Aikuisien lasten ,18v,20v ja 21 v., täysihoitolan ylläpitäminen,pidättekö majataloa täyshoidolla? Kun omat voimat ja rahat alkaa olemaan loppuun kulutettuina mutta aikuiset lapset makoilevat meidän vanhempien luona täyshoidossa.
Enkä saa sanottua että nyt riitti, osaavat olla varsin pirullisia suustaan.
Tää Äiti on vaan nyt niin väsy...Mitään eivät tee...
Enkä saa sanottua että nyt riitti, osaavat olla varsin pirullisia suustaan.
Tää Äiti on vaan nyt niin väsy...Mitään eivät tee...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ikävä todeta, mutta sinä ne olet tuollaisiksi kasvattanut.
Ota huomioon, että sinulla on valta määrätä omassa huushollissasi ja sanella säännöt. Jos ei kelpaa, niin se on reppu selkään, piste, fi. Piruilua ei tarvitse sietää. Oletko oikeasti tähän asti sietänyt sitä omilta lapsiltasi?
Kutsu perhe koolle ja sano suoraan niin kuin asia on: tästä hetkestä alkaa toisenlainen meno ja meininki. Pidä pääsi ja aloita uudet säännöt todellakin ihan just tasan heti. Lupaa kuitenkin auttaa ja neuvoa tarvittaessa, hehän ovat sinun lapsiasi ja ihan varmaan olet halukas tekemään paljonkin, jotta heistä kasvaisi (lopultakin) kunnollisia, itsenäisiä ihmisiä.
Lopettaisin majatalon pidon. Keinoja on muutama, riippuen siitä, asutteko vuokra- vai omistusasunnossa. Tärkeintä ensin terästäytyä ja sanoa että nyt riittää. Jos teitä on kaksi, luulisi onnistuvan hetken miettimisen jälkeen erittäin helposti.
Jos 18-v. on vielä lukiossa tai amiksessa, ei kannata vielä lopettaa ylläpitoa... muuten voi jäädä opinnot kesken. Yli 2-kymppiset voisivat kyllä alkaa jo miettiä omaa kämppää... tai sitten ruokarahan maksamista. Kaikilta voi odottaa kotitöiden tekemistä tasapuolisesti ja se on myös suoraan ilmoitettava. Eli jos ei hoida osuuttaan, ei tule yhteiselle jääkaapille myöskään.
Moni kaksikymppinen vielä opiskelee. Mistä he maksaisivat ruokarahaa ?
Sieltä mistä me muutkin opiskelijat. Opintotuesta taikka töistä opiskelun ohella.
Minä en ainakaan vaadi ruokarahaa, sillä opiskelu ja kouluruoka vievät suurimman osan opintotuesta. Minulle riittää, että nuori on halukas opiskelemaan ja hommaamaan näin tulevaisuutta ajatellen itselleen toimeentulon.
Realisti , kyllä se tuolta tuntui , kun oliva tuossa iässä , sitten vähitellen , kun rupesivat seurustelemaan , yrittivät enemmän .
Älä huoli seurustelukumppaneita kotiisi , käymään voi tulla , mutta ei asumaan .
Onni , on , että kohta lähtevät ja siperia opettaa . Joku taas sanoi, että tuollaiseksi olet kasvattanut , mutta tässä ajassa , ympäristön vaikutus ja kavereiden on niin suuri , että siinä tuppaa kodin periaatteet jäävän unholaan , mutta ne kasvatusperiaatteet ovat siellä taka alalla ja ymmärtävät ne sitten myöhemmin hyviksi .
Aikoinaan yritin ottaa itse lapseni parhaan kaverin vanhempien kanssa yhteiskokousta , että olisi pantu teinejä ruotuun , nämä vanhemmat sanoivat tyttöjen kuullen , että ole auttamattoman vanhanaikainen ja väärässä ajatusteni kanssa , no ei siinä minun periaatteeni sitten menneet perille . Jouduttiin tosi vaikeisiin aikoihin .
No sitten muuttivat kodista , jokaisen kanssa käytiin läpi, mitä tavaroita huolivat kodista ja käytiin yhdessä ostoksilla uuteen kotiin , ei mitään suurta ostettu ,mutta pieni starttipaketti . Siihen oli taloudellisesti mahdollisuutta , koska se raha taas säästyi tulevasta , kun itse pärjäsivät jotenkin .
Alkuun söivät kodeissaan epäterveellisesti ja bailasivat , yksi sai häätöjä metelöinnistään yms . mutta ajan oloon rahoittuivat ja tulivat iloisina käymään useammin , vähitellen aikuistuvat ja voidaan jutella nyt aikuisella tasolla .
Aiemmin ajattelin , että kunhan olisivat elämässään onnellisia , mutta nyt ymmärrän , että vastoinkäymiset kuuluvat elämään , ei voi olla liian tasoiteltua , se on elämää.
Tuossa iässä , ei kannata suotta riidellä oman jaksamisen vuoksi vaan yritä hyvällä ja huumorilla , oman itsesi tähden .
Niin ja muistan , ettei kotia voinut jättää , bilettivät pirut heti ja kotiin virtasi porukkaa , piti vahtia taloakin .. : )
Mieti , muutaman vuoden päästä saat olla vapaa kasvatushuolista , itse mokaavat ja oppivat ,.. voit vain kauempaa tuskailla , se vaan jatkuu koko elämän , mutta muuttaa muotoaan .
Kiitos!
Huh, tuon kauhutarinan luettuani, en voi muuta kuin todeta olevamme tavattoman onnekkaita 18-, 20- ja 23-vuotiaiden lastemme suhteen.