Muut kunnat ovat vain "orjan", maksajan asemassa.
- Ovatko vastuukuntien- ja isäntäkuntien, tai ylipäätään maakuntien SUURTEN KAUPUNKIEN itselleen kaappaama MÄÄRÄYSVALTA, edes Suomen perustuslain mukaista - on selvitettävä!
2) Suomessa tehdyissä monen kunnan suurkuntaliitoksissa uusi valtuusto lopettaa lähipalveluja, koska suuri keskuskaupunki haluaa keskittää palvelut saadakseen itselleen enemmän verotuloja:
- Ruotsin piirikuntamallissa piirikuntien omat verotulot tekevät mahdottomaksi suurkaupunkien sekaantumisen lakisääteisiin lähiterveyspalveluihin, mikä on demokraattista ja korostaa asiallisesti nykyisten kuntien asukkaitten perustuslaillista asemaa ja itsehallintoa:
PERUSKUNTA JA PIIRIKUNTAMALLI ON ASUKKAILLE MIELEINEN:
Innostaa äänestämään sekä oman peruskunnan lähivaltuustoja että piirikuntien aluetason valtuustoa.
- Molemmissa on kysymys asukkaiden itsehallinnosta, asukkaitten valitsemista demokraattisista valtuustoista.
RUOTSISSA ÄÄNESTYSINTO ON ERITTÄIN KOVA: 81 PROSENTTIA
Sekä lähivaltuustovaalissa että piirikuntavaltuustojen vaalissa keskimääräinen äänestysprosentti on 81 trendi nouseva. Suomessa jäädään alle 59 prosentin, ja trendi on laskeva, koska suurissa monen kunnan liitoksissa äänestäminen ei enää reuna-alueilla kiinnosta, kun lähipalvelut on viety pois.
Haluaisitko Ruotsin mallin?
RUOTSISSA ASUKKAAT VALITSEVAT 290 peruskunnan ja 20 piirikunnan valtuustot
Joka neljäs vuosi ruotsalaiset valitsevat vaalipäivänä sekä 290 kunnanvaltuustoa että 20 maakäräjävaltuustoa (landsting) eli piirikuntavaltuustoa, ja kansanedustajat eduskuntaan.
Euroopan unioni:
"Asioista päätetään niin lähellä asukkaita kuin mahdollista."
Sveriges KOMMUNER och LANDSTING
http://www.skl.se/kommuner_och_landsting/darfor_ar_sjalvstyrelse_bra
DÄRFÖR ÄR SJÄLVSTYRELSE BRA
Som medborgare har vi ett gemensamt ansvar för att samhället fungerar och tillgodoser våra behov. Vart fjärde år väljer vi de företrädare som vi tror kan sköta det på bästa sätt utifrån de förutsättningar som finns.
Valen till kommun- och landstingsfullmäktige ger medborgarna möjlighet att påverka vilken politik som ska föras på lokal och regional nivå.
310 val
Den 19 september 2010 var det val, inte bara till riksdagen, utan också till landets 310 kommuner, landsting och regioner.
1) VAL TILL KOMMUNFULLMÄKTIGE - RÖSTER
http://www.val.se/val/val2010/slutresultat/K/rike/index.html
2) VAL TILL LANDSTINGSFULLMÄKTIGE - RÖSTER
http://www.val.se/val/val2010/slutresultat/L/rike/index.html
3) VALDELTAGANDET FORTSATT UPPÅT
http://www.skl.se/vi_arbetar_med/demos/demokratiutveckling/nyhetsarkiv_demokrati/nyheter_310_val_ar_2010/valdeltagandet_fortsatt_uppat
4) LOKALA FÖRUTSÄTTNINGAR FÅR STYRA
- DÄRFÖR ÄR SJÄLVSTYRELSE BRA
http://www.skl.se/kommuner_och_landsting/darfor_ar_sjalvstyrelse_bra/lokala_forutsattningar_far_styraSekä työterveydenhoidon asiakkaiden että julkisen terveydenhoidon palvelujen ja hoidon vaikuttavuuden parantaminen tuottavuutta lisäämällä. Yksikanavainen alueellinen (maakunnallinen) terveyspalveluiden rahoitus, joka poistaa julkisen talouden kestävyydelle haitallisen kuntien osaoptimoinnin.
Hyöty
– Terveyspalveluiden asiakkaat.
– Työnantajat.
– Kunnat.
– Maakunnat (Ruotsissa maakäräjät).
– Julkisen talouden kestävyys.
RUOTSI
Lainaus
Vårdval-järjestelmässä maakäräjät voivat kilpailuttaa palveluntuottajat avointa tarjouskilpailua käyttäen. Potilaan valinnanvapautta lisäävän lainsäädännön (fritt val) myötä maakäräjät ovat siirtyneet menettelyyn, jossa ne hyväksyvät tietyt laatu- ja muut kriteerit täyttävät palvelun tuottajat listoilleen ja lopullinen valinta jää potilaalle.
Hyväksymis- tai vertailuperusteena ei käytetä palvelujen hintaa, vaan yksityisen tuottajan hintatason täytyy (saa) olla sama kuin julkisen tuottajan.
Fritt val -järjestelmässä maakäräjien on tarjottava vaihtoehto oman julkisen palvelun rinnalle. Yksityisen palveluntuottajan valinta voidaan tehdä joko kilpailuttamalla tai ilman kilpailuttamista hyväksymällä palveluntuottaja laatuun perustuen. (Vårdval Halland 2009; Vårdval i Sverige 2008; Vårdval, tillgänglighet & HSAN-anmälningar 2008)
Perusterveydenhuollon toimivuus on parantunut vård val ja fritt val -järjestelmien käyttöönoton myötä.
Hallandin maakunnassa 97 prosenttia potilaista saa ajan yleislääketieteen erikoislääkärille seitsemässä päivässä, potilasvalitukset ovat vähentyneet ja yksikköjen aukioloajat ovat laajentuneet.
Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välistä rajaa on pystytty siirtämään perustason suuntaan.
