Heippa kaikki. Mulla on vähän tällainen outo juttu laktoosi-intoleranssin kanssa. Mulla on se ihan lääkärissä diagnosoitu ja todettu monta vuotta sitten, mutta se ei silloinkaan ollut mikään ärhäkkä ja aiheutti melko vähäisiä oireita ja diagnoosi tuli täytenä yllätyksenä. Jonkin aikaa söin vain laktoosittomia tuotteita, mutta jossain vaiheessa huomasin, ettei mulle tullut oireita laktoosista. Aloin vähitellen syödä taas ihan normaaleja maitotuotteita. Mutta sitten jossain vaiheessa taas oireet palasivat, mutta niitä aiheutti vain tavallinen maito, ei esim. jogurtti tai muut maitotuotteet. Sitten oireet taas häipyivät, ja nyt jo parin vuoden ajan olin käyttänyt huoletta tavallisia maitotuotteita, kunnes nyt laktoosi-intoleranssini tuntuu taas aktivoituneen. Söin tuossa eilen ja toissapäivänä sellaista pastaruokaa, ja sen jälkeen vatsa oli kipeä koko loppupäivän ja oli ilmavaivoja. Luulin sen johtuneen pastasta, koska vatsani on välillä herkkä venhälle, mutta tänään syödessäni loput siitä ruoasta tajusin, että vatsakivut saattoivatkin johtua maidosta, jota join ruoan kanssa. Tänään sitten kaadoin maidon pois ja join ruoan kanssa vettä, ja kappas vaan, vatsa ei tullut kipeäksi. Olen kyllä maitoa juonut usein viime aikoina, lähes päivittäin, mutta vasta viime päivinä siitä tuli taas oireita.
Vähän häiritsevää kun ei oikein koskaan tiedä, voiko sitä maitoa juoda vai ei. Laktoositonta maitoa en viitsi ostaa kun se on sen verran kalliimpaa. Toisaalta ihan kiva että maitoa voi kuitenkin useimmiten juoda, rakastan maitoa. Se vasta ikävää olisi, jos siitä tulisi aina vatsanväänteitä. Ja vähän myös omituista, että niitä oireita tulee vain ja ainoastaan maidosta.
Mitä tällainen on? Onko muilla samanlaisia kokemuksia tällaisesta kummallisesta, välillä poissa pysyvästä mutta epäsäännöllisin väliajoin taas kiusaksi tulevasta laktoosi-intoleranssista?
on/off-laktoosi-intoleranssi?
5
1069
Vastaukset 5
- Hyötybakteereissa on
se salaisuus!
Tuon sivuston kun luet niin löydät vastaukset:
http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/mhb-maitohappoprobiootti-bakteerit-pahkinankuoressa-vaiheittain-lyhyesti/ - Mautu
Kyllä on kokemusta ja luulin sitä jo maitoallergiaksi. Loppujen lopuksi syynä oli viljat tai gluteeni, jätin molemmat pois ja kappas vain maidosta ei tule enää mitään oireita.
- Kai tiesit että...
hoitamattomana keliaakikolla voi olla sekundäärinen laktoosi-intorelanssi. Kun nukkavauriot paranevat, niin elimistö sietää taas laktoosia.
Elikkä saataisit olla tietämättäsi keliaakikko.
- kkfdjfhfhfh
Se taitaa olla yleistä, että välillä suolisto kestää paremmin laktoosia ja sitten taas voi olla kausia ettei siedä ollenkaan.
Intoleranssin oireet eivät välttämättä ole kovin pahoja, mutta sen mukaan kuin sietää milloinkin. - Helpoimmin parannet-
tavia ovat laktoosi-intoleranssi ja migreeni:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11659861
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.891378Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu43903- 13827
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40808Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.81720- 90711
- 46708
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17707- 58648
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27647- 66633
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97631- 43601
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56575Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47566- 10558
- 43544
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129537Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13512Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31505