Elikkäs juuri todettu histamiini-intoleranssi (kasvojen punotus, sydämmen tykytys ja yleinen epämiellyttävä olo oireena). Haluaisin kysellä mitkä on teidän, jotka muutkin kärsivät tästä, ruoka-aineet joita välttää (erityisesti jokin tietty jos on paha).
Itsellä eritoten:
-Alkoholi!!!!!
-Sitrushedelmät
-Ananas
Olen lukenut netistä jotakin tietoa, mutta on niin ympäripyöreää lätinää ettei oikein tiedä mitä välttää ja miten oireita hoitaa. Lisäksi lääkäritkin tietävät näemmä aika vähän ko intoleranssista.
Histamiiniallergia/intoleranssi. Mitä välttää?
4
1709
Vastaukset
- Helene
Minulla (varsinkin tumma) suklaa saa aikaan pahan olon, punaviiniä en ole pystynyt juomaan oikeastaan ikinä.
- tarina..
Synnyin vuonna 1968.
Olen lapsesta asti saanut banaanista allergisia oireita eli kovaa vatsakipua ja turvotusta.
Lopetin maidon juonnin n. 14 vuotiaana, koska Pekka Puska sanoi maidon rasvan lihottavan ja tappavan minut. Uskoin. Söin rasvatonta jogurttia ja tavallisia juustoja.
n. 15 vuotiaana alkoi päänahkani hilseilemään ja kutiamaan. Kokeilin kaikkea mahdollista shampoota ja 10 vuoden etsinnän jälkeen Bio sarja oli sopiva, kun käytti 4 erilaista shampoota vuorotellen eli joka pesukerralla oli eri shampoo.
23 vuotiaana diagnosoitiin laktoosi-intoleranssi ja sen jälkeen olen syönyt laktoosittomia maitotuotteita.
n. 30 vuotiaana aloin saamaan allergisia oireita koivun ja lepän siitepölystä, johon söin antihistamiinia vuosia. Sain oireita myös punaisesta paprikasta ja currysta, joten niiden syöminen piti lopettaa. Lisäksi sain allergisia oireita jostain ulkopuolisesta, joka hävisi kun tuli pakkanen ja lumi. Alkoi taas heti lumien sulattua. Söin vuosia antihistamiinia lähes läpi vuoden.
Lisäksi kärsin aina jonkinasteisesta ummetuksesta tai kovasta vatsasta, vaikka söin aina täysjyvää ja ruista.
Vuonna 2009 luin Tiede-lehden keskustelupalstan D-vitamiiniketjua ja sen innoittamana aloin syömään D-vitamiinia 100µg/vrk syyskuun alusta toukokuun loppuun, koska kesällä olen päivällä auringossa nahka paljaan. Tämä helpotti siitepölyallergiaa jonkun verran, mutta jouduin silti syömään antihistamiinia lähes vuoden ympäri. Monta muuta positiivista asiaa D-vitamiinista huomasin myös.
Syksyllä 2011 jätin viljat ruokavaliosta ja korvasin ne kasviksilla, hedelmillä, marjoilla, hyvillä rasvoilla ja proteiinilla.
Keväällä 2012 ei tullut mitään oireita siitepölystä.
Myös päänahan kutina ja hilseily loppui ja voi pestä hiukseni millä tahansa shampoolla. Myös hiuksia kasvoi runsaasti lisää (parturi kertoi hiuksieni uuskasvusta) ja huomasin sen lopulta itsekkin, kun hiukset olivat paksummat kuin koskaan ennen.
Myös kaikki ruoka-aineallergiat, masennus, suolistovaivat, verensokerin rajut heittelyt, jatkuva nälkä ja heikotus poistuivat viljojen myötä. Näihin lääkäri kyllä määräsi kaikenlaisia lääkkeitä.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm - frogi1
Ei puna ja valkoviiniä, tomaatti, ananas, mansikka, kiivi, tonnikala, sitrukset, vihanneksista osaa kuten esim pinaatti ja hapankaalikin oli yks. syö hiivatonta leipää. Minulla on myös lisäksi lanoliini- ja hajusteallergia joka vaikuttaa lisänä. lanoliinia kun on kaikissa mahdollisissa purnukoissa. Luomu kaupasta pyykinpesuaineiksi pähkinäpesupalloja.
- awk1
mistä vois löytää hyviä reseptejä tähän tautiin? siis histamiiniallergiaan. onko joku blogi olemassa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?847152Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277089Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176225Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455424Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik885341Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635235Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415130Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274615Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193565Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3013420