Böö! Se on sitten kuntoutustuki edessä. Kun olin sairaspv- rahalla halusin vajota maanpinnan alle ja häpesin itseni melkein hengiltä. Ei tämä nytkään mukavaa ole, mutta tajusin että voisi sitä sentään jonkin verran duunia tehdä jaksamisen mukaan. Onko teillä muilla kokemusta työn tekemisestä kuntoutustuen aikana? Siinä on vissiin tienaamisrajat?
Työnteko kuntoutustuen aikana
Hobla
7879
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tienaamisrajat on. Jokaisella henkilökohtaiset, joka selviää työeläkeyhtiöstä.
Kelan rajat ovat:
"Työkyvyttömyyseläkkeen saajana voit tehdä vähän ansiotyötä. Jos ryhdyt työhön, ilmoita työskentelystäsi Kelaan ja työeläkelaitokseesi. Kela jatkaa työkyvyttömyyseläkkeesi maksamista, jos ansiotulosi ovat bruttomäärältään enintään 733,80 e/kk"
Ja sitten on suurempi raja jos on työeläkettä. Ja kuntoutustuki = määräaikainen työkyvyttömyyseläke.
Kuntoutustuella en yksinkertaisesti uskaltanut tehdä tuntiakaan töitä, koska pelkäsin että minut julistetetaan terveeksi ja pudotetaan kuntoutustuelta. Sen verran kova tappelu on ollut työeläkeyhtiön kanssa. Nyt olen tehnyt jonkin verran töitä, kun olen ns. pysyvällä eläkkeellä.
Moi.
Olitko "latvainvalidi" työkokeilussa kuntoutustuen loppuaikoina ?
Siihen pitäisi tässä kohta itse lähteä, mielenkiintoista tunnustella miltä "latvasta" tuntuu, alkua odotellessa ainakin jännittää kovasti.
Minähän hain kaksi kertaa ammatilliseen kuntoutukseen ensin kun olin ollut puoli vuotta sairauslomalla, työeläkeyhtiön mielestä en ollut riskisssä päätyä eläkkeelle, joten se hylkäsi hakemuksen. Noh, sen jälkeen kunto romahti, kun ainoa toiveikkuus psykoterapian ohessa vietiin.
Sitten tappelin itselleni ensimmäisen kuntoutustukipätkän valituksien ja uusien hakemuksien yms. sellaisten avulla, koska en kuulema ollut tarpeeksi sairas. Työeläkeyhtiön mielestä masentuneen pitäisi tietämätön idiootti ja kun kykenin kirjoittamaan asiakirjoja , tosin kirjoitusvirheitä täynnä, niin se osoitti heidän mielestään, että olen valesairas. Minulla oli yliopistosairaalan psykiatrin työkykylausunto, että olen "selvästi vakavasti masentunut", joten pakko oli työeläkeyhtiön taipua. Olen joutunut myös jääväämään asiantuntijalääkäreitä. Eipä ole näillä asiantuntijalääkäreillä mitään tajua siitä, että masennus on aaltoileva sairaus, vaikkei olisi bipo. Yhtänä päivänä on parempi ja toisena päivänä ei pääse sängystä ylös.
Aloin sitten hieman toipua ja hain uudestaan ammatillista kuntoutusta, kun olin ollut kuntoutustuella 2 vuotta, noh sitten työeläkeyhtiö oli sitä mieltä, että kuntoutuksella ei ole mitään vaikutusta. Vitutti ja masensi taas perusteellisesti. Valitin siitä päätöksestä ja sain ammatillisen kuntoutuksen. Sitten työeläkeyhtiö pani hanttiin minun ja psykiatrini suunnitelmaa työkokeilusta ja pienestä lisäkoulutuksesta. Ei meinannut kelvata. Ehdotin, että voin tulla sitten sinne työeläkeyhtiöön työkokeiluun, niin voivat sitten ihan itse seurata minun kuntoani. Ei sekään kelvanut. Piti ottaa työeläkeyhtiön hallituksen jäseniin yhteyttä. Lopulta suostuivat minun ja psykiatrini suunnitelmaan. V-käyrä oli todella korkealla. Työkokeilu oli aluksi todella vaikeaa, koska olin niin ahdistunut ja maassa siitä työeläkeyhtiön temppuiluista. Itkeskelin vessassa. Vähitellen alkoi mennä paremmin, mutta sitten jouduin liian kovaan paikkaan eli stressiin ja kunto meni heikoksi. Kuntoutus tuli kolme vuotta myöhässä, kiitos työeläkeyhtiön.
