Tämä ei sitten ole provosointiviesti,eli turha laitella asiattomia kommentteja...
Olen eronnut 8 vuotta sitten lasteni äidistä ja lapset ovat asuneet luonani sen jälkeen vuoroviikoin. Laset ovat ihania kouluikäisiä tyttöjä, joilla menee koulussa hyvin, on kavereita ja pärjaavät harrastuksissaan.
Tapasin pari vuotta sitten naisen, jolla on muutaman vuoden vanhemmat kaksi tyttöä, asuvat pääsääntöisesti äidillään. Rakastuin, meni jalat alta. Asuin hänen luonaan aina ne viikot, kun lapset ei olleet minulla. Möin asuntoni, jotta pääsisimme asumaan yhdessä.
Menimmekin sitten kesällä naimisiin ja syksyllä muutimme yhteiseen asuntoon. Asuttuamme muutaman viikon siinä, jolloin lapseni olivat minulla vain muutaman yön, alkoi tapahtua. Vaimoni sanoi, että ei halua asua niin, että lapseni ovat minulla vuoroviikoin. Hänen mielestään lasten ei ole hyvä asua ko. järjestelyillä. Joudun lasten äidin kanssa joskus muuttelemaan lasteni asumispäiviä työni takia ja hän koki sen rasittavaksi...toki olisin voinut muutella niitä vähemmän. Mutta kaikki on sujunut hyvin ja olemme saaneet lasten äidin kanssa asiat sovittua hyvin ja sovussa. Tottakai minun olisi pitänyt jatkossa kysyä näistä muutoksista nykyiseltä vaimoltani. No, sitten alkoi vääntäminen asioista ja lopputuloksena on ero. Olimme jo välillä miettimässä sitä, että lapseni olisivat minulla ke-su, siihenkin hän olisi suostunut pitkin hampain. Sitä sitten puntaroitiin ja mietittiin, en kuitenkaan lopulta kokenut olevani valmis siihen, koska kokisin tavallaan hylkääväni lapseni tai minusta ei olisi tasapuolita, jos lapseni eivät voisi olla minulla. Haluan elää heidän kanssaan normaalia arkea ja muutenkin tavallista elämää silloin kun ovat minulla. En tiedä mitä mieltä vuoroviikkoasumisesta ollaan, mutta meillä se on toiminut hyvin...
Sainkin sitten kuulla vaimoltani, että en ole häntä kuunnellut. En varmasti aina ole, koska tuo lasteni asuminen hierti häntä jo alusta alkaen...olisi pitänyt kuunnella ja tehdä ratkaisut aiemmin. Olen kai yrittänyt tavallaan tehdä mahdottomasta mahdollisen. Minä olen liian kiinni lapsissani hänen mielestään, koska en suostunut tuohon muutokseen. Miksi naisille on niin vaikeaa hyväksyä miehen lapset osaksi uusperhettä? En oikein ymmärrä. Onkohan sellaisia naisia olemassa, joiden elämään mahtuu myös uuden puolison lapset vuoroviikoin? Hänen lastensa kanssa minulla meni hyvin ja autoin, kuskasin heitä paljon harrastuksissa yms. samoin tein kaikkeni auttaakseni heitä kaikkia asuessani heidän luonaan. Onko se sitten tasa-arvoista ja tasapuolista, että minä teen asioita heidän puolestaan, mutta minun lapseni eivät mahdu siihen elämään mukaan.
Mitä mieltä olette, teinkö oikean ratkaisun? Olenko mies vai "nainen", kuten häneltä kuulin? Hänen mukaansa miehekäs mies tekee päätöksiä parisuhteen eteen ja parisuhde on ykkönen, eikö lapset ja heidän hyvinvointi ole kuitenkin jokaisen vastuullisen vanhemman tärkein asia.
Olen eronnut 8 vuotta sitten lasteni äidistä ja lapset ovat asuneet luonani sen jälkeen vuoroviikoin. Laset ovat ihania kouluikäisiä tyttöjä, joilla menee koulussa hyvin, on kavereita ja pärjaavät harrastuksissaan.
Tapasin pari vuotta sitten naisen, jolla on muutaman vuoden vanhemmat kaksi tyttöä, asuvat pääsääntöisesti äidillään. Rakastuin, meni jalat alta. Asuin hänen luonaan aina ne viikot, kun lapset ei olleet minulla. Möin asuntoni, jotta pääsisimme asumaan yhdessä.
Menimmekin sitten kesällä naimisiin ja syksyllä muutimme yhteiseen asuntoon. Asuttuamme muutaman viikon siinä, jolloin lapseni olivat minulla vain muutaman yön, alkoi tapahtua. Vaimoni sanoi, että ei halua asua niin, että lapseni ovat minulla vuoroviikoin. Hänen mielestään lasten ei ole hyvä asua ko. järjestelyillä. Joudun lasten äidin kanssa joskus muuttelemaan lasteni asumispäiviä työni takia ja hän koki sen rasittavaksi...toki olisin voinut muutella niitä vähemmän. Mutta kaikki on sujunut hyvin ja olemme saaneet lasten äidin kanssa asiat sovittua hyvin ja sovussa. Tottakai minun olisi pitänyt jatkossa kysyä näistä muutoksista nykyiseltä vaimoltani. No, sitten alkoi vääntäminen asioista ja lopputuloksena on ero. Olimme jo välillä miettimässä sitä, että lapseni olisivat minulla ke-su, siihenkin hän olisi suostunut pitkin hampain. Sitä sitten puntaroitiin ja mietittiin, en kuitenkaan lopulta kokenut olevani valmis siihen, koska kokisin tavallaan hylkääväni lapseni tai minusta ei olisi tasapuolita, jos lapseni eivät voisi olla minulla. Haluan elää heidän kanssaan normaalia arkea ja muutenkin tavallista elämää silloin kun ovat minulla. En tiedä mitä mieltä vuoroviikkoasumisesta ollaan, mutta meillä se on toiminut hyvin...
Sainkin sitten kuulla vaimoltani, että en ole häntä kuunnellut. En varmasti aina ole, koska tuo lasteni asuminen hierti häntä jo alusta alkaen...olisi pitänyt kuunnella ja tehdä ratkaisut aiemmin. Olen kai yrittänyt tavallaan tehdä mahdottomasta mahdollisen. Minä olen liian kiinni lapsissani hänen mielestään, koska en suostunut tuohon muutokseen. Miksi naisille on niin vaikeaa hyväksyä miehen lapset osaksi uusperhettä? En oikein ymmärrä. Onkohan sellaisia naisia olemassa, joiden elämään mahtuu myös uuden puolison lapset vuoroviikoin? Hänen lastensa kanssa minulla meni hyvin ja autoin, kuskasin heitä paljon harrastuksissa yms. samoin tein kaikkeni auttaakseni heitä kaikkia asuessani heidän luonaan. Onko se sitten tasa-arvoista ja tasapuolista, että minä teen asioita heidän puolestaan, mutta minun lapseni eivät mahdu siihen elämään mukaan.
Mitä mieltä olette, teinkö oikean ratkaisun? Olenko mies vai "nainen", kuten häneltä kuulin? Hänen mukaansa miehekäs mies tekee päätöksiä parisuhteen eteen ja parisuhde on ykkönen, eikö lapset ja heidän hyvinvointi ole kuitenkin jokaisen vastuullisen vanhemman tärkein asia.
Vastaukset 62
Vanhimmat
Olet upea Mies :-)
Kannat vastuusi ja rakastat lapsiasi ja huolehdit myös uuden kumppanisi lapsista, ymmärtääkseni.