Lainaus loppu
Lähde:
Sitran selvityksiä
Terveydenhuoltojärjestelmien kehityssuunnat Euroopassa - KOKO PAKETTI HORJUU
Helsingin Sanomat 2.9.2013:
"TODELLINEN SOTE-UUDISTUS HALUTAAN ENSI VAALIKAUDELLE"
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Todellinen sote-uudistus halutaan ensi vaalikaudelle/a1378010767341
>
OIKEUSKANSLERILTA YLLÄTTÄEN LAAJA ANALYYSI SOTE- JA KUNTAUUDISTUKSEN MARSSIJÄRJESTYKSESTÄ
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/oikeuskanslerilta-yllattaen-laaja-analyysi-sote-ja-kuntauudistuksen-marssijarjestyksesta
OIKEUSKANSLERI JAAKKO JONKAN VASTAUSPAPERI ON LUETTAVISSA KOKONAAN:
http://suomenkuvalehti.fi/s/files/oikeuskanslerinvastaus240613.pdf
Lähde: Suomen Kuvalehti 1.7.2013
>
PERUSTUSLAKIASIANTUNTIJA KUNTIEN PAKKOLIITOSPYKÄLÄSTÄ:
KOKO PAKETTI HORJUU
http://www.hs.fi/kotimaa/Perustuslakiasiantuntija kuntien pakkoliitospykälästä Koko paketti horjuu/a1377832521693 - Suomen perustuslaki
Suomen perustuslaki kirjoitti:
Suomen Kuvalehti 10.6.2013
Google
Sote-sotku: Hallitus vastaan perustuslaki - mitä tekee perustuslakivaliokunta?YLE 21.10.2013
http://yle.fi/uutiset/sote-laki_tormasi_perustuslailliseen_seinaan_-_hallituksen_muutettava_linjauksiaan/6892591
Sote-laki törmäsi perustuslailliseen seinään - hallituksen muutettava linjauksiaan
"Orpon linjauksissa näkyivät poliitikkojen aluepoliittiset kotiinpäinvedot. Niiden seurauksena maakuntien keskuskuntien ympäristössä oleville 20 000 asukkaan kunnille annettiin oikeus muodostaa erillisiä perustason alueita."
"Ongelma on se, että näin sosiaali- ja terveydenhuolto pilkkoutuu pieniin osiin. Se kasvattaa eri puolella Suomea asuvien kansalaisten epätasa-arvoa ja heikentää tulevaisuudessa palvelujen saantia."
Lue Orpon soten perustuslaillisista ongelmista linkistä. - Kommunist
Pikkaisen meitä kaksikielisiä jännittää. Jos kunnat yhdistettäisiin etelä-hämeeseen tai länsi-uusimaahan, saisimme palveluja myös ruotsiksi. Mennään nyt kuitenkin sillä asenteella, että yhdistytään nyt ensin Tampereeseen ja heitetään tittelit pois. Kohta tosiaan Raasepori ja Jyväskylä on samaa kuntaa tällä menolla. Har det så bra åt alla vi. Var finns terveyskeskus.. jag menar hälsocentral... Det finns i Tammerfors.
- punainen
sörtin sakkia =SDP kirjoitti:
Hyvä suunnitelma. mutta kuka saa ne keuruun 1940 luvulla syntyneet punikit kitiseen ja valittamaan huonoa oloaan.
Niistähän voi valittaa loppuelämänsä ajan. Pääasia on yhteiskunnan eteenpäin meno, vaikka kitisten. Meitä punikkeja tulee olemaan aina ja meitä tarvitaan.
Me emme ole minnekkään kadonneet,. - pohjoismaalaisuus
EVA:n KORJAUSSARJA kirjoitti:
Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n analyysi 18.1.2013
KUNTAUUDISTUKSEN KORJAUSSARJA
http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2013/01/Kuntauudistuksen-korjaussarja.pdf
"Tulokset ovat yhteneviä aiempien tutkimustulosten kanssa.
Näyttöä siitä, että kuntaliitokset alentaisivat kunnan asukaskohtaisia kustannuksia, ei ole löydetty aikaisemmissakaan tutkimuksissa."Ai että on itsestään selvää, että parempituloiset saavat elää naapurikunnassa parempituloisina ja käyvät töissä suuremmassa kunnassa antamatta verojaan yhteiseen kassaan? Pidättekö meitä idiootteina vai humoristeina. Meillä on vuosisatainen tarkistussarja aina kustaa vaasasta asti kansalaisina. Kustaa vaasa antoi meille kaikille yhteiskunnan.
- Kuntien yhteistyö
pohjoismaalaisuus kirjoitti:
Ai että on itsestään selvää, että parempituloiset saavat elää naapurikunnassa parempituloisina ja käyvät töissä suuremmassa kunnassa antamatta verojaan yhteiseen kassaan? Pidättekö meitä idiootteina vai humoristeina. Meillä on vuosisatainen tarkistussarja aina kustaa vaasasta asti kansalaisina. Kustaa vaasa antoi meille kaikille yhteiskunnan.
Joka tapauksessa 60 prosenttia kaikkien maakunnan kuntien asukkaitten kuntaveroista menee "yhteiseen kassaan" sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoitukseen.
Lopusta 40 prosentista suurin osa kuluu jokaisen kunnan omiin lähipalveluihin, kuten kouluihin sekä investointeihin.
Mitä sitten lopulta jää suurelle kunnalle annettavaksi? – ei mitään, koska suuren kunnan ja pienten reunuskuntien kuntayhteistyö nappaa nekin rahat. Esimerkiksi koulutuskuntayhtymät etc. etc.
Kuntayhtymät syövät kaikkien rahat. - Suomen perustuslaki
ÄÄNESTYSPROSENTTI 81 kirjoitti:
RUOTSI
290 PERUSKUNTAA, 20 PIIRIKUNTAA - YHTEENSÄ 310 KUNTAA
Landsting-kunta; maakäräjäkunta; piirikunta
Verohallinto
290 peruskunnalla ja 20 maakäräjäkunnalla eli piirikunnalla on omat asukkaiden valitsemat valtuustot, joilla on omat budjetit ja kuntaveroprosentit. Tietokone laskee näiden 310 kunnan kuntaverotulot.
Piirikuntien, täysin peruskuntien ja suurten kaupunkien budjetista erillisellä budjetilla, kuntaveroprosentilla ja kuntaverotuloilla rahoitetaan ja järjestetään suurta veropohjaa edellyttävät lakisääteiset terveyden- ja sairaudenhoidon palvelut (sosiaali- ja terveyspalvelut, sote).