Seuravaksi hain pysyvää eläkettä, en saanut, asiantuntijalääkärit meinasivat katkaista kuntoutustuenkin, koska olin kuulema kuntoutunut ammatillisessa kuntoutuksessa, jota he olivat henkeen vereen turhana vastustaneet, mutta päätöksen tekijä myönsi kuntoutustukea. Valitin päätöksestä ja ilmoitin, että eläketurvakeskuksen ohjeiden mukaan kaksi vuotta kuntoutustukea on se paikka, jolloin pitäisi jo ryhtyä myöntämään pysyvää eläkettä, ja minä olin ollut jo 3,5 kuntoutustuella ja olen lisäksi viisikymppinen. Valituksen kautta sain ns. pysyvän eläkkeen.
Joten tällä tarina varmaan ymmärrät että minulla ja minun työeläkeyhtiöllä (varsinkin se butiinkin ns. asiantuntijalääkäreillä ) on jäiset välit, joten en uskaltanut siksi tehdä tuntiakaan töitä kuntoutustuella. En tarkoita, että se voisi olla mahdollista ilman mitään riskiä, mutta ei minun tapauksessani. Halolla on työeläkeyhtiö hakannut minua päähän joka välissä.
Perusolotila parani kun pääsin eläkkeelle, kun ei tarvitse tapella sen pumpun kanssa enää, mutta kyllä olen välillä lamaantuneena itsariajatuksissa, vaikka en niin vakavissa kuin silloin pahimpaan aikaan, joten se siitä valesairaudesta...
Latvainvalidilta haluaisin vielä tarkennuksen, että seurasiko eläkeyhtiö jotenkin työntekoasi kuntoutustuella? Mun terapeutti sanoo, että kuntoutustuella kannattaakin tehdä pikkusen töitä eikä se saa vaikuttaa tukiin. Siis oliko se sulla "tunne". Meitsikin on joutunut "taistelemaan" mut en o kuullu että tsekkailevat sentään tilejä. Sehän on yhteiskunnankin etu, jos tekee duunia. Wtf!
En minä tiedä mitä seuraavat, mutta onhan heillä pääsy todennäköisesti verotietoihin ja osahan on ihan julkista.
Siis totta kai saa tehdä töitä vähän ja sehän olisi järkevääkin. MIten työeläkeyhtiö sen tulkitsee, niin se kannattaa kysyä vaikka hoitavalta lääkäriltä.
Periaatteessa se työnteko, vaikka tulorajojen mukainenkin pitäisi ilmoittaa työeläkeyhtiölle, mutta minä en kyllä ilmoita niille paskiaisille mitään. En ylitä tulorajoja, en lähellekään, koska töitä ei ole hirveästi, eikä ihan kauheasti jaksakaan. Jos kyselevät, niin laitan verotodistuksen. Ei ole kyselty, en tiedä tarkistavatko. Tulorajat olen joka vuosi tarkistanut työeläkeyhtiöstä.
Luulen kuitenkin, että seuraavat asiaa jollain periaatteella, koska haluavat potkia työkyvyttömyyseläkkeeltä ainakin jokaisen, joka ylittää tulorajan.
Kiitos Latvalle tarinoista. Olen kymmene vuotta nuorempi ja sairastanut aina. Vasta lapsuuden ja nuoruuden vaikeampien masennusjaksojen jälkeen nyt masennus meni vaikeaksi, että oli melkein puoli vuotta sängyn pohjalla. Toisaalta ymmärrän eläkeyhtiöitäkin, koska "koskaan ei tiedä" pystyykö ihminen takaisin töihin, mutta mullakin masennus aaltoillut ja nyt masennuksen kolmas vaikea- asteinen vaihe kolmeen vuoteen. Vituttaa aivan saatanasti, koska olisi ollut vielä annettavaa työ- ja muussakin elämässä. Stressi ei yksinkertaisesti enää sovi minun päälleni enää vaikka se ennen olikin lifeline elämässä, joka piti menossa mukana. Se juna meni jo. yritin ihan tautisesti työkokeilut ja työjaksot tässä välillä, mutta ei hemmetti auttanut. Terapian kautta olen tajunnut, että ihan normitöihin ei enää ole mitään asiaa, koska invaliidius on niin uusivaa. Supportiiviset ihmiset ovat kyllä mielellään neuvomassa että tee kato sellaista ja sellaista työtä niin ei enää masenna. Pikkusen eri juttu kun masennus! Arvaisivat vaan, että haaveilenko joka päivä tekeväni jotain.