Minusta naisena ja vastaavassa tilanteessa olleena , on hyvin outoa tuo toisen vaimosi maailmankatsomus.
Kun rakastaa toista ihmistä, arvostaa myös niitä ihmisiä ja asioita, jotka ovat hänelle tärkeitä.
Lapset ovat aina ykkösprioriteetti, sillä heillä on vain yksi isä ja yksi äiti , eivätkä he selviä ilman aikuisten tukea ja rakkautta..
Uusia aikuisia elämänkumppaneita tulee kyllä ja lapsesi ovat siinä asiassa loistava testi : kun nainen rakastaa aikuisella tavalla sinua , hän rakastaa myös lapsiasi.
Tsemppiä sinulle !
Yhteiseen pesään ei sovi käenpoikia . Vaimo on ykkönen ja silloin mennään niillä ehdoilla . Lapsia pitää ajatella ennenkuin eroaa. Nämä sotkut tulevat muuten eteen . Jos tahdot onnellinen olla , varaudu että lapset eivät ole ykköstilalla vaan vaimo . Niin myös siinä tapauksessa , että eläisit lasten äidin kanssa . Erota ei tule vihitystä puolisostaan , jos tämä ei ole uskoton . Niin välttyy monelta tuskalta . Onnen voi löytää , jos se on välillä hakusessakin , takaisin .
Kuulehan pesän valtiatar (buah-hah-haa) kyllä vastuulliselle isälle lapset ovat tärkeintä tai ainakin yhtä tärkeitä kuin uusi vaimo.
Yksi korjaus edelliseen viestiin, vaikka kumppanisi rakastaisi sinua, lapsiasi hän ei rakasta koskaan samalla tavalla kuin omia lapsia rakastetaan.
Alusta asti kannattaa kuunnella sitä kumppania, kukaan ei esitä muuta lupaa/esitä/ toivo kuin mitä parisuhteeltaan haluaa. Jos vaan itsepäisesti sulkee silmät ja ajattelee että kyllä se siitä järjestyy tekee karhunpalveluksen kaikille osapuolille.
Huom! Kun asutaan saman katon alla, on se aikuinen kumppani kumppani se, jonka kanssa neuvotellaan ne omaa kotia koskevat asiat, ei päätetä mitään vain keskenään exän kanssa, ja kumppanille sitten vain "ilmoitetaan". Ei luulisi olevan mahdotonta hokata...
Miksi ihmisillä joilla kummallakin on lapsia on niin kiire ja pakko muuttaa saman katon alle? Kummallakin on jo ne omat toimivat rutiinit ja silti oli aikaa löytää uusi kumppani, hommahan toimii silloin kaikin puolin.
Moi!
Ei varmaan rakastakkaan samalla lailla, kuin omia lapsiaan. Pitää silti muistaa, että ne on sille miehelle omia lapsia, joita hän rakastaa taas, kuin omiaan. Kukaan ei toiselta sellaista voi tietenkään vaatia, että esittää lapsille jotain äitiä tai isää, koska heillä sellainen jo on.
Täytyy kuitenkin ottaa huomioon toinen ihminen, että hän haluaa lapsiaan nähdä. Ketään ei saa estää näkemästä omia lapsiaan. On kuitenkin siedettävä ne toisen lapset, ja hyväksyttävä ne osaksi kumppanin elämää. Se on sillä lailla, että eronneet ihmiset, kun alkavat uuteen suhteeseen, niin se on yleensä silloin se koko paketti. Ei voi ottaa sitä vaan isää tai äitiä. Lapset kuuluu kuvioihin.
Olet aloittaja harvinaisen suoraselkäinen ihminen. Teit oikean ratkaisun, koska lapset olisivat muistaneet sen lopunikäänsä, jos olisit heidät "hylännyt". Kukaan ei saa sanella ehtoja miten/milloin saa omia lapsiaan tavata.
Vaikutat erittäin hienolta mieheltä kaikin puolin :)
Harmi, että perheessänne asiat hiertävät.
Ja otsikkoosi vastaus: Kyllä miehen lapset mahtuvat uusperheeseen, tilaa on kaikille. Ikävää jos sinun vaimollesi on tullut kynnyskysymys lastesi tapaamisista. Minä veikkaisin kirjoituksesi perusteella, että nimenomaan siinä hiertää, että suhteenne alkutaipaleella tapaamisia muuteltiin hänen kanssa asiasta keskustelematta, ja hänelle vain ilmoitettiin asioista.
Minun ja mieheni tapauksessa kävi samoin suhteemme alussa. Sitä tapahtui jo ennen yhteenmuuttoa, joka tietenkin vaikutti yhteisiin menoihimme, mutta tilanne kärjistyi muutettuamme yhteen. Meistä tuli 2 tasaveroista perheen aikuista saman katon alle, silti tunsin välillä oloni vieraaksi omassa kodissani, tahdottomaksi olennoksi, jolla ei ollut minkäänlaista päätäntävaltaa. Mies teki muutoksia ja sopimuksia exänsä kanssa keskustelematta asioista minun kanssa, ja jälkeenpäin vain informoi minua, että tällaista on sovittu. Kyse ei ole siitä, etteikö minulle muutokset olisi sopineet, vaan lähinnä siitä ulkopuolisuuden ja avuttomuuden tunteesta, joka minulle tuli omassa kodissani.
Tiedän, ettei mies tehnyt sitä tahallaan tai ilkeyttään. Tiedän, ettet sinäkään. Miesten ja naisten ajatusmaailma nyt on vaan hieman erilainen. Me kipuilimme asian kanssa ainakin vuoden päivät, ehkä enemmänkin, ennen kuin asiat muuttuivat. Se tapahtui jotenkin luonnollisesti. Exän rooli ylipäätään koko kuviossa kutistui ajan kuluessa, kun hän huomasi, että miehen elämään on astunut uusi rakkaus ja hän on tullut jäädäkseen. Rakennutimme omakotitalon, menimme naimisiin ja nykyään meillä on myös 2 yhteistä lasta. Miehen lapset ovat jo vuosia olleet meillä joka toisen viikon, ja he ovat tärkeitä perheemme jäseniä. Muutoksia tapaamisiin ei ole tullut vuosiin, kaikki osapuolet tietävät, että kompromissien mahdollisuus on, mutta miehen exäkään ei enää kovin hanakasti puutu eikä soittele lapsenvahdiksi omien kampaamokäyntien vuoksi, kyllä täytyy olla jokin tärkeämpi syy kompromissiin, esim. työ tai sairaus.
Minusta sinun tulisi istahtaa alas avovaimosi kanssa ja keskustella hänen kanssaan, kertoa samat asiat mitä kerrot aloitusviestissäsi. Kertoa, että ymmärrät hänen närkästyksensä, että olet pahoillasi jos hän on tuntenut olonsa ulkopuoliseksi tms. Kaiken kaikkiaan hän kaipaa sinulta vain välittämistä ja ymmärrystä, tietoa, että rakastat häntä, ja että hänelläkin on sananvaltaa omassa kodissaan. Kerro, kuinka tärkeitä tyttösi ovat, ja että avovaimo on yhtä tärkeä, vain eri tavalla, rakkaus puolisoon ja lapsiin on erilaista, kyllä hän sen äitinä ymmärtää.
Tsemppiä!
Tiedän kyllä tehneeni noissa mainitsemissanne asioissa virheen. En ole keskustellut asiasta vaimoni kanssa aina sopiessani lasten tapaamisia. Sanoin hänelle, että siinä asiassa pystyn tekemään muutoksen. Samoin en ole alunperin kuunnellut häntä, häntä on ahdistanut lasteni asuminen, koska hänen mielestään niitä on muuteltu liikaa. Varmasti olisin saanut sovittua asiat niin, että muutokset olisi loppuneet tai ainakin vähentyneet. Ehkäpä totuin liikaa muuttelemaan tapaamisia työni vuoksi yksin ollessani. Myönnän tehneeni paljon virheitä.