HUOMAA
1) Mitkään maakuntien suuret kaupungit, yksittäiset kunnat (kuntayhtymät, vastuukunnat tai isäntäkunnat) eivät voi pelata piirikuntamallissa LAKISÄÄTEISTEN PALVELUIDEN BUDJETILLA, koska piirikuntien valtuustoilla on omat verotulot, joilla tärkeät lakisääteiset lähiterveysasemien ja erikoissairaanhoidon palvelut rahoitetaan.
Kataisen hallituksen vastuukunta- ja isäntäkunta-kuntayhtymät ovat kaikkein ongelmallisimpia nykyisten kuntien asukkaiden itsehallinnon ja lähidemokratian kannalta, koska maakunnan suuri kaupunki ja sen valtuusto ottaa määräysvallan itselleen. Muut kunnat ovat vain "orjan", maksajan asemassa.
- Ovatko vastuukuntien- ja isäntäkuntien, tai ylipäätään maakuntien SUURTEN KAUPUNKIEN itselleen kaappaama MÄÄRÄYSVALTA, edes Suomen perustuslain mukaista - on selvitettävä!
2) Suomessa tehdyissä monen kunnan suurkuntaliitoksissa uusi valtuusto lopettaa lähipalveluja, koska suuri keskuskaupunki haluaa keskittää palvelut saadakseen itselleen enemmän verotuloja:
- Ruotsin piirikuntamallissa piirikuntien omat verotulot tekevät mahdottomaksi suurkaupunkien sekaantumisen lakisääteisiin lähiterveyspalveluihin, mikä on demokraattista ja korostaa asiallisesti nykyisten kuntien asukkaitten perustuslaillista asemaa ja itsehallintoa:
PERUSKUNTA JA PIIRIKUNTAMALLI ON ASUKKAILLE MIELEINEN:
Innostaa äänestämään sekä oman peruskunnan lähivaltuustoja että piirikuntien aluetason valtuustoa.
- Molemmissa on kysymys asukkaiden itsehallinnosta, asukkaitten valitsemista demokraattisista valtuustoista.
RUOTSISSA ÄÄNESTYSINTO ON ERITTÄIN KOVA: 81 PROSENTTIA
Sekä lähivaltuustovaalissa että piirikuntavaltuustojen vaalissa keskimääräinen äänestysprosentti on 81 trendi nouseva. Suomessa jäädään alle 59 prosentin, ja trendi on laskeva, koska suurissa monen kunnan liitoksissa äänestäminen ei enää reuna-alueilla kiinnosta, kun lähipalvelut on viety pois.
Haluaisitko Ruotsin mallin?
RUOTSISSA ASUKKAAT VALITSEVAT 290 peruskunnan ja 20 piirikunnan valtuustot
Joka neljäs vuosi ruotsalaiset valitsevat vaalipäivänä sekä 290 kunnanvaltuustoa että 20 maakäräjävaltuustoa (landsting) eli piirikuntavaltuustoa, ja kansanedustajat eduskuntaan.
Euroopan unioni:
"Asioista päätetään niin lähellä asukkaita kuin mahdollista."
Sveriges KOMMUNER och LANDSTING
http://www.skl.se/kommuner_och_landsting/darfor_ar_sjalvstyrelse_bra
DÄRFÖR ÄR SJÄLVSTYRELSE BRA
Som medborgare har vi ett gemensamt ansvar för att samhället fungerar och tillgodoser våra behov. Vart fjärde år väljer vi de företrädare som vi tror kan sköta det på bästa sätt utifrån de förutsättningar som finns.
Valen till kommun- och landstingsfullmäktige ger medborgarna möjlighet att påverka vilken politik som ska föras på lokal och regional nivå.
310 val
Den 19 september 2010 var det val, inte bara till riksdagen, utan också till landets 310 kommuner, landsting och regioner.
1) VAL TILL KOMMUNFULLMÄKTIGE - RÖSTER
http://www.val.se/val/val2010/slutresultat/K/rike/index.html
2) VAL TILL LANDSTINGSFULLMÄKTIGE - RÖSTER
http://www.val.se/val/val2010/slutresultat/L/rike/index.html
3) VALDELTAGANDET FORTSATT UPPÅT
http://www.skl.se/vi_arbetar_med/demos/demokratiutveckling/nyhetsarkiv_demokrati/nyheter_310_val_ar_2010/valdeltagandet_fortsatt_uppat
4) LOKALA FÖRUTSÄTTNINGAR FÅR STYRA
- DÄRFÖR ÄR SJÄLVSTYRELSE BRA
http://www.skl.se/kommuner_och_landsting/darfor_ar_sjalvstyrelse_bra/lokala_forutsattningar_far_styraPolemiikki 1/2013 - Ville Niinistö Kunta- ja sote-uudistuksesta: Vihreät avoimia eri ratkaisuille
http://www.kaks.fi/node/5814 - Suomen perustuslaki
Tyrmäys isäntä-Jkylä kirjoitti:
Jyväskylä yrittää saada määräysvallan muihin itsehallinnollisiin kuntiin nähden sosiaali- ja terveyspalveluiden isäntäkuntamallilla, jolloin muut kunnat muut kunnat maksavat Jyväskylälle, kun sen valtuusto tekee päätöksiä muiden lähipalveluista.
Jyväkylä isäntäkunta eli Jyväskylä vastuukunta on tyrmätty Kataisen hallituksen toimesta selväsanaisesti.
Isäntäkunta Jyväskylä ja vastuukunta Jyväskylä ovat kiertoilmauksia Jyrki Kataisen (kok.) ja Henna Virkkusen (kok.) "vapaaehtoiselle" suurkuntahankkeelle, kun hallitus julisti että "pakkoa ei käytetä kuntaliitoksissa".
