Jos rysähti niin miten menettellitte? Kiveltä / matalalta pois, turkkilevyt ylös, pohjapalkkien tarkastaminen... Jos vuotoja tai palkeissa näkyviä vaurioita ei ollut havaittavissa, millä perusteella päätitte loppuiko purjehdusloma tähän ja suunnistitte kohti korjaamoa / jatkoitte vesillä syksyyn? Millaisia korjausaikoja vauriot aiheuttivat, mitä maksoi ja menikö vakuutuksen piikkiin?
Edellinen veneeni Targa 96 ja tätä aiemmat veneet kestivät pientä hittiä ilman minkäänlaisia vaurioita, nykyisen 1,9 m evävehkeen kanssa olen onnistunut toistaiseksi pysymään irti pohjasta. Varovaisuutta on lisännyt se, että maalaisjärjellä ajateltuna kaikki parametrit ovat muuttuneet nykyisessä veneessäni pohjakosketustilanteessa aiempia veneitä huonompaan suuntaan; syvempi köli (syväys, suurempi momentti), suhteellisesti lyhyempi kölin kiinnityspituus, suurempi massa, suurempi nopeus, korkeampi painavampi takila (hitausmomentti). Kaikki tämä on tietysti plussaa purjehdittaessa.
Pohjakosketukset ovat varmaan melko tavallisia, vaikka vähän niistä kuulee puhuttavan. Ymmärrettävää, ikävän puoleinen kokemus vaikkei pahemmin sattuisikaan. Kunnon mälli laskee varmaan myös veneen arvoa ja eikä varmaan edistä myyntiä. Erään korjaajan kommentti oli kysellessäni kiikarissa olleen vuokraveneen historiaa, että käytännössä kaikki em. vuokraajan yli kaksi kautta vanhat lainaveneet ovat käyneet heillä ainakin kertaalleen korjattavana. Mainitsi myöskin, että korjatut olisivat korjauksen jälkeen uusia parempia. En tästä huolimatta ostanut ex-vuokravenettä. Toivottavasti vuokraajilla on ihan omat venevakuutussysteeminsä eikä näitä parannuskuluja jaeta meille kaikille.
Edellinen veneeni Targa 96 ja tätä aiemmat veneet kestivät pientä hittiä ilman minkäänlaisia vaurioita, nykyisen 1,9 m evävehkeen kanssa olen onnistunut toistaiseksi pysymään irti pohjasta. Varovaisuutta on lisännyt se, että maalaisjärjellä ajateltuna kaikki parametrit ovat muuttuneet nykyisessä veneessäni pohjakosketustilanteessa aiempia veneitä huonompaan suuntaan; syvempi köli (syväys, suurempi momentti), suhteellisesti lyhyempi kölin kiinnityspituus, suurempi massa, suurempi nopeus, korkeampi painavampi takila (hitausmomentti). Kaikki tämä on tietysti plussaa purjehdittaessa.
Pohjakosketukset ovat varmaan melko tavallisia, vaikka vähän niistä kuulee puhuttavan. Ymmärrettävää, ikävän puoleinen kokemus vaikkei pahemmin sattuisikaan. Kunnon mälli laskee varmaan myös veneen arvoa ja eikä varmaan edistä myyntiä. Erään korjaajan kommentti oli kysellessäni kiikarissa olleen vuokraveneen historiaa, että käytännössä kaikki em. vuokraajan yli kaksi kautta vanhat lainaveneet ovat käyneet heillä ainakin kertaalleen korjattavana. Mainitsi myöskin, että korjatut olisivat korjauksen jälkeen uusia parempia. En tästä huolimatta ostanut ex-vuokravenettä. Toivottavasti vuokraajilla on ihan omat venevakuutussysteeminsä eikä näitä parannuskuluja jaeta meille kaikille.
Vastaukset 20
Vanhimmat
"Pohjakosketukset ovat varmaan melko tavallisia."
Ei ole, jos asenne on sellainen, että on hereillä purjehtiessa.