Ymmärrän kyllä sen, että asioista täytyy aikuisten sopia. Mutta eniten tässä minua hiertää se, että miksi pitäisi vähentää lasten tapaamisia? Ei se muuttaisi mitään, vaan se muuttais että olisimme sopineet asiat entisen rytmin mukaan.
No tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Väärä marssijärjestys.
Miksi ihmeessä menitte naimisiin, ilman että olitte asuneet päivääkään yhdessä ?
Kyllä kai jo aika sitä ennen näytti ettei yhteiselämä onnistu.
Aika tunnevammaiselle nainen tuntuu. Omassa kodissani asuu oma ja miehen lapset ja rakastan heitä kaikkia. En toki väitä että rakastaisin mieheni lapsia kuten omaani, mutta rakastan, ja antaisin vaikka henkeni heidän puolestaan.
Kohdallanne voi kyseessä olla alun muutosvastarinta. Älä nyt vaan anna periksi, vaan vaihtoehtoja on kaksi, joko ero ja erilleen muutto tai se, että lapset asuvat joka toisen viikon luonanne. Uskon, että jos vaimosi sinua rakastaa hän haluaa jatkaa yhteistä elämäänne, ja oppii ainakin pitämään lapsistasi. Tai sitten jos kyseessä on tunnevammainen ihminen, ero on edessänne, ikävä kyllä.
Annetaanko "tilaa" oppia tuntemaan ja luoda oma suhde lapsiin, vai "pitääkö jo heti nyt tuntea kuin äiti konsanaan" ja hoosiannna.
Menitte yhteen liian pian.
Tuskin ne tytötkään niin varauksetta rakastavat isänsä uutta vaimoa kuin äitiä konsanaan.
Eihän tuossa meidän jutussa tullut edes mahdollisuutta tutustua lapsiini, kun ei hän tavannut lapsiani kovinkaan usein tuon parin vuoden aikana. Eikä todllakaan tarvitse äidiksi alkaa tai tuntea kuin äiti. Enemmänkin vain hyväksyä lapseni ja heidän asumisjärjestelynsä...olishan minun pitänyt silloin ottaa asia puheeksi ja herätä itsekkin, tyhmä olin. Tiedän tehneeni väärin kaikkia kohtaan, kun tavallaan seinää päin menin koko ajan. No, olen sanonut hänelle nuo kaikki asiat, mitä tuossa kirjoitettiin, mutta hän vain pitää kiinni omista ajatuksistaan. Ei varmaan ollut sitten oikea ihminen minulle.
Olihan se myös alun shokkia, kun oli kaikki muuttojutut yms. Vaihtoehtoja ei ole enää kuin yksi, ero ja saan olla lasteni kanssa. Uskoisin kuitenkin ottaneeni opiksi noista tekemistäni virheistä suhteessamme, tiedän ja myönnän virheeni. Puolisoni ei ole omasta mielestään tehnyt mitään muuta väärää, kuin lähtenyt mukaani...
Niin ja naimisiin mentiin siitä oikeasta syystä, rakkaudesta ainakin minun puoleltani...
No, tiedän että elämällä on vielä paljon annettavaa minulle. Sekin, että saan olla lasteni kanssa, kantaa varmasti vielä pitkälle. Uskoisin, että välit lapsiini säilyvät ja he osaavat sitä arvostaa, ainakin sitten isompana. Ainahan nämä jutut kolhunsa jättää, mutta elämä jatkuu. En ole kuitenkaan mikään kammotus, joten kyllä se oikea vielä löytyy:)
Vielä yksi asia, nyt exä jo etsii netistä uutta miestä...sanojensa mukaan miehistä miestä...minulla ei tulisi mieleenkään etsiä nyt mitään. Taitaa aika paljon kertoa hänen "rakkaudestaan" minuun:( No, antaa etsiä.
Kirjoitit aloitusviestisi viime yönä, ja jo nyt olette sitten päättäneet erota. Täytyy sanoa, että aika hataralla pohjalla oli avioliittonne ja heppoisin perustein menitte naimisiin.
Minä ainakin käsitin avausviestistäkin, että ero on tullut. "No, sitten alkoi vääntäminen asioista ja lopputuloksena on ero."
Mun mielestä hän kysyi viestissä sitä, tekikö oikean ratkaisun, kun erosi mieluummin kuin lähti vähentämään lasten kanssa viettämäänsä aikaa.
AP:lle sanoisin, että ainakin tämän lukijan mielestä teit oikean ratkaisun. Tiedostat ja kerrot kyllä, missä kohti sinun olisi pitänyt ottaa uusi vaimo paremmin huomioon.
Mutta vaimohan ei tyytynyt niiden epäkohtien korjaamiseen, vaan vaati, etteivät lapsesi olisi teillä kokonaisia viikkoja.
On totta, että lasten on parempi olla, jos vanhemmat hoitavat parisuhdettaan (eroperheissä tahollaan), mutta ei silloin, jos se vaatii lapsista erossa olemista. Parisuhde EI ole ykkönen lasten tapaamisen yli! Ja mitenkäs tämän ex-rouvan omat lapset? Asuvatko äidillään, siis onko äiti kenties "liian kiinni lapsissaan"...? ;)
Aika erikoiselta persoonalta kuulostaa koko nainen. Virhe tuli tehtyä yhteenmenossa ja nyt varmasti vielä on sydänsuruja. Mutta tuleen ei kannata jäädä makaamaan. Aika korjaa haavat, ja olet nyt toiminut tärkeimmän eteen. Hyvä.
Kuulehan isukki, rakkaus on erittäin huono syy kiiruhtaa naimisiin tilanteessa, jossa molemmilla tai toisella on lapsia. Jos yhtään olisit viitsinyt perehtyä asiaan tietäisit, että naisten on erittäin vaikea hyväksyä miehen lapsia. Toisilla on vaan enemmän moraalista kanttia kestää näitä tuntemuksia kuin toisilla. Naisista puhuttaessa ehkä harvemmalla kuin useammalla. Uudella vaimollasi ei näytä tätä ominaisuutta olevan. Hänen vaatimuksensa on tyrannimainen ja kohtuuton. Suostumalla tähän hylkäät lapsesi ja menetät ikuisiksi ajoiksi heidän kunnioituksensa. Itse en edes viitsi kirjoittaa mitä tuollaisista miehistä ajattelen... ja niitä on tällä hetkellä maailma pullollaan. Koetahan nyt vaan kantaa vastuusi luomistasi elämistä, siihen kuuluu olennaisesti se, että pidät tuollaiset ihmiset kaukana lapsistasi.
On muuten outoa, että tällaisia asioita edes kysytään niin paljon... Mitä haluaisit kuulla? Vai toivotko moraalista rohkaisua tehdä oikeita ratkaisuja, vai mistä on kyse..?
Ja tässäkin... Onko mulla itselläni luetun ymmärtämisessa vaikeuksia vai teillä muilla?
"Suostumalla tähän hylkäät lapsesi ja menetät ikuisiksi ajoiksi heidän kunnioituksensa. Itse en edes viitsi kirjoittaa mitä tuollaisista miehistä ajattelen... ja niitä on tällä hetkellä maailma pullollaan. Koetahan nyt vaan kantaa vastuusi luomistasi elämistä, siihen kuuluu olennaisesti se, että pidät tuollaiset ihmiset kaukana lapsistasi."
