Haluaisin ostaa XC60:n käytettynä, mitä kokemuksia on tuosta mallista ?
Haluan siisn turvallisen, automaattivaihteisen, mieluummin bensakoneen. Lienevät kuitenkin enimmäkseen dieseleitä ja nelivetoja. Maksaa ei saa paljoakaan yli EUR30.000,00.
XC60 käytettynä
35
32172
Vastaukset
- Volvo, hyvä auto
Niih hyväähän niistä on kuultu tosipaljon sanovat melkeimpä parhaaksi volvoksi ikinä.
Mutta se on kyllä että kaikki ovat dieseleitä koska suomeen ei tuoda sitä bensiini T6:sta ja tosiaan ihan kaikki ovat nelivetoja.
Itsekkin haluaisin tuon saman auton mutta pahus vaan kun kaikki ovat dieseleitä vaikka toisaalta voishan toi D5 olla aika herkkukone suorituskyvyltään ja sillee.
Mutta uskon että harkinnan arvoinenostos.
Toinen hyvä ostos voisi olla uusikorinen S80 mutta toivotan sinulle onnea auton etsimisessä- Joitain kokemuksia
Itse asiassa XC60:tta tuodaan maahan sekä etuvetoisena että bensakoneella (T5 ja T6). En tunne kaikkien vaihtoehtojen tuontihistoriaa kovin tarkasti, enkä siksi osaa sanoa, milloin etuvetoisen T5:n maahantuonti alkoi, aloittaja kun oli kiinnostunut käsittääkseni nimenomaan käytetystä. T6 on aina nelivetoinen.
Itselläni on kokemusta 2010-mallisesta nelivedosta (2,4 D AWD), toki muitakin versioita olen päässyt kokeilemaan. Tuo oma autoni on toiminut moitteettomasti ja kaikin puolin luotettavasti. Kilometrejä on kertynyt 80 000. Käytetyn hankinnassa on sellainen haitta, että hintansa XC60 pitää jopa turhankin hyvin. Noin 30 000 €:lla sellaista tuskin löytyy. Kokemuksia voi lukea vaikkapa Vagarenan sivuilta: muut merkit -> Volvo. Siellä on muutaman asiallisen kirjoittajan kokemuksia kyseisestä autosta. Lisäksi maahantuojan sivuilla on eri mallivuosien käyttöohjekirjat, ja niistä saa hyvän kuvan eri vaihtoehdoista (Volvocars -> tietoa omistajille -> XC60).
Jos tuo etuveto ja bensiinimoottori ei yhdistelmänä ole ehdoton, löydät tarjontaa kohtuullisen paljon. Säännöllisesti huollettu auton pitää toki olla. Neliveto toki kuluttaa hieman enemmän, mutta antaa myös ajomukavuutta etenkin huonoissa olosuhteissa.
Olikohan tuosta aloittajalle mitään apua? Voin vastailla tarkemmin, jos haluat lisätietoa jostain yksityiskohdasta.
- XC60:seen tyytyväine
Bensakoneella olevia ei hirveästi näytä olevan. Nettiautosta löytyi yksi (T6 AWD) ja sekin oli reilut 46000€. Itse suosittelisin, jos bensa ei ole ehdoton, niin 2,4D AWD automaattia. Vanha oli tuota kyseistä mallia ja vuosimallia 2009 ja vaihdoin sen n. 240000km kohdalla uudempaan. Vikoja ei ollut juuri yhtään, muutamat kuluvat osat vaihdettiin mutta muuten tekniikaltaan ja toimintavarmuudeltaan huippupeli. (Dieseleinä on muutama alle 30k€ Nettiauton mukaan.)
- Joitain kokemuksia
Ohhoh, olet ehtinyt ajamaan siilä ensimmäisellä aika lailla! Oliko muuten hiukkassuodattimen vaihtotarvetta vai menikö ensimmäisellä?
- eipä kannata
Luultavasti ajat taksilla halvemmalla..
- Joitain kokemuksia
Niin varmaan, mutta minä en ainakaan halua ajaa kaikkia ajojani taksilla. Mielestäni elämän tarkoitus ei muutenkaan ole selvitä siitä mahdollisimman pienin kustannuksin. Ja eiköhän aloittaja itse tiedä, miksi juuri sellaisen auton tarvitsee.