Diktaattorinen Jyväskylä sai tyrmäyksen:
1) VÄLIMÄEN SOTE-MALLILLE TYRMÄYS
http://www.hs.fi/paivanlehti/kotimaa/Välimäen sote-mallille tyrmäys/a1345779721023
2) Välimäki rakentaisi noin 20 sote-aluetta
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/välimäki-rakentaisi-noin-20-sote-aluetta-1.33942
Sosiaali- ja terveysministeriön entisen kansliapäällikön Kari Välimäen mukaan 20 sote-alueen malli olisi välivaihe matkalla yhtä moneen kuntaan.Suomen Kuvalehti 4.1.2014
Pakkoliitokset: Kuntaministeri halusi listan julki – kokoomus ja Sdp estivät
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/politiikka/pakkoliitokset-kuntaministeri-halusi-jo-julki-kokoomus-ja-sdp-estivat/?shared=26080-e0181cff - Share SK
Suomen perustuslaki kirjoitti:
Suomen Kuvalehti 24.5.2013
Hallitus jyrää sote-uudistusta: ”Nyt kajotaan oikeusvaltion ytimeen”
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/hallitus-jyraa-sote-uudistusta-nyt-kajotaan-oikeusvaltion-ytimeen?ref=top
Lue kokonaan linkistä.
Lyhyt lainaus seikkaperäisestä asiatekstistä:
”Pahin tilanne syntyy silloin, jos perustuslakiasiantuntijat eivät pidä hallituksen esitystä perustuslain mukaisena, mutta valiokunnan sisällä hallituspuolueet taipuvat hallituksen tulkintaan. Silloin perustuslakivaliokunnan arvovalta on mennyttä”, oikeushallinnossa työskentelevä asiantuntija sanoo.
Suomen Kuvalehden artikkelista:
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana toimii Johannes Koskinen (sd),
varapuheenjohtajana Outi Mäkelä (kok) sekä jäseninä
Sauli Ahvenjärvi (kd), Tuija Brax (vihr), Eeva-Johanna Eloranta (sd), Ilkka Kantola (sd), Pia Kauma (kok), Kimmo Kivelä (ps), Anna Kontula (vas), Jukka Kopra (kok), Markus Lohi (kesk), Elisabeth Nauclér (r), Tom Packalén (ps), Raimo Piirainen (sd), Vesa-Matti Saarakkala (ps), Tapani Tölli (kesk) ja Anu Urpalainen (kok).Suomen Kuvalehti 24.1.2014
Kansanedustaja Eero Lehti: ”Kokoomusta johdetaan pelolla”
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/politiikka/kansanedustaja-eero-lehti-puolueestaan-kokoomusta-johdetaan-pelolla/?shared=28495-80365344-1 - Stubbin sote-esitys
Suomen perustuslaki kirjoitti:
YLE 21.10.2013
http://yle.fi/uutiset/sote-laki_tormasi_perustuslailliseen_seinaan_-_hallituksen_muutettava_linjauksiaan/6892591
Sote-laki törmäsi perustuslailliseen seinään - hallituksen muutettava linjauksiaan
"Orpon linjauksissa näkyivät poliitikkojen aluepoliittiset kotiinpäinvedot. Niiden seurauksena maakuntien keskuskuntien ympäristössä oleville 20 000 asukkaan kunnille annettiin oikeus muodostaa erillisiä perustason alueita."
"Ongelma on se, että näin sosiaali- ja terveydenhuolto pilkkoutuu pieniin osiin. Se kasvattaa eri puolella Suomea asuvien kansalaisten epätasa-arvoa ja heikentää tulevaisuudessa palvelujen saantia."
Lue Orpon soten perustuslaillisista ongelmista linkistä.Ilta-sanomat 17.9.2014
Google: Suomen pienin kaupunki jyrähti: Sote perustuslain vastainen!
Google: Valiokuntapomo KSML:lle: Uusikin sote-esitys törmää perustuslakiin
"Maan hallituksen edellinenkin sote-esitys kompasteli perustuslain vastaisuuden kanssa.
Uusin lakiluonnos on parhaillaan lausuntokierroksella kunnissa ja tulossa perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi todennäköisesti ensi vuoden puolella."
- Rupumaan laulu
No uutta on anakin se piiloteltu ja kielletty tosiasia, ettei ainakaan Pohjoisen keskisuomen osalta 6 pa rupukunnan yhdistämisellä synnykkään yhtä hienoa ja elinvoimaista suurkuntaa vaan vielä suurempi ja huonompi pa rupukunta.
Palataan takaisin pontikka kulttuuriin Mannakorven aikoihin ja sudet, ainakin ihmissudet lisääntyy.- VTV vs. hallitus
Etelä-Suomen Sanomat 1.10.2013
Valtiontalouden tarkastaja näkee puutteita kuntauudistuksessa
http://www.ess.fi/?article=430538
Lainaus
[Valtiontalouden tarkastusviraston VTV:n pääjohtaja] Pöystin mukaan uudistuksen vaikutusmekanismeja pitäisi katsoa analyyttisemmin, jotta päätöksiä ei tehtäisi vain uskon perusteella.
Pöystin mielestä valmistelun pitäisi perustua myös "konkreettiseen näkemykseen siitä, mikä on joko näyttänyt purevan tai sitten mikä olisi uskottavasti selitettävissä, että se puree".
Lainaus loppu
- Selvempi suunta
Yhdistämällä saadaan ainakin 5 kunnanjohtajaa ja 5 hallintojohtajaa sekä palkanlaskijoita yms. vähemmäksi. Ei kai noilla kunnilla erillisinäkään ruusuinen tulevaisuus ole? Parempi keskittää palvelut edes pariin paikkaan kuin odottaa niiden näivettymistä kuudessa paikassa.
- kokemusta on
Ja kaikki se, mitä ei pystytä keskittämään, unohdetaan...
- ennen saarijärvellä
Hetkonen, eikös sielläkin, niin kuin uualla Suomessa ole 5 vuoden liitostem yhteydessä erottamaomuussuoja kaikille henkilöstöryhmille. Siis ei sieltä kukaan
mihinkään lähde, päin vastoin palkka saattaa noustakin. - Fakta
Pitää olla vilkas mielikuvitus, jos uskoo että kunnanjohtajat ja hallintojohtajat jättäisivät paikkansa tai laitettaisiin kilometritehtaalle edes 5 vuoden irtisanomissuojan jälkeen. Ei työt mihinkään lopu kuntia lakkauttamalla!
Pienten kuntien hallinto on ohut ja kevyt. Kustannukset per asukas ovat pienet.
