Onko kukaan rakentanut keitintä vanhasta 3 ltr:n maaliastiasta tai vastaavasta asentamalla sen sisään toista pienempää metalliastiaa (n.1 ltr)? Itse olen yrittänyt aikani kuluksi puurtaa moisen parissa, mutta ilmeisestikin ilmareikiä ei ole vielä tarpeeksi tai koko on väärä, koska tuli sammuu kattilan asentamisen jälkeen.
Ajatuksena on keittää vesi polttamalla lyijykynän kokoisia tikkuja, joita metsä on väärällään. Näin välttyisi puiden tekemiseltä keittopuuhiin.
Ajatuksena on keittää vesi polttamalla lyijykynän kokoisia tikkuja, joita metsä on väärällään. Näin välttyisi puiden tekemiseltä keittopuuhiin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kokeilepas seuraavaa:
Älä käytä erillistä astiaa tulen polttoon,vaan laitat ne tikut suoraan siihen 3 l:n purkkiin. Poraat 10 mm:n poralla ilmareikiä 30 mm purkin pohjatason yläuolelle. Korkeus antaa varaa tuhkaantumiselle käytön aikana. Rei'itys siten, että reikien väliin jää myös se 10 mm ehjää. Tulee melko lukuisa joukko reikiä. 50 mm astian yläreunasta alaspäin teet läpiristikon 4 mm:n teräslangasta. Se on kattilan alusta. Keittoastian valitset siten, että sen ja tulipurkin halkaisijan erotus on n.50 mm. Kattila tietenkin pienempi.
Nyt sinulla on tikkutoiminen Trangian sovellus, joka toimii, kun käytät kuivia kuusen alaoksia tai maahan karissutta kuivasoksaa tai maahan kaatuneiden kelojen lastuja. Tervaskantolastu on vähän turhankin ärhäkkää...
...sulle eränkävijä veikkonen, minä koetan tuota. AT.
olen mietiskellyt vähän samoja asioita. laitapa nettiin hakusanaksi turbo-stove tai sierra stove, niin saat mielenkiintoisia linkkejä.
Isompi nuotionpohja tulee kun ottaa 200 l tynnyrin ja leikkaa siitä käyttöön alimman kolmanneksen. Leikatut reunat käännetään kaksinkerroin ja 5 cm korkeudelle alareunasta leikataan kulmahiomakoneella n. 15 sm pituisia railoja pohjan suuntaisesti. Leikattujen railojen kohdalta pelti lyödään sisäänpäin lommolle. Näin saadaan kunnolliset ilma-aukot, vajaa 10 kpl. Lopuksi laitetaan alle vaikka auton vanne pultilla kiinni. Näin tätä voidaan käyttää vaikka nurmella tai asfaltilla aiheuttamatta vaurioita. Ei savuta ja palaa mukavasti.
Tuohan oli kiva vinkki, näyttää komealta kun tollasen heittää repun päälle ja lähtee menee...
herättää ansaittua huomiota.