- ämis
Haluaisin vain tietää miksi automaatti ja bensa?
- Taami Rattiin
Automaatti siksi, että en ymmärrä miksi pitäisi ajaa manuaalilla kun automaatti on keksitty, on niin helppo ja huoleton vaihtoehto. Bensa taas siksi, että en haluaisi maksaa käyttövoimaveroa, kun veroja autosta tulee muutenkin tarpeeksi. Lisäksi ajan vuodessa vain n. 15000 km. Mutta voi olla, että kallistun vielä tuon dieselin puoleen, kun niitä nyt kuitenkin on paremmin ainakin käytetäyissä tarvojja ja sain tietää, että dieselin kulutus on pienempi kuin bensa, lieneekö totta ?
- Anonyymi
Taami Rattiin kirjoitti:

Huoleton....naurattaa.
- ämis
Helppo ja huoleton, ok... Mitä veroja sinulle tulee käytetystä autosta? Kulutusta voit miettiä itse lisää.
- Joitain kokemuksia
Yleensähän samassa automallissa dieselversio kuluttaa jonkin verran bensaversiota vähemmän. Oma 2,4 D AWD:ni (163 hv / 420 Nm) on nyt talvella kuluttanut tankkauksista laskettuna 6,1 - 9,2 litraa / 100 km. Pienin kulutus on tullut lauhassa säässä maantieajossa, tuo suurin sekalaisessa kaupunki - maantiepyörittelyssä kovilla pakkasilla. Polttoainetoiminen lämmitinkin oli mielestäni 30 asteen pakkasella koko ajan päällä ajon aikana. Ei painava nelivetoauto siis ihan hajulla kulje, mutta eipä siinä kyllä tarvitse palellakaan tai huuruisia laseja ihmetellä. Autossani on muuten automaattivaihteisto, mikä sekin lisää etenkin kaupunkiajossa kulutusta.
- ämis
Joitain kokemuksia kirjoitti:

Oiskohan ne oikeat väännöt kuiteski tuolle 2.4D pannulle 340Nm.
- Joitain kokemuksia
ämis kirjoitti:
Oiskohan ne oikeat väännöt kuiteski tuolle 2.4D pannulle 340Nm.
Riippuu mallivuodesta. Vanhemmassa 2,4D.ssa oli todellakin tuo 340 Nm, mallivuodesta 2010 alkaen 2,4 D oli kaksoisturbo ja vääntöä mainitut 420 Nm. Itse asiassa, moottorin kannessa lukee D5. Nämä Volvon kaupalliset moottorinimet ovat välillä melkoista sekamelskaa. Samaa moottoria on myyty monella eri nimellä, joskus täysin samanlaisena tai hieman erilaisella softalla ohjattuna.
- Firrr567vv
Itselläni on melkein neljä vuotta vanha XC60 AWD Summum, eikä ole muuta tarvinnut tehdä kuin huoltaa kerran vuodessa.
Volvoissa säilyy jälleenmyyntiarvo sen verran hyvin, että joudut pulittamaan vielä noin 39,000€ - 44,000€ mallista riippuen.- Taami Rattiin
Kävi sitten niin, että löytyi sama (diesel, AWD Summum) käytettynä (ajettu n. 100 tkm) ja pulittaa siitä sain tosiaan nippa nappa alle 40 tuhatta, mutta olen tosi tyytyväinen, toistaiseksi ainakin. Ei huurtuneita ikkunoita, mukava ajettava, neliveto automaatti. Polttoainekäyttöinen lämmitin on huippu, ainut vaan, että pitää käydä erikseen autolla aina se ajastamassa. Vois kuulemma jotenkin saada puhelimen kautta etäohjelmoitavan systeemin, pitää harkita.