– Pienissä kunnissa yksi johtaja tekee valtavan määrän erilaisia asioita; tavallaan pienen kunnan johtaja vastaa suuren kunnan kolmea johtajaa tehtävänimikkeiden osalta.
Kaikilla meillä on tietysti vuorokaudessa vain 24 h ja viikossa 7 d.
Kuvitteellisten monen kunnan liitosten jälkeenkin MUKA "LAKKAUTETTUJEN KUNTIEN" TYÖT, NYKYINEN VUOTUINEN TYÖMÄÄRÄ ON TEHTÄVÄ Jyväskylän kaupungintalon suureksi paisuvassa megahallinnossa.
Tarkoittaa sitä, että ei niitä kuntia ole "lakkautettu" siinä mielessä, että niiden hallinto vain siirtyy kauas kymmenien kilometrien päähän suureen ja kasvavaan hallintobyrokratiaan Jyväskylään.
HALLINTO EI OLE SARJATUOTANTOA.
Voidaan kysyä:
Onko asioiden hoitaminen Jyväskylän kasvaneesta megabyrokratiasta käsin tehokkaampaa ja rahaa säästävää kymmenien kilometrien päähän, vai onko se kalliimpaa ja tehottomampaa?
– Hallintotyö ei ole autotehtaan robottimaista sarjatuotantoa: lakkautettujen kuntien yksilölliset asiat on hoidettava kukin erikseen – ei liukuhihnalla samaa työtä toistamalla.
Yleisesti tiedetään sekä kokemuksesta että organisaatioteoriassa: hallintoyksikön koon kasvaessa tietyn rajan yli, lisääntyy hallinnon tasojen ja osastojen määrä: johtajien johtajia ja niiden sihteerejä.
Fakta: Lakkautettavien kuntien keskittäminen – hallinnon kasvattaminen – ei tuo "suurtuotannon mittakaavaetua", eikä säästöä – päinvastoin.
POLIITIKOILLA ON YLEINEN HARHA, että lakkauttamalla kunta tai vielä pahempaa - lakkauttamalla monta kuntaa, syntyisi "säästöä".
On tietysti totta, että SUURESSA HALLINNOSSA on helposti vuosien varella syntynyt tehottomuutta, ja siksi niissä kannattaa rationalisoida hallintoa (HR) eläkkeelle siirtymisten yhteydessä.
Pienten kuntien on oltava tarkkoja talouden suhteen. Niihin ei pääse syntymään hallintoon "löysiä", kuten suurten kaupunkien hallinnossa. Helsinki on hyvä esimerkki suuresta kustannustehottomasta hallinnosta verrattuna kevyisiin pienten kuntien hallintoon.
Onko näin, mitä mieltä olette? - Fakta II
Fakta kirjoitti:

Onko näin, mitä mieltä olette?Yhdistymisten säästöt tulevat pitkällä aikavälillä, kun henkilöstö on asettunut kohdalleen eli resurssit sinne missä niitä tarvitaan. Enemmän porukkaa terveystoimeen, mutta hallinto ja esim. palkkalaskenta hoituvat pienemmällä väellä laajemmallakin alueella. Lyhyemmällä aikavälillä tulevat tehostamisedut. Esim. kahden naapuruksen ei tarvitse kaavoitella kilpailevia teollisuus- ja asuinalueita vaan ne voidaan yhdistyneessä kunnassa sijoittaa sopivammin.
Nykytilanteessa pikkukunnilta loppuvat veronmaksajat ja rahat. Etenkin jälkimmäisestä on hyvinä esimerkkkeinä Korpilahti ja Längelmäki, miksei Jämsänkoskikin. Ja mahtoiko niissä päätöksentekokaan olla huippuluokkaa?
Miksi kunnallinen itsenäisyys olisi joku itseisarvo? Eikö ole tärkeintä että asukas saa tarvitsemansa palvelut kussakin elämänvaiheessaan riippumatta siitä mikä on kunnan nimi ja missä sen hallintorajat menevät. - Fakta
Fakta II kirjoitti:
Yhdistymisten säästöt tulevat pitkällä aikavälillä, kun henkilöstö on asettunut kohdalleen eli resurssit sinne missä niitä tarvitaan. Enemmän porukkaa terveystoimeen, mutta hallinto ja esim. palkkalaskenta hoituvat pienemmällä väellä laajemmallakin alueella. Lyhyemmällä aikavälillä tulevat tehostamisedut. Esim. kahden naapuruksen ei tarvitse kaavoitella kilpailevia teollisuus- ja asuinalueita vaan ne voidaan yhdistyneessä kunnassa sijoittaa sopivammin.
Nykytilanteessa pikkukunnilta loppuvat veronmaksajat ja rahat. Etenkin jälkimmäisestä on hyvinä esimerkkkeinä Korpilahti ja Längelmäki, miksei Jämsänkoskikin. Ja mahtoiko niissä päätöksentekokaan olla huippuluokkaa?
Miksi kunnallinen itsenäisyys olisi joku itseisarvo? Eikö ole tärkeintä että asukas saa tarvitsemansa palvelut kussakin elämänvaiheessaan riippumatta siitä mikä on kunnan nimi ja missä sen hallintorajat menevät.KUNTARAKENNEKIRJA – oikeusoppineet puhuvat
"Tuori, Kaarlo, oikeustieteen tohtori, akatemiaprofessori Helsingin yliopistossa. Hän on perehtynyt erityisesti oikeusteoriaan sekä valtiosääntö-, hallinto-, sosiaali- ja eurooppaoikeuteen."
Kuntarakennekirjan sivulla 117
http://www.kaks.fi/sites/default/files/Polemia84_netti_KUNTARAKENNEKIRJA.pdf
Kaarlo Tuori:
Lainaus alkaa
Perustuslaki edellyttää, että julkinen valta turvaa sosiaalisten ja sivistyksellisten perusoikeuksien toteutumisen.
Perustuslaki ei kuitenkaan edellytä, että tähän pyritään kuntia yhteen liittämällä ja suurkuntamallilla.
Sen sijaan perustuslaki edellyttää, että kuntien itsehallinto taataan asukkaiden itsehallintona ja että julkinen valta – mukaan luettuna kuntauudistuksen valmistelijat ja siitä päättävä eduskunta – edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon.
