Eikö Kaustiselle rakennusliikkeet suostu rakennuttajiksi, kun kunta suunnittelee omistusasumiseen perustuvaa pienkerrostalon rakennuttamista? Nähtävästi kunta osaa grynderin hommat paremmin kuin esim YIT, Skanska ja Lemminkäinen, kun tällaista suunnitellaan ja tuottoa odotellaan haja-asutusalueelle. Vai suunnitteeleko kunta ainoastaan ja rakennusliikkeet ottavat liiketoiminnan riskin ja hakevat rahoituksen?
Kannattaisiko kuitenkin kunnan pysyä ydintehtävissään eli kaavoittaa tonttimaata, rakennuttaa teitä, kaukolämpöä, vettä, viemäreitä ja yläkoulua? Näissäkin toiminnoissa on jo vähän liikaa ja ehkäpä vastuuta voisi näistäkin siirtää kansalaisten ja yksityisten kukkarolle. Asuntojen rakennuttamista kuntalaisten riskillä ei voi nähdä kunnan ydintoiminnaksi, kunnan taloustilanne ja vähenevä asukasluku huomioiden. Nämä riskit yleensä päätyvät kuntalaisen maksettaviksi, ennemmin tai myöhemmin.
Suomessa lienee euroalueen alimmat asuntolainan korot tällä hetkellä n. 1,8-2,0 %, joten rakennuttaminen luonnollisesti houkuttaa. Jos tuollaisen 65 neliön kerrostalokämpän rakennuttaminen maksaisi 3000 euroa neliöltä, asunnon hinnaksi tulisi 195 000 euroa. Lasketaan korkokulut ylioptimistisesti 1,8 % mukaan, joka tekee 293 euroa/kk, asunnon takaisinmaksuaika 25 v, jolloin lyhennykset 650 euroa / kk. Lisäksi yhtiövastike pari euroa neliöltä, jolloin vuokraa pitäisi tällaisesta kämpästä saada 293 650 130 = 1073 euroa.
Minkälainen asukas tulevaisuudessa tulee kyseiseen asuntoon asumaan ja kuka ostaa sen noususuhdanteessa, sanotaan 250 000 eurolla, vuokralainenko? Asunto-osakeyhtiön pitäisi myös tuottaa voittoa. Vai onko tarkoitus painaa alueen yleisiä asumiskustannuksia alaspäin?
Jotenkin ymmärtää päättäjien hingun toteuttaa isojen kuntien omistusasuntorakentamista Etelä-Suomen kaupungeissa, mutta paikkakunnilla, joiden asukasluvun kehityskäppyrä on laskeva niin vaikuttaa epävarmalta liiketoiminnalta. Täytyisi olla selkeä näyttö siitä, että asukasluku kasvaa, mutta kun tilastot eivät valehtele.
Toisaalta täytyy luottaa siihen, että laskelmat osoittavat paikkaansa ja asiantuntijat tietävät mikä kannattaa ja mikä ei.
Omistusasuntojen rakennuttamisesta ei Kaustisen kuntaohjauksen strategioissa puhuta kuitenkaan juuri mitään. Voi olla, että 1200 kerrosalaneliön ja reilun 700 asuinneliön omistusasuntoprojekti on niin pieni, että se ei yksittäisenä tekstimuotona kuntakonsernin linjauksiin kuulu. Lieneekö itse kuntapäättäjätkään tietoisianäistä suunnitelmista.
Asuntopolitiikka
Mietinnän paikkako
0
127
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2282978Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell111669Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.51347- 1031216
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1261183- 751117
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531032Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581025Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717947- 135932