Varusmiespalvelus ja työura

Palveluksessa

Yleinen asevelvollisuus ja siihen kuuluva varusmiespalvelus on erinomainen osa nuorten työuran alkua. Varusmiespalvelus tukee työuralle harjaantumista ja harjoittelua, josta on hyötyä nuorille itselleen ja yhteiskunnalle. Varusmiehet ansaitsevat työuraansa varusmiehenä palvellun aikansa.

Voitaisiinko varusmiepalvelusikaa lyhentää? - EI

Varusmiesten lyhintä palvelusaikaa on lyhennetty 75 päivää ja siis 2 kuukautta ja 15 päivää viimeisen 14 vuoden aikana!

Taistelijan tietojen, taitojen ja käytännön valmiuksien saavuttaminen, syväoppiminen 165 päivässä, siis 5 kuukaudessa ja 15 päivässä sekä 25 maastoharjoitusvuorokaudessa tarvittavat 35 sijaan haastavat puolustusvoimat ajankäytön hyödyntämiseen jokaisena palveluspäivänä ja jokaisessa koulutustapahtumassa.

Aseellinen varusmiespalvelus on vuodesta 2013 alkaen säädetyn lainmuutoksen mukaan 165, 255 tai 347 vuorokauden pituinen. Varusmieskoulutusaikaa lyhennettiin 15 vrk puolustusvoimilta edellytettyjen taloudellisten säästöjen vuoksi.

Aseellinen varusmiespalvelus oli vuodesta 1998 lähtien säädetyn lainmuutoksen mukaan 180, 270 tai 362 vuorokauden mittainen, samoin vuoden 2007 uuden lain mukaan vuoteen 2013 asti. Ennen vuotta 1998 palvelusajat olivat 240, 285 tai 330 vuorokautta.

0

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

        Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
        Maailman menoa
        22
        3037
      2. Tykkäsin rakas

        Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
        Suhteet
        40
        2644
      3. Mies mä oon ihan helppo

        Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
        Ikävä
        38
        1503
      4. Hyvää iltaa!

        Mikä on päivän viisaus?
        Ikävä
        84
        1350
      5. Olet onnellinen sinkku

        Näin se on nähtävä.
        Ikävä
        63
        1251
      6. Mies olen aika erakko nykyään

        Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
        Tunteet
        40
        999
      7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

        Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
        Maailman menoa
        125
        903
      8. Haittaako jos

        kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
        Ikävä
        32
        816
      9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

        Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
        Yle
        29
        663
      10. Skenaario

        Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
        Sinkut
        59
        621
      Aihe