Ei enää edes hirveesti harmita tuo veronmaksukaan....hieno auto ! - Joitain kokemuksia
Taami Rattiin kirjoitti:
Kävi sitten niin, että löytyi sama (diesel, AWD Summum) käytettynä (ajettu n. 100 tkm) ja pulittaa siitä sain tosiaan nippa nappa alle 40 tuhatta, mutta olen tosi tyytyväinen, toistaiseksi ainakin. Ei huurtuneita ikkunoita, mukava ajettava, neliveto automaatti. Polttoainekäyttöinen lämmitin on huippu, ainut vaan, että pitää käydä erikseen autolla aina se ajastamassa. Vois kuulemma jotenkin saada puhelimen kautta etäohjelmoitavan systeemin, pitää harkita.
Ei enää edes hirveesti harmita tuo veronmaksukaan....hieno auto !Onnea uudelle autolle ja turvallisia kilometrejä! Neliveto on hyvä valinta. Tuo Summumiin kuuluva sähkösäätöinen penkki muistilla on todella hyvä ja käytännöllinen varuste, jos autoa ajaa useampi kuski. Jälkikäteen asennettavista lisävarusteista löytyy tietoa maahantuojan sivuilta osiosta "tietoa omistajille". Harmi vain, että aika kalliita ne useimmat ovat.
- ämis
Öö, miksihän nettiautossa on haulla XC60 ainakin 30kpl autoja, jotka maksaa sen alta neljäkymppiä...? Eli se siitä sinun hintatietoudesta.
- MarkoHannele
Nuo uudet Volvon hybridimoottorit tuovat kyllä melko herkullisesti tehoa lisää. Muistaakseni D6 285hp ja T8 350hp. Ainoastaan akkujen kestävyys suomen pakkasilla mietityttää... Odotan!
- Hesen kastike
MarkoHannele kirjoitti:
Nuo uudet Volvon hybridimoottorit tuovat kyllä melko herkullisesti tehoa lisää. Muistaakseni D6 285hp ja T8 350hp. Ainoastaan akkujen kestävyys suomen pakkasilla mietityttää... Odotan!
Mistä päin alkuperäinen kirjoittaja on. Meillä voisi olla myynnissä xc60 2009, 2.4d awd ajettu n 160tkm. Summum varustelu. Moitteeton kunto.
- Erkkikään
Olen vaihtamassa uuteen Volvo D4 xc 60 Inscription. On 5 Volvo . Edellinen oli etuvetoinen D4 olisin uudenkin ottanut etuvetona mutta kun tulee vain nelivetona. Siinä ei huomaa liukkautta siksipä nelivedoilla ajetaan kolareita enempi. 4 sessa on karheampi käyntiääni mutta ei tule sisälle on erittäin hiljainen, kulutus yhdistetty 6,5/ , matka-ajo 5.5 nopeusrajoituksia nodattain. Matkailuvaunun kanssa 9,2 /100 . Mutta jos on tumpelo niin toki nelivedon kanssa pärjää paremmin.
- Anonyymi
Ostin uuden Volvo xc 60 puoli hybriidin, olen pettynyt autoon vikoja on jatkuvasti ollut. Mielensä pahottanut. Ps ehkä viimenen Volvo.
- Anonyymi
Mikäs vuosimalli sulla on ja paljonko siinä on kilometrejä? Entä ne viat, mitäs vikoja siinä on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikäs vuosimalli sulla on ja paljonko siinä on kilometrejä? Entä ne viat, mitäs vikoja siinä on?
Minun Volvolla ajettu 2000 km ja eiku tuli moottorin vikailmoitus. Huollossa ilmeni joku pakokaasu venttiili oli palanut. Tuli talvi ja taas vikailmoitus, pissa eli urea jäässä. Ja taas vikailmotus moottorissa, on vietävä huoltoon. Takaovet eivät pidä pölyä ulkona ON SÄÄDETTY 2 KERTAA EIKÄ KUMMENE. TÄLLÄ HETKELLÄ AUTOLLA AJETTU 13000 KM ETTÄ SELLAINEN MINUN VOLVO EIKÄ MAKSANUT KU VAIVASET 730000 EKUA ps. VOLVO ON VM. 2020

"Takaovet eivät pidä pölyä ulkona..."
Uuden mallin XC60:ssä on sama älytön ratkaisu kuin esim. RAV4:ssä.
Takaovet aukeaa pyöräkoteloihin saakka. Takarenkaasta lentävä kurasuihkua pidättelee pelkkä tiiviste pääsemästä sisälle autoon.
