Hei!
Olen 14-vuotias tyttö ja asun Etelä-Suomessa. Minulla on viimeaikoina ollut mahdottomasti ongelmia ja olen yrittänyt ratkaista ne itsemurhalla, mutta olen epäonnistunut. En nyt tiedä mistä aloittaa, mutta:
Masennusta minulla on ollut jo n. 4 vuotta. Se johtui enimmäkseen koulukiusaamisesta ja vanhempien jatkuvasta huudosta. Periaatteessa minulla ei ollut ketään, paitsi muutama kaveri, joten menin psykologin puheille. Pääsin sitä kautta osastolle, mutta minusta olin siellä liian vähän. Kun palasin taas kotiin, kiusaaminen jatkui ja sitten alkoivat myös syömishäiriöt. Olin jo ennestään laiha, ja laihduin n. 5 kiloa. Sain sairaalasta joitakin lääkkeitä ja rupesin syömään normaalisti, koska en halunnut vanhempien huolestuvan kamalasti. Aloin sitten myöhemmin saamaan vähitellen paljon kavereita ja parhaan ystävän suosioni noustessa. Minusta tuntui paremmalta, mutta sitten sitten kuoli yksi läheiseni. Siitä vasta alkoikin paha masennus ja muitakin oireita. Hän kuoli siis n. vuosi sitten.
Olin kamalassa shokissa enkä kyennyt koulunkäyntiin. Opettajat pitivät sitä pelkkänä lintsaamisena ja valittivat vanhemmilleni; tunsin olevani yksin. Minut pakotettiin kouluun, mutta en tehnyt melkein mitään. Eristäydyin kavereistani enkä puhunut juuri yhtään. Lopetin syömisen taas kerran, enkä saanut unta(valvon joka päivä n. 2-7 asti aamuun). Sain kuulla jatkuvasti "olet oikeasti vain laiska"-syytettä, ja päätin sitten tehdä itsemurhan, joka kuitenkin epäonnistui aika pahasti. Sen jälkeen rupesin piirtämään ja kirjoittamaan outoja asioita ja aloin kuulla ääniä. Pilkkaavia ääniä tai muita outoja ääniä. Kerroin niistä vanhemmille mutta he eivät uskoneet. Joskus jopa keskustelen äänten kanssa tai naureskelen yksikseni niiden jutuille. Minusta tuntuu, ettei kukaan välitä minusta ja kaikki haluavat minulle pahaa. Kaverini, vanhempani ja sukulaiseni tietenkin kannustavat minua jatkamaan eteenpäin ym, mutta minulla vain on sellainen tunne. Vaikka nämä asiat alkoivatkin vuosi sitten, ne eivät tunnu loppuvan, ja masennus on pahentunut. Käyn kyllä psykiatrilla mutta en halua kertoa hänelle äänistä, tuskin hän minua uskoisi? Haluan päästä osastolle, pitääkö minun vain sanoa psykiatrille? Ja maksaako osastolla oleminen?
Tämän tekstin kirjoittaminen oli aika vaikeaa, koska minulla on ollut myös vaikeuksia puhumisessa, unohdan välillä joitakin sanoja yms. Mitä tämä oikein on ja miten pääsen taas osastolle? Kiitos jos jaksoitte lukea ja olkaa kilttejä ja auttakaa!
Olen 14-vuotias tyttö ja asun Etelä-Suomessa. Minulla on viimeaikoina ollut mahdottomasti ongelmia ja olen yrittänyt ratkaista ne itsemurhalla, mutta olen epäonnistunut. En nyt tiedä mistä aloittaa, mutta:
Masennusta minulla on ollut jo n. 4 vuotta. Se johtui enimmäkseen koulukiusaamisesta ja vanhempien jatkuvasta huudosta. Periaatteessa minulla ei ollut ketään, paitsi muutama kaveri, joten menin psykologin puheille. Pääsin sitä kautta osastolle, mutta minusta olin siellä liian vähän. Kun palasin taas kotiin, kiusaaminen jatkui ja sitten alkoivat myös syömishäiriöt. Olin jo ennestään laiha, ja laihduin n. 5 kiloa. Sain sairaalasta joitakin lääkkeitä ja rupesin syömään normaalisti, koska en halunnut vanhempien huolestuvan kamalasti. Aloin sitten myöhemmin saamaan vähitellen paljon kavereita ja parhaan ystävän suosioni noustessa. Minusta tuntui paremmalta, mutta sitten sitten kuoli yksi läheiseni. Siitä vasta alkoikin paha masennus ja muitakin oireita. Hän kuoli siis n. vuosi sitten.
Olin kamalassa shokissa enkä kyennyt koulunkäyntiin. Opettajat pitivät sitä pelkkänä lintsaamisena ja valittivat vanhemmilleni; tunsin olevani yksin. Minut pakotettiin kouluun, mutta en tehnyt melkein mitään. Eristäydyin kavereistani enkä puhunut juuri yhtään. Lopetin syömisen taas kerran, enkä saanut unta(valvon joka päivä n. 2-7 asti aamuun). Sain kuulla jatkuvasti "olet oikeasti vain laiska"-syytettä, ja päätin sitten tehdä itsemurhan, joka kuitenkin epäonnistui aika pahasti. Sen jälkeen rupesin piirtämään ja kirjoittamaan outoja asioita ja aloin kuulla ääniä. Pilkkaavia ääniä tai muita outoja ääniä. Kerroin niistä vanhemmille mutta he eivät uskoneet. Joskus jopa keskustelen äänten kanssa tai naureskelen yksikseni niiden jutuille. Minusta tuntuu, ettei kukaan välitä minusta ja kaikki haluavat minulle pahaa. Kaverini, vanhempani ja sukulaiseni tietenkin kannustavat minua jatkamaan eteenpäin ym, mutta minulla vain on sellainen tunne. Vaikka nämä asiat alkoivatkin vuosi sitten, ne eivät tunnu loppuvan, ja masennus on pahentunut. Käyn kyllä psykiatrilla mutta en halua kertoa hänelle äänistä, tuskin hän minua uskoisi? Haluan päästä osastolle, pitääkö minun vain sanoa psykiatrille? Ja maksaako osastolla oleminen?
Tämän tekstin kirjoittaminen oli aika vaikeaa, koska minulla on ollut myös vaikeuksia puhumisessa, unohdan välillä joitakin sanoja yms. Mitä tämä oikein on ja miten pääsen taas osastolle? Kiitos jos jaksoitte lukea ja olkaa kilttejä ja auttakaa!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.