Mieshän on eronnut nimenomaan siksi, että kantaa vastuunsa "luomistaan elämistä". Ehkä hän on tehnyt väärän valinnan avioituessaan ja muuttaessaan yhteen, mutta kaikki me uusperheelliset ollaan erehdytty joskus.
Oleellista minusta on se, että osaa lopettaa suhteen, kun huomaa sen lapsille vahingolliseksi. Läheskään kaikilta se ei valitettavasti onnistu.
Huomenta,
Syy tähän kirjoittamiseeni oli se, että halusin tietää olenko ajatuksieni kanssa yksin. Tuleva exäni on yrittänyt minun päähäni saada ajatusta siitä, että ratkaisuni ei ollut oikea. Kuten aiemmin kirjoitin, hänen mielestään en ole mies yms...
Hän asuu käytännössä koko ajan lastensa kanssa. Saattaahan se olla niin, että hän itse on niin kiinni lapsissaan, ettei halua muita lapsia siihen elämään. Pienempi myönnytys se häneltä olisi ollut, jos olisi noista parista päivästä päästy sopuun ja edes yritetty...kuin se, että minä vähennän lasteni tapaamisia.
Ymmärrän täysin hänen kokeneen olevan ulkopuolinen noissa asioissa. Olen sen verran tyhmä mies, etten tajunnut noita asioita aikanaan. Syksyllä lapseni asuminen oli aika rikkonaista töideni takia ja sekin alkoi lisää häntä ahdistaamaan. Yksi suuri erimielisyys meillä oli se, että onko vuoroviikkoasuminen lasten etu. Minun ja kaikkien läheisteni mielestä se on meillä toiminut hyvin ja lapset ovat onnellisia. Minulla itselläni ei tulisi mieleenikään arvostella muiden lasten asumisjärjestelyjä, jokainen tavallaan ja sitä on kunnioitettava. Ei ole minun asiani arvostella muiden elämää. Yritin kysyä häneltä, vähentäisikö hän tapaamisiaan lapsiinsa jonkin miehen vaatimuksesta, mutta hän ei edes suostu keskustelemaan asiasta. Syy tähän on se, että hänen lapsillaan se ei ole mahdollista koska isä asuu kauempana, eikä hän suostu edes ajattelemaan asiaa. Eiköhän hänkin tekisi samoin.
Olen kuitenkin kokenut tehneeni siten, kuin sydämeni sanoo ja olen siihen tyytyväinen. Kyllä rakkauteni lapsiini menee muiden rakkauksien edelle.
Teit oikean päätöksen piste
Arvostan sinua miehenä, olet sitounut hoitamaan lapsiasi, etkä vaihtamaan heitä mihinkään muuhun kenenkään toisen väännöstä huolimatta.
Uskon että saat aikanaan lapsiltasi samaa tuke ja turvaa, jota nyt heille olet valmis antamaan ja tinkimään omissa asioissasi.
Sinulla on sydän kohdallaan.
Juuri näin. Olet pelastanut lapsesi lapsipuolen asemasta, johon he 100-prosenttisen varmasti olisivat joutuneet...
Totuus vaan on että ei toisen naisen tekemiä lapsia pysty rakastamaan niinkuin omiaan. Ainakin minä en enää toista kertaa lähtisi yrittämään miehen kanssa parisuhdetta jolla lapsia kyllä ne uusperhekuviot on pahinta mitä vaan olla voi vaikka kuinka yrittäisi.
Kuuntelin tässä erästä äitiä, joka olis saanut lapsen entisen avopuolison kanssa, eronnut tästä ennen lapsen syntymää. Hän tapasi uuden miehen vielä sinkun, jolla ei ollut omia lapsia, silloin lapsi oli noin 2 vuotta. Nämä perustivat perheen ja avioituivat, miehen vanhemmat vaativat avioehdon. Ainä on pitänyt maksaa kaikki puolisiksi, no perheeseen syntyi yhteinen lapsi kymmenen vuoden kuluttua, tällöin alkoi miestä oikein todella tuo aikaisempi lapsi ärsyttää, moitii ja sätti yhtenään. Jos lapsi meni vessaan, oli miehellä samaan aikaan tarvis ja hakkasi ovea ja kirosi lapsen.
Sitten lapsi olisi pitänyt laittaa pois perheestä, hänen isänsä ei ole edes koskaan tunnustanut lasta, joten hänellä ei ole sitä toista vanhempaa ollut koskaan.
No äiti kertoi, että samalla kun lapsi joutuu lähtemään hänkin lähtee ja ottaa lisäksi toisenkin lapsen mukaansa, se ei sopinut. Mies oli kertonut, että hänellä ei ole tunteita tuota lasta kohtaan kuten omaansa, joten hän ei sietänyt lasta, lapsen tultua hieman vanhammaksi, hankkivat häneltä läheltä oman asunnon, johon lapsi muutti yksin. Äiti kävi hänen luonaan lähes päivittääin ja huolehti asioiden sujumisesta ja niin tämä lapsia kävi ammattikoulun ja sai työtä ja on perustanut perheen ja on mitä parhain isä lapsilleen. Hän muistaa aina kuitenkin että tuo äidin uusi mies ei koskaan hänestä välittänyt, mutta tämä ei ole kantanut kaunaa, vaan sanoo että tiedän mikä hän on.
No äiti peri melkoisen omaisuuden, nyt kun on avioehto, ei miehellä olekaan samanlaista omaisuutta ja himoitsee sitä nyt kovasti.
Monien monien vaikeiksien jälkeen ovat pysyneet yhdessä, mutta läheltä piti että tuo aikasempi lapsi olisi tuhoutunut kokonaan ellei lapsen äiti olisi pitänt tarmokkaasti lapsensa puolta.
Eli vaikka niitä lapsi ei edes toisella ole, siltikin toisen lapseen ei sitä sidettä synny, minkä oma lapsi saa.
Jos nitä lapsia on molemmilla, on melkoisen vaikeaa lasten selvitä tuollaisesta perhehelvetistä saamatta henkisiä vammoja eliniäkseen.
Eroaminen pitäisi jollakin tapaa saada paljon pienemmäksi, nyt sillä oikein leikitään ja lapsien elämä tuhotaan loppuelämäksi.
Siitä lähtien kun yhteiskunta aviottomat lapset, yksinhuoltajuus ja erot ja ettei se nyt niin ihmeellistä ole enää kun lapsia on samassa pesueessa muutamalle eri isukille ja raskaana ollaan jo 17-vuotiaana, on enemmän normi kuin poikkeus, on koko perhe käsite ja moraaliset arvot yhteiskunnassa kaukainen muisto vain....
Isänä pysyy loppuelämän, niinkuin äitinäkin. Lapset tulevat heitä aina yhdistämään, häistä hautajaisiin. Ja isän rintaperilliset perivät ainoastaan isän. Kyllä uudellakin vaimolla on paineita, kun pitäisi tuossa kuviossa löytää paikkansa.
Rakkaus lapsiin on erilaista, kuin miehen ja naisen välinen rakkaus. Vähän säälittää "Isänä" olevan nykyinen vaimo, vaihtoon vain, kun ei ex-perheen sääntöihin alistunut. Ei kovin demokraattista. Jospa Ap. hankkisi pelkän taloudenhoitajan.