. Jotenkin arvasin, että millaiseen höykytyksee joutuu ja siksi kävin vielä kerran työkokeilussa ja työharjoittelussa niin on ainakin todistusta näyttöä vaikka hirvitti ihan tautisesti. Näytti jo, että hitto tässä palataan oikeasti duuniin ja sitten puolen vuoden päästä alkoi oireet. Siinä sitten kaikki konstit käyttöön mut ei auttanut ei. Karsee masennusjakso tuli. Onneksi oli jo kokemusta niin pystyi horroksessa ja helvetintuskassa vakuuttelemaan että tämä menee ohi, tämä menee ohi.
Toivon silti tekeväni osa- aikatyötä lopun elämääni. Nyt kun tajuan masennuksen mekanismin sisälläni osannen kuitenkin säädellä sitä, mitä ja miten ja miten paljon.
Tuota myös pelkään, että osaan itse hakea kaikki tuet ja kirjoittaa yms että vetävät siitä herneen nenään ja hylsyjä tulee...kele.
Psykiatri sanoi että kärsit toistuvasta masennuksesta, joka tekee nopeitakin käänteitä (syyn tiedän nyt terapian kautta) ja tulee päiviä, jolloin tunnet itsesi täysin terveeksi ja muutaman päivän (itseasiassa jo päivän sisällä monta kertaa) sisällä tulee taas kovat oireet vaikka nautinkin kunnollisesta estolääkityksestä. tämän perkeleet ymmärtäisivät eläkeyhtiössä.
heps. tsemppiä kaikille tästä "herkusta nauttiville"
Luulen, että meillä on samantyyppinen taudinkuva. Minulle on epätyypillinen krooninen masennus + kaamosmasennus päälle. Marras-tammikuun olen melkoisen zombina. Haluaisin vain nukkua. Pahin ahdistus on poissa eläkepäätösen ansiosta, mutta kyllä silti ahdistaa.
Juuri oli uutisissa, että eläkepäätöksiä hylätään yhä enemmän. Eläkejärjestelmä on ihan oma maailmansa. Niiden tehtävähän on säästää eläkerahoja, joten mieluummin siirtävät vakavastakin masennuksesta kärsivät kortistoon.
Eivät oikein tajua, että on niidenkin etu päästää eläkkeelle sairaat, jotka pystyvät kyllä jotain tekemään vaikka eivät jaksa koko-aikatyötä. Onhan se heidänkin etu, kun veroja ja työeläkemaksuja maksellaan edes siistä pienestä työstä. Mutta työeläkeyhtiöt haluavat mielummin siirtää vakavasti masentuneet työttömyyskortistoon, koska silloin työeläkejärjestelmän ei tarvitse maksaa. Ei siis ole mikään ihme, että kortiston työttömistä 20-40% on masentuneita. Eläkejärjestelmän poijilla on sellaisia ohjeita, että työttömyys ei ole eläkeperusta, mikä on johtanut siihen, että osa lääkäreistä ei ota vakavasti työttömien sairauksia.
Työeläkejärjestelmää ei valvo kukaan , se on valtio valtiossa, vaikka pakollisia veroluontoisia TYEL-maksuja on niille pakko maksaa. Ja asiantuntijalääkärit on suoraan helvetistä, eli THL:stä, teoreettikkoja, jotka eivät ole kymmeneen vuoteen potilasta nähneet, mutta silti tietävät miten asiat ovat kymmenen minuutin papereihin perehtymisen jälkeen.
Tsemppiä sinulle. Valitettavasti tämän järjestelmän kanssa on pakko taktikoida, jos pystyy, koska järjestelmä ei todellakaan ajattele sinun parastasi.