Joihinkin ovat jälkiasentaneet suojia estämään tuo mutta ei ole ilo silmälle nekään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun Volvolla ajettu 2000 km ja eiku tuli moottorin vikailmoitus. Huollossa ilmeni joku pakokaasu venttiili oli palanut. Tuli talvi ja taas vikailmoitus, pissa eli urea jäässä. Ja taas vikailmotus moottorissa, on vietävä huoltoon. Takaovet eivät pidä pölyä ulkona ON SÄÄDETTY 2 KERTAA EIKÄ KUMMENE. TÄLLÄ HETKELLÄ AUTOLLA AJETTU 13000 KM ETTÄ SELLAINEN MINUN VOLVO EIKÄ MAKSANUT KU VAIVASET 730000 EKUA ps. VOLVO ON VM. 2020
Kun maksaa autosta tarpeeksi (liikaa), sitä odottaa sen olevan täydellinen ja valtavan ihana ja sitä tulee sellainen ostohurma.
Kun se menee ohitse, niin iskee ostokrapula. Autossa alkaa häiritsemään pienetkin asiat.
Minä ajelen 200 euron autolla ja se on täydellinen. Pehmeä ja hiljainen kyyti, lämmin talvella, ihana auto, sillä pääsee paikasta toiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun Volvolla ajettu 2000 km ja eiku tuli moottorin vikailmoitus. Huollossa ilmeni joku pakokaasu venttiili oli palanut. Tuli talvi ja taas vikailmoitus, pissa eli urea jäässä. Ja taas vikailmotus moottorissa, on vietävä huoltoon. Takaovet eivät pidä pölyä ulkona ON SÄÄDETTY 2 KERTAA EIKÄ KUMMENE. TÄLLÄ HETKELLÄ AUTOLLA AJETTU 13000 KM ETTÄ SELLAINEN MINUN VOLVO EIKÄ MAKSANUT KU VAIVASET 730000 EKUA ps. VOLVO ON VM. 2020
730 000 € on kyllä kovahko hinta Vollesta. Itse ottaisin ehkä sillä rahalla omakotitalon pk-seudulta ja sit vielä semmosen uuden Volvon pihaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikäs vuosimalli sulla on ja paljonko siinä on kilometrejä? Entä ne viat, mitäs vikoja siinä on?
Googleta hölmö. Kiinan Volvot eivät ole oikein loistaneet luotettavuutta mitanneissa testeissä. XC90 sai jopa kunnian olla Iso-Briannan epäluotettavin auto.
Suomalaisen vaan kehuu aina sitä omaa pyhää lehmäänsä.
- Anonyymi
Itse kukin ajaa varojensa mukaan.
- Anonyymi
Mulla kanssa vuotaa takaovet pölyt sisälle, kolme kertaa säädetty tuloksetta. Mielestäni ei ole mikään pieni asia tämä.
- Anonyymi
Valitsisin XC 60 ehdottomasti d4 - dieselkoneella. Todella hyvä ja tehokas auto, puhun kokemuksella.
- Anonyymi
Kovin pulska ei sovi olla, puolet lyhyemmät turvavyöt ku esim. Korean pikku kipois huyndai i20 esim.
- Anonyymi
Eihän ne oo ollut kun suurinpiirtein epäluotetuimpia Volvon koneista. Kansiongelmat ja öljynsyönti, mikäs siinä jos tykkää laitella.
- Anonyymi
Facelift vm.2015 aika surkea esitys ns. premium luokan autoksi.D4 kone remontti alle 200 tkm ajettuna.Sisustan muoviosat nitisee ja natisee.Kori ruostuu.Edellinen 5 pyttyinen D3 oli ihan laadukas tuote ja V70 yli 400tkm ajettuna.
- Anonyymi
Onnea vaan:
https://www.youtube.com/watch?v=NeAPO2kcoEI - Anonyymi
onhan noita T5 ja T6 mallisia XC60 jonkin verran Suomessa ja ulkomailta saa lisää. T5 siis 2-litrainen 4 syl turbo ja T6 3-litrainen 6syl turbo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882