Olen muutaman kuukauden asunut yhdessä rakastamani miehen kanssa, jolla on lapsia edellisestä pitkästä suhteestaan. Ennen yhteen muuttoamme en tuntenut hänen lapsiaan, mutta mieheen olin tutustunut puolentoista vuoden verran. Ennen muuttoa sovimme, että hänen lapset tulevat asumaan meillä joka toinen viikko. Mielestäni tämä on reilu järjestely kaikkia osapuolia kohtaan. Muutimme tarkoituksella myös lähelle lasten toista kotia, jotta koulut pysyvät samana jne.
Pientä kärhämää on tullut erilaisista tavoista pyörittää arkea nimenomaan niinä viikkoina, kun lapset ovat meillä. Tämä on mielestäni luonnollista, kun tilanne on uusi molemmille. Kaikki ongelmat ja erimielisyydet on pyritty ratkomaan sitä mukaa, kun niitä on ilmennyt. Itselläni ei ole lapsia.
Jo ennen yhteenmuuttoa minua häiritsi miehen aikataulujen muuttelut minulta kysymättä ( silloin kun ne vaikuttivat meidän tekemisiimme ). Tästä käytiin useampikin kädenvääntö. Nyt yhdessä asuessamme mies tietää, että minultakin on syytä kysyä mielipidettä ja keskustella päätöksistä myös minun kanssani. Kyseessä kun on myös minun kotini ja elämäni.
Mutta vastauksena ap: n kysymykseen, niin mielestäni miehen lasten tulee mahtua uusperheeseen siinä missä muidenkin perheenjäsenten. On mahtavaa, että mies haluaa viettää aikaa lastensa kanssa. Itse en koskaan kieltäisi miehen lapsia tulemasta yhteiseen kotiimme.
Mutta meitä on moneen junaan, ja tiedän, ettei asia ole kaikille yhtä itsestään selvä.
Voiko koulu muuttua kahden viikon välein, eihän se voi olla mahdollista.
Lukihäiriö ?????
niin taitaa sulla olla.
"Muutimme tarkoituksella myös lähelle lasten toista kotia, jotta koulut pysyvät samana jne. "
Niin kenellä on ?????
sulla.
Tapa lissu ittes.
Oot idiootti jota ei kukaan kaipaa
Anteeksi, ilmaisin itseäni epäselvästi. Muutimme lähelle, jotta viikko- viikko järjestely onnistuu. Koska luonnollisesti koulut pysyvät samana. Mikäli olisimme muuttaneet eri paikkakunnalle, olisi tapaamiset tapahtuneet vain viikonloppuina ja lomilla. Olen kyllä kuullut erilaisista järjestelyistä koulujen suhteen, muttei kai sentään viikko- viikko eri kouluissa. Kuulostaa stressaavalta.
Ei tosiaanka koulua voi vaihtaa viikottain, koulu on se lähikoulu, joka on kodin lähellä missä osoite.Yläasteen voi jo valkata , mutta se toki käydään myös samassa koulussa koko kolme vuotta.
Koulutuksessa ei ole mitään eri järjestelyjä, järjestys on just tuo minkä mainitsin.
Ilmaisit itsesi oikein selvästi jo edellisessä kirjoituksessa. Joku ei vaan halua lukea pikein.
Tuo aikataulujen muuttelu on varmasti tuttua monelle uusperheelliselle.
Siitä tässä itsekin joutui sanomaan muutamankin kerran, kun yhteen oli muutettu.
Mutta tajusihan tuo mies, eikä sopinut asioistaan enää puhumatta ensin mun kanssa.
Jos jotain hyvää voin sanoa exstäni, niin silloin kun lapseni vielä oli hänen kanssaan tekemisissä ja jos jotain aikatauluja muutettiin, niin hän aina sanoi että puhuu ensin avovaimonsa kanssa ja palaa sitten asiaan. Ei elämän- ja asuinkumppanin yli voi kävellä näissä asioissa.
Kuullostat kypsältä ihmiseltä. Puhukaa miehesi kanssa kaksin pelisäännöt millä tavoin hoidatte asiat yhdessä, se on ainoa keino onnistua.
Tsemppiä.
Rakkaus on todellakin paras mahdollinen ja ainoa syy, miksi niitä parisuhteita ja avioliittoja kannattaa luoda. Sen rakkauden aistivat myös lapset olivat ne omia tai ei-biologisia. Ja kun näkevät/elävät perheessä jossa puolisot rakastavat toisiaan oppivat myös itse aikuisena näyttämään tunteensa.
Rakkaus ei tietenkään yksin riitä, samalla on opittava hoitamaan sitä suhdetta, että se kestää arjen paineissakin.
Aloittajan tapauksessa näyttää siltä, että kommunikointi ei heidän keskensä vain suju. Käytännön asioista ei ole sovittu ja nainen on loukkaantunut. Voi olla että arjesta neljän tytön kanssa ei sitten tullutkaan sitä mitä kuvitteli. Voi olla että nainen on tuntenut itsensä ylikävellyksi. Tai voi olla niin kuin aloittaja mietti että nainen on liian kiinni omissa lapsissaan. Voi olla että tytöillä on keskenään riitoja tms.joista mies ei tiedä mitään. Voi olla että nainen on kylmä.
SEN SIJAAN en lapsettomana naisena tajua tätä iänikuista lässytystä, jonka mukaan nainen ei kykene rakastamaan lasta, jos se ei ole oma ja että lapsen ja vanhemman suhde on ykkönen, kaikki muu tulee kakkosena ja että eronneet vanhemmatkin ovat hautaan saakka sidottuja toisiinsa lapsen kautta. Se on samanlaista jargonia kuin hauki on kala. Niin varmaan onkin, mutta haukikin tekee paljon muuta kuin on vain kala. Muun muassa ui.Ja uusissa tilanteissa on opittava uimaan uudella tavalla ja huomioimaan uudet olosuhteet.
Uusioäidillä tai -isällä on ihan täysi oikeus tuntea olonsa kakkoseksi, jos häntä jatkuvasti kohdellaan kakkosena ja jos mies/nainen jatkuvasti toitottaa kuinka lapsi/lapset on elämän ykkösasia. Ja varsinkin jos päästetään vielä se exä puuttumaan uusioperheen elämään ja sanelemaan aikatauluja yms. kuten usein käy.Tätä moni eronnut lapsellinen ei ymmärrä.
Aloittajan tapauksessa on käynyt lopulta hyvin, hän saa ja pitää lapsiaan luonaan niin paljon kuin haluaa. Se että nainen ei tätä halunnut ei tietenkään ole kohtuullista, mutta on myös mahdollista että sitä saa mitä tilaa ja vaikeissa tilanteissa sitten ne kakkoset lentävät.
Onneksi omassa uusioperhekuviossani on toisin, minä ja mieheni lapsi olemme molemmat miehelleni ykkösiä. Naisen ja miehen välinen rakkaus ei todellakaan kilpaile lapsen ja vanhemman rakkauden kanssa. Päinvastoin.