Siksi perustuslaki edellyttää niin ikään, että perusoikeuksina taattujen palvelujen turvaamiselle etsitään muita vaihtoehtoja kuin suurkunnat ja pakkoliitokset.
Lainaus loppu
Kappale jatkuu, lue loppu edellä mainitusta linkistä - Fakta II
Fakta kirjoitti:
KUNTARAKENNEKIRJA – oikeusoppineet puhuvat
"Tuori, Kaarlo, oikeustieteen tohtori, akatemiaprofessori Helsingin yliopistossa. Hän on perehtynyt erityisesti oikeusteoriaan sekä valtiosääntö-, hallinto-, sosiaali- ja eurooppaoikeuteen."
Kuntarakennekirjan sivulla 117
http://www.kaks.fi/sites/default/files/Polemia84_netti_KUNTARAKENNEKIRJA.pdf
Kaarlo Tuori:
Lainaus alkaa
Perustuslaki edellyttää, että julkinen valta turvaa sosiaalisten ja sivistyksellisten perusoikeuksien toteutumisen.
Perustuslaki ei kuitenkaan edellytä, että tähän pyritään kuntia yhteen liittämällä ja suurkuntamallilla.
Sen sijaan perustuslaki edellyttää, että kuntien itsehallinto taataan asukkaiden itsehallintona ja että julkinen valta – mukaan luettuna kuntauudistuksen valmistelijat ja siitä päättävä eduskunta – edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon.
Siksi perustuslaki edellyttää niin ikään, että perusoikeuksina taattujen palvelujen turvaamiselle etsitään muita vaihtoehtoja kuin suurkunnat ja pakkoliitokset.
Lainaus loppu
Kappale jatkuu, lue loppu edellä mainitusta linkistäPerustuslaissa ei sanota montako kuntaa maassa pitää olla tai kuuluuko kurjistuvien kuntien sinnitellä itsenäisenä maailman tappiin?
Kerropas nyt millä nämä kuihtuvat itsenäiset estävät väestökatonsa ja rahojen loppumisen? Menot valtion maksettavaksi vai? No silloinhan meillä ei hätää olisi, kunpa vain valtio saisi jostain rahansa. Nykysysteemmissä hyvinvoivat kunnat joutuvat maksamaan rupukuntien ylläpitoa verontasausjärjestelmän kautta. - Fakta
Fakta II kirjoitti:
Perustuslaissa ei sanota montako kuntaa maassa pitää olla tai kuuluuko kurjistuvien kuntien sinnitellä itsenäisenä maailman tappiin?
Kerropas nyt millä nämä kuihtuvat itsenäiset estävät väestökatonsa ja rahojen loppumisen? Menot valtion maksettavaksi vai? No silloinhan meillä ei hätää olisi, kunpa vain valtio saisi jostain rahansa. Nykysysteemmissä hyvinvoivat kunnat joutuvat maksamaan rupukuntien ylläpitoa verontasausjärjestelmän kautta.Kerro sinä ensin seikkaperäisesti mitä MUITA VAIHTOEHTOJA on kuin kunatallitokset, ratkaisemaan samat ongelmat.
- Fakta II
Fakta kirjoitti:
Kerro sinä ensin seikkaperäisesti mitä MUITA VAIHTOEHTOJA on kuin kunatallitokset, ratkaisemaan samat ongelmat.
Ainut taitaa olla kova, nopea muuttovoitto, jotta saadaan veronmaksajia. Ei kuitenkaan niin kova että joudutaan investoimaan uusiin päiväkoteihin tai alakouluihin. Mistä semmoinen muuttovoitto revitään? Jos löytyisi mineraaleja, syntyisi kaivos, niin ehkä sitten. Mikään muu teollisuudenala ei yht´äkkiä suuria työllistä. Sitäpaitsi eivät kaikki työpaikan saaneet silti välttämäti muuttaisi ko. kuntaan verojaan maksamaan. Riippuu sijainnista.
Toinen keino voisi olla markkinointi asuinpaikkana, jos kunnalla olisi tarjota jotain sellaista, joka saisi varakkaan väen muuttamaan. Ei todennäköistä sekään.
Kuntaliitoksille ei siis ole vaihtoehtoja. Isomman porukan rahat saadaan yhteiseen pottiin, jota pitää osata käyttää hyödyksi. Se vaatii myös ikäviä ratkaisuja, kuntatyöntekijöiden irtisanomissuojan poistamisen ja ylimääräisen porukan irtisanomisen. Sellaista kyllä on, kuntien pomot kertovat niistä kahdenkeskisissä puheissa. Kuntaliitoksissa on sekin etu, että luottamusmiesten määrä vähenee ja tulee ehkä valituksi fiksumpia, samoin kuppikuntainen kähmintä vähenee. Näin se menee, vain muutos on pysyvää. - Fakta
Fakta II kirjoitti:
Ainut taitaa olla kova, nopea muuttovoitto, jotta saadaan veronmaksajia. Ei kuitenkaan niin kova että joudutaan investoimaan uusiin päiväkoteihin tai alakouluihin. Mistä semmoinen muuttovoitto revitään? Jos löytyisi mineraaleja, syntyisi kaivos, niin ehkä sitten. Mikään muu teollisuudenala ei yht´äkkiä suuria työllistä. Sitäpaitsi eivät kaikki työpaikan saaneet silti välttämäti muuttaisi ko. kuntaan verojaan maksamaan. Riippuu sijainnista.
Toinen keino voisi olla markkinointi asuinpaikkana, jos kunnalla olisi tarjota jotain sellaista, joka saisi varakkaan väen muuttamaan. Ei todennäköistä sekään.
Kuntaliitoksille ei siis ole vaihtoehtoja. Isomman porukan rahat saadaan yhteiseen pottiin, jota pitää osata käyttää hyödyksi. Se vaatii myös ikäviä ratkaisuja, kuntatyöntekijöiden irtisanomissuojan poistamisen ja ylimääräisen porukan irtisanomisen. Sellaista kyllä on, kuntien pomot kertovat niistä kahdenkeskisissä puheissa. Kuntaliitoksissa on sekin etu, että luottamusmiesten määrä vähenee ja tulee ehkä valituksi fiksumpia, samoin kuppikuntainen kähmintä vähenee. Näin se menee, vain muutos on pysyvää.Kyllä näin on.