Olen 25 -vuotta purjehtinut aktiivisesti. Kaksi kertaa kivellä. Toinen kerta skabassa paikassa, jossa syvyyttä olisi pitänyt kartan mukaan olla. Toinen kerta satamassa, jossa n. 30 m poijun takana oli matalikko. Hyvin voimakkaalla tuulella oli tässä jälkimmäisessä tapauksessa vaikutuksensa. Olen yleensä hyvin hereillä ja silti kolahti. Onneksi nopeus oli molemmissa tapauksissa maks. 1,5 solmun luokkaa. Silti kolahti ikävästi, onneksi mitään vaurioita ei ollut. Toisella kerralla vene lähti irti, vasta kun ison nostimella kallistettiin venettä. Kyllä haavereita sattuu kokeneemmillekin.
Kyseessä on pitkäkölinen vene, joissa materiaalina lyijyköli. Keväällä hakkasin vasaralla kivelleajosta tulleet naarmut sileäksi ja maalia päälle. Mitään näkyvää jälkeä ei enää ole.
Luonnonsatamiin rantautumisia ei varmaan tässä keskustelussa lasketa pohjakosketuksiksi.
"Hereillä" pysymällä pitäisi tosiaan pärjätä... Itse olen kolistellut 2004, 2010 ja 2012. Vauhtia 2-3 solmua ja vauriot rajoittuivat kölin epoksiin. Kaikki kolme kertaa lähestyttäessä tuttuja paikkoja... purjeet jo laskettuna, vähän väsähtäneenä ajamassa kohti kerhosaarta. Tuosta syystä sentään nopeus onneksi vähäinen.
Tuon viimeisimmän kerran osalta muistan hyvin, miten ihmettelin kaiun numeronäyttöä 6 - 5 - 4 -3 - 2 - bäng. Että pitikin leikata hitaasti. Vierailla vesillä olisi luultavasti paljon varovaisempi.
No, meidän vakiomenettely
1) onko henkilövahinkoja
2) kurkustus pilssiin, josko vettä tulee paljon sisälle
3) irti kiveltä jos ei vuotoa
4) onko pienempiä vaurioita tai tuleeko vähitellen vettä sisälle
5) matka jatkuu normaalisti tai tilanteesta riippuen sopivaan korjauspaikkaan/suojasatamaksi kelpaavaan paikkaan
6) ilta-uinnin yhteydessä snorklataan ihmettelemään kölin uutta lommoa ;)
Olen kuullut että veneilijät voidaan jakaa kahteen ryhmään.
1. Jotka ovat ajaneet kiville
2. jotka eivät vielä ole ajaneet kiville
On todennäköistä että kun hakeudut uusiin paikkoihin niin joskus kolahtaa joko kevyesti tai pahemmin.
Joskus kolahti kölissä 2,4 metrin väylällä, vaikka veneen syväys oli vain 1,5. Homma jäi kolahduksen asteelle, mutta hereilläolon aste ei tässä vaikuttanut.
Luonnonsatamiin menty monta kertaa "kölikopelolla", eli ryömintävauhtia kokeillen, josko vettä olisi riittävästi keulan rantaan saamiseksi. Aina ei ole ollut, vaan meno on tyssännyt. Eipä noista naarmua kummempia köliin ole jäänyt. Tässäkin lyijyköli on parempi.
Omat kokemukset gastina ja kipparina:kerran kiinni savipalsilla kerran hietikolla, ei vaurioita - mv nykäisi irti, kerran kiinni karilla, päästiin irti kun miehistö duunipaikan osasto) roikkui puomilla, 4 pohjakosketusta yhdessä vaati lasikuidulla päällystetyn kölin paikkausta seuraavana kesänä. Niin ja tätä ennen pentuna kiveen mökkipurkkarilla jossa faijan vanerikölin tilalle teettämä alumiiniköli, kölilaatikko halkesi.
Plotteri varmaan vähentänyt kopsuja, tosin yhden kevyen kopsun olen itse ottanut plotterin valkoisella
Viime kesänä uivassa asiakkaan pikku Hanse kolisi pitkän aikaa pohjaan. Ihmettelin myyjälle joka kertoi kölin kyllä kestävän, no ehkäpä mutta ainakin rautapulbin epoksit saivat siipeensä...
Jos omalta kohdaltani olisi valittavana kaksi identtistä venettä joista toinen olisi pohjakosketuksen jäljiltä korjattu ammattimaisesti ja toinen ei olisi koskaan kärsinyt vastaavaa niin ottaisin varmaan pohjakosketuksen kärsineen. Korjauksen yhteydessä köliremppaa olisi varmasti tehty, palkisto uusittu jne.