Lapseton nainen kykenee rakastamaan muitakin kuin omia lapsiaan, mutta rakkautta ei voi pakottaa. Eikö riitä, että hyväksyy lapset ja sen ajan, jonka mies haluaa lastensa kanssa viettää. Mielestäni olen mieheni lapsille ihan hyvä turvallinen aikuinen, vaikken ihan joka hetki olekaan niin "innostunut" heistä. Itse olen tehnyt päätöksen, etten asu mieheni ja hänen lastensa kanssa. Olen heidän kanssaan suurelta osin vuoroviikot, mutta mielestäni minulta ei voi odottaa pakollista osallistumista mieheni lasten kaikkiin menoihin. Tästä meillä on ollut erimielisyyksiä. Mieheni on saanut lapsensa kypsemmällä iällä lapset ovat alakouluikäisiä. Mieheni haluaisi, että käyn hänen lastensa kanssa Hoplopeissa ja vesipuistoissa sekä makoitun lomilla heidän kanssaan yhteen huoneeseen. Tähän minä en halua nyt enää muutaman vuoden jälkeen suostua. Hän voi mennä lastensa kanssa, mutta mielestäni minua ei voi vaatia loputtomasti tekemään asioita heidän mielikseen. Lapset pitävät minusta ja meillä on hyvät välit. Isää hiertää välillä se, etten halua muuttaa heidän ja mieheni loppuvaiheessa olevan muistisairasn äidin kanssa samaan isoon omakotitaloon. Olen siellä tosiaan suurimman osan vuoroviikoista ja osallistun kotitöihin ja elämään. Olemme lapsettomat vuoroviikot pääsääntöisesti minun luonani, jolloin mieheni käy päivittäin hoitamassa äitiään. Äidillä käy myös kotisairaanhoito kahdesti päivässä. Hän ei ole heitteillä, mutta lepomme mekin tarvitsemme. Mieheni vaatii minua osallistumaan paljon perheensä elämään, mutta kun olemme minun luonani hän ei osallistu kotitöihin lainkaan, vaan odottaa minun palvelevan häntä. Luulenpa, että jos asuisimme yhdessä minulla olisi pian hoidettavana lapset, anoppi ja iso omakotitalo. Rakastan miestäni, mutta yritän myös pitää kiinni oman jaksamiseni rajoista. Muita omia menoja minulla ei ole kuin uinti, sekin usein lasten kanssa ja jotkut satunnaiset kulttuurikäynnit. Silti mieheni valittaa, jos näitä osuu hänen vuoroviikoillaan. Meidän vapaa viikoillamme hän on usein ryyppäämässä koko viikonlopun, mutta minä en saisi käydä missään ainakaan silloin, kun hänellä on lapset. Saas nähdä kuinka meidän käy. Kaksi vuotta on näin elelty. Nuoruudessani olin saman miehen kanssa 3,5 vuotta, mutta silloin meillä oli liian suuria näkemyseroja. Hän oli valmis tekemään "minulle" lapsen, kuten hän asian ilmaisi. Lapsi olisi kokonasn minun vastuullani. Nyt hän odottaa minun ottavan täyden vastuun hänen omista lapsistaan. Rankkaa on välillä.
"Lapseton nainen kykenee rakastamaan muitakin kuin omia lapsiaan", millälailla lapsettomalla voi olla omia lapsia? Onko sitte kummilapsia, tai ystävien lapsia, mutta ei nekään ole omia??????????????
Jos parilla on lapsia,niin se on asia,joka pitää ottaa ensimmäisenä huomioon.Täällä aina valitellaan,että isä viis veisaa lapsistaan ,mutta jos välittää,niin sekin näköjään on huono juttu.
Ehdottomasti teit oikein. Omat lapset ovat tärkeintä juuri miehekkäälle miehelle. En voisi ikinä huolia kumppania joka ei rakastaisi lapsiani. Enkä voisi ikinä viedä lapsilta isää. Ei kuulosta sen arvoiselta naiselta että hänen kanssaan kannattaisi olla. En tiedä osaisinko itse olla hyvä puoliäiti joten otin miehen jolla ei ole lapsia. En ikinä voisi yhdellekään lapselle tehdä mitään pahaa. En käsitä kuinka kukaan voi olla niin itsekeskeinen.
Hei kaikille ja varsinkin aloittajalle!
Minulla on aloittajan kanssa samoja ongelmia nimenomaan aikataulutuksen kanssa. Silloin, kun emme asuneet nykyisen avovaimon kanssa yhdessä, tein samoja virheitä kuin aloittajakin: sovin exän kanssa asioita ja ilmoitusluonteisesti totesin tilanteen uudelle kumppanille. Kadun tätä ja olen sen sopinut hänen kanssaan. No, puoli vuotta on asuttu yhdessä ja arki on haastavaa. Kuljen viikot toisella paikkakunnalla töissä, lapset ovat joka toinen viikonloppu luonamme yhteisessä kodissa. Avovaimo järjestelee tytöille kaikenlaista mukavaa ja hyväksyy heidät ainakin ulkoa päin katsottuna kotiimme perheenjäseniksi. Minulle sitten kiukutellaan ja itketään kahdenkeskisen ajan puutetta. Koen olevani kolmen suunnan kautta "paineistettuna": työ vaatii osansa (josta haluan suoriutua hyvin), avovaimo vaatii osaansa (jonka ymmärrän ja jota tavoittelen) ja lapset haluavat oman osansa isän kanssa (kaipuu ilmenee puhelujen yms aikana). Ainoa, jonka kanssa asiat ovat hyvin on exä. Hoitaa velvoitteensa äitinä ja ymmärtää avovaimoni aikataulumuutoksia jne ja mukautuu tilanteeseen, samalla toki viisaasti muistuttaa minua silloin tällöin tyttöjen kaipuusta.
Tilanne ei voi jatkua näin, se on selvää. Olemme keskustelleet avovaimon kanssa asiasta ja päässeet sopuun aina keskustelujen jälkeen. Kuitenkin se kitinä alkaa aina uudestaan, viimeisin siitä että lapset ovat nyt sairaana ja minä heitä hoidan niin kuin isä lapsiaan silloin kun ovat minulla. "Mä en kestä, jos tauti tarttuu muhun, eikö ne voisi sairastaa äidillään...".
Kovin (ainoa?) vaihtoehto on sama kuin aloittajalla, avovaimo ulos ja saapahan olla lasten kanssa. Jos siitä selviän, niin en ihan äkkiä ole uutta etsimässä. Ei ole tällaisen rääkin arvoista.
En mielestäni ole sen itsekeskeisempi kuin kukaan muukaan isä tässä tilanteessa. Siitäkin on syytetty. Jos on aikanaan lapsia tehnyt, niin heistä vastaa hautaan saakka. Tämä on avovaimolle kerrottu aikanaan kun aloitettiin ihastumista ja lakanoissa nujuamista. Nykyään ihastus (joka kehittyi rakkaudeksi) on muuttunut eräänlaiseksi peloksi. Peloksi siitä, että mitähän seuraavaksi itketään ja miten ja mistä asiasta nyt pitää lohduttaa. Avovaimollekin näyttää olevan vuosi sitten hankittu koira tärkeämpi kuin mikään muu asia maailmassa.
Joskus tuntuu, että elän keskellä huonoa elokuvaa.
Sinä Apila 112
Ymmärrän hyvin ajatuksesi lapsiasi kohtaan, mutta en ymmärrä ajatustasi taas avokkiasi kohtaan!!!
Kun olet naisen itsellesi ottanut, niin "hoida" hänet myös niin kuin miehen kuuluu, äläkä narise kuin teini-ikäinen sklossi!
Parisuhde tarvitsee huomiota siinä missä perhekin. Kuulostat itsekkäältä, etkä tunnu huomaavan mitä parisuhde vaatii jotta se toimisi....pisti niin naurattaa, että koirakin on tärkeämpi kuin sinä :D Mene itseesi ja laita asiat kuntoon avokkisi kanssa ;)) Ehkä loppuu se kitinä...
Minuakin kiinnostaisi tietää missä kohtaa tarkalleen ottaen se Apilan uusi avovaimo toimii huonosti?
Siinä tietenkin, ettei ymmärrä lasten sairastamista, mutta onko nyt todella huomion ja lohdutuksen tarve ja se että pitää koirastaan kauheita asioita? Koiran hankkiminen varsinkin on hyvä juttu, naisella on jotain omaakin, eikä ole koko ajan kimpussasi (sitähän haluat).