Koko Keski-Suomen alueelle tarvitaan uusia työpaikkoja, samoin koko Suomeen. - Fakta II
Fakta kirjoitti:
Kyllä näin on.
Koko Keski-Suomen alueelle tarvitaan uusia työpaikkoja, samoin koko Suomeen.Mutta ei riitä pelkkä toteaminen että tarvitaan. Työpaikat syntyvät sinne missä on porukkaa, ruuhka-Suomeen lähinnä. Mitä isompi porukka, sitä enemmän kysyntää ja tarjontaa. Sanopa kuka tai mikä voisi perustaa uusia työpaikkoja johonkin Kinnulaan tai Kuhmoisiin?
- Lähtölaskentaa
Tämä valtuustokausi on monen Keski-Suomenkin rupukunnan viimeinen kausi itsenäisenä. Ja ihan syystä.
- Kinnulan käytäntö
Tämänpäivän KSML:n juttu Kinnulan sisäisestä tarkastuksesta kertoo, miksi tämmöiset Kinnulat tulisi pikimmiten liittää johonkin naapuriinsa, jossa kuntalain tuntemus, hyvä hallintotapa ja taloudenpito ovat paremmalla tolalla.
- Aasitkin nauraa
Joo mutta Saarijärvellä ne on vielä pahemmalla tolalla ja 6 kertaa suuremmassa mittakaavassa.
Saarijärvellä ei uskalleta tehdä asian selvittämiseksi edes erityistarkastusta, jota valtuustossa en esitetty neljänä edellisenä vuotena - 17+7
Aasitkin nauraa kirjoitti:
Joo mutta Saarijärvellä ne on vielä pahemmalla tolalla ja 6 kertaa suuremmassa mittakaavassa.
Saarijärvellä ei uskalleta tehdä asian selvittämiseksi edes erityistarkastusta, jota valtuustossa en esitetty neljänä edellisenä vuotenaTuskin Äänekoskellakaan...
- Uusi jako
Keski-Suomeen riittää neljä kuntaa Jämsä, Jyvässeutu, Ääneseutu ja Karstupudas. Sinne hukkuvat tuppukylät.
- Ei mitään hienoa
No joo, mutta aika monesta pikkukaupungista tulee juuri niitä tuppukyliä, kun liitetään pikkukuntia... Eiköhän vain juuri Jämsä, Äänekoski ja Karstula (joka ei ole edes pikkukaupunki) ole sellaisia tulevia (ja olevia) tuppukyliä...Keskittäminen on päivän sana, ja se mitä ei voida keskittää, unohdetaan täysin. Kun kaikkien pitää hoitaa asiansa pienissä virastoissa, ei tuloksena ole kovinkaan suurta hurraa-huutoa.
- Siwan Paikalle
Kankitien sakki korpilahdelle!!
- ovaran pyörässä
Joku taho yrittää vähentää autoilun päästöjä keinolla millä hyvänsä ja toinen taho vähentää kuntia ja kansalaisten pakolliset matkat palveluihin ja esim koululaisten koulumatkat pitenee.
Poliisiasematkin aikoinaan karsittiin ja polliisit ajelee nyt hyvinkin pitkiä putkaanheitto-keikkoja, yhden juopon kun kuskaa esim 70 km suuntaansa selliin niin toinen voi jo odottaa kyytiä toisella puolella piiriä. Riisseliä palaa ja päästöjä syntyy.
Ei ole yhtenäistä linjaa eri tahoilla, en ymmärrä kuinka voi syntyä huimia säästöjä kuntien liittämisissä, siirtymä-ajat liittymisen jälkeen vuosia kunnanjohtajilla ja muilla kunnan virkamiehillä. - H emmo
Kuntapalvelut =? Terveydenhoito . Virastoasiat voi hoitaa päätteellä , asiakirjat kulkevat sähköisesti . Siis kuten läänijakokin remonttiin , 3 kuntaa riittää , näitä pikkunilkkejä ei kukaan ihan oikeasti tarvitse.
- åådålf
Joka ikinen velkainen ja köyhä pikkukuntakin näyttäää vastustavan kuntajaon järkeistämistä. Kivahan sitä on leikkiä kuntaa, jos valtio maksaa viulut. Jos syntyvyys kunnassa on niin pieni, että ei saada kokoon edes yhtä koululuokkaa, niin se lopetettakoon. Joka ei pysy pinnalla, se hukkuu.
- Köyhän pitkitys
Pieniltä, köyhiltä kunnilta loppuvat rahat ja veronmaksajat. Valtionko tällaiset "itsenäiset" tulisi ylläpitää? Mitä merkitystä tällaisella kunnalla on kenenkään kannalta?
- Hölmölän viisaat
Pitää palata pikaisesti kuntahallinnon perusasioihin ja perinteisiin liikelaitoksiin. Kaiken maailman kuntien ja kaupunkien 100 % omistamien epäonnistuneiden yhtiöiden kikkailu ja sosiaalitoimien ulkoistaminen veroparatiiseihin on lopetettava välittömästi. Kuntajohtajat eivät ole mitään talous- ja yritysjohtajia, vaikka niin naiviudessaan kuvittelevat.
Oikein mitoitetuilla hallinnolla ja vain tarpeellisella palveluorganisaatiolla pienetkin kunnat voivat olla kannattavia ja paljon joustavampia kuin väkisten tehdyt makrokunnat. Pakola tehdyt "hallinto kolhoosit" ja "reservaatit" eivät kyllä lisää taloudellista tehokkuutta.
Ne kyllä takaavat valtioeliitin politikoille edelleen "hyvinvointisuomen" (katainen) ja kuntien holhoaminen ja kurittaminen on helpompaa. Eivät kyllä enää potki takaisin aisan yli. - Sinikka Kalmarista
Hölmölän viisaat kirjoitti:
Pitää palata pikaisesti kuntahallinnon perusasioihin ja perinteisiin liikelaitoksiin. Kaiken maailman kuntien ja kaupunkien 100 % omistamien epäonnistuneiden yhtiöiden kikkailu ja sosiaalitoimien ulkoistaminen veroparatiiseihin on lopetettava välittömästi. Kuntajohtajat eivät ole mitään talous- ja yritysjohtajia, vaikka niin naiviudessaan kuvittelevat.