Yksi keino veneen irroittamiseksi omin avuin karilta kun mahdolliset vuodot on tarkistettu: jollalla ankkuri kauas ja kiinni spinnufalliin. Vinssillä vene kallistuu ja irtoaa jos ei muuten irronnut. Luultavasi irtoaa parilla ankkurilla ja genoavinssillä kallistamattakin.
No, muutama kesä sitten kolahti koneajossa (n. 6 kn vauhtia ja eka lomaviikonloppu). Försti kolautti päätänsä hieman, mutta kuhmulla selvittiin. Koska oli reipas tuuli, irtipääsemiseksi avattiin rulla. Pilsit ym perustarkastukset tietenkin tehtiin heti. Saaressa sitten maski päähän ja vedenalaiset tarkastukset. Ranskattaressa oli liimatut palkit hieman irronneet ja osassa oli vaurioita palkkien yläosassa. Otin valokuvat ja lähetin puhelun jälkeen leeveneen työnjohdolle kuvat. ( kerrankin älypuhelimesta oli hyötyä). Minulle kerrottiin että lomaa voi jatkaa, mutta neuvottiin välttämämään pohjakosketuksia. Se korjauksian jälkeinen " parempi kuin uusi"-argumentti perustuu siihen että palkit ovat laminoituna vahvemmin kiinni, kuin liimatut. Kauden jälkeen pajalle sitten407
Pari kertaa on kolahtanut paremmin. Kun on neljällä saumalla (keskirauta 50 mm ja vaippa 3 mm) kiinni hitsattu köli, niin ei sitä saa ajamalla irti. Muodon vuoksi katson pilssiin.
Joskus vuonna 1987 kolautettiin Guy 27:lla kivelle 4 solmua. Oltiin juuri lähdetty juhannusreissulle perheen kanssa, kotisatama vielä näkyi. Kölin takareuna repesi, vaikkei nopeus hidastunut kauhean nopeasti, kun vene ennemminkin kiipesi kivelle. Vettä tuli sisään ehkä ämpäri minuutissa. Läheisen saaren mökkiläinen hinasi meidät irti pulpettiveneellä, vietiin äiti ja sisko takaisin maihin, isä ajoi veneen moottorilla Turkuun (n. 3h) ja veljen kanssa äyskäröitiin vettä veneestä ämpärillä rauhalliseen tahtiin. Oli hieman hankalaa saada telakalle porukkaa nostohommiin juhannusaattona, mutta lopulta vene saatiin ylös. Korjauksessa täytettiin lasikuidulla palkistojen väliä kölin takaosasta, lopputulos oli hyvä.
Perhemiehistöllä, jossa lapset olivat max. 15-vuotiaita, olisi ollut hankalaa saada venettä yksin irti, kun ei ollut jollaa ja tuli vettäkin sisään. Jos ei olisi saatu apua, olisi varmaan pitänyt jonkun uida maihin ja etsiä puhelin. Tällä väin muut olisivat äyskäröineet vettä.
Noin puolet vakuutuksen maksamista vahingoista on karilleajoja !!
Johtopäätös: nämä meidän vedet ei ole ihan helppoja ajaa.
Ei se ensimmäinen palkkeja repivä mälli yleensä upota venettä vaa se
seuraava joka ajetaan korjaamattomalla veneellä.
Kannatta vakuutta vene sellaisessa yhtiössä jossa tarkastaja tietää jotain veneistä
Kannatta korjautta vene asiantutevalla korjaamolla jonka menetelmät ovat
oikeat
Ei ollut kartan mukaan kiveä siinä kohdassa, kun kajahti. Ei aivan äkkipysäys, mutta melko tarkkaan 6 kts lasissa. Vene jäi kaltevan kiven päälle kallelleen. Suostui siinä moottorilla työntäen kääntymään kölin ympäri ja tuuli painoi sitten takaisin kiven pintaa alamäkeen skuuteihin ede siihen saakka koskematta.
Pitihän ne kölipalkit muodon vuoksi käydä sitten katsomassa, mutta juuri niin ehjät olivat kuin arvelinkin. Lyijykölin etukulmasta puuttui ison nyrkin kokoinen pala ja takakulmastakin melkein kämmenenkokoinen. Takakulma lähti kiven terävän reunan kohdalta poistuessa.