Jokainen tarvitsee parisuhteessaan huomiota, siksihän monet suhteet kaatuvatkin. Exäsi on nyt sinuun tyytyväinen ja sinä häneen, kun ette elä yhdessä. Se on ihan loogista. Avovaimosi elää kanssasi ja tarvitsee nyt sitä että ymmärrät myös hänen tarpeensa. Sekin on loogista.
Parisuhde on perheen ensisijainen yksikkö. Jos parisuhde voi huonosti lapset (omat ja etät) voivat huonosti. Se on ihan yksinkertainen yhtälö. Ei siinä mitään korkeinta matematiikkaa tarvita.
Joissakin tapauksissa epäilen, että eronneet miehet (varmaan naisetkin) automaattisesti olettavat että se uusi kumppani on sitten lasten hoitaja. Siinä ajattelussa on virhe. Isä on isä ja äiti on äiti. Uusi kumppani on bonus.
Niin ja vielä tästä Apilan tilanteesta.
Olet siis viikot kokonaan poissa kotoa? Avovaimosi pitää siis ikäänkuin hotellia, jossa on joka toinen viikonloppu yksi miesasukas ja joka toinen viikonloppu mies ja lapset. Ja sinä et sallisi tälle hotellinpitäjälle edes koiraa seuraksi? :)
Mieti nyt fiksuna miehenä vähän. Miksi nainen valittaa?
Miksi olet ylipäätään muijan ottanut, kun et ole hänen kanssa, kun jokatoisen viikonlopun, ymmärrän sinun muijaasi, onko hän vaan se sinun lastesi hoitaja ja kodinhoitaja, niitä voi palkata töihin, muija on kumppani ja sinä olet parisuhteessa ja se parisuhde pitää hoitaa hyvin niin ne muut velvoitteet hoituu itsestään.
Ymmärrän hyvin, että muijasi on ottanut koiran kaverikseen joka tarvii häntä ja on seurana.
Miksi sairaat lapset on tuotu sun luokse, eikö olis parempi, kun sairastavat äitillä ja tulisivat sitte vaikka kaksi vl peräkkäin sulle terveinä.
Eikä lapsista tarvi olla vastuussa hautaan asti, ne aikuistuu ja lähtee pois kotootansa ja perustavat joskus oman perheen.
"Miksi sairaat lapset on tuotu sun luokse, eikö olis parempi, kun sairastavat äitillä ja tulisivat sitte vaikka kaksi vl peräkkäin sulle terveinä."
Ahaa... että rusinat pullasta systeemi? Mitäs jos lasten äidillä on jokin tärkeä meno pitääkö hänen perua menonsa vain siksi ettei lasten isän uusio saa tartuntaa?
Näille uusikoille! itsekkäitä ämmiä on tähänkin osioon riittänyt ihan roppakaupalla.. ÄLKÄÄ ottako miestä jolla on lapsia jos ette pysty niiden kanssa elämään. ÄLKÄÄ PILATKO YHDENKÄÄN LAPSEN ELÄMÄÄ! siihen teillä ei ole OIKEUTTA!
Painukaa hittoon lapsen elämästä jos vähääkää tuntuu siltä että lapsen olemassaolo veetuttaa.
Rikoslakiin pitäisi tulla pykälä tai osio jolla lapset voisivat aikuistuttuaan haastaa nämä henkisesti kiusaavat ja kiduttajat vastaamaan tekosistaan lain eteen.
Oikea mies laittaa AINA lapsensa etusijalle! ämmiä tulee ja ämmiä menee mutta lapsilla on ja ainoastaan YKSI lapsuus.
Siinä kans puhelee katkera eronnut yh-äiti. Ei tarvii montaa riviä lukea, kun se seikka ilmenee! Antaisin sulle neuvon (isoilla kirjaimilla tietty) ÄLKÄÄ ÄMMÄT SITTEN EROTKO NIISTÄ LIITOISTANNE, NIIN KAKRUNNE EI JOUDU KÄRSIMÄÄN! Siitähän se ongelma lähtee ja vielä itse sen järjestätte! Hyvä siinä sitten syytellä muita ihmisiä!
Oli erottu tai ei niin jokainen haluaa huolehtia omista lapsista oli mies tai nainen. Minulla on 2 lasta ja mies jolla ei ole lapsia ja hän ei ikinä valita lapsista vaan rakastaa niitä. Muun laista miestä en ikinä huolisi.
Jos ei kykene toisen lapsia hyväksymään niin ottaa sitten puolison jolla ei ole lapsia. Hyvin yksinkertaista. Miksi lähteä parisuhteeseen johon ei kykene.
Jokainen normaali mies haluaa pitää lapsistaan huolta. Huonot isät on erikseen. Hirviö äiti- tai isäpuolta en soisi viattomille lapsille. Ei ole lapsi parkojen vika että vanhemmat eroaa.
Ja äiti on siihen kaikkein paras. Mutta näyttää siltä että kauhean moni niistä uusista suhteista tunkee siihen lasten ja isän väliin. Eihän ne lapset sitä uutta vierasta naista halua vaan isän kanssa olla.
Ei lasten tarvi mahtua siihen uuden suhteen syteemiin, vaan lapset pitää olla vain sen isän kanssa. Keskenään.
Siitä on kyse. Lapset ei tarvi uusia ihmisiä, vaan oman isän.
Me ei ainkaan olla koskaan nähty niitä miehen uusia suhteita meillä. Eikä lapset edes tiedä että isä on ennemmin sen uuden suhteen kanssa kuin meidän. Kerrottiin vaan, että isä muutti pois kotoa koska rahat ei riittänyt ja näin saamme enempi rahaa.
Minä olen ainakin erittäin tyytyväinen, etteimies pakottanut meidänl apsia näkemään uusia naikkosiaan. En voisi kuvitellakkaan että naikoset tulisvat meille sotkemaan ja haukkumaan meitä. Mihin me heitä tarvitsisimme? En keksi mitään syytä miksi meidän pitäisi olla ex miehen naisten kanssa ylempiä kavereita, huh huh.
Lapsetkin ovat onnellisempia, kun eivät ole tarvinneet nähdä isän naisia eikä kuunnella haukkumisia, ja ei ole tavinnut riidellä isän ajasta.
En sallinut ikinä miehen tuovan naisia meille, ja lasten eteen, en olisi enää kyennyt olemaan äiti ja katsomaan lapsiamme silmiin, jos mies olisi pakottanut lapset näkemään naikkosensa.
Minun lapsillani kukaan vieras ulkopuolinen nainen ei leiki kotia, sellaset lapset tehdään itse ei niitä oteta keneltäkään.
Mies itsekin sanoi että hänen naiset ovat erittäin, erittäin huonoa seuraa meidänlapsille, eikä ole tuonut niitä meille eikä pakottanutl apsia heitä näkemään.
Tottakai niitä naisia ärsyttää ettei ole saanut meitä haukkua tai tulla meille sotkemaan, mutta mies pitää heidät erossa meistä siksi että turvasi lapsten oman elämän vierailta vaikutteilta ja hukuilta.
Olisi järkyttävää nähdä perheenrikkojat meillä, miksi pitäisi hyväksyä semmoiset sydänkavereiksi? Ensin rikotaan perhe, sitten haukutaan koko suku ja kiusataan lapsia, ja vielä pitäisi olla kavereita??? Miksi?
Me olemme etuoikeiutettuja, kun ei ole tarvinnut nähdä ex miehen naisia ikinä, enempi se mies menetti. Koko suvun, lapset ja kodin, ja minut. Mutta oma on tie, nyt ovat lapset hylänneet isän, kun isä aikanaan hylkäsi omat lapste ja vaihtoi naikkosiin. Ei moni mies niin tekeisi, meillä oli erittäin huono tuuri.