Oikein mitoitetuilla hallinnolla ja vain tarpeellisella palveluorganisaatiolla pienetkin kunnat voivat olla kannattavia ja paljon joustavampia kuin väkisten tehdyt makrokunnat. Pakola tehdyt "hallinto kolhoosit" ja "reservaatit" eivät kyllä lisää taloudellista tehokkuutta.
Ne kyllä takaavat valtioeliitin politikoille edelleen "hyvinvointisuomen" (katainen) ja kuntien holhoaminen ja kurittaminen on helpompaa. Eivät kyllä enää potki takaisin aisan yli.Viime vuoden Vappukävyssä oli tähän mennessä paras kuntakartta Keski-Suomesta
- dfdgfghgfd
Hölmölän viisaat kirjoitti:
Pitää palata pikaisesti kuntahallinnon perusasioihin ja perinteisiin liikelaitoksiin. Kaiken maailman kuntien ja kaupunkien 100 % omistamien epäonnistuneiden yhtiöiden kikkailu ja sosiaalitoimien ulkoistaminen veroparatiiseihin on lopetettava välittömästi. Kuntajohtajat eivät ole mitään talous- ja yritysjohtajia, vaikka niin naiviudessaan kuvittelevat.
Oikein mitoitetuilla hallinnolla ja vain tarpeellisella palveluorganisaatiolla pienetkin kunnat voivat olla kannattavia ja paljon joustavampia kuin väkisten tehdyt makrokunnat. Pakola tehdyt "hallinto kolhoosit" ja "reservaatit" eivät kyllä lisää taloudellista tehokkuutta.
Ne kyllä takaavat valtioeliitin politikoille edelleen "hyvinvointisuomen" (katainen) ja kuntien holhoaminen ja kurittaminen on helpompaa. Eivät kyllä enää potki takaisin aisan yli.Pienikin kylä voi toimia, jos sen asukkaat ovat yhteistyökykyisiä ja rakastavat kotikuntaansa. Esimerkkinä Luhanka. Suomen vanhin kunta keskimääräiseltä iältään, ja taitaa olla pieninkin, mutta myös kauneimpia, ja kotiseuturakkaimpia. Oikea paratiisi asua, olkoonkin sitten 30 km lähimpään postiin (Hartolan Siwassa ja kioskilla) ja ottomaattiin (Hartolassa). Haluaisin Luhangan itsenäisyyden vahvistuvan, ei tuhoutuvan jonnekin Jyväskylän periferiaan. Haluaisin vanheta täällä, en pakkosiirtyä vieraaseen kaupunkiin.
- Hörppy24
dfdgfghgfd kirjoitti:
Pienikin kylä voi toimia, jos sen asukkaat ovat yhteistyökykyisiä ja rakastavat kotikuntaansa. Esimerkkinä Luhanka. Suomen vanhin kunta keskimääräiseltä iältään, ja taitaa olla pieninkin, mutta myös kauneimpia, ja kotiseuturakkaimpia. Oikea paratiisi asua, olkoonkin sitten 30 km lähimpään postiin (Hartolan Siwassa ja kioskilla) ja ottomaattiin (Hartolassa). Haluaisin Luhangan itsenäisyyden vahvistuvan, ei tuhoutuvan jonnekin Jyväskylän periferiaan. Haluaisin vanheta täällä, en pakkosiirtyä vieraaseen kaupunkiin.
Minikunnat pysyvät pystyssä vain valtion tukiaisilla. Kotikatuni varrella asuu enemmän asukkaita kuin koko Luhangassa eikä kadunpätkän pituus ole edes puolta kilometriä. Emmekä varmasti saa valtionapuja niin paljon kuin Luhanka.
Luhanka on niitä kuntia, jotka nautiskelevat vain idyllissään, eivätkä edes yritä kehittyä. Ottaisitte esimerkkiä vaikkapa Muuramesta.
- Volyymi
Suomeen kolmekuntaa , siinä on johtoportaan karsintaa ja muita lautakuntia poistuu . Mitään viidenvuoden suojatyötä ei tarjota , kortistoon joka tyyppi . Tämän kunnan pääpaikka on Waasa .
- oravan tandempyörä
Mikä ihmeen salainen kuntakartta??..samaa köyhää aluetta koko kartta-aukeama, vetivätpä niitä kuntarajoja mihin tahansa tai vaikka poistaisivat kuntarajat kokonaan niin ei se rahan määrä siitä lisäänny mihinkään vaikka kuinka kekkuloisi..homman pitää pyöriä, lumet on aurattava, sairaalat on oltava sun muut palvelut jotka vaivalla järjestetty kun ne on tarpeellisiksi nähty, pitäisikö palata luolakauteen, lakkautetaan kaikki, poltetaan maan tasalle kaikki virastot ja palvelutalot sun muut niin ei sen jälkeen mene rahaa mihinkään, ihmiset saa pärjätä miten lystäävät.
Kyllä se joku joka haluaa tehdä työtä keksii vaikka alkaa kiertämään kävellen rohtopullot repussa sairaita parantamaan, koirankynnen leikkaaja kiertää kuukauden välein, joku keksii alkaa myydä itse tekemäänsä leipää, sitten kiertävä parantaja keksii että rakennetaan talo jossa alkaa ottamaan vastaan potilaita, moni muukin innostuu ja kaikenlaista palvelua alkaa nousta, kehkeytyy pikkuhiljaa pieni kylä ja sitten vähän suurempi, joku keksii että alanpa hieman johtamaan tätä ihmiskeskittymään ja nimeää itsensä kyläpäälliköksi, pian on kunta ja sitten jo kaupunki jossa on hallituksen tapainen ja kaikki kehittyy ja ollaan taas samassa tilanteessa ja niin käy....rahat alkaa loppumaan aletaan supistamaan ja irtisanotaan väkeä, mietitään olisiko mahdollista liittää yhteen muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitseva saman tapainen ihmiskeskittymä...hohhoijjaa ei jaksa enää..aina tätä samaa saatan.....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113475MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801188Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768