Se kivi on myöhempään karttapainokseen tullut, kun muutenkin vierestä alkanut valkoinen alue on luodattu. Mutta on se vain erinomaisen rauhoittava tieto kolahtaessa, että vene on tehty kestäväksi. Eikä kestävyyden tarvitse edes tarkoittaa ylivahvaksi ja ylipainavaksi rakennettua. Kilpailuja varten köli palautettiin hyvin muotoonsa.
Kahta samanlaista karilleajoa ei ole, joten aika vähän sellaisia täysin yleispäteviä ohjeitakaan en antaisi. Oma vene pitää tuntea ja edetä sen mukaan. Ja tapahtuu nittä kumminkin.
1. Lomapäivänä pohjakosketus paikassa jossa merikortin ja plotterin mukaan vettä pitäisi olla yli 4 m. Vene meni kohdasta yli kölin kolistessa vauhdin juurikaan hidastumatta. Pariin palkin laipan liimasaumaan ilmestyi lyhyet hiusmurtumat. Ilmoitus vakuutusyhtiöön, loma jatkui ja vene menee telakalle vasta loppukesästä. Oletettavasti laminoitu palkkien kiinnitys on korjauksen jälkeen alkuperäistä vahvempi. Alkuperäinen liima vaikuttaisi olevan melko haurasta tavaraa, pohjakosketus oli mielestäni mitätön. Positiivista rakenteessa mahdollisesti on, että runkolaminaatti pääsee joustamaan palkin irrotessa eikä köli tule sisään rungon läpi ja aiheuta vesivuotoa. Aiempi kasarini olisi varmasti kestänyt kopsun vauriotta.
Kaikki riippuu kaikesta....
Hailla kun purjehdin, niin kolistelin joskus useita kertoja päivässä! Aina kuitenkin useita kertoja kesässä. Yleensä kapeaa ränniä kryssiessä heti vendan jälkeen kolisi. Ei tullut katsottua rantaa lähestyttäessä sitä vendan jälkeistä lähtölinjaa niin tarkkaan.... Välillä jäi kiinnikin, mutta aina irti päsin omin avuin.
Eväkölisillä kolistellut vähemmän, ehkä kerran joka toinen kesä. Pahin vajaan 7 solmun vauhdissa täyspysähdys. Keveri meni naviskasta laipiota päin ja oli pökerryksissä jonkin aikaa, itse lensin ruffia päin selkä edellä, pysyin tajuissani. Ei mitään vaurioita veneeseen, vain rautakölin epoksointi syksyllä uusiksi etuosasta.
Lyijykölisillä 1-4 solmun vauhdeissa soraan, saveen, kiveen.... Ja aina irti omin avuin. Vauriot minimaalisia, lekalla naarmut tasasiksi ja maalia päälle.
Ja mulla ei ole vakuutusta, joka korvaisi karilleajot. Omasta taskusta menee, jos töpeksin pahemmin. Mutta kun väyläviivan seuraaminen on tylsää, niin tulee ajeltua aika paljon kaikenlaisilla vesillä. Edellisestä kunnon tällistä on kyllä aikaa jo vuosia. Nykyelektroniikalla on helppoa välttää kunnon karilleajot. Rantojen kolaaminen rantautumispaikkaa hakiessa pienellä nopeudella on eri juttu. Niitä en laske kivilleajoiksi.
Kaveri veti taskukölisellä 4-5 solmun vauhdissa kiveen, ja seurauksena oli kuituhommia syksyllä. Ne on aika viheliäisiä vehkeitä kivilleajoissa.
Hmm...
tuo n. 7 solmun nopeus on n. 3,6m/s
Tiukassa on ollut kalusto kiinni rungossa, jos ei ole minkään laisia repeämiä tullut.
Kohtuullinen kiihtyvyys tuosta tulee esim. 100kg painavalle moottorille.
Ei ollut moottoria. Vene oli FinnFlyer 27r elikkä racing-versio. Vene oli myös "tyhjä", eli kisaan treenattiin ja mitään ylimääräistä ei ollut mukana.
Miehet lenteli aika lailla, mikään muu ei. Nyt kyseinen vene on tyttäreni ja hänen miehensä vene, edelleen kaikki on paikoillaan ja kunnossa. Tuosta kolauksesta on siis toista kymmentä vuotta jo.
Tuon tarinan jälkeen saat kirjoittaa mitä vaan, kukaan ei usko, vaikka olis tottakin.