Näinä talouden huonoina aikoina myös kaupungin päättäjien tulisi noudattaa maltillista säästölinjaa ja näyttää omalla konkreettisella toiminnallaan esimerkkiä. Haminan valtuuston ja hallituksen kokouspalkkioiden nostaminen, (vrt Kotka suurempi kaupunki, pienemmät palkkiot) on tavallisia kadunmiehinä ärsyttävä ja loukkaava päätös! Luopukaa korotuksista tai luopukaa palkkioista kokonaan! Kuka haminalainen päättäjä uskaltaa tehdä ensimmäisenä sen, että jättää palkkiot nostamatta tai lahjoittaa sen esim. lasten/nuorten hyväksi? Olisiko äänikuningattaresta tähän? Entä lakimiehestä? Hyvä tuloiset voivat tinkiä omastaan, ei köyhät!
Haminan valtuuston ja hallituksen kokouspalkkiot!
Saila P
30455
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Samaa mieltä! Korotukset eivät kuulu tähän aikaan! Enkä kutsuisi kokouspalkkioita vaatimattomiksi tai symbolisiksi. Loukkaavaa!
Miksi köyhä roskaväki haluaa, että vuosia opiskelleet ja pienillä tuloilla kituuttaneet, nyt koulutetut ihmiset, haluaisivat luopua palkkiostaan? En minä sen takia opiskellut iltoja ja viikonloppuja, että pääsisin elättämään roskaväen äpäriä. Jättäkää ns. huono-osaiset se viinan lipitys ja laiskottelu vähemmälle ja tehkää jotakin elämänne eteen.
Sinä HYVÄOSAINEN: Olen itse tehnyt töitä 14 vuotiaasta asti,saamatta edes eläke pisteitä kymmenestä ensimmäisestä vuodesta,työ oli raskasta,45 vuoden työvuosien jälkeen on eläkkeeni niin pieni,että hyvä jos ruoan saa pakollisten laskujen jälkeen.
Silti en ole yhtään sinua huonompi ihminen kuin sinä,lapset olen kasvattanut rehellisiksi hyvin käyttäytyviksi nuoriksi,eivät herjaa ketään köyhyyden tai sairauden takia kuten sinä teet.
Tiedätkö että jos ehkä oletkin käynyt jotain kouluja,et ole yhtään parempi kuin muutkaan.
Kuka tahansa hyväsydäminen puliukkokin on parempi ihmisenä kuin toisia haukkuva öykkäri.Ei raha ja valta takaa hyvää ihmistä.
On väärä luulo,että ihminen on hyvä kun on rikas,se ei pidä ollenkaan paikkaansa.Moni kakku on päältä kaunis,mutta mätä sisältä.
Enpä usko että monikaan täysin ilmaiseksi tuota työtä tekisi. Sillä työtä se on oikeasti tehtynä. Tuntipalkka ei suureksi jää, kun kokoukset vaativat tuntien valmistelun, ja lisötiedon hankkimisen, ja itse kokouksetkin venyvät monituntisiksi. Tuo aika on pois muusta vapaa-ajasta.
Valtuuteut ja lautakuntien jäsenet kantavat myös suurta vastuuta teoistaan, ei sitä voi vain vasemmalla kädellä "sutaista". Joku palkkio kuuluu. Koroyus oli turha kyllä, vanhoillakin olisi pärjätty.
Eivät ne palkkiot liian suuria ole. Niistäkin kun otetaan verot pois niin jäljelle jää työn "ilo" ja vielä saat vitt*ilut päälle. Ei siis ole yhtään liikaa.
Korotus oli todellakin turha! Ja vastuunkannosta, kantavatko vastuun mokistaan? Todellisuudessa vastuunkanto taitaa tosipaikan unohtua ja ryhdytäänkin riitelemään ja tappelemaan vuosikausiksi.
Paljonko ne palkkiot sitten olivat ja kuinka paljon niitä korotettiin?
satasesta nousi sataankymmeneen euroon miinus 40% veroa.
No verojen lisäksi puolueet ottavat osansa palkkioista, se kenen listoilta olet valittu, verottaa osan palkkiosta itselleen. Näin siis hyötyy myös valtuutettujen lisäksi puolueet näistä korotuksista. Siksi niistä ei varmaan kukaan yksinäinen valtuutettu voi luopua, ryhmäkuri nääs.
No eipä kovin suurista summista ole kyse. Itse en tuolla korvauksella tekisi töitä kuin reilun tunnin.
Ja tuskinpa noita kokouksiakaan on ihan joka ilta.
Kun kokous saadaan jaarittelulla venytettyä pidempään, tulee tuplapalkkio. :)
Hyväosaiselta näemmä jäänyt yleissivistys opiskellessa väliin, kielenkäytöstä ja köyhästä ajatusmaailmasta kielivästä nimittelystä päätellen.
Mun ainoa vaalilupaus minkä myös pidän oli, että palkkiot menee Haminalaiselle yhdistykselle hyväntekeväisyyteen. Palkkiosta osa menee puolueelle, veroihin ja loput lahjoitetaan. Niitä ei ainakaan helposti saa ohjattua suoraan eteenpäin. Olisi mukavempaa, ettei niistä rokotettaisi minun veroprosenttia kun eivät ole minulle tulossakaan. Olen ensimmäinen varalla, joten saa nyt nähdä kuinka paljon lahjoitettavaa kertyy.
Hienoa populismia hyväosainen. Paljonkohan koulutuksesi maksoi meille tavallisille veronmaksajille. Niin juuri niille ketä nyt arvostelet. Taisi asenteestasi päätellen jäädä opintosi kesken tai pelkästään muistinvaraiseksi tiedoksi. Äly puuttuu. Juuri sinunkaltaistesi "Opiskelleiden" ahneiden hyväksikäyttäjien takia maa on siinä jamassa missä se nyt on.