Lissu , lähe menee!!!! Lopeta jankkaaminen, ja kerro välillä jotain uutta!!! Aina samaa paskaa....
Minäpä kerron. Taas on MULLE tuolossa uusia lapsenlapsia. Ei tule ex miehelle, ainakaan kongreettisesti, kun hylkäsi lapsensa pienenä ja viahoti naikkosiin. Jää mies paljosta paitsi. Sitä se tekee kun uskoo perheenrikkojiin että parempi elämä odottaa. Mutta mikä on parempaa kuin omat lapset ja lastenlapset... minä en vaihtaisi heitä mihinkään.
Nyt mies kärsii, mut se ei ole meidän syy eikä meidänt arvi sitä korjata. Se ei ole korjattavissa.
Ei ole mies saanut olla pappa, eikä liioin isä, kun halusi lapsista aikanaan eroon, nyt tietää miltä tuntuu, kunomat hylkää!!;))
Meile ei tulla mihen naikkoset pysykööt poissa ei me niitä mihinkään tarvita.
Miehen oma vika kun hylkäsi lapsensa ja vaihoi naikkoseen, mies kärsii ja me olemme onnekkaita kun ei ole missään tekemiseissä perheenrikkojien kanssa.
Meillä lapset ei tule koskaan kuulumaan ex miehen mahdollisiin uusiin suhteisiin. Siitä pidämme kiinni ja siinä menee raja meidän perheessä. Mies saa sotkea elämänsä miten lysää, kunhan ei sotke lasten elämää. He eivät halua nähdä vieraita naisia.
Meillä tiukka raja ex miehen naisten suhteen. Lapsia ei nähdä, eikä heidän kanssaan saa puhua ilman minun läsnäoloa. Lapset ei mene isän luokse jos siellä on naiskaverieta kyttäämässä ja haukkumassa. Minä en anna lasteni mennä pilalle yksien vieraiden naikkosten tähden. En voisi kuvitellakkaan että semmoiset perheenrikojat tulisivat meille haukkumaan ja lapsia kiusaamaan. Eivät edes puhuttele heitä. Juoruisivat ja hukkusivat ympäri kyliä.
Oikeesti olisin pettynyt mieheenkin, jos pakottaisi lapset näkemään näisensa, ja varsinkin minun läsnäoloa. Onneksi ei pakota. Ajattelee meidän ja lastemme turvallisuutta ja rauhaa.
Lissu lopeta jo! Vaikka kuinka kirjoitat eri nimimerkeillä, niin ei mene läpi, tuotoksesi tunnetaan jo! Mene hoitoon, olet aika puhki kulunut ihmisraunio!
Meillä ei perhenrikkojat juhli, meille ei mitään asiaa pysykööt poissa pitäköö n mies vaikka sata naikkosta ,mutta meille ei niitä tuoda.
Lissu, veikkaan, että yksikään miehen rakastama kumppani, ei teille edes kuuna päivänä haluisi tulla. Varmaan haluaa kiertää sinut kaukaa, kun vaikutat noin mielevikaiselta. Olet pelottava ja arvaamaton ihminen! Parempi heidän on olla täysin erossa sinun laisesta ihmisestä. Luulet, että kumppania kiinnostaa sinä ja sun tekemä elämä, mutta väärin luulet. Pysy vain itse poissa kumppanin silmistä!!!!!!!!
Se onkin tarkoitus ettei tule eikä halua. Emme otaisi vastaan ja tekisimme ilmoituksen kotirauhan häirinnästä. Mutta onneksi ex isä/ex mies on pitänyt naikkoset poissa meitä häirisemästä, ja sanonut että meille ei kertakaikkiaan mennä eikä lapsia häiriköidä eikä kiusata eikä haukuta.
Olemme lasten kanssa usein miettineet että millainen naakka oikein mahtaa olla, joka manipuloi isänjättämään omat lapset? Mutta arvoitukseksi jää, koska emme alistu moisen koppelon lähelle menemään. perheenrikkojat ei kuulu sukuumme millään muotoa. Lapsistakin on kasvanut loistotyyppejä, kun ei ole tarvinnut pakosti nähdä isän koppelokotkia, eikä kuunnella heidän ahukkumisia. Perheenrikkojat on meille semmoinen juttu, jota meidän suku ei siedä.
Olen melko uusi lukija tällä palstalla. Tämä Lissu ihminen minua hieman ihmetyttää ehkä hieman säälittää.
Hänen kommenttejaan lukiessa pistää mielen tosi matalaksi, kun hänen sielunsa on täynnä suurta vihaa. Ei tälläinen ihminen ole terve, joka vauhkoo täällä samasta asiasta ja ymmärtääkseni yli 10 vuotta vielä. Tälläinen viha mustaa ihmisen mielen ja terveyden nakertaen pikkuhiljaa. Edellisessäkin lyhyehkössä viestissä erilaisia haukkumanimiä oli paljon puhumatta koko viestin sisällöstä...esim. koppelo, naakka, naikkonen ym...ja mitä kaikkea on muissa kommenteissa ollut.
Joku tuolla jo mainitsikin, että hän on pelottava ja arvaamaton ja se todellakin on totta. Ihminen joka on noin poissa toalataan ollut jo reilu 10 vuotta, on tosiaan pelottava, ja ei mikään ihme, jos yht'äkkiä päässä kuuluu "naks" ja tapahtuu kamaluuksia ...
Eihän tämä tämmöinen ole tervettä riidellä täällä ihmisten kanssa ja varsinkin kun suurin osa ihmisistä näyttää teilaavan sinut täysin.
Hei Rouva Lissu, menisit käymään ammattiauttajan juttusilla, niin olosi voisi helpottua ja sielussasi valkenis ja huomaat, että 10 vuoden taakka on harteiltasi poissa ja olet kevyt kuin lintu.
Hohoooo.. no et todellkaan ole uusi.. et voisi noin nopeesti päätellä kenest'äkään yhtään mitään... Heti ekassa lauseessa puhut niinkuin monet pitkäaiset kävijät...hohhoooo...
Sanoinkin että MELKO uusi. Olen parin kolmen kuukauden aikana lukenut monen monta ketjua läpi ja olen täysin perillä minkälainen "luonne" tällä palstalla on. Jos et itse ymmärrä sitä seikkaa, että lukemalla pääset jutun juoneen, niin olet itse aika hakoteillä. "Hohhoooo"
Ja Lissun kommentit ovat tulleet todellakin tutuiksi....ja sitten tämä ihme buahahaaaa tyypin myös!
Jaahas Lissu ei tykkää, kun hänestä puhutaan voi sinnuu lissu paha.
Musta tää isoäiti ei ole yhtään Lissu kakkonen, päinvastoin se ei oo yhtää samoilla linjoilla Lissun kanssa. Sullaha se darra tuntuu olevan, kun et ymmärrä kirjoituksen sisältöä, vai onko niin, että elämän koulua ei olla tarpeeks eletty, et ymmärtäis asioita?!
Toisekseen ihmettelen totaki, et viittit nähdä tollasta vaivaa, et teilaat usein jonkun viestin ja samalla ristit hänet Lissuksi. Pysy asiassa tai kasva vaikka aikuiseksi....jos se ei ole enää myöhästä ;D
Tämä edellinen nimimerkillä "onko krapula" on tarkoitettu nimimerkille "ootko lissu kakkonen" ei tuolle "eräs isoäiti".Pitää seurata noita nuolia.