Paljonkos sinun opiskelu maksoi ja kuka sen maksoi? Kuka sinulle sanoo, mitä teet työlainen. Taitaa olla joku lukeneempi ja älykkäämpi. Senkin puoliapina.
Mitä tarkoittaa "tässä jamassa"? Kouluttamattomilla ei ole töitä?
En laske itseäni roskaväkeen, enkä viinan lipittäjäksi enkä laiskaksikaan. Olen vuosia opiskellut korkea-asteella, valmistunut sieltä ja koko ikäni tehnyt töitä ja näin itseni ja perheeni elättänyt. Siitä ei ole nyt "hyväosainen" kyse! Kaikki puhaltamaan samaan hiileen ja korotukset pois, sillä nyt ei ole niiden aika! Ei kotkalaisetkaan palkkioitaan nosta, miksi tuppukylässä pitäisi? Näiden surkeiden jo tehtyjen päätösten jälkeen ja näinä kurjina aikoina, en kehtaisi ottaa valtuutettuna/hallituksen jäsenenä korotuksia vastaan. Enkä kutsuisi 110€:n kokouspalkkiota symboliseksi! Ja olisi mukava tietää, että tarjotaanko valtuutetuille esim. jouluillalliset ja kevätkarkelot ts. tuskin nämä kokouspalkkiot ovat ainoat edut mitä em. hlöt saavat.
Ja muuten; "Hyväosaisen" kielenkäyttö ja viha on typerää ja epäasiallista. Muuta asennetta!
Siis joka 4. vuosi tulee korotus. Eikö maalimassa ole mitään oikeutta? Söhelöitä ne kyllä on. Mutta niin vaan pääsi sama ämmä jatkamaan. Möivät sen summan venesatamankin 170000 alle markkinahinnan.
Kuka hölömö sinne valtuustoon ilman palkkaa menis, kusitolpaksi muille haminalaisille! Kyllä kunnon korvaus työstä pitää saada!
http://www.reimari.fi/reimari/content/lehti/293/RE_0512_04.gif
Ja aika monelle nuo kokoukset aiheuttaa ansionmenetyksiä niistä oikeista töistä. Niitä ei kuulemma korvata edes täysimääräisesti. Vuorotöitä tekevä valtuutettu saattaa tehdä noista istunnoista persnettoa vuoden aikana. Valtuusto ei taida kokoontua kuin joku 9-10 kertaa vuodessa, eipä tosta isoille rahoille pääse.
Ei kai noita hommia tehdä rahan vuoksi? Voi helvetti mitä potaskaa!
Luottamustehtävistä ei tarvitsi maksaa mitään. Matkakulukorvaus riittäisi. Itsehän väki sinne pyrkii ja haluaa. Korotukset pois, niin tässä kaikki vielä joutuu tekemään.
Hyvä Saila, olen samaa mieltä.
Irishee ei vissiin osaa lukea tai ymmärrä lukemaansa???
Nyt riittää!!!!!!!!!!!Valtuustoon pyrkivät laittavat omia rahojaan jopa 10:niä tuhansia euroja päästäkseen valtuustoon?. Silloin ei ole moraalisesti oikeutta valittaa työn määrästä p...kele.Ei sinne kukaan pakolla laita???Se on vaan niin että toiset haluavat toisia enemmän olla esillä- Esim : tattoo kävelijät ja risteilijät
Niin, muut pääsee sitte vaan hiihtämään perässä ja haukkumaan päätöksiä. On kivempaa elää siivellä vaan kun muut päättää.
Näin on, vai pitäs vielä palkkiot antaa loosereille. Uskomatonta.
Kaikilla tämä palstan kirjoittajilla olisin ollut mahdollisuus pyrkiä ja mennä valtuustoon ja päättää siellä juuri niin kuin lustaavat. Valitettavasti se olisi olut työlästä ja älliäkin olisi pitänyt olla sen verran, että joku äänestäisi. Todennäköisesti tämä joukko jätti myös äänestämättä minkä tekstin tasosta voi päätellä yhteiskunnallisen tietämyksen tasosta. Oli valtuustossa ketä tahansa on syytä muistaa, että he joutuvat kantamaan vastuun myös miljonääneistä luusreihin. Valitettavasti hallintoa ei pystytä hoitamaan niin, että olisi diktaattori ja hänellä hovinsa. Tämänkin palstan useimmalle kirjoittajalle se ilmeisesti sopisi hyvin koska kokouspalkkiot säästyisivät ja kansalaisilta olisi nuriseminen kielletty. Se siitä.
Niinpä, turha on rutista noista palkkioista jotka eivät todellakaan päätä huimaa. Itse en moisten palkkioiden kannustamana edes harkitsisi ehdokkuutta. Tuskin tulisin valituksikaan, eipä sillä. Hattua nostan ihmisille jotka yhteisiä asioita viitsivät hoidella. Ei se mitään herkkua aina voi olla, eikä ole syytä kateuteen.
Kansalaiset ovat VALTUUTTANEET valtuutetut hoitamaan yhteisiä asioita, eli toimimaan heidän edustajinaan, koska asiantuntemus puuttuu. Lisäksi he ovat julkisina päättäjinä velvollisia ottamaan kansalaisten kritiikin vastaan, mihin nämä taas ovat demokraattisessa valtiossa oikeutettuja.
Entäpä sitten??? Kyllä siitä paskan leipomisesta on kohtuullista saada edes naurettava korvaus. Ei se VALTUUTUS asiasta tee sen kummempaa. Jokaisella on vapaat kädet ryhtyä ehdolle ja nauttimaan sitä herkkua. Olkaa hyvät vaan ja kaikin käytettävissä olevin mokomin.